Sairas joulu?

Joulu on ohitse (ainakin melkein ja ainakin meillä/meille). Ei ihan paras joulu ollut, tultiin Ukkokullan kanssa molemmat aattoiltana kipeeksi. Iski kuin salama taivaalta ja samaan aikaa molemmilla. Alkoi paleluna, päätä särki, ääni katos ja kurkku tuli kipeeksi. Yön olin sohvalla kaksi paitaa päällekkäin, trikoot, sukat sekä villasukat jalassa ja peiton alla. Yöllä sitten heräsin välillä vähentämään vaatetusta niin, että lopuksi lähti liivit (ja tissi) ja olin alkkareilla. Aamusta oli peitto märkänä kun oli hikoillut niin paljon.

Joulupäivä meni sitten sohvalla maaten. Katsoin monta jaksoa Muodin huipulle, varmaan sata jaksoa (siltä se ainakin tuntui) Show Hauta, Mitä taakseen jättää yhden jakson, Selviytyjiä ja illalla keksin vielä Areenasta etsiä Kotiin takaisin sarjan jota ovat töissä kehuneet. Jäin siihen samantien koukkuun ja sitä katoin viisi jaksoa. Tän kaiken makaamisen (ja välillä syömisen) jälkeen, mulla oli selkä niin kipeä, ettei nukkumisesta meinannut tulla enää mitään. Taas huomasin olevani sohvalla nukkumassa, suuta kuivasi ja joutu juomaan pitkin yötä mikä aiheutti sen, että sai juosta vessassa koko aika. Nokka ihan tukossa, kurkku kipeenä ja limanen. Ah, onpa niin mukavaa olla kipeenä. Tosin olen niiiiin harvoin kipeä, ettei kai yksi eikä kaksikaan päivää vuodessa vielä kesää tee. Joten se siitä valituksesta.

Parasta Joulussa, luumukiisseli :)

Olihan meidän Joulussa tietty muutakin kuin sairastelua. Kävin salilla tekemässä  olkapää-rintatreenin ja hämmästelin kuinka paljon ihmisiä olikin jumpalla. Nuoria tietty jotka menevät illalla vanhemmilleen tai appivanhemmille syömään valmiiseen pöytään tai keski-ikäisiä miehiä joiden vaimot oli heittänyt heidät pihalle kun siivoilivat loppuja nurkkia tai tekivät loppuja ruokavalmisteluita. Meille Joulu ei ole aikaa jolloin leiposin ja väsäisin ruokaa tuhottomasti, laiskana ostan tarvittavat eväät kaupasta. Kukaan ei syö joulukakkuja eikä pikkuleipiä vaikka olisin ne kullalla sivellyt, joten en viitsi nähdä vaivaa niitä leipoa. Ähkyn saa oikein hyvin hankittua ihan vaan kaloilla, kalkkunalla ja salaateillakin, ei siihen tarvita torttua, piparia eikä paakkelseja sataa sorttia.

Ja jotta pahimmalta ähkyltä välttyis, kävin Rollen kanssa lenkille kolme kertaa päivän aikana. Joka kerta oli 45-60min. Vältyinkö ähkyltä? No en todellakaan. Näyttäkää mulle yksikin ihminen joka välttyy ähkyltä jouluna, niin tekasen hänelle mitalin.

Mummolassa kävi tosiaan Rolle ja Arttu. Molemmat on niiiiin ihania pakkauksia, erilaisia mutta ihania. Ja on sitä hauskaa katella kun 4kk Rolle yrittää pomottaa Arttua joka on 9kk, Rolle mahtuisi vaikka seisomaan Artun mahan alle.

  

Molemmat murmelit saivat samanlaiset pehmolelut ja välillä piti tarkistaa josko toisen lelu olisikin parempi kuin oma. Hyvin kundit tulee toimeen keskenään, jännää nähdä miten Wertin käy kun hän kotiutuu neljän yön päästä.

Meidän piti näin Tapaninpäivänä noudattaa perinteitä ja mennä mutsille käymään, mutta kun tulimme kipeäksi molemmat, piti kyläily peruuttaa. Tämä(kin) päivä on mennyt Pelastusarmeijalle, mitään ei ole saanut aikaiseksi. Laskeskelin, että jos ihminen elää vaikka 80-vuotiaaksi, kertyy siinä päiviä elämälle sellaiset 29220 kappaletta. Josko siinä vois vaikka päivä tai kaksi olla sellaista, jolloin ei ole tehnyt mitään ihmeitä eikä kummallista. Ei sitä jokaista päivää jaksa muistella kuitenkaan, oli ne täynnä tapahtumia tai tekemättömiä kuten nää päivät ovat olleet.

Mulle tulee neljän päivän päästä vuosi siitä, kun hoidot loppuivat. Mietinkö mä usein asiaa? Käykö päivittäin mielessä se, että syöpä uusiutuisi? Että syöpä olisi levinnyt johonkin ja saisin kroonikon tittelin? Ei, enpä voi sanoa sitä päivittäin miettiväni, mutta valehtelisin jos väittäisin etteikö asia kävisi mielessä silloin tällöin. Ja vaikeaahan syöpää on unohtaakaan, kun vaatteet riisuutuessa asia lävähtää silmille. Ei ole sitä tissiä ei ja ei tule olemaankaan. Ei yhtään leikkausta mulle jos ei ole aivan välttämätöntä ja nyt ei ole.

Vuosi sitten, 30.12 oli mulla viimeinen sädehoito ja lekuri samaan aikaan. Silloin ajattelin, että nyt mulla alkaa täysin uusi elämä, aloitan puhtaalta pöydältä, syövättömältä pöydältä. Ja nyt, vuosi siitä ja samana päivänä, kotiutuu meidän Werttimme. Kohtaloa? Tarkoitusta? Kyllä, uskon että tällä on jotain tarkoitusta. Wertin tuleekin tulla meille juuri sinä päivänä. 4:s päivä on mulle aina kans tärkeä, olen itse sekä tyttäreni synnytty 4:s päivä. Olemme menneet kihloihin ja naimisiin 4:s pvä ja myös 4:s päivä Wilma lähti viimeiselle matkalleen. Kun menimme Werttiä katsomaan ensimmäistä kertaa, oli 4:s päivä. Jotain taikaa siinä päivässä on, ihan selvästi.

Uskon yleensäkin kohtaloon, siihen että meidän elämämme on tarkoitus mennä kuten se menee. En usko Jumalaan, en Kristukseen enkä muihinkaan Jumaliin, mutta kohtaloon uskon. Se, mikä tarkoitus milläkin asialla on, ei varmasti aukea useinkaan itselleen.. En tiedä mikä tarkoitus oli sairastua syöpään, ellei se ollut sen takia että tajuaisin elämäni rajallisuuden ja nauttisin siitä enemmän. Ja lähentymisemme lasteni ja Ukkokullan kanssa, oliko se syöpäni tarkoitus? Jos näin oli, niin ok, mutta mikä hiton tarkoitus on sillä, että joku kuolee syöpään  ja joku toinen elelee vuosia sen kanssa? Ei tälläisiin kysymyksiin koskaan saa vastausta, sama kun kysyisi mikä tarkoitus on maailman sodilla?

Nyt lasketaan öitä, vielä neljä ja sitten räjähtää. Wertti tulee, miten mä voin mennä töihin muutamina päivinä kun Wertti on kotona Ukkokullan kanssa? Loppiaisen jälkeen mulla on hoitovapaata, silloin me käydään tutustumassa junaan sekä bussiin. Yritän välttää kaikki virheet mitä Wilman kanssa tuli tehtyä. Wilma raukka oli sellainen koekappale, toisen kanssa osaa tehdä asiat toisin. Vähän sama kuin esikoisen ja nuorimmaisen kanssa. Esikoisen kanssa tehtiin kaikki vaikeimman kautta kun taas nuorimmainen meni vasemmalla kädellä. Katotaan miten Wertin kanssa menee, pysy kuulolla, tänne tulee varmasti kuvaa ja infoa meidän tekemisistä.

Oikein hauskaa Uutta Vuotta just sulle, nauti elämästä, niin mäkin teen.

Täysin turhaa höpötystä

Keskiviikko 6.7

Kahden päivän ”työputken” jälkeen on hyvä jäädä kolmen päivän vapaalle. Näin ekana vapaapäivänä aktivoidun ja tilaan itselleni ajan silikonin sovitukseen. En ole ihan varma mitä tarkoittaa sovitus, saanko kokeilla eri kokoisia ja valita sitten sen itselleni sopivan. Haittaako se jos toinen tissi olisi monta kokoa isompi kuin toinen? Sehän saattais vaan olla hauskan näköistä, tosin ehkä hiukan epäkäytännöllistä. Hankalaksi sen saattaisi tehdä liivien hankinta, miten saada toiselle puolelle suurempi kuppi? Vai joutuisiko itse tekemään rintaliivinsä? Mietintää, mietintää..

Tarvisinko tälläisen?

Saan ajan viikolle 29 joten vielä hetken saa olla pumpulitissi. No, eipä toi haittaa. Yksi asia mikä tässä hiukan hiertää on se, että se on kovin lämmittävä. Sama kuin pitäisi lämpötyynyä liiveissä, ei pääse ainakaan vilu tulemaan. Kohta on sitten silikoni ja samaan hintaan kun saan sen uimatissin, niin otan senkin. Ja jotta kaikki olisi varsin kateellisia, niin kerronpa vielä, että saan liivitkin kaupan päälle. Jotain iloa siitä, että on toispuoleinen.

Joudun samalla varaamaan myös koiruudella ajan eläinlääkärille, hänellä kun on taas korvatulehdus. Koiruudella on vehnä- sekä maitoallergia ja hänelle tulee korvatulehduksia säännöllisen epäsäännöllisesti. Usein kesäisin tulee tulehdus joten uskon, että hän on siitepölylle myös allerginen. Pieni tietopläjäys koirasta.

Jännittää niin kovasti

Käymme hänen kanssaan lekurissa, tulehdushan siellä on molemmissa korvissa. Saimme siihen lääkkeet, särkylääkettä sekä ohjeet alkaa pesemään tassuja erikoisshampoolla. Myönnän syyllistyneeni heitteillejättöön enkä ole kyseistä shampoota hakenut. Olikin eka eläinlekuri joka on asiaa edes kysynyt kahdentoista vuoden aikana mitä hänelläkin allergiaa on ollut joten ei toi kovin akuuttia kai ole?? Kunhan menen apteekkiin seuraavan kerran niin ehkä sitten??

Torstai 6.7

Lähden kaupungille ystäväni kanssa salaatille sekä kahville ja muutamalle kaupalle. Olen jälleen Kluuvin Fazerilla, tästähän on tainnut tulla vakipaikka mulle. Salaatti on edelleen hyvää, seura on hyvää ja elämä on hyvää. Ei paina mieltä syöpä, ei juopa eikä mikään muukaan murhe. Kaikki on fantsuu!!

Käymme H&M:lla, ostan parit urheiluliivit. Ympärysmittani on edelleen liian paljon entiseen verrattuna eikä mulla ole kunnon liivejä mitä laittaa päälleni. Siellä on sopivasti ale menossa ja saan parit liivit todella halpaan hintaan. Niissä kun on tasku mihin voin laittaa pumpulitissin piiloon ja kas, kukaan ei hiffaa ettei mulla oikeasti olekaan kuin toinen rinta. Näin ollaan taas saatu huijattua ihmisiä, heitä hyväuskoisia höperöitä!

Pumpulitissi, tosin ei oma. Eihän mulla noin suuri sentään ole :-)

Käymme myös kahvilla, samalla kuolaan tiskin takana olevia muffinseja ja piirakoita, keksejä ja muita herkkuja. Olen päättänyt elellä hiukan tiukemmin, syödä vain ruokavalioni mukaan ja en ota mitään herkkuun viittaavaakaan. Tosin päätös on helppo tehdä kuin ei ole maidotonta tarjolla. Tosin eihän se mua estänyt viime viikollakaan kun kävimme siellä Porvoossa syömässä ja vedin niitä keksejä. Ei käynyt mielessä silloin maidot eikä se ettei se satu sopimaan mun suolilleni. Mutta onneks mulla on sen verran kiva suolisto, että se kyllä mua muistuttelee jos olen asian unohtanut. Muistutus on sen verran kivuliasta, että sen muistaa aina hetken jälkeenkin päin. Muffinsit jää siis tiskon toiselle puolelle.  

 Kummalta tiskiltä ottaisitte mielummin? Mun valinta olisi kasvikset ja marjat. 

Koska tämä blogi laahaa noin viikon todellisuutta perässä vaikka kuinka yritän reaaliaikaan päästä, niin olen joutunut laittamaan päivittäin muutamalla sanalla ylös mitä olen miettinyt päivän aikana. Mutta koska en aina saa omasta käsialasta selvää (noloa myöntää joo), niin tulee välillä tilanteita ettei ole harmainta aavistusta mitä lukee/mitä pitäisi lukea ja ei ainakaan mitään tietoa mitä tarkoittaa/pitäisi tarkoittaa. 

Esimerkiksi kun lukee: juntti poui ei tajua 800mg ourance. Okey, wtf?? Mikä ihmeen poui? Mitä se ei tajua ja miksi se ei tajua?? Yritän lukea, yritän selventää, yritän tajuta!! Ehkä juntti polvi ei tajua buranaa? Kenen polvi? Kuka on juntti? Miksi hän syö 800mg buranaa? Onko hänellä polvessa jotain vaivaa? Miks hitossa se lukee mun muistiinpanoissa? Koska en ainakaan itse kuolemaksenikaan muista, että mun polvessani olisi ollut viime aikoina vikaa. Jos se tarkoittaa nilkkaa? 

Tää ei aukene mulle, ei sitten millään. Ehkä mä vaan olen niin juntti? Tai en tajua ottaa edes buranaa jos särkee paikkoja? Tai ehkä mä en vaan saa aikaiseksi blogata itseäni reaaliaikaan jotten tarvitsisi muistiinpanoja? Tai ehkä mä vaan arvailen mitä mikäkin tarkoittaa ja kirjoitan sen mukaan? Ei tässä mitään tolkkua ole muutenkaan, tuskin kukaan huomaisi eroa? 

Parantuminen alkaa vai alkaako sittenkään..

Torstai 16.6

Olen hämmästynyt kuinka hyvin olen nukkunut, varmasti ainakin 9h. Aamu alkaa kuten pitääkin, puurolla eikä varastetulla jogurtilla ja muutamalla kuivalla leivän siivulla.

En osaa olla tekemättä mitään joten vähän raivaan kämppää. Käydään tyttären kanssa kaupoilla. Otan ainakin kahdesti päikkärit, uskomattoman paljon väsyttää vaikka nukuin yöni hyvin. Katselen Netflixiä, löysin aivan ihanan sarjan sieltä, Happy Valley. Jään heti koukkuun ja katson ainakin neljä jaksoa peräkkäin. Harmi, että jaksoja vain kuusi ja tuotantokausia on vain yksi, äkkiä ne on katsottu. Onneksi ei ole ainoa sarja, niitä siellä riittää.

Perjantai 17.6

Saan ihanalta ystävältäni jälleen kortin, kortin tekstin luettuani pääsee taas itku. Se on niin osuva juuri tähän tilanteeseen. On vaan pakko luottaa siihen, että elämä kantaa, olla tän asian yläpuolella. Ja mä luotan, tietenkin. Mitä muuta mä voisin tehdä??

Jälleen katson Netflixiä ja jälleen otan päikkärit. Nilkkani koki ihme parannuksen sairaalassa eikä kukaan edes koskettanut sitä, tietääkseni. Taisi syynä olla tukisukat jotka olivat olleet vuorokauden jalassani ja itse sen melkein saman ajan sängyssä joten en päässyt sitä käyttämään. Tai sitten syynä on jatkuva särkylääkkeiden syönti, ei voi tietää. Onneks kukaan ei tajua edes kysyä. Mutta vaikka nilkka onkin taas kunnossa niin yläkerta ei, joten en edelleenkään pääse lenkille. Ja sataakin kaatamalla koko aika, mikä ihana tekosyy maata sohvalla ja katsoa jälleen sitä Net…

Illalla mennään kundini ja miniäni uutta asuntoa ihastelemaan. Matkaa vajaat 10 km ja ekan 200metrin jälkeen huomaan hihojeni käryävän kun Ukkokulta on ratin takana. Meille ei sovi yhtään se, että hän ajaa ja minä istun kyydissä. Ei todellakaan, siitä tulee vaan sanomista. Kuten varmaan arvaattekin, niin se sanoja olen minä. No etkö sä voi.. No mikset sä.. No pitikö nyt jäädä.. No pitikö tuota tai oliko pakko tätä tai etkö olisi jo voinut sitä tai tätä.. Tää ainoastaan siksi koska mä olen niiiin paljon parempi kuski ja hermo menee istuessa kyydissä. 

No, päästessämme hiukan lähemmäksi määränpäätä oli auto ollut jo muutaman kerran kääntymässä kotiin tai pysähtymässä ja jättämässä toisen pois kyydistä. Arvoitus kumpi olisi ulos lentänyt.. Soitin kundille tarkempia ohjeita ja samalla selitin niitä kuskilleni ja kuten arvata saattaa, me pyörittiin edes takas kuin puolukka ämpärissä. Kundi näki meidät parvekkeeltaan ja nauroi ettei voi olla noin vaikeaa. No ei uskois olevankaan, mutta jos sanon että mene risteyksestä yli ja tulos on, että siitä käännytään oikealle niin wtf?? Miten voi olla niin vaikeaa?? Päästiin perille ilman, että kummaltakaan lähti hiukset päästä (johtuu ehkä siitä, että Ukkokullalla niitä ei ole ja hän ei minun haivenia repinyt päästäni). 

Asunto oli kiva, heidän näköisensä. Vielä puuttui ruokapöytä tuoleineen, mutta ne tulevat sitten myöhemmin. Ensi visiitti tehty, seuraavalla kerralla osaamme perille jo paljon paremmin. Koska seuraavalla kerralla mä ajan, siitä ei ole epäilystäkään.

Tälläinen löytyi eli jos joskus lottopallo on hävinnyt niin mä tiedän missä se on. :-)

Lauantai 18.6

Alkaa sohvalla makaaminen ja Netflixin tuijottaminen tympimään, mutta kun sataa jatkuvasti niin ei pääse ulos kävelyllekään. Niinpä jatkan sitä tölsän tuijottelua, mutta samalla crossaan 40min. Itselläni on sellainen kotona ja se on oikein oiva apulainen silloin kun ei pääse muuten suorittamaan aerobistaan. Ihanteellistahan se olisi ulkona liikkua, mutta kuten sanoin, sataa jatkuvasti ja dreenipussin kanssa ei viitsi sateeseen lähteä. En käytä käsikahvoja ollenkaan vaan ainoastaan poljen, vakuuttelen itselleni tämän olevan ihan sallittua. Mullehan sanottiin, että saa liikkua heti kunhan ei mene kuntosalille ja tää ei ole nyt sitä. Päätän tän olevan sallittua ja jatkan polkemista. Dreenipussi roikkuu crossarin hantaakissa.

Tässä se mun dreenipussini oli, ei näkynyt ulkopuolisille mitä sisältä löytyy. Hyvä niin koska ei näky kovin kaunis ollutkaan. :-)

Lopusta päivästä ei ole paljon jälkipolvelle kerrottavaa elleivät he sitten haluaisi kuulla siitä kuinka otin päikkäreitä, makasin sohvalla ja katsoin tölsää. Kumma kuinka näinkin liikunnallinen ihminen voi jumiutua täysin sohvalle makaamaan. Mutta jos soisin sen nyt itselleni ja muistaisin, että on kulunut kuitenkin vasta neljä päivää siitä kun toinen rintani on poistettu. En osaa kuunnella itseäni, ainoastaan sen äänen kuulen päässäni joka valittaa jatkuvasta syömisestä, makaamisesta ja liikkumattomattomuudesta. Miten sen äänen voi vaientaa? Joku viisas voisi kertoa mulle sen.

Sunnuntai 19.6

Tänään ei sada, painun heti ulos lenkille. Ihanaa kävellä ulkona, ihana olla metsässä ja saada keuhkot täyteen luonnon tuoksua. Nautin tästä tunnista kun en makaa sohvalla, tämä on vaan niin ihanaa.

Näkyykö mun intoni? Ellei niin kuvaajassa vika. :-)

Rakas siskoni tulee taas ilostuttamaan meitä seurallaan ja pelaamaan kanssamme korttia. Pesen siskon ja Ukkokullan huolella pelissä, näkevät kuka osaa pelata!! Kortin peluuhan on tuuri kauppaa ja kuten sanonta kuuluu: ”Kortit antaa, kortit ottaa.” No, me ei tietty pelata rahasta koska ei sitä kellään meistä ole ja eihän me pokeria pelata. Mutta nautinto se on, kortin pelaaminen. Olen sitä tehnyt ihan lapsesta saakka, meillä on aina lätkitty paljon korttia. Toiset viettää aikaa muuten yhdessä, meillä pelataan korttia.

Illalla iskee kamala kipu oikean kainalon ja rinnan välille sekä kainalon ja selän väliin. Tekee kunnon pahkurat siihen kohtiin, taitaa olla nestettä mennyt sinne. Liikerata kädessä pieneni samalla puolella, kättä ei saa sivulle nostettua, ei ylös eikä puhettakaan että voisin tehdä vaadittavia jumppaliikkeitä. Myös dreenipussin sisäänmenoaukko on tosi kivulias, hiukankin letkun liikkuessa iskee tulisen veitsenviillon sisälleni. Parahdan tuskasta, huomenna onneksi pääsen siitä eroon.

Kipu kainalon ja rinnan sekä selän puolella yltyy todella pahaksi, pakko nostaa perseensä sohvalta kun ei pysty olemaan siinä enää kun se painaa oikealle puolelle. Yritän saada liikuteltua kättä jotta se ei jumiudu kokonaan. Kivun hellittäessä palaan sohvalle, Happy Valley kutsuu.

Nukkumaan mennessäni iskee kipu entistä kovempana. Istun vessassa ja itken itkemästä päästyäni. En voi poistua vessasta ettei Ukkokulta herää, en halua hänen kuulevan sitä kuinka paljon mua sattuu. En halua kaataa jatkuvasti tätä paskaa ja pahaa oloani hänen niskaansa. Kipu on helvetin moinen, tuntuu etten kestä sitä. 

Tulee väkisinkin mieleen oliko tää saatanan sairaus pakko iskeä just muhun? Mä en meinaa kestää tätä ja jatkuvasti muistuttelen itseäni siitä, että ollaan vasta alkumetreillä asian suhteen. En halua edes miettiä mitä edessä vielä onkaan! Haluaisin olevan shamppanjaa ja vaahtokarkkeja mutta mun tuurilla siellä on silliä ja kuravettä. No, pakko jäädä odottelemaan, jouluna olen jo asian suhteen viisaampi, kumpaa sain nauttia. Odotan särkylääkkeen vaikutuksen alkamista ja menen nukkumaan toivoen saavani nukuttua edes hiukan.