Kohta mä niin osaan..

Maanantai 5.9

Kuten viimeksi jo sanoin, laahaa tää blogi jäljessä eikä todellakaan ole reaali ajassa. No se nyt olis mahdotonta, mutta jos tän päivän kohdalla lukee sali ja sauvakävely niin mitä hittoa kerron tästä päivästä? Kuka edes muistaa mitä on tehnyt viikko sitten? Tai onko sinä päivänä ollut jotain hullun hauskaa huumori pläjäystä? Ilmeisesti ei, koska ei siitä ole tehty minkäänlaista muistiinpanoa tai sitten on ollut sellaista joka päiväistä mitä meillä aina viljellään eikä niin jää mieleen. Mutta hei, katotaan mitä saadaan aikaiseksi tästä päivästä!

Täytekuvia jotta näyttää paremmalta :-)

Olen muuten aina ihmetellyt tv-poliisisarjoja jossa kysellään mitä mahdoit tehdä vuosi sitten kesäkuun seitsemäs kello 14,21?? Joo, odotas, mä olin silloin syömässä Mäkkärissä tuplajuustohampurilaista ja sain siitä järkyn mahakivun. Viereisessä pöydässä oleva pariskunta tappeli siitä, kun anoppi tulee taas viikonloppuna kylään. Hei oikeesti, ei kukaan muista tollaisia asioita. Hyvä kun muistaa mitä eilen tapahtu, ellei sitten kirjoita sitä ylös. Ja niin monella sanalla kuin sali ja sauvakävely.

Nyt sä kerrot mitä teit viime vuonna tähän aikaan tai ammun pääsi tohjoksi!! No mäpä kerron.. 

Kun nyt oikein muistelen, niin muistankin, että kävin salilla. Tähän tarvittiin tosiaan paljon muistamista, sehän luki mulla ylhäällä. Mutta ei lukenut sitä, että kävin töissä liikuntaryhmän kanssa tekemässä treenin. Tein olkapäät ja kädet, nyt hiukan muutan treenijakoani, ettei olkapäitä treenata kahta kertaa viikossa. Säästellään tuota turpoavaa kättäni. Vielä en ole saanut kompressio hihaa enkä hanskaa, ehkä ne ensi viikolla tulisi. Toivottavasti, sillä käteni on välillä kuin turvonnut sämpylätaikina. Ei kiva.

Töiden jälkeen kutsun ystävääni kanssani lenkille ja hänelle sopikin lähteä. Ilma on kaunis ja seura hyvää (vai oliko se toiste päin?) ja lenkki on tunnissa tehty. Näin olen saanut taas ulkoiluttaa sauvojani ja saan yhden kerran lisää heiaheiaan sauvailua. Enää n.20kertaa ja saan seuraavan mitalini. Ei ehkä vielä ens kuussa ole mitali plakkarissa, mutta tän puolella on, se on varmaa.

Tähän loppuun voit keksiä jonkun kivan vitsin. Kerro se sit mulle kans, ainakin jos se on kovin naurettava!

Tiistai 6.9

No nyt, tänään on se päivä jota olen odottanut koko kesän tai ainakin niin kauan kuin meillä on ollut uusi kamera. Meinaan tänään alkaa mun valokuvauskurssini! Mä olen ihan fiiliksissä, menispä työpäivä nopeesti.

Se onneks menee, ainahan se menee, koska meillä on niin hyvä tiimi ja mahtavat työkaverit. Kotiin mennessäni syön ja juon kahvin, valmistaudun henkisesti kurssiin. Olen ostanut uuden vihkonkin, mukana on myös kynää ja kumia. Ja tietenkin itse päähenkilö eli kamera! Kurssin esittelyssä sanottiin, ettei välttämättä tarvita kameraa, mutta jos sellainen on, saa sen tietenkin ottaa mukaan. Ja minähän otan. Heitän repun selkääni ja menoksi, mä olen niin valmis oppimaan uutta. Kohta mä niin osaan kuvata, suunnittelen jo alanvaihtoa ja oman studion avaamista. Erikoistuiskohan muotokuviin, luontokuviin vai alastonkuviin? Vai eläinkuviin, urheilukuviin vai lapsikuviin? Joo, höpötän, en mä mitään alaa vaihda, mutta täpinöissäni mä olen, se on selvää.

Kurssilla meitä on ainakin viisitoista jos osaan oikein laskea. En kerro kellekään Simosta, esittelen vaan itseni. Olishan he varmaan olleet ihmeissään jos olisin esitellyt sekä itseni että Simon. Olisivat vielä luulleet Simoa mun sivupersoonaksi, ei, parempi etten ainakaan vielä kerro Simosta.

Opettaja kertoo meidän syksyn aikana käyvän lävitse seuraavat asiat: kuvaamisen perusteet erityisesti (tähän loppui tämä lause muistiinpanoissani, en tiedä pitikö sen kenties jatkua mitä erityisesti?). Digikuvan jälkikäsittely ja digitaalinen työnkulku. Millainen kuva on perusteiltaan? Tutkimme digikameran rakennetta, toimintoja ja käyttöä. Tutustumme suositeltaviin lisätarvikkeisiin ja niiden käyttöön.

Eli jatkossa jos olen kovin hoikistunut, kaunistunut ja nuortunut, tiedätte että olen oppinut käyttämään kuvankäsittelyohjelmaa, tuskin olen laihtunut tai käynyt nuorennus/kauneusleikkauksissa.

Saimme muutaman kirjan nimen mitä suositteli lukemaan ja minähän tietty heti kurssin jälkeen ryntäsin kirjastoon niitä hakemaan. Nyt imetään kaikki tieto mitä mahdollista, lukien, näkien ja kokien. Harmitti kun aika meni niin nopeaan, hetkessä oli 1,5h mennyt. Ja viikon päästä vasta seuraava kerta, tylsää. Aikoinaan kävin vuosia enkun tunneilla ja aina katsoin kelloa milloin saa lähteä, nyt katsoin kelloa, että milloin joutuu lähtemään.

Kurssin jälkeen ryntään kirjastoon hakemaan kirjoja mitä mä alan opiskelemaan joka raossa mikä ajasta liikenee. Jos näet mut salilla sarjatauon aikana nenä kiinni kirjassa, tiedät että luen valokuvauksesta. Sitten kun opin vielä kuvaamaan ja treenaamaan samaan aikaan niin awot, kaikki aika säästetään. Kohta ehkä alkaa tulemaan videoo treeneistä tai mun elämästä. Videoin kaiken, nukkumisenkin. Sitten ainakin saadaan selville se, että kuorsaako meillä minä, koira vai Ukkokulta. Häntä syytän kunnes asia toisin todistetaan.

Kurssin vetäjänä on ammattikuvaaja, häneltä saa ottaa mentori tunteja. Mulla on kohta oma pt salilla sekä kuvauksessa. Vielä kun saan oman kokin, niin alkaa elämä hymyilemään. Toistaiseksi joutuu tekemään ruokansa ihan itse. Tosin joudun mä treenaamaan ja kuvaamaankin ite, ei sitä kukaan mun puolesta tee, mutta he auttavat mua saamaan parhaimman tuloksen. Ehkä mä vielä otan tunteja opettajalta tai menen pidempään kestävälle valokuvauskurssille. Täältä voitte käydä katsomassa kurssinvetäjän Antin sivuja, varsinkin jos valokuvaus kiinnostaa kuten mua.

Kirjat jotka lainasin olivat muuten: Scott Kelby Digi kuvaus kirja. Hän on amerikkalainen ja hänen huumorinsa on sellaista joka uppoo minuun eli varsinaista puujalkavitsiä. Jos sitä sietää, niin kannattaa lukea.

Toinen oli Pekka Punkari: Uusi digifoto kirja. Tätä en ole vielä aloittanut, olen lukenut tuota toista nyt. Mutta siirrytään Pekkaan sitten myöhemmin.

Illalla laitan taas kamat valmiiksi huomista treeniä vasten. Meillä on Valkun kanssa taas yhteiset treenit, tiedossa siis verta, hikeä ja kyyneleitä. No ainakin keskimmäistä höystettynä tuskalla ja naurulla. Kysyn jälleen tissini perään, mihin mä aina hukkaan sen? Se tosiaan on välillä sohvan käsinojalla, pöydän päällä tai kylvyn jälkeen kuivumassa missä milloinkin. Ei kaksi tissisenä ollut tälläisiä ongelmia, molemmat roikkui iloisesti paidan alla. Koitan kestää.

Kysyn siis Ukkokullalta missä tissini on ja vastasi heidän olleen yhdessä päiväunilla. Ja kappas vaan, siellähän se tissi köllötteli tyynyn päällä, valmiina huomiseen treeniin. Sekin tietää, että lepo on tärkeää. Se on yhtä tärkeää kuin syöminen ja treenaaminenkin. Koitan jatkossakin pidättäytyä syöttämästä tissiä. Hänelle saa riittää treeni ja lepo. Itse huolehdin syömisestä. Ja yhdessä sitten treetaan, ei ihan käsi kädessä mutta rintarinnan kuitenkin.