Lukijat

sunnuntai 31. heinäkuuta 2016

Vahvinta miestä ja synttärikemuja

Lauantai 23.7

Tänään on päivä jonka olen merkannut kalenteriini jo keväällä, jo ennen tietoa Simosta ja tästä kaikesta muusta häneen liittyvästä. Tänään järjestetään Nummelassa Voimamieskisat, tuolla samaisella kylällä jossa itsekin asunut yli puolet iästäni. Kisat pidetään Gym-72 pihalla ja järjestäjänä on samainen Pauli kenen kanssa kävin treenaamassa pääsiäisenä. Silloinhan olin juurikin löytänyt Simon vaan en tutustuttanut häntä Pauliin. Siitä voitte halutessanne vaikka lukea täältä.

Sinne siis suuntaamme tänään, katsomaan kun raavaat miehet kantaa, nostaa, työntää, ähisee, puhisee ja kiroilee. Samalla käymme paikallisessa, ei yhdellä eikä kahdella vaan syömässä. Nukuttuani todella pitkät yöunet ja aamupuuroni syötyäni lähdemme liikkeelle.

Paikan päälle saavuttuamme ihmettelemme kuinka vähän ihmisiä on paikan päällä, ehkei ihmisiä kiinnosta tällaiset lajit? Järjestelyissä oli ehkä hiukan parantamisen varaa, kilpailijat joutuivat odottamaan välillä pitkäänkin jotta muutama kundi sai siirreltyä kamoja paikoilleen. Seuraavan kerran olisi ehkä parempi olla enemmän porukkaa hoitamaan asioita, ettei turhaan mene aikaa miettiessä ja pähkäillessä miten asiat pitäisi hoitaa. Vaan mikäs minä olen mitään sanomaan, minähän vaan olin katsojana.



Ensimmäisenä lajina oli merimieskävely. Matkana oli viisi metriä ja kun olit sen suorittanut, lisättiin painoa niin, että paras kantoi niskassaan 390kg sen viisi metriä. Miettikää mikä määrä rautaa sun niskassa ilman, että se katkeaa. Tajutonta sanon minä.


Seuraava laji oli akselipunnerrus. Joka kerta kun kilpailija sitä teki, pelkäsin hänen puolestaan, ettei se saakelin tanko tipahda hänen kalloonsa. Jos näin olisi päässyt käymään, ei siinä olisi ollut ensiapulaukulla mitään tekemistä. Niin olisi kallo hajonnut kuin munankuori. Onneks ei tietenkään tapahtunut!! Tässä akseli painoi 100kg ja aikaa oli 75s punnertaa. Paras pystyi tekemään sen kuusi kertaa. Onnittelut.


Kolmas laji oli farmarikävely jossa sulla oli molemmissa käsissä 120kg painavat ”salkut” ja matkaa oli 20m. Tämän päälle oli sitten heti perään 300kg renkaan pyöritystä jossa mestari teki neljä pyöritystä. Ne ei tulleet mitenkään ilmaiseksi vaan todellakin kaveri joutu tekemään töitä sen eteen.



Seuraavana lajina oli maastaveto ja tätä me katsottiin enää muutaman kilpailijan tekemänä. aika riensi kovaa kyytiä ja piti ehtiä käydä syömässä ja kaupassa. Tässä parhaana tuloksena oli ollut 340kg. En kehoita ketään mennä kokeilemaan moista.


Lajeina oli tämän jälkeen ollut vielä tynnyrin heitto jossa oli heitetty viisi tynnyriä 5 metrin riman yli ja aikaa siihen oli ollut 60s. Tässä paras tulos oli ollut viisi tynnyriä ajalla 21,7s. Tätäkään lajia ei kannata kokeilla, ei ainakaan sisätiloissa eikä kovin pienellä takapihallakaan jos haluaa naapurisovun säilyvän, puolisosta puhumattakaan.
Viimeisenä lajina oli ollut Conanin pyörä jossa painoa oli ollut 270kg. Sitä pyöritettiin akselinsa ympäri ja parhain tulos oli ollut 9,5 kierrosta jos oikein ymmärsin.

Takana olevia tynnyreitä on heitetty ja edessä olevaa pyörää on kävelytetty akselinsa ympäri, näin luulisin. 

Kunnioitan todella tuollaisia voimasisupusseja. Ei olisi minusta moiseen vaan mä tahdonkin pitää paikkani terveenä. Tuossa on loukkaantumisriski aika suuri ja yksi loukkaantuminen me nähtiinkin. Yhdellä kilpailijalla pamahti polvi ja voin kuvitella sen kivun määrän joka hänellä siinä tuntui. Jos kiinnostaa niin täältä voi käydä katsomassa koosteen kisoista.

Kisojen jälkeen menimme tosiaan syömään paikalliseen Texmex ruokapaikkaan. Vaihtoehtoja ei ollut itselleni kovin montaa ja valikoin sitten jonkun lätyn kanalla. Ukkokulta otti jonkun hampparin. Koska harvoin olemme kyseisellä paikkakunnalla, niin pitihän siitä oikein päivittää faceen. Ja hämmästykseni oli todella suuri, kun hetken päästä näin ystäväni seisovan pöydän vieressä. Hän oli nähnyt facesta meidän olevan paikalla ja tuli tervehtimään. Olikin todella mukavaa nähdä, emme ole nähneet vuosiin. Joo, noloa ihan myöntää mutta näin on päässyt käymään. Mutta nyt näimme ja päivittelimme kuulumisia. Puhelimessahan olemme jutelleet, mutta että livenä. WAU!!
Kaupassa kävimme myös ja sielläkin törmäsin ystävääni. Pitäisi ilmeisesti useammin käydä kyseisellä paikkakunnalla kun törmäilee ihaniin ihmisiin. Olen asunut poissa sieltä 10 vuotta ja paikkaa en kaipaa yhtään, mutta ystäviäni kaipaan. <3




Sunnuntai 24.7

Tänään on päivä jolloin juhlimme rakasta siskonpoikaani, hän täytti kaksi vuotta perjantaina. Hän on tätsyn elämän valo ja ilo, hänen kanssaan kun saa suukotella, halia ja nauraa ei voi masentaa syöpä eikä yhtään mikään muukaan. Välillä olen ihmetellyt kuinka suurta rakkautta voi tuntea siskonsa lasta kohtaan, se on samaa kuin aikoinaan omien kohdalla. Ja joo, rakastan tietenkin omia jo aikuisia lapsiani kuuhun ja takaisin, mutta on se erilaista. Te tiedätte kyllä, turhaan mä selittelen.

Matkalla synttäreille pääsimme oikein poliisisaattueessa. Tai no, saattueessa oli moottoripyöräpoliisi, mutta hän turvasi matkaamme osan aikaa. Olipa turvallinen olo.
Olimme eilen ostaneet Eltsulle ison traktorin ja peräkärryn, hän saa kuljettaa hiekkaa, voikukkia, käpyjä tai mitä keksiikin kuljettaa peräkärryssä. Lapsilla on todellakin vain mielikuvitus rajana.  



Paikalle päästyämme sankari tuli heti halimaan ja antamaan pusuja. Sen jälkeen ei paljon muita vieraita nähtykään, oli vaan Aikku-täti ja Eltsu. Hän kiikutti lahjansa mun ihailtavaksi ja koottavaksi. Jos satuin olemaan liian kauan jossain näkymättömissä, niin hän haki mut kyllä takaisin. Olemme Eltsun kanssa molemmat kovia nauramaan ja luulen osittain johtuvan siitä, että hän niin pitää musta. Nauramme molemmat kilpaa, sitten taas halaamme ja pusuttelemme. Nähtäväksi jää miten hän tulee ottamaan sen kun tätsystä tulee kalju. Tosin lapset ovat hyvin suvaitsevaisia, ei varmasti haittaa tätsyn kalju. Sama tätsyhän hän kuitenkin on, nauraa joka asialle.






Jotta ei tämä postaus mene täysin ilman syöpäuutisia niin kerron, että tänään uima/urheilutissini pääsi kylpyyn. Ohjeissa sanottiin, että tissi on yhtä tärkeä kuin ihosi, pidä siitä hyvää huolta ja kohtele sitä hyvin. Pese se hellävaroin lämpimällä vedellä ja kuivaa pyyhkeeseen. Nukkumaan laitettaessa ei sentään tarvinnut tuutulaulua alkaa laulamaan. No, mitä teen minä? En ainakaan pese hellävaroin vaan hukutan sen altaaseen. Oppikoon uimaan jos oli uimatissi. Ja saa samalla opettaa mutkin uimaan, siinä(kin) meinaan olen aivan surkea. En ihan (aina) kellukkeita tarvi, mutta ei paljon puutu. Onneks en kohta enää tarvi niitäkään vaan tissini pitää mut pinnalla. Pääsen siis jo aikuistenaltaaseen, enää ei tarvitse kahlata lastenaltaassa. Vitsi vitsi.. 




Mitä olette mieltä, tarviiko joka postauksessa olla asiaa syövästä? Mun elämä kun on vähän muutakin kuin vain sairautta. En halua profiloitua vain syöpäsairaaksi koska olen myös paljon muutakin. Ja ei tämä tule olemaan mun lopun elämäni asia. Vai mitä luulette, pitäisikö mun alkaa esittelemään itseni: ”Hei, olen Aikku, olen syöpäsairas?” Samaan tapaan kuin: ”Hei, olen Aikku, olen alkoholisti?” Sitä en nyt onneksi ole, mutta en mä ole pelkästään sairas. Mä olen myös terve, mitä nyt yks tissi puuttuu. Mutta siis, pitääkö aina kertoa jotain syöpään liittyvää??

4 kommenttia:

  1. No ei kai sun mitenkään tarvitse pakolla kertoa joka postauksessa taudista, jos ei se ole mitenkään päällimmäisenä mielessä =)Sä voit tehdä ja touhuta kaikenlaista,eikä syöpähoidot rajoita joka hetki sun elämääsi. Siitäkin on kiva lukea. Niinä päivinä, kun hoidot tuntuu vievän voimat, sitä joko jaksaa kirjoittaa tuntemuksistaan ja tekemisistään tai sitten ei, mutta täällä me ollaan <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Merle :-)
      Mietin sitä, että olen paljon muutakin kun syöpäsairas ja ei aina ole asiaa siitäkään, ainakaan paljoa. Mutta näillä jatketaan, katotaan mitä tulevaisuus tullessaan. :-)

      Poista
  2. Olen Merlen kanssa täysin samaa mieltä. Tuntuu hyvältä näin ulkopuolisena, että pystyt olemaan myös jonkun hetken "ilman" sairauttasi. Ymmärrät ehkä pointtini... Ainakin sellainen fiilis tuli, kun luin kirjoitustasi esim. pikkumiehen syntymäpäivistä. Mä luen kirjoituksiasi joka tapauksessa - koski ne syöpähoitoja tai mitä tahansa muuta. Mukana keikutaan! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Satu :-) Pysytään samalla linjalla, höpötetään mitä höpötetään ja mukana keikutaan jos jaksetaan. :-)

      Poista