Lukijat

maanantai 13. elokuuta 2018

2-vuotis kontrollia odotellessa

Olen moneen kertaan kirjoittanut tekstin mielessäni tänne, tekstin joka alkaisi sanoilla: "Olen kirjoittanut tämän tekstin jo moneen kertaan, mielessäni.." Jottei se jäisi pelkästään mun mieleeni, niin kirjoitan sen nyt. Se mun teksti olisi jatkunut sanoilla, että syöpäni on uusiutunut tai syöpäni on levinnyt tai Simo Saatana on palannut synnyinsijoilleen tms. Mutta koska en asiaa rehellisesti sanottuna tiedä, en sellaista nyt kirjoita. Joten tällä kertaa täällä palaa näille sivuille vain minä.

Olen nimennyt syöpäni jo valmiiksi, jos hän tulee/ kun hän tulee. Onko vähän synkkää? On varmaan, mutta koska se on/oli jotain niin henkilökohtaista, niin syvällä minussa olevaa, niin sellainen pitää nimetä. Mua se ainakin helpottaa. Ja seuraava joka minuun ilmestyy, on tietty Simon sukulainen, hitto soikoon, sehän on Simon veli eli hän sai nimekseen Veli. Jos olisi ollut sisko olisi hän Sisko, mutta kyllä hän veli on. Tai tulee olemaan tai tai tai.. Ei ole Velistä vielä kuulunut ja en ole veljen(i) vartija, niin en tiedä missä hän tällä hetkellä on vai onko missään.

Mutta ette ehkä usko, kuinka tätä asiaa mietin. Sitä pyörittelee päässään kuin veiviä, se aloittaa aamusta pyörimisen ja veivaa itseään vielä illalla. Yöt on parasta aikaa veivata tätä ajatuksen kampea. Se huolestuttaa, se hikoiluttaa, se painaa kiloina sun sydämmessä. Se ahdistaa, se saa hengityksen katkeilemaan, se saa ihon syyhyämään.

Miten tää sitten ilmenee? Esimerkiksi pissatessa, oli se sellaista katkonaista touhua, päättelin heti, että mulla on eturauhassyöpä. Muistin sitten ettei mulla olekaan eturauhasta, niin ei siinä ole syöpääkään, olipa helpotus. Kun esim lonkkaa särki julmetusti varsinkin öisin, oli se luusyöpää. Käynti lekurissa ja röntgenissä ja diagnoosi ammuttiin alas, se oli alkanutta nivelrikkoa. Pään särkiessä tarkoittaa se automaattisesti aivoihin kotiutunutta syöpää. Ja jälleen kerran vessassa käydessäni (miksi parhaimmat jutut tapahtuu aina vessassa?) huomasin tuotokseni olevan hiukan punertavaa. Heti mielessä vaihtoehdot suolistosyöpä, peräsuolisyöpä, peräpukamat. Kuumeisesti samalla mietin, mitä olen viime aikoina syönyt, en ainakaan punajuurta. Listasin päässäni tomaatin, paprikan ja vesimelonin, kunnes tajusin, että mullahan on aurinkolasit päässäni.
Joopa joo, pyörii se syöpä mielessä aika tavalla.

Ja kaikki tää vain siksi, että on vuositarkastuksen aika. Kaksi-vuotis tarkastus joka on mammografi sekä ultra. Kirjeen saan sitten perään, jossa todetaan Veljen paluu tai se, ettei ole vielä kotiutunut. Viimeksi sain kuulla syövästäni puhelimessa, vaihtelua siis lukea siitä kirjeitse. Kolmannella kerralla tieto tulee ehkä tekstiviestillä.


Näin juuri, tulkoon tai olkoon tulematta.


Tosiaan tarkastus on tulossa. Muistelen, että sanottiin kaksi vuotta sitten, että leikkauksesta aina vuosi kontrolli. Sitten sanottiin, että sytostaatin aloituksesta vuosi tarkastus. Mulla ei kumpikaan pidä paikkansa, vaan se venyy elokuulle. Soitin jo pariin kertaan ja kysyin asiasta, mutta aikaa ei oltu vielä annettu. Nyt sen sain ja tietty se on mun lomallani. Olen onneks silloin kotona jo, mutta olisin tietty voinut mennä sinne vasta työaikanakin. No, aivan sama, kunhan tarkistavat. Ja laittavat sitä kirjettä, sillä tää odotus on henkisesti aika raskasta.

Epätietoisuus syö, nakertaa ja maiskuttelee. Entäpä jos se onkin sisälläsi se kuiskuttelee korvaani. Epätietoisuus istuu olkapäälläni painona, painaa ryhtiä kumaraan. Joudun välillä huitomaan kuiskuttelijaa olkapäältäni, pahanilmanlintua. Hus sieltä huutelemasta!! Hetkeksi se katoaa, tullakseen jälleen takaisin. Ehkä se lähtee pidemmälle matkalle, kunhan varmuus puhtaudesta on tullut. Koska vaikka ehkä tän perusteella on vaikeaa uskoa, mä en normisti koko aikaa mieti syöpää, sen mahdollisuutta paluuseen tai olemassa oloon. Hulluksi kai sitä tulisi (jos ei jo ole) jos sitä jatkuvasti miettisi.



Olen saanut viestiä ja suoraakin palautetta, että olisi kivaa saada lukea kuulumisiani. Sitä toivoa jakaa muillekin, että tästä selvitään ja porskutellaan eteenpäin. Vaikka elämässä olikin varsinainen katastrooffi, sen voi selättää ja jatkaa matkaa. Kaikille ei matka jatku, tai se saattaa jatkua erilaisena, syövän kanssa yhdessä. Ja aina on heitä joiden matka päättyy, joiden aika on ohitse ja jotka häviävät taistelun syövälle 1-0. Mutta ei me voida sitä tietää etukäteen, ei murehdita sitä mitä voisi tapahtua vaan naatitaan tästä päivästä, siitä mitä meillä on eikä murehdita sitä mitä meillä ei ole tai mitä emme saa.


Tällä kuvalla pelottelin lomalla olevaa työkaveriani. <3


Mitä kaikkea sitten meitsin elämään kuuluu tällä hetkellä? Tietty töitä, ei sitä vaan köyhä tule toimeen ilman sitä. Jos saisin rahani tekemättä töitä, voisin harkita alkaa kokopäiväiseksi koirakuiskaajaksi, mutta kun ei raha kasva puissa (ah mikä ihana sanonta jota lapsuudessani paljon kuulin ja varmaan omanikin saaneet siitä osansa), joutuu töitä tekemään.

Töiden lisäksi aikana menee suurimmaksi osaksi Wertin kanssa puuhatessa. Me ollaan käyty useammalla nose work kurssilla, harjoiteltu kävelemään kauniisti hihnassa sekä parin kurssin verran harjoiteltu arjen hallintaa. Wertti on kohta korkeakoulutettu espanjanvesikoira. Ja tosiaan huomaa hänen olevan vesikoira, hän rakastaa vettä. Missä vettä, siellä Wertti. Tänä kesänä onkin ollut hyvä uittaa koiraa, lämmintä on riittänyt. Ja perron turkki on siitä kiitollinen, että se kuivuu tosi nopeaan. Onhan he olleet aikojen alussa Espanjassa kalastajien apuna. Mitä mahtais tulla jos Wertti joutuis kalastajan kohtaamaan. Ei mitään, ainakaan jos ei olisi Mamma samassa veneessä.






Nose work on tosi kiva laji. Se on kehitetty USA:ssa alun alkaen rescuekoirien aktivointiin josta se on levinnyt ihan kaikille koirille hyväksi harrastushommaksi. Se sopii kaikille koirille sekä ohjaajille. Koira voi olla suuri tai pieni, vanha tai nuori, rohkea tai arka jne. Lajin perusajatuksiin kuuluu, että lajin tulee olla mukavaa ja hauskaa yhteistä tekemistä sekä koiralle että ihmiselle.

Lajina sitä on helppo harrastaa vaikka omassa kotona ja aktivointimenetelmänä se on mitä parhain, koska siinä koira nimensä mukaisesti käyttää nenäänsä ja se taas väsyttää koiraa, koska joutuu käyttämään aivojaan. Me ollaan käyty nyt alkeiskurssilla, parilla jatkokurssilla (kolmas juuri menossa), viikonloppukurssilla sekä muutamalla ulkokurssilla. Ja joka kerta tunnilta tultaessa, on Wertti ihan poikki. Aivojen käyttö väsyttää selkeästi. Ei siis kumma, että työpäivän jälkeen väsyttää itse kutakin. Siinä teille selitys, kun seuraavan kerran kotona kiukutellaan siitä, että oikaiset itsesi sohvalle työpäivän jälkeen.



Wertti on varsinainen vesipeto


Nose workissa tosiaan haistellaan erilaisia hajuja. Tasoluokkia on 3, alkaen 1-luokasta (olipa yllättävää). Ensimmäisessä luokassa etsittävänä hajuna on eukalyptus, toisessa luokassa lisäksi tulee laakerinlehti ja kolmannessa luokassa vielä laventeli. Nose Work-kokeissa suoritetaan neljä etsintää, laatikkoetsintä, sisätilaetsintä, ulkoetsintä ja ajoneuvoetsintä. Luokkien vaativuus kasvaa etsittävien hajujen määrän kasvaessa ja piilojen sekä ympäristön vaativuudessa.

Jokaisessa etsinnässä on maksimiaika, jonka sisällä hajun tulisi löytyä. Virhepisteitä saa esim, jos koira vaihingoittaa etsinnässä esineitä (kuten tuhoaa pahvilaatikkoa), virtsaa rata-alueelle (kumman tiukkapipoista porukkaa) tai ohjaaja käyttää epäasiallisia menetelmiä (rankaisee/huutaa/auttaa???)

Kokeeseen taas voi osallistua, kun on suorittanut hajutestin. Esim 1-luokan hajutestissä koiran tulee löytää eukalyptuksen haju 12 laatikon joukosta ja osoittaa se ohjaajalle niin, että hän sen tajuaa. Ja hajutestissä on ikäraja 9kk, sitä ennen ei saa osallistua. Koska Wertti täytti juuri 9kk, saadaan me sinne jo mennä. Vielä kun vahvistuisi hajun ilmaisu, niin olisi varmempi olo mennä testiin. Toisaalta ei se paljon ota (25€) jos ei annakaan eli jos ei onnistuta siinä. Katoin, että syyskuussa on hajutesti lähettyvillä ja päätin, että osallistumme sinne. Hajun ilmaisu on Wertillä vaihtelevaa, välillä ilmaisee istuen, nyt tullut uutena tapana ilmaista maaten. Toisinaan heiluttaa vaan häntäänsä, jos sitäkään. Siksi hiukan mietityttää se osallistuminen, mutta kuten sanottu, ei paljon ota jos ei annakaan ja saadaan kokemusta ainakin jos ei muuta. 

Mulla ei nyt satu valitettavasti olemana yhtään kuvaa siitä, kun Wertti työskentelee hajun parissa. Videoita olisi montakin, mutta kun sattuu omistamaan kuusi peukaloa teknisten asioiden kanssa, en osaa sellaista tänne ladata. Yritän ottaa kuvia joku kerta, niin näette millaista se on. Tai toisaalta, kun menette oman koiran kanssa ulos tai näette ulkona koiran joka haistelee menemään, tiedätte millaista on nose work. Ulkona hajut hiukan erilaisia, nosessa ne on ne määrätyt joista aiemmin kerroin.

Olemme Wertin kanssa laajentamassa harrastuksiamme siten, että syksyllä alkaa vakituinen vuoro agilityn ja rally-tokon alkeita. Ryhmä on oman kasvattajan pitämä ja siellä on silloin ainoastaan hänen kasvattejaan mukana eli toisia perroja. Se mikä tästä tekee niin hauskaa on se, että ennen ryhmää tavataan muiden kanssa ja tehdään yhteistä lenkkiä/leikkiä. Wertti tapaa sukulaisiaan ja saa temmeltää heidän kanssaan. Normisti koirakurssilla kun koirat eivät saa toisiinsa tutustua vaan heidät on pidettävä erillään. 





Nyt elokuussa meillä alkaa myös kolmen kerran jälkikurssi jossa minä opettelen tekemään sen jäljen ja Wertti opettelee sen löytämään. Jotta ei liian helppoa olisi, otan mukaani Rollen eli tyttäreni koiran. Koirat hoitaa oman osuutensa aina omilla ajoillaan toisen ollessa silloin autossa. Toivon tästäkin tulevan mukava uusi yhteinen harrastus jota voin molempien kanssa sitten toteuttaa. Jäljen etsiminen on samanlaista nenän käyttöä kuin nosekin, haju vaan hiukan toinen ja etsintäalue kans. Tää kurssi on tosiaan kolme kertaa ja sen jälkeen me voidaan mennä joka toinen viikko järjestettävään jälkiryhmään. Tällä kurssilla harjoitellaan erilaisia jälkiä, kuten veri, makkara (ehkä verimakkara/mustamakkara/lenkkimakkara) sorkka sekä ihmisjälkiä. Harjoitellaan metsissä, metsäteillä, pelloilla jne. Olen ihan täpinöissäni enkä malta odottaa, onneks jo ensi viikolla päästään ekaa kertaa hommiin.



Pojat ovat kuin pata ja persus.. :)


Wertti sai myös veljensä kylään. Pentueessahan oli 9 pentua, kuusi urosta ja kolme narttua. Turo ja Wertti olivat vaaleita, muiden ollessa mustavalkoisia tai ruskeavalkoisia. Pojat ensin hiukan nahistelivat keskenään, eivät olleet hetkeen toisiaan nähneet. Kohta alkoi leikki ja sitten sitä menoa riittikin koko viikonlopun ajan. Oli aivan ihanaa seurata heidän menoaan ja huomata kuinka samanlaisia ja toisaalta erilaisia olivat. Mielestäni Wertti oli rohkeampi, röyhkeämpi ja itsekeskeisempi tai sitten Turo oli vain vieraskorea. Toivottavasti saadaan velipoika toistekin meille hoitoon, sen verran kivaa meillä kaikilla oli. 







Me ollaan juuri nyt lomalla ja ens viikonloppuna meillä on espanjanvesikoiraharrastajien järjestämä kesäleiri Hartolan koirakeskus Kunkkulassa. Siellä ohjelmassa on yllätysyllätys nose workia sekä hakua ja rally-tokoa. Leiri kestää perjantaista sunnuntai-iltaan ja sekä la että su on ohjelmaa. Siitä tulee varmaan taas super kivaa, Wertti tapaa lajitovereitaan ja me ihmiset tutustutaan toisiimme. Kerron tästä ensi kerralla sitten lisää.

Kuten huomaatte, mun elämä koostuu paljolti Wertin kanssa touhuamisesta. Salilla olen ehtinyt käymään sen 4x vkossa, paitsi nyt viimeiset viikot pitänyt huilia kun sain kesäflunssan joka ei meinannut lähteä sitten millään veke. Ja kuten kaikki tietävät, oli myös sikakamala helle jolloin ei ihan kauhiasti tehnyt mieli salille mennä. Mutta kunhan tässä on lomat lusittu, niin eiköhän sinne taas ehdi. 

Jos sua kiinnostaa lukea mun kuulumisia jatkossakin, laita jokin kommentti tai vaikka +. Jotenkin vaan ajattelee, ettei ketään kiinnosta höpötykset, kun ei ne ainakaan toistaiseksi ole syöpään juurikaan liittyviä. Sekin asia tietty saattaa hyvinkin pian muuttua, ens viikollahan mulla on se tarkistus. 

Mä jatkan lomaa, mukavia päiviä teillekin. Pus pus ja <3