Vertaistukea

Keskiviikko 7.9

Menivät muuttamaan junien aikatauluja taas kesän jälkeen ja mulla on entistä enemmän aikaa aamulla töihin mennessäni. Välillä saatan käydä aamulla kaupassa jos siihen on tarvetta. Tänään kävellessäni töihin, otan matkan varrelta kuvia, ei paljon viivästytä matkaani. Ohitan aina Töölönlahden ja se näyttää joka aamu kauniilta. Jos on usvaa, se on kaunis. Jos ei ole usvaa, on se kaunis. Se on kaunis sorsilla ja ilman sorsia, mutta kaunein se ehkä on joutsenilla. Heitä jaksan ihailla, pariskuntaa jonka tietää viettävän koko elämänsä yhdessä. Voisin verrata meitä Ukkokullan kanssa joutsenpariin, emme ole yhtä kauniita ja komeita, mutta lopun elämämme varmasti yhdessä viettäen. Sitä ei voi ulkoa päin sanoa kukaan kuten joutsenista, mutta se riittää kun sen itse tietää. Ja Ukkokullalle se ehkä tulee yllätyksenä, toivottavasti edes mieluisena sellaisena.

Töissä kerron rakkaille työkavereille eilisen hauskuuden, Ukkokullan ottaneen päikkärit tissin kanssa. Nauramme, että jos nukkuu tosiaan tissin kanssa niin nukkuukohan hän tissi poskellaan? Ja herätessään on nännin kuva painuneena poskeen? Onko hän sitten kirjaimellisesti tissiposki?

Olemme menossa ensi kuussa työporukalla Tallinnan spahan. Olen sitä varten ostanut uimapuvunkin, sellaisen proteesi taskulla olevan. Mietimme missä vaiheessa ehdimme sinne polskuttelemaan kun on muutakin ohjelmaa niin paljon. Mennäkö aamusta aikaisin vai illalla myöhään? Uinko itse sitten rintaa? Nauramme maha kipeänä, itselläni ainakin tosi hauskaa, kuinkas muuten. Ihanaa kun tälle asialle voi nauraa. Kuten olen ennenkin sanonut, asia mille ei voi nauraa on ongelma. Mulle tämä ei ole millään lailla ongelma, vaan nauran tälle hyvinkin paljon. Tissistä saa yllättävän paljon hyvää vitsiä aikaiseksi. Mutta uimiset saan unohtaa, ei rintaa, ei uintia. Ei kun siis, koska sytot, ei uintia.

Töiden jälkeen menen jälleen Valkun kanssa treenaamaan. Tällä kertaa me treenataan selkää ja rintaa. Hiukan liian kovalla sykkeellä ilmeisesti, koska tulee hiukan huono olo. Pidän versat kädessäni jotta pystyn tekemään selkäliikkeet paremmin, mutta ranne turpoaa ja pakko ottaa ne pois. Käsivarressa on syvät painaumat jotka tulleet versoista, joten jatkossa versat eivät tule olemaan käytössäni. Harmi, koska ne auttaa varsinkin selkäliikkeissä pitämään tankoa ja taljaliikkeissä kahvoja, ei tarvitse puristaa sormilla.

Ihan mahtava treeni saadaan taas tehtyä, mä olen ihan ylpeä itsestäni. Ja Valkkuni on kans ylpeä musta, ainakin väittää niin, tiedä sitten jos narrasi mua, sairasta valmennettavaansa. No ei tietenkään narrannut, ei hän osaa, eikä varsinkaan halua.

Pukuhuoneessa tulee kanssa treenaaja taputtamaan olkapäähän. Ekana tulee mieleen, että tiesiköhän hänkin kuinka hyvän treenin vedin ja sen takia taputtaa. Ei, hän halusi sanoa kuinka arvostaa mua ja mun asennetta tän sairauteni kanssa. Ikävä sana toi sairaus, en koe olevani sairas tai edes potilas. Olen Mä ja haen välillä tipasta myrkkyä, mutta sairaaksi en oikein itseäni koe kun ei satu eikä särje mitään kohtaa. Arvostan valtavasti hänen sanojaan.

Olen koko aika ajatellut, että jos voin jotain auttaa tällä omalla esimerkilläni miten kohtaan tän ”sairauteni”, kuinka jatkan elämääni kuten ennenkin vaikka diagnoosi on saatu, silloin koen tällä olleen jotain merkitystä. En ole julkkis joka asiaa rummuttaa, en ole ihminen joka tällä asialla saisi mainetta ja kunniaa tai rahallista korvausta. Mutta esimerkkinä voisin olla kaikille siinä, että vaikka olet saanut ikävänkin diagnoosin, voit kuitenkin jatkaa elämääsi, olla positiivinen ja iloinen. Kyllä minäkin olen itkenyt, voi kuinka paljon olenkin. Vaan en enää aikoihin, ei ole ollut tarvetta siihen, onneksi niin.

Torstai 8.9

Aamusta hoidan kauppa asiat niin saa tehtyä ruokaa. Sitähän mä teen aina enemmän kerrallaan, niin on sitten mitä ottaa pakastimesta. Helppoa ja näppärää.

Iltapäivällä menen kahville vertaiseni kanssa. Naurattaa kun kaksi kaljua istuu kahvilassa, toisella kasvaa mustaa sänkeä päässä ja toisella valkoista. Mahdamme olla näky. On ihanan piristävää jutella ihmisen kanssa joka on samassa vaiheessa kanssasi, hän on käynyt samat asiat lävitse mitä itsekin olet. Ja hänellä on suht samat asiat vielä edessä, pienillä muutoksilla ehkä. On ihanaa saada jutella, verrata kokemuksia, kauhistella toisen hoidon jälkitiloja ja samalla vähän jopa hävetä omaa hyvää oloaan. Sanonta ”Kel onni on, se onnen käteköön” sopii tähän hyvin. Vaan enhän mä voi sille mitään jos ei mulle tule sytostaatista mitään. En voi olla kuin onnellinen. Ja samalla niin kovin pahoillani toisen puolesta, hän joutunut kärsimään kaikista mahdollisista sivuoireista mitä kuvitella saattaa. Ei ole nyt mennyt tasan tää juttu, mutta harvoin ne menee. Joku saa enemmän kuin joku toinen, rahaa, valtaa, onnea, kurjuutta, kärsimystä. Tätä tää on, elämää!! Ihanaa tosiaan oli saada jutella, sovitaan, ettei jäänyt ainoaksi kerraksi, mennään uudestaankin kahville yhdessä.

Mun piti mennä tänään vesi juoksemaan ystäväni kanssa, mutta sain kuulla, ettei missään nimessä saisi mennä infektiovaaran vuoksi. Ja jos oikein itsekin ajattelen, niin näinhän se on. Sieltä saattaa saada vaikka minkä vaivan, vaivan joka ei normisti tuntuisi missään, vaan nyt tuntuisi. Pitää olla varovainen, valkosolut ovat nyt alimmillaan ja elimistö herkkänä ottamaan tauteja vastaan. Joten jätämme menemättä ja menemme kävelemään. Ite otan sauvat mukaan ja taas on yksi kerta sauvailua plakkarissa ja kerta enemmän mitalinsaalistustiliin. Pikku hiljaa niitä alkaa kertymään, tän vuoden puolella on vielä 50 kertaa kasassa, sen lupaan. 

Matkalla nähtiin hepoja :-)