Treeniä ja valokuvauskurssia

Maanantai 12.9

Tänään on vapaapäivä tai oikeastaan lomapäivä. Otin sellaisen, koska kuvittelin meneväni sellaiseen Workshopiin jossa olisi ollut erilaisia treenejä ja luento ravinnosta. Koska se peruuntui, mutta lomapäiväni ei peruuntunut (olin sitä päivää aiemmin anonut, enkä tod kehdannut ruikuittaa sen siirtoa) niin olen siis kotona. Tai en ole kotona, koska menen Valkun kanssa treenaamaan. Tällä kertaa vuorossa on olkapäät ja kädet ja koska en vieläkään ole oppinut sanomaan ei hänen ehdotelmilleen, niin sain siitä tietenkin kärsiä. Jos menette treenaamaan salille pt:n kanssa, niin älä suostu hänen ehdotuksiin jos haluatte syödä muutakin ruokaa kuin pillillä imettävää sinä päivänä. Sillä jos treenaatte kädet, niin ei ne hiton kädet enää nouse suun tasalle saman päivän aikana ja silloin on pilliruoan aika. Sosekeitto on kova sana, valmiiksi tehtynä kotona, tietenkin. 

Valkkuni oli treenannut tällä metodilla aiemmin jos oli uskomista videoitua kuvaa jota jokainen voi käydä katsomassa Täältä  ja uskottavahan se on, koska se intteerneeetin ihmeellisestä maailmasta löytyy. Olisi pitänyt olla viisaampi ja kieltäytyä tästä, vaan koska mä olen yllytyshullu ja suorastaan nautin kivusta jota treenaaminen tuottaa, niin olin heti valmis. Teimme siis esim. sivuvipareita koneella ensin 10 toistoa jollain kilomäärällä. Pidimme 20s tauon ja taas 10 toistoa. 10 sekuntia taukoa ja 10 toistoa ja vielä 5s taukoa ja vikat 10 toistoa. Voin sanoa, että tuntui. Todellakin tuntui ja pääsi sellainen ihan pieni tuskainen huudahdus, sellainen vieno vittusaatanakin saattoi suusta päästä, mutta niin hiljaa ettei Valkkuni kuullut. Koska aikuisten oikeasti mä nautin siitä kivusta ja tietenkin halusin sitä lisää ja sainkin. Teimme samalla lailla myös olkapääkoneella sekä haiusta ja ojentajaa kahdella eri laitteella samalla lailla. Ja mä nautin. Joo, tiedän olevani tän suhteen hiukan masokisti, mutta vanha sanonta: ”No pain no gain” pitää täysin paikkansa. Jos mä haluan ja mähän haluan kehittyä, niin kipua on vähän siedettävä ja mentävä ulos siltä omalta mukavuus alueelta. Se on vaan totuus.

Tältä voi näyttää kehitys. Tämä kuva otettu ennen Simoa.

Tässä näkyy myös se, että siltä omalta mukavuusalueelta ollaan poistuttu. Tämäkin kuva on ennen Simoa ja ennen sytostaattipöhöjä!!

Jokainenhan me tiedetään, ettei esim. juoksijaksi pääse harjoittelematta tai harjoittelemalla vaan kävelyä ei juoksukunto parane. Ja kun aletaan juoksemaan saattaa se tuntua tuskaiselta, tulee maitohappoa jalkoihin ja sattuu. Et sä kuitenkaan sen takia lopeta sitä vaan jatkat treenaamista vaikka se välillä sattuu ja tuntuu ikävältä. Kun muistaa, että se on tunne joka sua kehittää, niin jaksaisiko sillä paremmin? Mä ainakin jaksan ja täytyy muistaa erottaa terve kipu ja ei terve kipu toisistaan. Se me jokainen fiksuna osaamme tehdä, eikös vaan?

Odotin eräältä ihmiseltä soittoa illemmalla, mutta sitä ei koskaan tullut. Tästä asiasta kerron vähän lisää myöhemmin, mutta sen verran sanon, että aika mielenkiintoinen ja jännittäväkin asia on kyseessä. Tai mulle jännittävä, toisista en tiedä. Mutta se ei ole ihan vielä ajankohtaista joten en siitä sen enempää nyt avaudu. Tiedän olevani ärsyttävä, mutta joskus saa olla, mutta ei aina.

Loppu ilta meni kaupassa käydessä, sielläkin kun on käytävä muutaman kerran viikossa. Meillä kun asustaa vaan minä, Ukkokulta ja koiruus, niin siellä ei onneksi tarvitse jatkuvasti käydä. Ja vielä kun Wilma syö omia ruokiaan, mitä nyt välillä maksalaatikkoa, ainakin jos sattuu olemaan synttärit tai lääkekuuri menossa, niin hänelle ei tarvi ostaa kuin oma kuivaruoka kerran kuussa. Ukkokultakin syö päivittäin töissä, meidän ruokakulut onkin oikeastaan meitsin eväät. Pitkälle päästään kasviksilla, riisillä, jauhelihalla (kananpojan ja naudan), broilerilla, kananmunilla, kaurahiutaleilla ja hedelmillä. Mitä sitä bodari muuta tarvitsee, pakkanenkin täysi marjoja puuron joukkoon aamuisin laitettavaksi.

Tämäkin on vanha kuva, Ukkokullan tekemä salaatti mulle kun tulin salilta. Ukkokulta <3

Tiistai 13.9

Oltuani eilen lomapäivällä ja vietettyäni omalla tavallani rennon päivän, riittää virtaa tällekin päivälle. Herään aamulla 4,30 ja Wilman käytettyäni ulkona lähden itse sauvakävelylle. Ei mikään ole oikeasti piristävämpää kuin syksyaamuna herätä aikaisin ja käydä lenkillä. On kasteinen, hiukan sumuinen ilma ja se raikkaus yön jäljiltä. Sitä voi vetää sisäänsä niin, että tuntuu. Keuhkot ja mieli täyteen sitä ihanuutta. Kumma jos ei jaksa viettää virkeänä työpäiväänsä. Mä olen aamuihminen henkeen ja vereen ja olen siitä aivan hiton tyytyväinen. Mikään ei ole parempaa kuin aamut.

Tämä on vanha kuva, mutta olisi voinut olla tänä aamuna otettu.

Työpäivä menee kuten aina, nauraen ja tietty vakaviakin ollaan, kun siihen on tarvetta. Ei meidänkään työ ole pelkkää naurua, se on välillä itkua (ei välttämättä työtekijöiden), murhetta ja pahaa oloa, se on elämää kaikella tavalla. Se on juurikin sitä, mitä itse haluaa tehdä ja koen olevani onnekas, kun saan tehdä tällä alalla vielä kauan töitä. Olen alanvaihtaja, tässä työssä ollut vasta vajaat kolme vuotta, mutta tiesin jo kouluun hakiessani mitä haluan tehdä. Kun elää päälle nelikymppiseksi ja vaihtaa silloin alaa, niin usein jo tietää mitä haluaa. Ei olla enää teinejä ja angstata vanhemmille ja mennä sitä opiskelemaan minkä tiedät ärsyttävän vanhempiasi kaikkein eniten. Joo, onneks ei olla enää siinä iässä, vaan tässä iässä. Ja tässä iässä jo tietää mitä haluaa. Mä haluan tehdä tätä työtä ja elää, ensisijaisesti mä haluan elää. Ja sitä oikeutta ei Simo eikä sen sukulaiset multa vie, se on aivan saatanan varmaa!!

Illalla on taas valokuvauskurssi, olen sitä taas odottanut koko viikon. Ekalla viikolla mietin, että otanko kameran mukaani, koska kurssi-ilmoituksessa luki, ettei tarvita omaa kameraa. Ukkokulta sanoi, että eikös se olisi aivan sama, jos menisit uimakurssille ilman tsimmareita. Totta, joten otin silloinkin kameran mukaani ja niin otin myös tänään. Ekalla kerralla kamera sai olla repussa, ei se päässyt edes pöydälle saakka. Mutta nyt se pääsi repusta jo vähän haistelemaan pöydän pintaa, jopa virran laitoin päälle. Me kävimme kameroiden ohjekirjaa lävitse, mitä kameroista löytyy. Mä en sitten löytänyt ohjekirjaamme, tai oikeastaan en sitä edes etsinyt. Vaan olisi pitänyt, koska Ukkokulta oli sen fiksuna pakannut mulle reppuun mukaan. Vaan koska Akkakulta ei ole niin fiksu kuin Ukkonsa niin ei hän tajunnut sitä etsiä. Tyypillistä mua!!

Mä opin, että tämän jälkeen ei automaattitarkennusta enää käytetä, se on jälkeen jäänyttä elämää. Se oli myös elämää, kun vielä sai edes yhden onnistuneen otoksen sadasta. Tuleva elämä taitaa olla yksi onnistunut otos sadastatuhannesta. No, sen takia tätä kurssia käydään. Mä opin myös jotain ISOSTA, sen verran ainakin ettei se tarkoita kameran kokoa eikä edes kuvaajan kokoa eikä varsinkaan kuvaajan kengän kokoa tai kuvaajan minkään muunkaan kokoa. 

Opin tarkennuspisteistä, jotain suljinajasta, pikavalitsemista, takanäytöstä jne. Takanäytöstä sen verran, että siitä ei sitten todellakaan tsuumata kuvia, jos haluat olla vähänkään ammattilaisuuteen viittaavakaan. Kuvia otettaessa jokainen vakavasti otettava kuvaaja katsoo siitä pienestä silmäreiästä, minkä nimen saan ehkä tietää myöhemmin. Tai ehkä tiedän sen jo nyt vaan en muista. Tai ehkä en vaan halua kertoa sitä teille, haluan ehkä kuvitella olevani jo himppasen tietäväisempi kameroista kuin muut enkä voi paljastaa sitä vähäistä tietoani teille. Saat valita itse sopivan vaihtoehdon tähän.

Sitten kun mä alan kuvaamaan ja siinä vaiheessa alan miettimään ISOA, valkotasapainoa, valotuksen mittaustapaa, arvioivaa mittausta, osa-alamittausta, pistemittausta ja keskusta painotteista mittausta, niin se mun kuvattava olla aika helvetin kärsivällinen mun kanssani. Ja ekat kuvat tuskin tulee olemaan ainakaan eläimistä, mä kun en oikein jaksa uskoa, että esim. jollain linnulla on tarpeeksi kärsivällisyyttä odottaa mun kameran säätelyä. Ehkä mä pidättäydyn maisemiin, ne jaksaa odottaa. Ja ei sitten ainakaan auringon nousun tai laskun aikaan, koska siinäkin on kuulemma otollista aikaa vain 15min ottaa ne kuvat. Ja mun tuurilla kun menisin aamusta sitä hiton kuvaa ottamaan, niin ehkä saisin ne asetukset valmiiksi iltaan mennessä jolloin aurinko laskee. Vaan silloin ne säädöt olisi tietenkin väärin, koska ne olisi aamuiseen kuvaan laitettu.

Ei hitto, mä en kuvaa hetkeen mitään. Mä jatkan kurssia vielä hetken ja luen kirjoista lisää tietoa. Kamera on pelottava kapistus, en tajunnutkaan aiemmin kuinka pelottava se onkin. Siitä ilmenee jatkuvasti uusia pelottavia puolia. Kunhan mä luen lisää ohjekirjaa, niin varmasti huomaan, että kameraa saa syöttää jollakin erikoisruokavaliolla. Ja se tuskin syö bodarin ruokaa, varmasti haluaa jotain paljon vaativampaa. Parempi ehkä, etten lue ohjekirjaa lisää. Tieto lisää tuskaa, niin tässäkin tapauksessa. Ennen sai käyttää automaattisäädintä ja tiesi edes jonkun kuvan onnistuvan. Nyt tulee tietoa kaikesta mistä et tajua mitään ja alkaa pelottamaan. En tajunnutkaan tän harrastuksen olevan näin vaarallinen. Ei ole elämäni enää samanlaista kuin aiemmin, tosin sen asian hoiti Simo jo hyvin. Nyt eletään sitä aikaa jälkeen Simon, ennen se oli aikaa ennen Simoa. Tähän on nyt sopeuduttava, sekä Simoon että valokuvauksen vaikeuteen. 

Eikö olekkin pelottava kapistus. Ettei vaan purasis mua. :-)

Kohta mä niin osaan..

Maanantai 5.9

Kuten viimeksi jo sanoin, laahaa tää blogi jäljessä eikä todellakaan ole reaali ajassa. No se nyt olis mahdotonta, mutta jos tän päivän kohdalla lukee sali ja sauvakävely niin mitä hittoa kerron tästä päivästä? Kuka edes muistaa mitä on tehnyt viikko sitten? Tai onko sinä päivänä ollut jotain hullun hauskaa huumori pläjäystä? Ilmeisesti ei, koska ei siitä ole tehty minkäänlaista muistiinpanoa tai sitten on ollut sellaista joka päiväistä mitä meillä aina viljellään eikä niin jää mieleen. Mutta hei, katotaan mitä saadaan aikaiseksi tästä päivästä!

Täytekuvia jotta näyttää paremmalta :-)

Olen muuten aina ihmetellyt tv-poliisisarjoja jossa kysellään mitä mahdoit tehdä vuosi sitten kesäkuun seitsemäs kello 14,21?? Joo, odotas, mä olin silloin syömässä Mäkkärissä tuplajuustohampurilaista ja sain siitä järkyn mahakivun. Viereisessä pöydässä oleva pariskunta tappeli siitä, kun anoppi tulee taas viikonloppuna kylään. Hei oikeesti, ei kukaan muista tollaisia asioita. Hyvä kun muistaa mitä eilen tapahtu, ellei sitten kirjoita sitä ylös. Ja niin monella sanalla kuin sali ja sauvakävely.

Nyt sä kerrot mitä teit viime vuonna tähän aikaan tai ammun pääsi tohjoksi!! No mäpä kerron.. 

Kun nyt oikein muistelen, niin muistankin, että kävin salilla. Tähän tarvittiin tosiaan paljon muistamista, sehän luki mulla ylhäällä. Mutta ei lukenut sitä, että kävin töissä liikuntaryhmän kanssa tekemässä treenin. Tein olkapäät ja kädet, nyt hiukan muutan treenijakoani, ettei olkapäitä treenata kahta kertaa viikossa. Säästellään tuota turpoavaa kättäni. Vielä en ole saanut kompressio hihaa enkä hanskaa, ehkä ne ensi viikolla tulisi. Toivottavasti, sillä käteni on välillä kuin turvonnut sämpylätaikina. Ei kiva.

Töiden jälkeen kutsun ystävääni kanssani lenkille ja hänelle sopikin lähteä. Ilma on kaunis ja seura hyvää (vai oliko se toiste päin?) ja lenkki on tunnissa tehty. Näin olen saanut taas ulkoiluttaa sauvojani ja saan yhden kerran lisää heiaheiaan sauvailua. Enää n.20kertaa ja saan seuraavan mitalini. Ei ehkä vielä ens kuussa ole mitali plakkarissa, mutta tän puolella on, se on varmaa.

Tähän loppuun voit keksiä jonkun kivan vitsin. Kerro se sit mulle kans, ainakin jos se on kovin naurettava!

Tiistai 6.9

No nyt, tänään on se päivä jota olen odottanut koko kesän tai ainakin niin kauan kuin meillä on ollut uusi kamera. Meinaan tänään alkaa mun valokuvauskurssini! Mä olen ihan fiiliksissä, menispä työpäivä nopeesti.

Se onneks menee, ainahan se menee, koska meillä on niin hyvä tiimi ja mahtavat työkaverit. Kotiin mennessäni syön ja juon kahvin, valmistaudun henkisesti kurssiin. Olen ostanut uuden vihkonkin, mukana on myös kynää ja kumia. Ja tietenkin itse päähenkilö eli kamera! Kurssin esittelyssä sanottiin, ettei välttämättä tarvita kameraa, mutta jos sellainen on, saa sen tietenkin ottaa mukaan. Ja minähän otan. Heitän repun selkääni ja menoksi, mä olen niin valmis oppimaan uutta. Kohta mä niin osaan kuvata, suunnittelen jo alanvaihtoa ja oman studion avaamista. Erikoistuiskohan muotokuviin, luontokuviin vai alastonkuviin? Vai eläinkuviin, urheilukuviin vai lapsikuviin? Joo, höpötän, en mä mitään alaa vaihda, mutta täpinöissäni mä olen, se on selvää.

Kurssilla meitä on ainakin viisitoista jos osaan oikein laskea. En kerro kellekään Simosta, esittelen vaan itseni. Olishan he varmaan olleet ihmeissään jos olisin esitellyt sekä itseni että Simon. Olisivat vielä luulleet Simoa mun sivupersoonaksi, ei, parempi etten ainakaan vielä kerro Simosta.

Opettaja kertoo meidän syksyn aikana käyvän lävitse seuraavat asiat: kuvaamisen perusteet erityisesti (tähän loppui tämä lause muistiinpanoissani, en tiedä pitikö sen kenties jatkua mitä erityisesti?). Digikuvan jälkikäsittely ja digitaalinen työnkulku. Millainen kuva on perusteiltaan? Tutkimme digikameran rakennetta, toimintoja ja käyttöä. Tutustumme suositeltaviin lisätarvikkeisiin ja niiden käyttöön.

Eli jatkossa jos olen kovin hoikistunut, kaunistunut ja nuortunut, tiedätte että olen oppinut käyttämään kuvankäsittelyohjelmaa, tuskin olen laihtunut tai käynyt nuorennus/kauneusleikkauksissa.

Saimme muutaman kirjan nimen mitä suositteli lukemaan ja minähän tietty heti kurssin jälkeen ryntäsin kirjastoon niitä hakemaan. Nyt imetään kaikki tieto mitä mahdollista, lukien, näkien ja kokien. Harmitti kun aika meni niin nopeaan, hetkessä oli 1,5h mennyt. Ja viikon päästä vasta seuraava kerta, tylsää. Aikoinaan kävin vuosia enkun tunneilla ja aina katsoin kelloa milloin saa lähteä, nyt katsoin kelloa, että milloin joutuu lähtemään.

Kurssin jälkeen ryntään kirjastoon hakemaan kirjoja mitä mä alan opiskelemaan joka raossa mikä ajasta liikenee. Jos näet mut salilla sarjatauon aikana nenä kiinni kirjassa, tiedät että luen valokuvauksesta. Sitten kun opin vielä kuvaamaan ja treenaamaan samaan aikaan niin awot, kaikki aika säästetään. Kohta ehkä alkaa tulemaan videoo treeneistä tai mun elämästä. Videoin kaiken, nukkumisenkin. Sitten ainakin saadaan selville se, että kuorsaako meillä minä, koira vai Ukkokulta. Häntä syytän kunnes asia toisin todistetaan.

Kurssin vetäjänä on ammattikuvaaja, häneltä saa ottaa mentori tunteja. Mulla on kohta oma pt salilla sekä kuvauksessa. Vielä kun saan oman kokin, niin alkaa elämä hymyilemään. Toistaiseksi joutuu tekemään ruokansa ihan itse. Tosin joudun mä treenaamaan ja kuvaamaankin ite, ei sitä kukaan mun puolesta tee, mutta he auttavat mua saamaan parhaimman tuloksen. Ehkä mä vielä otan tunteja opettajalta tai menen pidempään kestävälle valokuvauskurssille. Täältä voitte käydä katsomassa kurssinvetäjän Antin sivuja, varsinkin jos valokuvaus kiinnostaa kuten mua.

Kirjat jotka lainasin olivat muuten: Scott Kelby Digi kuvaus kirja. Hän on amerikkalainen ja hänen huumorinsa on sellaista joka uppoo minuun eli varsinaista puujalkavitsiä. Jos sitä sietää, niin kannattaa lukea.

Toinen oli Pekka Punkari: Uusi digifoto kirja. Tätä en ole vielä aloittanut, olen lukenut tuota toista nyt. Mutta siirrytään Pekkaan sitten myöhemmin.

Illalla laitan taas kamat valmiiksi huomista treeniä vasten. Meillä on Valkun kanssa taas yhteiset treenit, tiedossa siis verta, hikeä ja kyyneleitä. No ainakin keskimmäistä höystettynä tuskalla ja naurulla. Kysyn jälleen tissini perään, mihin mä aina hukkaan sen? Se tosiaan on välillä sohvan käsinojalla, pöydän päällä tai kylvyn jälkeen kuivumassa missä milloinkin. Ei kaksi tissisenä ollut tälläisiä ongelmia, molemmat roikkui iloisesti paidan alla. Koitan kestää.

Kysyn siis Ukkokullalta missä tissini on ja vastasi heidän olleen yhdessä päiväunilla. Ja kappas vaan, siellähän se tissi köllötteli tyynyn päällä, valmiina huomiseen treeniin. Sekin tietää, että lepo on tärkeää. Se on yhtä tärkeää kuin syöminen ja treenaaminenkin. Koitan jatkossakin pidättäytyä syöttämästä tissiä. Hänelle saa riittää treeni ja lepo. Itse huolehdin syömisestä. Ja yhdessä sitten treetaan, ei ihan käsi kädessä mutta rintarinnan kuitenkin.