Syöpälääkärillä käynti

Keskiviikko 13.7

Nyt on tullut sen aamun aika jolloin menen syöpälääkärille. Syövän kanssa eläminen tuntuu olevan pelkkää odottelua. Ensin odotit lekuriin pääsyä ja kun se oli ohi niin odotit kuvauksiin pääsyä. Sitten odoteltiin tietoa ja kun se oli done, odotit tietoa syöpikseltä, milloin leikkaus ym. jotta saadaan pyörä pyörimään. Leikkaukseen päästyäsi odotit osastolla ruokaa, seuraavaksi punkteerauksia, fyssaria, lekuria, hoitajaa, labraa, hoitoa, sitä, tätä ja jotain siltä väliltä, pelkkää odottelua!! Olen aika kurkkuani myöten täynnä odottelua, alan pian oppimaan oman navan tuijottelun ja en malta odotella enää mitään vaan haluankin kaiken mulle heti nyt ja samantien. Mutta eihän se maailma niin mene joten täytyy jaksaa odotella ja mä jaksan, ainakin vielä.

Ennen syöpälääkärille menoa menen jälleen kerran, taas ja edelleen punkteeraukseen. Nyt näyttää oikeasti jo siltä, että tää alkais olemaan tässä, jospa ei enää tarvitsisi käydä siellä. Punkteerauksen jälkeen on tietty fyssari ja vasta sitten sinne syöpikselle.

Nestettä tulee tällä kertaa 40mg ja se on vähän koska edellisestä kerrasta on aikaa viisi päivää, pistän toivoni/markkani loppumiselle. Fyssari antaa jälleen hellää kyytiä mun strangeille. Hellä on oikeasti sana jota ei voi käyttää fyssarin kanssa samassa lauseessa, ei sitten mitenkään. Sadistinen sopisi paremmin, huomattavasti paremmin. Mutta on hän mukava, hän jutustelee kanssani jonnan joutavia jotten huomaisi kipua. Tosin ei sitä voi olla huomaamatta, kun kättäsi venytetään kolme metriseksi (siltä se ainakin tuntuu). Mutta se auttaa ja tässä vaiheessa olen valmis jopa kipuun, jotta saan strangit joskus loppumaan. Nyt käteni muistuttaa lähinnä monttuista perunapeltoa, kuoppaa ja mutkaa siellä sun täällä.

Fyssarilta selviydyttyäni on minulla aikaa tuhlattavaksi, tuhlailen sitä sumeilematta (muuta mulla ei olekaan tuhlattavaksi kuin aikaa). Istun Esplanadin puistossa ja nautin aamusta, katsellen turisteja ja nauttien aamuvälipalasta, salaatistani. Odotan ajan kulumista jotta voin lähteä syöpäklinikalle jossa tapaan rakkaan pikkusiskoni. Hän tulee kanssani lääkärille, jottei tarvitse itsekseni mennä. Normaalisti sitä ihminen käy yksinään lääkärillä, mutta kun sairastat syöpää on itselleni ainakin tärkeää saada sinne seuraa. Kahdet korvat kuulevat paremmin, asiaa voi toisen kanssa käydä lävitse uudestaan ja uudestaan. Ja koska Ukkokulta ei tänään päässyt mukaani, lähti pikkusiskoni mukaani. Arvostan tätä todella paljon!!

Lääkärille sisään mennessämme tiedän heti, että tässäpä ihminen josta pidän. Hän käy lävitse koko patologin lausunnon ja kertoo lääkityksestä, niiden sivuoireista, tulevaisuudestani ja samalla hän piirtää kaiken kertomansa paperille. Tulee lapsuusajan Kylli-täti mieleeni.

Hän piirtää aikajanaa paperille. Siihen tulee kuusi kertaa sytostaatti, jokaisen kerran väliin tulee kolme viikkoa eli sytostaattilääkitys tulee kestämään 18 vkoa eli 4,5kk. Sen jälkeen janalle piirtyy 25 sädettä (ei ihan ilotulitusta luvannut eikä edes sädetikkua), mutta sitä saadaan joka arkipäivä joten se kestää viisi vkoa. Omien laskujeni mukaan olemmekin sitten jo vuoden vaihteessa jolloin taas syönkin jo hormonilääkettä joka kestää 5-10vuotta, todennäköisesti 10v. Jos ja kun sitoudun tähän lääkitykseen, on mulla  tilastollisesti 70% mahdollisuus olla 15v päästä hengissä. Ja jos en sitoudu enkä lääkitystä huoli on mahdollisuuteni 20%. Arvatkaas huviksenne otinko lääkityksen, lupauduinko sitoutua siihen? Ei teidän tarvitse arvailla, itsestään selväähän se on, että otan sen. Mutta ei se ole selvää kaikille, kaikki eivät sitä halua kuten olemme lehdistäkin joskus lukeneet (7-päivää lehdestä päivää!!)

Lekuri kerto faktoja, jos saan 38-asteen kuume niin mentävä saman tien päivystävään sairaalaan. Ja kerrottava saavansa sytostaattihoitoa niin ei passiteta kotiin syömään buranaa. On huono asia sairastaa sytostaattien aikana. Jos olo romahtaa tai tulee selittämätön yskä niin taas mennään päivystykseen. Keskimäärin kaksi kertaa hoidon aikana ollaan sairaalassa tiputuksessa muutaman päivän juurikin kuumeen takia. Tämä johtuu siitä, että sytostaatti on sellaista myrkkyä, että se tuhoaa syöpäsolut, mutta samalla se tuhoaa sun omat kiltit solut joita myös valkosoluiksi kutsutaan. Nuo urheat elimistösi puolustajat!! Viikko syto-tiputuksen jälkeen on valkosolusi matalimmillaan ja itse olet altis saamaan pöpön jos toisenkin. Ja se ei ole hyvä juttu, ei.

Erilaisia sivuoireita saatat saada, tunnetuin tietty hiusten lähtö. Se tulee tapahtumaan parin viikon päästä ensimmäisestä hoitokerrasta. Mutta ei hätää, peruukki pelastaa!! Enpä vaan osaa nähdä itseäni peruukissa, en lyhyessä enkä pitkässä, enkä myöskään kaljuna. Kaljuna tosin tulen itseni näkemään hyvinkin pian. Sivuoireita ovat myös lihas- ja luustokivut, turvotus, limakalvojen kuivuminen saattaa aiheuttaa kirvelyä ja limakalvojen rikkoutumista. Sormissa saattaa esiintyä puutumista, pistelyä ja tunnottomuutta. Iho saattaa punoittaa ja hilseillä ja kynnet saattaavat sarveistua ja irrota. Pahoinvointia esiintyy harvoin (!!!!!!). Siinäpä niitä olikin, eikö vaan??

Ennen jokaista hoitokertaa käydään labrassa (ei todellakaan samalla tädillä joka haukkui arpeasi kamalaksi!!) ja katsotaan, että veriarvosi ovat kohdillaan. Myös ennen hoitoa syödään kortisonia ja pari päivää vielä tiputuksesta. Sille on sitten omat sivuoireensa (ei kai ne samat voi olla kuin sytostaateilla, eihän lääketehtaan työntekijöillä olisi mitään tekemistä muuten). Kortisonin mahdolliset sivuoireet ovat sitten närästys, univaikeudet, akne, väsymys kortisonin loputtua. Jos jotain jäi kertomatta niin huomauttakaa, mun mielestä näitä kaikkia mahdollisia oireita oli jo aivan liikaakin.

Kolme ensimmäistä syotstaatti-tiputusta tulevat olemaan Doketakselia ja seuraavat kolme sitten Ceffiä. Ceffissä tulee sitten olemaan omat oireensa ja niistä en välittänyt vielä edes kysyä. Jotain kamalaa varmasti, mutta harvemmin enää tarvitsee pönttöä halailla lohduttaa lekuri. Jätetään se lääke hautumaan, saan sitä vasta syyskuussa joskus joten en ala sitä vielä miettimään. Kaikki se on vastaanotettava, oli se mitä tahansa sontaa. Tässä vaiheessa voisin lainata pomoni sanoja: ”Nyt ei enää yhtään harmita maksaa veroja”. Eipä tosiaan harmita, saatan kuvitella ettei tämä ole ihan halpa sairaus!!

Sairaslomaa ei ole pakko ottaa, he eivät kuulemma harrasta pakkosairaslomia. Hyvä, ei siis tarvitse alkaa tinkimään niiden kanssa. Sovitaan, että katson miten kroppani ottaa hoidot vastaan ja tarpeen mukaan otan saikkua. Ensimmäinen hoitohan on jo ylihuomenna joten hyvinkin pian tiedämme miten reagoin.

Lekuri kirjoittaa monenlaista reseptiä. On pahoinvoinnin estoon (sitä jota ei pitänyt tulla), särkylääkettä, mahansuoja lääkettä, kortisonia, sammakseen lääkettä. Resepti tulee valkosoluinjektioon, (koska joudun ehkä vielä käymään punkteerauksessa niin saan injektiona valkosoluja, niitä hyviä kavereita, elimistöni puolustajia). Ilman reseptiä on sitten silmätippaa silmien kuivumiseen, öljyä kaikille limakalvoille, kynsilakkaa. Mulla ei todellakaan ole kynsilakkaa kotona ja sitäkin olisi hyvä olla, koska se saattaa estää niitä pureskeltuja kynsiä irtoamasta.

Lekurilta lähtiessämme menemme vielä hoitajan luokse. Hän puhuu niin paljon, etten siitä muista juurikaan yhtään mitään. Hoitsulla on hyvin muotoillut kulmakarvat ja huomaan tuijottavani vain niitä miettien miten saa pidettyä ne niin hyvässä mallissa. Vaatiiko se kenties päivittäistä nyppimistä??

Hän antaa useita esitteitä syövistä, kaikenlaista tuista mitä mahdollista saada (esim ravintoterapeutilla pääsee käymään halutessaan). Hän kertoo aikatauluista, milloin menen labraan, milloin lekuriin, milloin hoitoon. Hän kertoo lisää erilaisista sivuoireista (en ole varma tuliko uusia tai sellaisia mitä ei lekuri olisi jo kertonut.) Hoitsu puhuu niin paljon ja yhteen putkeen, että itselläni meinaa loppua happi jo kuunnellessa. Tekee mieli sanoa, että hengitä välillä. En kehtaa huomauttaa!!

Olemme siskoni kanssa aika puhki lähtiessämme. Suunnistamme syömään ja kertaamme asioita mitä kuulimme. Sanoko se siitä sivuoireesta oikeasti niin? Miksi saan 10v hormonihoitoa? Mitä sanottiin hammaslääkärillä käynneistä??

Kotona sitten yritän muistaa kertoa kaiken Ukkokullalle ja soitan lapsilleni, mutsille ja faijalle sekä isosiskolleni kertoakseni uutiseni. Kovin paljon ei uusia uutisia ollut tai oli, mutta ne oli enemmänkin mulle tarkoitettu. Sivuoireet, aikataulut milloin mennä minnekin jne. Kaikki asiat pyörii mielessä kuin karuselli ja illalla huomaan olevani taas todella väsynyt, tyhjiin puristettu kuin tiskirätti. Lähtiessäni koiruuden kanssa ulos pyydän Ukkokultaa laittamaan mulle iltapalaa valmiiksi sillä aikaa. Kerron mitä iltapalaani tulee ja tullessani kotiin se onkin jo liki valmis!!