Pikkumiehen vierailu

Perjantai 21.10

Tänään on pitkästä aikaa treenit valkun kanssa. Lähden ajoissa liikenteeseen, jotta ehdin käydä intersportissa sitä ennen. Jostain syystä keksin mennä Forumiin vaikka Mikonkadulla olisi ollut lähin liike ja sen vieressä taas metro. No, menen kuitenkin Forumiin huomatakseni vaan, ettei siellä ole edes Intersportia vaan se on remontissa. Päätän mennä sitten treenin jälkeen sinne Mikonkadulle jonne olisi pitänyt mennä heti suoraan..

Salilla törmään Bettiinaan ja juttelemme millainen olo minulla on ollut, miten olen jaksanut jne. Kerron tämän cefin olevan itselleni rajumpi lääke, olo on viikon huono ja väsynyt. Bettina sanoo: ”Sä oot Aikku vielä rajumpi, sä olet treenaamassa.” Hyvin sanottu ja aivan hiton tottakin. Pakko välillä vetää viikon verran relaa, mutta sen jälkeen mä aina nousen kuin Fenix-lintu, uudempana ja parempana. Onko se mahdollista? Olla parempi versio itsestään? Tuskin mun tapauksessa.

Treeni vedettiin ihan täysillä ja todella loppuun saakka. Vuorossa oli selkä ja rinta, olin säästänyt parhaimman treenin valkulle. Toinen mun lemppari on ehdottomasti olkapäät ja kädet, jalkojen treenaamisesta en niinkään välitä. Ensiksi teimme  tein pulloveria selälle ja lattialla maaten levityksiä rinnalle. Näiden jälkeen oli ylätaljaa kapealla otteella seisten (toimii mulle ihan jäätävän hyvin) sekä tasapenkkipunnerruskonetta, molempia aina peräkkäin ilman taukoa eli supersarjana. Näiden jälkeen oli vuorossa ristikkäistaljaa rinnalle ja kulmasoutua taljassa vastaotteella selälle. Ja taa superina kuten koko treeni. Näiden jälkeen olin kuin selkääni saanut, mutta koska aikaa oli vielä hetki, teimme parit supersarjat olkapäille. Tän kaiken jälkeen mä melkein ulisin lattialla. Treeni oli aivan mahtava. Vaikka painot eivät ole todellakaan sitä mitä ne ovat ennen Simoa olleet, saan kuitenkin tosi hyviä treenejä tehtyä ja olen aivan hiton ylpeä itsestäni. Ja valkku on musta, ihan varmasti!! Ja illalla selkää ihan särki, joten treeni todellakin meni perille  just sinne minne pitikin.

Salilta lähdettyäni oli tarkoitus mennä sinne Intersportiin Mikonkadulle. Menin metrolla ja kas, lähdin asemalla väärään suuntaan niin, että jouduin aivan liian kauaksi Mikonkadusta. Menin takaisin ja tulin toiseen paikkaan, jälleen väärälle kadulle. Katsoessani kelloa, huomasin ettei aikaa ole enää alkaa kiertelemään mihinkään, jos haluaisin ehtiä junaan, sinne oli mentävä suorinta tietä. Joten jäi sitten menemättä sinne Intersportiin. No, ei se oikeastaan haitannut, koska meilläkin on kyseinen kauppa, joten menen sinne illalla. 

Eltsu, tuo elämäni ilo (siskoni poika) on tulossa meille huomenna yökylään. Menen heti aamusta hänet hakemaan ja sitten tulemme junalla meille. Mutta tänään on mentävä hakemaan pikkumiehelle syömistä. Haenkin hänelle nakkisämpylää, kasviksia kuten parpikaa ja munakoisoa. Hedelmiä kuten banaania, mandariinia, omenaa, viinirypäleitä, kiiviä ja vesimelonia. Myös munakoiso, juusto, kala ja pasta pääsevät koriin. Eiköhän sitä näillä pärjätä.. 

Näillä saimme paljon hauskaa ja naurua aikaiseksi :-)

Menen kauppareissulla paikalliseen Intersportiin hakemaan sitä treenipaitaa mitä olin koko päivän yrittänyt hakea. Ja kas kummaa, juurikin sitä väriä ei sitten löytynyt, joten jäin tyhjin käsin. Niin tyypillistä, laitetaan tuotteita tarjoukseen ja sitten niitä ei löydykään. Tällä kertaa en jää ostamaan mitään muuta, kuten kauppias oli ehkä laskemoinut. Ei kiitos, jos en saa sitä mitä haluan, en osta mitään!!

Lauantai 22.10

Lähden heti aamusta hakemaan Eltsua meille yökylään. Tänään on I Love Me messut ja siskoni, Eltsun äiti menee sinne töihin ja Aikku-täti saa viettää koko päivän elämänsä ilon kanssa. Tulemme junalla meille ja ensin hiukan syömme ja leikimme Wilman kanssa. Sen jälkeen lähdemme kirpputorille ostamaan uusia pikkuautoja Eltsulle. Ja niitähän löytyy, tosin niitä oli meillä jo ennestäänkin, mutta voiko pikkumiehellä olla liikaa autoja? Tätsyn mielestä ei, joten haemme niitä lisää.

Ulkona on uskomattoman raaka tuuli ja Elstu haluaa kävellä. Mikäs siinä, mutta tätsyä uhkaa paleltuminen, joten pyydän kauniisti jos vaikka rattaissa istuisi ja pääsisimme hiukan nopeammin etenemään. Hhrrr, että osaakin olla kylmä, miten sitä taas tarkenee talvella? 

Ekasta kirpputorista ostamme kuusi autoa. Siirrymme seuraavalle kirppikselle ja siellä on eräässä myyntipöydässä autoja pusseittain. Ostamme niitä neljä pussia. Hupsista, kumpi tässä nyt innostui asiasta enemmän?? Kirpputorien jälkeen menemme vielä kirjastoon katsomaan kirjoja sekä tätsylle, että Eltsulle. 

Päivä menee yhdessä touhuten. Yritämme yritän nukkua päiväunet ja melkein jopa onnistunkin, meinaan itse nukahtamaan, mutta ei puhettakaan, että Elstu nukkuisi. Tähän saamme kulutettua puolisen tuntia ja kun kundi alkaa vääntämään itkua siitä, kuinka ikävä on miun isää ja miun äitiä, päätän ettei me tänään nukuta päikkäreitä. Ulos emme enää mene, koska tätsy ei halua itselleen minkäänlaista flunssaa, ensi viikon perjantaina on viimeisen syton aika ja en todella halua mitään esteitä sille. Joten leikimme sisällä. Onhan meillä iso kasa pikkuautoja joita ajeluttaa, laittaa parkkiin, miettiä minkä merkkinen mikäkin on, väristä puhumattakaan.

Koska myös Eee oli huolissaan tätin terveydestä, hän aika ajoin katsoi korvani ja kuunteli keuhkoni. Ja yskäähän sieltä kuului ja kuten kunnon lääkäri ainakin, määräsi hän potilaalle yskänlääkettä. Mahdottoman monta tikkua löytyi myös sormista ja pinseteillä ne piti poistaa. Kuumettakin oli aika ajoin, sitä mitattiin ja lääkettä ropsahti joka kerta. Onpa ihanaa kun on oma lääkäri, ei tarvitse lähteä minnekään konitohtorille, valelääkäristä puhumattakaan.

Iltapalalle kuin aloimme, tein Eelle puuroa. Kun laitoin ryynit puntarin kautta, mietin väkisinkin, että onko bodyjutut menneet vähän liian pitkälle. No eihän tokikaan lapsen puuroja aleta mittailemaan eikä punnitsemaan, se tuli ihan selkärangasta. Ja kun laitan tietyn määrän hiutaleita, niin tiedän paljonko laitan vettä. Mutta vinkkinä kaikille, älä juttele samalla siskon kanssa päivänne kuulumisia, sillä juuri silloin se puuro päättää kiehua pitkin mikroa. Helpommalla pääset kun annat iltapalaksi palan leipää. Tai sitä leipää ja kalaa, mitä söitte jo päivällä, samoja joista kuvankin jo laitoin. Ei olisi itselläkään sitten niin paino-ongelmia enää, olisi nopeasti ratkaistu sekin asia.

Ai puuro pitkin mikroa? Olipa hassua :-)

Liikuntaa ja lahjoja

Sunnuntai 2.10

Aamusta se on taas herättävä ja lähdettävä töihin. Jos saisi öisin nukuttua kunnolla, niin ei aikaiset herätykset niin haittaisi. Mutta kun herää aamuyöstä ja pyörii tunnin toista, ei oikein jaksaisi välttämättä herätä viiden jälkeen. Vaan herättävä on, tai ainakin suoriuduttava töihin. Onnistun siinä tänäänkin, olen mä aika sankari!!

Työpäivän jälkeen kotiin ja hetken päästä saammekin Ukkokullan kanssa lähteä, koska olemme saaneet kutsun lähteä rakkaan poitsuni ja ihanan miniäni kanssa syömään. Paikaksi valikoitui Cantina viva Zabata. Helsinkiin emme tällä kertaa lähteneet vaikka siellä useita hyviä ravintoloita varmaan onkin. Vaan eivät taida olla sunnuntaisin auki? Vaikka meille olisi tietty käynyt lauantaikin, mutta mennään joku toinen kerta.

Ruokalistalta löytyi meille kaikille syömistä. Itse valikoin kanakookosruukun kunnes tarjoilija sanoi siinä olevan jotain maitotuotetta. Otin sitten pariloitua kanaa, hyvää oli sekin. Itse asiassa me jokainen olimme tyytyväisiä ruokiimme, voidaan mennä toistekin.

Ruokailun jälkeen lähdimme nuorelle parille kahville. Paljastan tässä pienen salaisuuden, mulla on ylihuomenna synttärit, niin sen kunniaksi olimme syömässä ja kahvilla, poitsuni tarjosi. No, menimme siis heille ja he keittivät kahvit. Meitä oli neljä, mutta pöytään mennessämme kahvikuppeja oli vaan kolme. Katoppas vaan, yksi kuppi puuttuu sanoi poitsuni ja jakoi kupit muiden eteen, mä jäin ilman. Haki mulle kans kupin, erilaisen kun muilla. Katsoin sitä tarkemmin, siinänähän oli meikäläisen kuva. Olivat teettäneet mulla oman kahvikupin omalla kuvallani. Tosi hauska yllätys. Toisella puolella kuppia oli Ukkokullankin kuva, saan ihailla hänenkin kuvaansa kahvitellessani. On mun poika ja miniä vaan niin rakkaita.

Maanantai 3.10

Taas vapaapäivä. Justhan mulla oli vapaata. Tänään mulla on taas syöpälääkärikin. Viimeksi vaihtui sytostaatti toiseen ihan suunnitellusti. Näin rintasyövässä taidetaan usein käyttää näiden kahden yhdistelmää. Ilmeisen toimivaksi kompoksi ovat ne havainneet. Nyt lääkäri haluaa kuulla, miten ensimmäinen satsi on mennyt ja voidaanko jatkaa. Saa nyt kuitenkin odottaa vielä hetken, eka käyn vielä treenaamassa Mian kanssa.

Mian kanssa meillä on treffit puoli yhdentoista aikaan. Koska viime ja edellisellä viikolla olen treenannut kädet ja olkapäät pt:n kanssa ja lauantaina tein jalat itsekseni jää luonnollisesti selkä ja rinta ainoiksi vaihtoehdoiksi. Näitä me siis nyt kuumotimme. Jokaisella pt:llä on oma tyylinsä vetää treenejä ja jokainen teettää vähän erilaisia liikkeitä mikä tietty on vain positiivista. Näin saat aina uusia vinkkejä omaan tekemiseen ja se tietty on tarkoituskin. Pt:n tärkein tehtävä onkin tehdä itsestään tarpeeton. Mia ei todellakaan ole tarpeeton. Jos haluatte hyviä treenejä kokeilla mahtavan muikkelin kanssa niin ota Miaan yhteyttä, hänet löydät täältä.

Treenien jälkeen suihkuun, eihän lekuriin voi mennä hieltä haisevana. Vaikka hikoilen nykyään enemmän, on muuten hassua, etten haise kuitenkaan. Vai haisenko? Oletko huomannut mitään hajua tulevan perässäni? ”Perästä” varmaan tulee, mutta sitä tuskin kukaan haluaa haistella. Suihkun jälkeen vielä syön salilla, eväät on matkassa mukana tietenkin. Tämän jälkeen lähden syöpikselle lekurin juttusille. Toivon ”Kyllitädin” olevan lekurina, jos hän vaikka piirtäis mulle taas jotain kivaa samalla kuin selittää asioita. Vaan eipä käynyt tuuri, vaan jälleen oli sama lekuri kuin viimeks. Hän jonka kanssa me ei oikein ymmärretty toisiamme. Kun mä puhuinkin niin nopeaan. Tästä vierailusta voit halutessasi lukea täältä.

Meidän molempien ilmeet oli varmaan näkemisen arvoiset, kumpikin katsoi toisiaan ajatuksella, ai toi taas täällä. Nyt mä olin kuitenkin hyvällä tuulella, massu täynnä ruokaa ja en jaksanut kiukutella yhtään. Helpotus varmaan molemmille. Hän kyseli miten viime hoito oli mennyt ja mä kerroin pahasta olostani, siitä kuinka saman aamupuuron sai syödä viisi kertaa, kuvotuksesta ja ripulista. Mutta aika kai kultaa muistot, koska ei ne enää niin pahalta tuntuneet. Huonomminkin olisi voinut olla ja niin me yhteistuumin tulimme tulokseen, että jatkamme samalla lääkityksellä eli samat tiputukset vielä kaksi kertaa. Siis enää kaksi, mä tunnen niin suurta onnellisuutta tän asian takia ettei sitä oikeen voi edes sanoin kuvailla. Tätä ei oikeen varmaan kukaan muu voi ymmärtää paitsi ihminen joka on kokenut saman itse.

Juttelemme tulevasta hormoonihoidosta, joka tulee olemaan varmaankin sen 10v. Sen haittapuolena on se, että se saattaa aiheuttaa munasarjasyöpää eli suo siellä vetelä täällä. Vaan ei se varmaa tietty ole, että sellainen tulisi ja kontrolleissa tietty pitää käydä vuosittain. Painonnousu on se mikä mua eniten huolestuttaa, en oikein jaksa innostua ajatuksesta, että saisin kymmenen kiloa painoa lisää. Vaan pakko sekin on hyväksyä jos sellainen tulee, mutta täytyy sen olla vähän itsestäänkin kiinni, mitä laittaa suuhunsa. Mutta jos lääkkeellä on taipumus aiheuttaa ruokahalua vaikka mahasi on täynnä eli valenälkää niin vaikeaa sitä on olla syömättäkin. Olin näiden sytojenkin kanssa sitä mieltä, että itsestä kiinni mitä syö, mutta pakko myöntää ettei se ihan niinkään ole. On vaan pakko syödä sitä mitä voi ja pystyy vaikka se ei niin terveellistä olisikaan. Itse ainakin viime tiputuksen jälkeen söin paljon puuroa, leipää ym mitä ei ruokavaliooni kuulu. Puuro kuuluu joo, mutta ei taas leipä. Kasviksia ei tehnyt mieli melkeen viikkoon ja sitten kun alkoi tekemään mieli parsakaalia tiesin olevani jälleen hengissä ja terveenä.

Tälläkin kertaa lekuri sai kuunnella keuhkoni, ne kun edelleen tykkää olla vähän nesteiset ja hengitys vaikeaa varsinkin kortisonin aikana. Vaan ei keuhkoissa mitään kuulunut. Mutta vasemman tissin alla olen huomannut kosketusaran kohdan ja sitä lekuri kans tutki ja laittoi ultraan. Sanoi kyllä, että olisi aika sitkeä syöpä jos uusiutuis sytojen aikana. Mutta ei mun Simoni ole mikään lälläri, se voi levitä ja lisääntyä just miten sitä huvittaa. Olen tietty sitä mieltä, ettei siellä mitään ole, mutta mistä mä varma voin olla ja on se mun mielenterveydelleni parempi, että pääsen kuvauksiin. Saan sitte senkin asian pois päiväjärjestyksestä.

Illalla menen vielä ystäväni kanssa lenkille. Kierrämme jälleen tunnin pururadan, saman missä heposia näkee. Vaan tällä kertaa en ottanut heistä kuvia vaan otin meistä. Sillä ihana ystäväni oli toisen ihanan ystäväni kanssa muistaneet mua synttäreideni kunniaksi. Ja mikäs sen parempi lahja olisikaan ollut kuin Roosanauhatermari. Olin niin otettu tästä, kaikki roosanauhatuotteet menevät todella hyvään tarkoitukseen, saan siitä itsekin hyötyä ja ainakin myöhemmin sairastuneet hyötyvät niistä rahoista jotka lahjoitetaan rintasyöpätutkimuksiin.

Itse olen ostanut monta roosanauhaa, itselleni ja Ukkokullalle myös. Myös poikani ja miniäni olivat hankkineet omansa ja tyttäreni oli ostanut roosanauhahihamerkin. Sellaisen haluan itselleni myös reppuun ommeltavaksi. Eräs ystäväni oli kans ostanut roosanauhan, koska Aikku. Aivan ihana fiilis tuli siitä, mua ajatellaan. Olen ennenkin sanonut ja sanon vieläkin, että kaikki ajatukset ja tsempit tänne päin auttaa mua jaksamaan tän kaiken läpi. Vaikka olen päässyt suht helpolla hoitojen suhteen, niin on tää myös henkisesti rankkaa. Positiivisella mielellä ollaan menty koko aika, ei ole siitä kiinni, mutta on tässä omat mutkansa. Ja senkin ymmärtää parhaiten vertainen ja onneks olen löytänyt hienon ryhmän jossa vertaisilta saa paljon tukea. Ja toivottavasti myös itsestäni on jollekin apua ja iloa siellä. Ja täällä ja jokapaikassa.