Lukijat

Näytetään tekstit, joissa on tunniste vankila. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste vankila. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 18. joulukuuta 2016

Aamupala, aterioista tärkein

Sunnuntai 11.12

Aamulla herättyämme menemme tietenkin aamupalalle, sitähän olen odottanut jo pitkän yön. Aamupalahan on aterioista tärkein, sillä aloitamme päivän. Ja jos ei syö kunnollista aamiasta, ei päivästäkään tule kunnollista. Ja tämä koskee minua, ei välttis muita.

Aamupala on todellakin kattava ja mahansa sai niin täyteen, että sitä (mahaansa) sai melkein kantaa erikseen pois ravintolasta. Tarjolla oli perinteiset nakit ja pekonit, munakokkelia, keitettyä ja paistettua munaa. Oli smoothiet, jogurtit, hiutaleita sataa lajia. Leikkeleitä, juustoja, pasteijaa. Oli croisantit ja piirakat, leivät ja levitteet. Ja se mikä vei sanat suustani oli nutella. Sitä kauhoin kuppiin ja söin lusikalla niin, että meinas mennä taju. Nutella on sellaista jota en koskaan itse osta, sehän on pelkkää rasvaa ja sokeria. Se oli mys lapsuudessa kiellettyä joten sen takia tietenkin niin haluttavaa. Ja nyt Aikku melkein 50v sai kauhoa sitä kuppiin ja syödä lusikalla, voiko elämältä muuta toivoa??






Me Ukkokullan kanssa söimme, haimme lisää ja jatkoimme syömistä. Miten paljon voi ihmiseen mahtua ruokaa? Paljon, voin kertoa sen. Eipä sitten hetkeen tarvitse syödä, kun aloittaa päivänsä näin tuhdisti.





Aamupalan jälkeen kävin katsastamassa hotellin kuntosalin, tietty. Tällä kertaa en itse käynyt treenaamassa, mutta saattaisin kuvitella hotellivieraan siellä painoja nostelevan. Laitteita oli vähän, tila oli suht pieni, mutta luulisin huonompiakin saleja hotelleista löytyvän.




Ja silloin kun tällä paikalla on ollut vankila, ei mahdollinen kuntosali ole varmasti ole ollut tätäkään luokkaa. Penkkipunnerruksia on varmasti vankiloissa treenattu aina, se onkin saattanut olla ainoa mitä on voinut laitteilla treenata. Penkki on saattanut olla ulkona ja siellä on sitten treenattu talvisinkin. Ainakin jos uskoo kuntosalilla ollutta valokuvataulua. Ja miksipä ei uskoisi?



Kiertelimme hotellissa vielä muutenkin, yritimme päästä katsomaan kappelia/juhlasalia, mutta meidän avaimilla ei sinne päässyt. Ja "Herran huone" on paikka jossa ei mua varmasti näe muutenkaan, joten ei haitannut vaikkei sinne päässyt nytkään. Muutaman hauskan valokuvan saimme kuitenkin vielä otettua.






Matkamme hotelliin oli onnistunut ja kokemuksena mukava. Ei tarvitse mennä merta edemmäs kalaan, hauskan kokemuksen saa myös näinkin, lähellä kotia. Suosittelen kokeilemaan. Sitten vielä vähän lepoa aamupalan jälkeen jotta jaksoi lähteä Wilmaa hakemaan.



Wilmalla olikin ollut jännä päivä/yö. Oli ollut niin jännää, että muutamat pisut oli päässyt sinne minne ei pitäisi eli sisälle. Hän otti meidät riemumielin vastaan aivan kuin sanoen: "Viekää minut äkkiä kotiin täältä." Ja tottahan me veimme. Ja vaikka olimme olleet vain yhden yön pois, oli kotiin jälleen kiva tulla. Olen niin koti ihminen, etten välttämättä haluaisi missään muualla ollakaan. Vaan kun välillä käy muualla, tuntuu se koti taas sitäkin ihanammalta. Wilma meni kotona lähes suoraan nukkumaan ja ei muuta tehnytkään koko päivän aikana. Hänellä mahtoi olla rankempi reissu kuin meillä.



Itsellänikin päivä meni lähinnä leväten. Viikonloppu oli mukava, ei tosiaan syöpää mietitty. Ja kohta kun hoidot ovat ohitse, mietitään sitä vieläkin vähemmän.

Maanantai 12.12

Aamulla juna on täynnä, koskapa se ei olisi. Tällä kertaa jouduin seisomaan ja Tikkurilan ja Pasian välillä junan toisesta vaunusta juoksee nainen selkeästi hädissään ja alkaa hakkaamaan vain henkilökunnalle tarkoitettuun ohjaamon ovea, mutta kukaan ei avaa ovea. Vaunu ei ollut lipunmyyntivaunu joten ohjaamossa ei ollut ketään. Nainen painoi hälytysnappulaa joka on seinällä, mutta mitään ei tapahtunut. Sitten hän oli vetämässä jo hätäjarrua, mutta silloin joku huudahti, että mitä olet tekemässä. Nainen vastasi, että joku oli saanut sairaskohtauksen ja pitäisi saada apua. Paikalla oli sairaanhoitaja (matkustaja ilmeisesti), mutta paikalle pitäisi saada lääkäri.

Vaikka hälytysnappia oli painettu, ei mitään kuitenkaan tapahtunut. Eräs matkustaja sanoi soittavansa ambulanssin Pasilaan. Ilmeisesti ei saanut kuitenkaan hälytyskeskukseen yhteyttä, koska kuulin hänen seuraavaksi puhuvan puhelimeen ilmeisesti vaimolleen missä on, mitä on tapahtunut ja pyysi soittamaan apua Pasilaan. Tieto ei varmasti koskaan saapunut junan ohjaajalle, sillä jatkoimme Pasilassa normaalisti matkaamme Helsinkiin. En tiedä miten tarina jatkuu, mutta jäin todellakin ihmettelemään mitä tekee hälytysnapeilla jos kukaan ei siihen vastaa. Luulisi hälytyksen menevän johonkin jossa siihen reagoidaan. Ja toivon tosissaan, että hänellä joka sairaskohtauksen sai, on kaikki hyvin. Ja en halua itse ainakaan saada koskaan mitään vakavaa sairaskohtausta junassa jos avun saanti on tätä luokkaa.

Tänään on taas fyssari. Kerron, että multa on kielletty salilla käynti kielletty. Ihmettelee miksi ihmeessä, ei ole mitään syytä miksei salilla voisi käydä sädehoidon aikana. Mua niin suututti, mua on huijattu!! Sädehoitaja joka tämän ohjeen antoi, oli nuori ja hän varmasti itse uskoi antamaansa ohjeeseen. Fyssarini taas on tehnyt rintakirurgisella osastolla töitä lähes kaksikymmentä vuotta ja nähnyt varmasti hiukkasen enemmän leikattuja rintoja kuin kyseessä oleva nuori hoitaja joten uskon todellakin häntä. Ja tietenkin uskon, kun tämä vastaus miellyttää mua paljon enemmän kuin kielto salilla menemisestä. Tottahan sitä uskoo siihen, mikä itseään miellyttää, luonnollista, eikö?

Illalla keksin hyvän tavan saada palapelin teosta vieläkin haastellisempaa. Kaadan kasan riisiä pöydälle, sille samalle jossa lojuu palapelin palojani. Ja kun siivoan riisit roskiin, en voi olla varma montako palaa meni riisin mukana. Asia lienee selviää mulle kyllä myöhemmin.






torstai 15. joulukuuta 2016

Katajanokan vankilassa

Lauantai 10.11

Tätä päivää olimme miettineet jo tovin, meinaan tänään menemme suoraan vankilaan, kulkematta lähtöruudun kautta. Olemme varanneet Katajanokan vankilasta hotellihuoneen jo kauan aikaa sitten, juhlistamme sytostaattien loppumista ja vähän säteiden alkua. Tai heitämme Simolle hyvästi, miten asian haluaa ilmaista. Kerroin jo lehtihaastattelussa (hitto, että kuulostaa mahtailevalta), että hoitojen loputtua menemme hotelliin pitämään pyjamabileet ja leikitään tyynysotaa. Pitihän se toteuttaa, ei saa valehdella koko kansalle. 

Aamusta tulee mieleen, että millainen ruoka paikan päällä mahtaa olla ja varsinkin, mahtuuko sinne syömään. Yritän tehdä pöytävarauksen, mutta meidän tuurilla täydeltä näyttää. Jipii, mennä hotelliin ja sieltä sitten toisaalle syömään. Soitin hotellin respaan ja sain saman vastauksen, täyttä on, kun sattuu olemaan parhainta pikkujoulu aikaa. Jep, ihmiset jotka eivät käy koskaan hienosti syömässä saatikka muuten juhlimassa, eivät osaa edes ajatella tuollaista. Tunnelmani latistuu muutaman piirun verran.

Viemme Wilman siskolleni yökylään. Hän ei edes huomannut lähtöämme, piti heti tarkistaa paikat ettei kukaan vaan ollut piilottanut mitään herkkua hänen löydettäväkseen. Jatkamme matkaa hotellille. Ratikka osasi väistellä meitä niin, että lopulta kävelimme paikalle.




Respassa täti kysyi onko meillä suunnitelmia illaksi. Syömään pitäisi mennä, kun ei teille tänne mahdu. Infotäyteen buukatusta ravintolasta osoittautui kuitenkin vääräksi ja pääsemme sittenkin syömään sinne, kunhan ravintola aukeaa ensin. Mahtavaa, tunnelmani nousi takaisin parhaalle tasolle. Täti kysyi myös tiedämmekö miten korttia käytetään? No hei haloo, eihän me nyt ihan tyhmiä olla, osataanhan me nyt sentään jotain. Maksetaan huone, saadaan korttiavain ja mennään huoneeseemme. Hotelli näyttää hyvälle, olen ihan fiiliksissä.

Huoneessa ensimmäisenä ihmettelemme tuliko sittenkin liian halpa huone varattua, sillä tähän ei saa valoja ollenkaan. Kokeilemme joka katkaisijaa, vessastakin etsimme jotain millä saada valot päälle, vaan ei tule. Alkaa tulla piilokamera fiilikset, yritämme katsella ympärille löytääksemme kamerat jotka nauhottaa tätä touhua. Ukkokulta on jo lähdössä respaan kysymään mistä sitä sähköä saisi, pitääkö sitä kentien polkea itse vai saako sitä eri maksusta. Sitten me keksimme laittaa avainkortin seinällä olevaan lokerikkoon ja avot meidän elämä valaistuu. Nauramme mahat kipeänä sitä, mitä olisi mahtanut täti tuumia kun olisimme menneet asiaa kysymään. Juntit lähteneet kaupungille.






Kun huone on katsottu ja ihailtu on aika mennä katselemaan ympärille, miltä vankilassa on näyttänyt. Ja vaikka paikka on muutettu hotelliksi, kyllä tunnelman aistii, paikka henkii syyttömyyttä, verta ja hikeä sekä tuomion vääryyttä. Täällä on koettu vartijoiden pamputukset, toisten vankien simputukset, ollaan peritty velkoja ja tehty sitä lisää. Täällä on nostalgiaa, täällä on tunnelmaa.








Huone on kahdesta sellistä rakennettu, se on viihtyisä ja sänky on pehmeä. Sellien huoneiden ovet ovat matalat, vähänkään pidempi mies on taatusti saanut kumartua joka kerta sinne mennessään. Ja tietty nyt sama juttu. Kuvassa asiaa ei näy. Kongit (käytävät portaiden vieressä) ovat olleet paikkoja jossa vangit viettäneet aikaansa, ainakin jos elokuviin on uskomista ja miksei olisi.





Hotelliin on jätetty kaksi selliä, mitä vieraat voivat käydä ihastelemassa. Toinen on eristysselli jossa ei ollut valoja (ehkä sähköstä piti maksaa erikseen täälläkin) ja kuvat hiukan pimeitä sen takia (tai sitten kuvattava tai kuvaaja oli hiukan pimee). Toinen oli  ryhmätyrmä joka oli 1800- luvulta.
Eristysellissä oli todella ankean oloista, vaan se tietty ollut tarkoituskin. Vankilassa olo tuskin koskaan on herkkua ollut, mutta eristyksissä kaikesta ja kaikista, hui kun tekee pahaa ajatuskin. Siellä ei ole someteltu ja katseltu naamakirjaa, blogien pitämisestä puhumattakaan.









Ja mä en olis mä, jos ei multa olisi loppunut kameran muistikortista tila. Ihan kuin näin olisi ennenkin käynyt, tää on niin tyypillistä mua. Lähdemme Stockalle ostamaan uutta muistikorttia ja samalla jotain pientä syöminkiä huoneeseen, samalla kun katsomme X-factorya jossa tietty Saara Aalto pääsee finaalissa huomiselle jatkokierrokselle. Kaupungilla käytyämme alkaa nälkä olemaan sitä luokkaa, että syömään on päästävä tai ei hyvä heilu, toisin sanoen voi häkki heilahtaa.





Alkupalaksi tilaamme Savoijinkaali-kreppi; Syksyn sieniä, maa-artisokkaa, hirssiä & kahvia 




sekä Linnankellarin alkupalalajitelma tiilellä: Vankilan riistaterriiniä, savustettua silliä & tervalohta, kauden pikkeleitä & saaristolaisleipää




                                          saamme annoksien mukana myös vettä ja leipää



Pääruoaksi Ukkokulta ottaa 200 g hiiligrillattua ensiluokkaista kotimaista härkää lihamestarin koukusta, metsävoita, lehtikaalisalaattia & kellarin perunoita


ja itse valitsen ”Heinäsorsa on the beach”; Rapeaa koipea, glaseerattua rintaa, puikulaperuna-kroketteja & mausteista vadelmaa


Jälkkäriksi valikoituu Puolukka ”vispipuuroa”, rosmariinitoffeeta & suklaata x 2


sekä Kuumaa mantelikakkua, omenajäätelöä, omenasabayon & nougata



Annokset olivat pieniä kuten kuvistakin varmaan näkee, mutta ne olivat hyviä. Varsinkin jälkiruoat olivat sellaisia, etten kaikki luvattuja makuja sieltä välttämättä löytänyt, varsinkaan kun annoksen tultua pöytään et enää muistanut mitä siinä olisi pitänyt olla. Palvelu oli hidasta, tosin ehtihän siinä ruoka laskeutua ennen seuraavan tuloa. Siinä sitä ehti hyvin kuunnella naapuri pöytäläistenkin juttuja ja nehän varsin mielenkiintoisia oli. Varsinkin kun pariskunta ensin toivotti toisilleen hyvää hääpäivää ja hetken kuluttua mies sanoi lähtevänsä lastensa kanssa etelään keväällä ja kysyi naiselta tuleeko sun perheesi mukaan. Siinä vaiheessa alkoi kummasti kiinnostamaan heidän puheensa. Ettei omaa hääpäivää oltukin viettämässä naapurirouvan kanssa ja oikein kynttiläillallisella. Aivan liian kauan kestää ruokien tulossa kun ehdimme tuollaisia miettiä. 

Ruoan jälkeen menemmme huoneeseen ja sitten alkaa pyjamabileet jotka tässä tapauksessa tarkoitti sitä, että menimme pyjamat päällä mahamme viereen maate, oli meinaan massu täynnä vaikkei annokset niin suuren suuria ollutkaan. 




Tyynysotakin jäi Ukkokullan tyynyn heilutteluksi, ei vaan kyennyt enempään sotimaan. 


Kuinkas se loppu ilta sitten meni? Aloimme katsoa tölsästä sitä X-factoria ja nukahdimme ennen lähetyksen alkua. Heräsimme toki välillä sitä seuraamaan, itse tosin nukuin esim sen kohdan jossa Saara lauloi Adamin kanssa. Ukkokulta sitten taas nukkui tuloksia kerrottaessa. Itse olin siinä vaiheessa ehtinyt ottaa jo muutamatkin unoset joten valvoin johonkin kahteen ja odottelin vesi kielellä millainen aamupala olisi. Varmasti hyvä, illallinen ainakin oli ja siitä jos voi päätellä niin on aamiainenkin. Päivä oli antoisa, syöpää ei mietitty (tosin sitä ei mietitä muutenkaan eikä siitä puhuta koska se on jo niin käsitelty aihe). Hauskaa oli, naurettua tuli paljon ja rakkaus sitä omaa Ukkokultaa kohtaan vaan vankistuu. Ukkokulta on minun linnani ja kivijalkani!! <3