Sokkotreffeillä

Tiistai 20.9

Olo alkaa tuntumaan paremmalta. Näin nopeaako ne pahat olot taas menikin ohitse? Jotensakin kuvittelin olevan rankempaa, mutta en valita, otan mieluimmin paremman olon kuin olon jolloin tekee mieli koko aika oksentaa. En ota edes pahoinvointilääkettä, nyt leikitään upporikasta ja rutiköyhää. Elämässä pitää olla jännitystä, jännitetään vaikka sitä tuleeko jotain pöksyyn vai ei.

Jaksan lähteä salille, päätän ottaa rauhallisesti. Se on vaan kovin vaikeaa, tuntuu kuin ajelisi käsijarru päällä. Mutta välillä joutuu hellittämään kaasupoljinta, kuten esim. nyt. Tai moottoritiellä kun kameratolppa välähtää. Tosin silloin se on jo myöhäistä, kuten ite kesälomalla huomasin.

Salilla ehdin lämmittelemään, kun ”Heeeei, sieltä saapuu Charlie Brown..” No ei saapunut, mutta miniä saapui. Olimme molemmat varmaan yhtä yllättyneitä toisemme nähtyämme, satuimmekin samaan aikaan paikalle. Siinä treenin ohella välillä juteltiin, yritin kuitenkin enemmän keskittyä tekemiseen kuin puhumiseen. Syke meinasi nousta turhan korkealle, ei tuntunut hyvälle. Alkoi hiukan heikottaa, laskin kellosta, että edellisestä ruokailusta oli turhan paljon aikaa kulunut. Piti lopettaa, tosin ehdin mä treenata selän ja rinnan ja vatsan joten syytä olikin lähteä.

Heikko olo paheni, joten päätin helpottaa tilannetta saamalla nopeaan ruokaa ja menin kiinalaiseen syömään. En laskenut monta lautasellista söin, mutta hei, niiden lautaset on sellaisia lasten kokoa olevia. Ei siihen paljoa mahdu kerrallaan ja kovin montaa kertaa ei kehtaa olla hakemassa lisää. Ja sen verran oli nälkä, etten ehtinyt edes kuvaa ottamaan. Mä luotan siihen, että jokainen on käynyt joskus kiinalaisessa syömässä ja tietää millaista ruokaa siellä tarjoillaan. Riisiä ja kanaa, tietty!!

Kotiin mennessä pahaolo ei ollut helpottanut joten otan pahoinvointilääkkeen, nyt nöyrryn sille. Sen jälkeen noudatan sohvan kutsua ja menen sen lämpimään syleilyyn nukkumaan, vedän tunnin päiväunet. Herään ei niin mukavaan tunteeseen, kuvottava oloni on laskeutunut askeleen alemmas ja saan ripulin eli tuttujen kesken ripen. Ihan kiva joo. Sulla on paha olo, oksettaa ja lääkitset itseäsi ohjeiden mukaan ja saat ripulin. Suo siellä, vetelä täällä. Tai housuissa. Ellet ehdi tarpeeksi nopeaan vessaan!! Mä rakastan sytostaattia, heitetään yläfemmat ja parit aallot sytostaateille. Ja joo, tää oli sarkasmia!!

Mun pitää ehtiä valokuvauskurssille. Vien mennessäni kirjan kirjastoon. Onneks menin koska pääsen siellä samalla vessaan. Nousen jo lähteäkseni kun saan istua uudelleen, ei kivaa. Pääsen ulos kopista, mennäkseni toiseen koppiin. Jos vielä kiroaisin, niin nyt sanoisin jotain tosi rumaa, mutta kuten lupasin, olen lopettanut sen ja sanon voihan pepparkaka!! Pääsen kurssille, voin siellä huonosti, väsyttää, paleltaa ja katson kelloa minuutin välein, milloin pääsen pois. Tunti loppuu viimein, kaupan kautta kotiin. Tässä tapauksessa se oli erittäin huono idea. Jos sulla on vatsan kanssa erimielisyyksiä, kuten toimiiko se astetta nopeampaan kuin olisi tarvetta, niin älä hyvä ihminen tee mitään turhia mutkia mennessäsi kotiin vaan mene sinne vähän hemmetin nopeaan (laskettiinko tota kiroiluksi??) ja suorinta tietä. Tai sulle käy kuten mulle, eli huonosti. Kuin huonosti mulle sitten kävi? Älä kysy, et halua tietää!!

Saimme kotitehtäviä opelta, nyt olisi kai aika alkaa tutustumaan jo kameraansa jo paremmin?

Hei, olen Aikku, kukas sä oot?? 

Keskiviikko 21.9

Aamusta soitto töihin, en kykene tulemaan. Ei tällä mahalla, ei tällä ololla. Sovimme, että olen loppu viikon kotona, varmaan ihan aiheellista. Välillä on hyvä meikäläisen ottaa järki käteen ja ostoksille, ei kun siis järki käteen ja olla kotona jos vointi on sitä mitä se nyt on ollut.

Päivä menee enemmän tai vähemmän sohvalla maaten. Teen taas samaa kanakeitto kuin viimeksi, se kun oli nin hyvää ja on nopeaa tehdä. Heittää vaan wok-vihannekset kanaliemeen ja perään kypsät kanapalat ja kypsän riisin (joka bodarilla on aina nääs kypsää riisiä ja kanaa kaapissaan) ja lisää vielä kookosmaitoa ja mausteet. Nam nam, kuten jo viimeksi sanoin.

Poppaa poppaa, pitää puhallella. 

Sohvalla olo on välillä vaan niiin kivaa. :-)

Wilman kanssa käydessämme ulkona keksin pyytää Ukkokultaa treffeille. Kutsun hänet kahvilaan kahville kunhan tulee kotiin. Näin myös teemme.

Kahvilaan mennään ja meinaa mennä keksi väärään kurkkuun kun Ukkokulta heti istuttuamme kysyy, että Liisako se sun nimi oli? Eeeeei, mä olen Riitta-Maija. Ai, olet vai? Sun ilmoituksessa treffipalstalla luki Liisa. Jooooo, kato kun mulla on kaks ilmoitusta siellä, enkä aina muista kenen kanssa olen kirjoitellut ja mitäkin ja milläkin nimellä. Tää on tietty vähän noloa, mutta anteeks. Jaa jaa, mutta neljä lastahan sulla kuitenkin oli, vai? Neljä on siunaantunut, siinä en ole valehdellut. Tyttöjäkös ne kaikki oli? Eei, kun kaks tyttöä ja kaks poikaa, sillai tasapuolisesti molempia. No, miltä mä nyt vaikutan, vaikka vähän tulikin narrattua ilmoituksessa, haluatkos tavata vielä uudestaan? Kai me voidaan kerran vielä nähdä, vastasi treffikumppanini, mutta mihinkään seksijuttuihin en sitten ala. Mä en oo mikään helpponakki nääs!! Mä meinasin kuolla nauruun, tää on niin tyypillistä meidän huumoria.
Kiitin Ukkokultaa, on jaksanut tukea mua matkan aikana. Vastaa, että kuuluu vähän niinkuin toimenkuvaan. Ok, toimenkuvana avovaimon tukeminen ja valituksen kuuntelu, ilman palkkaa. Rankkaa, käy häntä ihan sääliksi. Yritän jatkossa olla kiltimpi.. Tai alkaa maksaa palkkaa..

Kahvit juotuamme menemme vielä vaatekaupoille. Ostan itselleni syksyksi uuden takin, johan entinen taisi olla liki 10v vanha joten voi kai sanoa, että johan oli aikakin hankkia uusi. Kenkiäkin katselin vaan ei ollut kokoa. Huomenna mennessäni fyssarille voisin käydä katsomassa niitä kenkiä uudestaan. Jos toisessa kaupassa löytyisi kokoa. Tässä kaupassa tuntuu joka vaatetta/kenkää olevan muutama kappale joka kokoa ja senhän sitten arvaa, että tällänen normaali kokoinen jää nopeaan ilman. Vein meinaan jonkun nenän edestä takin jota oli juurikin vain se yksi kappale. Takin kanssa kävi mulla tuuri, kengissä ei. Huomenna uusi yritys. Kaupasta ostamme vielä molemmille Rosanauhat, jotka on tänä vuonna suunnitellut Mike Monroe. Ne on upeat, itse ylpeydellä kannan sitä rinnassani. Ja Ukkokulta myös. Olethan sinäkin ostanut jo omasi?

Tähän lopuksi haluan kiittää teitä kaikkia lukijoitani. Olen saanut tosi paljon ihanaa palautetta, sekä blogiini, viestein että face to face. Olen todella kiitollinen teille kaikille, ihanaa että olette jaksaneet matkassani mukana. Ilman teitä tuskin jaksaisin kirjoittaa kaikkea ylös, näin tämä matkani saa todella suuren merkityksen. Teette tästä erityisen, arvokkaan ja kauniin. No, ainakin pirun paljon hauskemman.

Tämä on teille kaikille, kiitos!!! <3