2-vuotis kontrollia odotellessa

Olen moneen kertaan kirjoittanut tekstin mielessäni tänne, tekstin joka alkaisi sanoilla: "Olen kirjoittanut tämän tekstin jo moneen kertaan, mielessäni.." Jottei se jäisi pelkästään mun mieleeni, niin kirjoitan sen nyt. Se mun teksti olisi jatkunut sanoilla, että syöpäni on uusiutunut tai syöpäni on levinnyt tai Simo Saatana on palannut synnyinsijoilleen tms. Mutta koska en asiaa rehellisesti sanottuna tiedä, en sellaista nyt kirjoita. Joten tällä kertaa täällä palaa näille sivuille vain minä.

Olen nimennyt syöpäni jo valmiiksi, jos hän tulee/ kun hän tulee. Onko vähän synkkää? On varmaan, mutta koska se on/oli jotain niin henkilökohtaista, niin syvällä minussa olevaa, niin sellainen pitää nimetä. Mua se ainakin helpottaa. Ja seuraava joka minuun ilmestyy, on tietty Simon sukulainen, hitto soikoon, sehän on Simon veli eli hän sai nimekseen Veli. Jos olisi ollut sisko olisi hän Sisko, mutta kyllä hän veli on. Tai tulee olemaan tai tai tai.. Ei ole Velistä vielä kuulunut ja en ole veljen(i) vartija, niin en tiedä missä hän tällä hetkellä on vai onko missään.

Mutta ette ehkä usko, kuinka tätä asiaa mietin. Sitä pyörittelee päässään kuin veiviä, se aloittaa aamusta pyörimisen ja veivaa itseään vielä illalla. Yöt on parasta aikaa veivata tätä ajatuksen kampea. Se huolestuttaa, se hikoiluttaa, se painaa kiloina sun sydämmessä. Se ahdistaa, se saa hengityksen katkeilemaan, se saa ihon syyhyämään.

Miten tää sitten ilmenee? Esimerkiksi pissatessa, oli se sellaista katkonaista touhua, päättelin heti, että mulla on eturauhassyöpä. Muistin sitten ettei mulla olekaan eturauhasta, niin ei siinä ole syöpääkään, olipa helpotus. Kun esim lonkkaa särki julmetusti varsinkin öisin, oli se luusyöpää. Käynti lekurissa ja röntgenissä ja diagnoosi ammuttiin alas, se oli alkanutta nivelrikkoa. Pään särkiessä tarkoittaa se automaattisesti aivoihin kotiutunutta syöpää. Ja jälleen kerran vessassa käydessäni (miksi parhaimmat jutut tapahtuu aina vessassa?) huomasin tuotokseni olevan hiukan punertavaa. Heti mielessä vaihtoehdot suolistosyöpä, peräsuolisyöpä, peräpukamat. Kuumeisesti samalla mietin, mitä olen viime aikoina syönyt, en ainakaan punajuurta. Listasin päässäni tomaatin, paprikan ja vesimelonin, kunnes tajusin, että mullahan on aurinkolasit päässäni.
Joopa joo, pyörii se syöpä mielessä aika tavalla.

Ja kaikki tää vain siksi, että on vuositarkastuksen aika. Kaksi-vuotis tarkastus joka on mammografi sekä ultra. Kirjeen saan sitten perään, jossa todetaan Veljen paluu tai se, ettei ole vielä kotiutunut. Viimeksi sain kuulla syövästäni puhelimessa, vaihtelua siis lukea siitä kirjeitse. Kolmannella kerralla tieto tulee ehkä tekstiviestillä.

Näin juuri, tulkoon tai olkoon tulematta.

Tosiaan tarkastus on tulossa. Muistelen, että sanottiin kaksi vuotta sitten, että leikkauksesta aina vuosi kontrolli. Sitten sanottiin, että sytostaatin aloituksesta vuosi tarkastus. Mulla ei kumpikaan pidä paikkansa, vaan se venyy elokuulle. Soitin jo pariin kertaan ja kysyin asiasta, mutta aikaa ei oltu vielä annettu. Nyt sen sain ja tietty se on mun lomallani. Olen onneks silloin kotona jo, mutta olisin tietty voinut mennä sinne vasta työaikanakin. No, aivan sama, kunhan tarkistavat. Ja laittavat sitä kirjettä, sillä tää odotus on henkisesti aika raskasta.

Epätietoisuus syö, nakertaa ja maiskuttelee. Entäpä jos se onkin sisälläsi se kuiskuttelee korvaani. Epätietoisuus istuu olkapäälläni painona, painaa ryhtiä kumaraan. Joudun välillä huitomaan kuiskuttelijaa olkapäältäni, pahanilmanlintua. Hus sieltä huutelemasta!! Hetkeksi se katoaa, tullakseen jälleen takaisin. Ehkä se lähtee pidemmälle matkalle, kunhan varmuus puhtaudesta on tullut. Koska vaikka ehkä tän perusteella on vaikeaa uskoa, mä en normisti koko aikaa mieti syöpää, sen mahdollisuutta paluuseen tai olemassa oloon. Hulluksi kai sitä tulisi (jos ei jo ole) jos sitä jatkuvasti miettisi.

Olen saanut viestiä ja suoraakin palautetta, että olisi kivaa saada lukea kuulumisiani. Sitä toivoa jakaa muillekin, että tästä selvitään ja porskutellaan eteenpäin. Vaikka elämässä olikin varsinainen katastrooffi, sen voi selättää ja jatkaa matkaa. Kaikille ei matka jatku, tai se saattaa jatkua erilaisena, syövän kanssa yhdessä. Ja aina on heitä joiden matka päättyy, joiden aika on ohitse ja jotka häviävät taistelun syövälle 1-0. Mutta ei me voida sitä tietää etukäteen, ei murehdita sitä mitä voisi tapahtua vaan naatitaan tästä päivästä, siitä mitä meillä on eikä murehdita sitä mitä meillä ei ole tai mitä emme saa.

Tällä kuvalla pelottelin lomalla olevaa työkaveriani. <3

Mitä kaikkea sitten meitsin elämään kuuluu tällä hetkellä? Tietty töitä, ei sitä vaan köyhä tule toimeen ilman sitä. Jos saisin rahani tekemättä töitä, voisin harkita alkaa kokopäiväiseksi koirakuiskaajaksi, mutta kun ei raha kasva puissa (ah mikä ihana sanonta jota lapsuudessani paljon kuulin ja varmaan omanikin saaneet siitä osansa), joutuu töitä tekemään.

Töiden lisäksi aikana menee suurimmaksi osaksi Wertin kanssa puuhatessa. Me ollaan käyty useammalla nose work kurssilla, harjoiteltu kävelemään kauniisti hihnassa sekä parin kurssin verran harjoiteltu arjen hallintaa. Wertti on kohta korkeakoulutettu espanjanvesikoira. Ja tosiaan huomaa hänen olevan vesikoira, hän rakastaa vettä. Missä vettä, siellä Wertti. Tänä kesänä onkin ollut hyvä uittaa koiraa, lämmintä on riittänyt. Ja perron turkki on siitä kiitollinen, että se kuivuu tosi nopeaan. Onhan he olleet aikojen alussa Espanjassa kalastajien apuna. Mitä mahtais tulla jos Wertti joutuis kalastajan kohtaamaan. Ei mitään, ainakaan jos ei olisi Mamma samassa veneessä.

Nose work on tosi kiva laji. Se on kehitetty USA:ssa alun alkaen rescuekoirien aktivointiin josta se on levinnyt ihan kaikille koirille hyväksi harrastushommaksi. Se sopii kaikille koirille sekä ohjaajille. Koira voi olla suuri tai pieni, vanha tai nuori, rohkea tai arka jne. Lajin perusajatuksiin kuuluu, että lajin tulee olla mukavaa ja hauskaa yhteistä tekemistä sekä koiralle että ihmiselle.

Lajina sitä on helppo harrastaa vaikka omassa kotona ja aktivointimenetelmänä se on mitä parhain, koska siinä koira nimensä mukaisesti käyttää nenäänsä ja se taas väsyttää koiraa, koska joutuu käyttämään aivojaan. Me ollaan käyty nyt alkeiskurssilla, parilla jatkokurssilla (kolmas juuri menossa), viikonloppukurssilla sekä muutamalla ulkokurssilla. Ja joka kerta tunnilta tultaessa, on Wertti ihan poikki. Aivojen käyttö väsyttää selkeästi. Ei siis kumma, että työpäivän jälkeen väsyttää itse kutakin. Siinä teille selitys, kun seuraavan kerran kotona kiukutellaan siitä, että oikaiset itsesi sohvalle työpäivän jälkeen.

Wertti on varsinainen vesipeto

Nose workissa tosiaan haistellaan erilaisia hajuja. Tasoluokkia on 3, alkaen 1-luokasta (olipa yllättävää). Ensimmäisessä luokassa etsittävänä hajuna on eukalyptus, toisessa luokassa lisäksi tulee laakerinlehti ja kolmannessa luokassa vielä laventeli. Nose Work-kokeissa suoritetaan neljä etsintää, laatikkoetsintä, sisätilaetsintä, ulkoetsintä ja ajoneuvoetsintä. Luokkien vaativuus kasvaa etsittävien hajujen määrän kasvaessa ja piilojen sekä ympäristön vaativuudessa.

Jokaisessa etsinnässä on maksimiaika, jonka sisällä hajun tulisi löytyä. Virhepisteitä saa esim, jos koira vaihingoittaa etsinnässä esineitä (kuten tuhoaa pahvilaatikkoa), virtsaa rata-alueelle (kumman tiukkapipoista porukkaa) tai ohjaaja käyttää epäasiallisia menetelmiä (rankaisee/huutaa/auttaa???)

Kokeeseen taas voi osallistua, kun on suorittanut hajutestin. Esim 1-luokan hajutestissä koiran tulee löytää eukalyptuksen haju 12 laatikon joukosta ja osoittaa se ohjaajalle niin, että hän sen tajuaa. Ja hajutestissä on ikäraja 9kk, sitä ennen ei saa osallistua. Koska Wertti täytti juuri 9kk, saadaan me sinne jo mennä. Vielä kun vahvistuisi hajun ilmaisu, niin olisi varmempi olo mennä testiin. Toisaalta ei se paljon ota (25€) jos ei annakaan eli jos ei onnistuta siinä. Katoin, että syyskuussa on hajutesti lähettyvillä ja päätin, että osallistumme sinne. Hajun ilmaisu on Wertillä vaihtelevaa, välillä ilmaisee istuen, nyt tullut uutena tapana ilmaista maaten. Toisinaan heiluttaa vaan häntäänsä, jos sitäkään. Siksi hiukan mietityttää se osallistuminen, mutta kuten sanottu, ei paljon ota jos ei annakaan ja saadaan kokemusta ainakin jos ei muuta. 

Mulla ei nyt satu valitettavasti olemana yhtään kuvaa siitä, kun Wertti työskentelee hajun parissa. Videoita olisi montakin, mutta kun sattuu omistamaan kuusi peukaloa teknisten asioiden kanssa, en osaa sellaista tänne ladata. Yritän ottaa kuvia joku kerta, niin näette millaista se on. Tai toisaalta, kun menette oman koiran kanssa ulos tai näette ulkona koiran joka haistelee menemään, tiedätte millaista on nose work. Ulkona hajut hiukan erilaisia, nosessa ne on ne määrätyt joista aiemmin kerroin.

Olemme Wertin kanssa laajentamassa harrastuksiamme siten, että syksyllä alkaa vakituinen vuoro agilityn ja rally-tokon alkeita. Ryhmä on oman kasvattajan pitämä ja siellä on silloin ainoastaan hänen kasvattejaan mukana eli toisia perroja. Se mikä tästä tekee niin hauskaa on se, että ennen ryhmää tavataan muiden kanssa ja tehdään yhteistä lenkkiä/leikkiä. Wertti tapaa sukulaisiaan ja saa temmeltää heidän kanssaan. Normisti koirakurssilla kun koirat eivät saa toisiinsa tutustua vaan heidät on pidettävä erillään. 

Nyt elokuussa meillä alkaa myös kolmen kerran jälkikurssi jossa minä opettelen tekemään sen jäljen ja Wertti opettelee sen löytämään. Jotta ei liian helppoa olisi, otan mukaani Rollen eli tyttäreni koiran. Koirat hoitaa oman osuutensa aina omilla ajoillaan toisen ollessa silloin autossa. Toivon tästäkin tulevan mukava uusi yhteinen harrastus jota voin molempien kanssa sitten toteuttaa. Jäljen etsiminen on samanlaista nenän käyttöä kuin nosekin, haju vaan hiukan toinen ja etsintäalue kans. Tää kurssi on tosiaan kolme kertaa ja sen jälkeen me voidaan mennä joka toinen viikko järjestettävään jälkiryhmään. Tällä kurssilla harjoitellaan erilaisia jälkiä, kuten veri, makkara (ehkä verimakkara/mustamakkara/lenkkimakkara) sorkka sekä ihmisjälkiä. Harjoitellaan metsissä, metsäteillä, pelloilla jne. Olen ihan täpinöissäni enkä malta odottaa, onneks jo ensi viikolla päästään ekaa kertaa hommiin.

Pojat ovat kuin pata ja persus.. :)

Wertti sai myös veljensä kylään. Pentueessahan oli 9 pentua, kuusi urosta ja kolme narttua. Turo ja Wertti olivat vaaleita, muiden ollessa mustavalkoisia tai ruskeavalkoisia. Pojat ensin hiukan nahistelivat keskenään, eivät olleet hetkeen toisiaan nähneet. Kohta alkoi leikki ja sitten sitä menoa riittikin koko viikonlopun ajan. Oli aivan ihanaa seurata heidän menoaan ja huomata kuinka samanlaisia ja toisaalta erilaisia olivat. Mielestäni Wertti oli rohkeampi, röyhkeämpi ja itsekeskeisempi tai sitten Turo oli vain vieraskorea. Toivottavasti saadaan velipoika toistekin meille hoitoon, sen verran kivaa meillä kaikilla oli. 

Me ollaan juuri nyt lomalla ja ens viikonloppuna meillä on espanjanvesikoiraharrastajien järjestämä kesäleiri Hartolan koirakeskus Kunkkulassa. Siellä ohjelmassa on yllätysyllätys nose workia sekä hakua ja rally-tokoa. Leiri kestää perjantaista sunnuntai-iltaan ja sekä la että su on ohjelmaa. Siitä tulee varmaan taas super kivaa, Wertti tapaa lajitovereitaan ja me ihmiset tutustutaan toisiimme. Kerron tästä ensi kerralla sitten lisää.

Kuten huomaatte, mun elämä koostuu paljolti Wertin kanssa touhuamisesta. Salilla olen ehtinyt käymään sen 4x vkossa, paitsi nyt viimeiset viikot pitänyt huilia kun sain kesäflunssan joka ei meinannut lähteä sitten millään veke. Ja kuten kaikki tietävät, oli myös sikakamala helle jolloin ei ihan kauhiasti tehnyt mieli salille mennä. Mutta kunhan tässä on lomat lusittu, niin eiköhän sinne taas ehdi. 

Jos sua kiinnostaa lukea mun kuulumisia jatkossakin, laita jokin kommentti tai vaikka +. Jotenkin vaan ajattelee, ettei ketään kiinnosta höpötykset, kun ei ne ainakaan toistaiseksi ole syöpään juurikaan liittyviä. Sekin asia tietty saattaa hyvinkin pian muuttua, ens viikollahan mulla on se tarkistus. 

Mä jatkan lomaa, mukavia päiviä teillekin. Pus pus ja <3 

Tämä vuosi pakettiin

On jälleen aika paketoida yksi vuosi, vuosi jolloin tapahtui ikäviä asioita, mutta myös mukavia. Niin kai jokaiselle vuodella tuppaa käymään, on mukana iloja ja on mukana surua. Kelläpä se elo olisi aina yhtä ruusuilla tanssimista? Välillä sen pitää olla myös shampanjaa ja vaahtokarkkeja. Tai mun tapauksessa proteiinijauhetta ja manteleita.

Viime vuosi lopetettiin siihen, että oli viimeinen sädehoito ja sen päälle lekuri. Sain siis koko syövän pakettiin saman vuoden aikana. S oli mahtavaa, ei tarvinnut enää miettiä hoitoja, milloin on seuraava, tuleeko sivuoireita, kestääkö kroppa, entä mieli. Ja kun hoidot olivat ohitse tuli uupumus. Tuli väsy kaikkeen, ei oikein jaksanut treenailla, ei käydä lenkillä, ei tehdä mitään. Tuli hoitoväsymys joka sattui alkamaan vasta hoidon loputtua. Vai oliko kroppa sitä mieltä, että kun kaikki on ohitse, voi väsyä ja pakottaa ottamaan rauhallisemmin? Minähän otin, hetken aikaa ainakin.

Alkuvuodesta alkoi Wilma sairastamaan ja sai lääkityksen. Aluksi hän tokeni paremmaksi kunnes olo alkoi jälleen heikentyä ja lopputuloksenhan me tiedämmekin. Wilma poistui keskuudestamme 4.9.17
Vain viikkoa aiemmin lähti faijan koira Junnu viimeiselle matkalleen ja oli Wilmaa vastassa siellä jossain. Itse uskon siihen, että me jatkamme matkaa Nangijalaan, sinne missä on ikuinen leirinuotion ja ritareiden tyyssija. Siellä meidän kaikkien on hyvä olla, ainakin jos uskoo Veljeni Leijonamieltä ja kukapa ei uskoisi. Siellä Wilma minua odottaa, siellä pääsen sitten Junnuakin rapsuttelemaan jälleen. Mutta vielä saavat kaverukset hetken odotella, vielä ei ole aika tavata.

Alkuvuodesta ei oikein jaksanut treenailla, mutta sitten alkoi sali taas maistumaan. Aiempina vuosina olen käynyt treenaamassa paljonkin pt:n kanssa, mutta sen into ja palo katosi. En tiedä mikä hitto tuli, mutta nyt vaan tuntuu ettei nappaa yhtään. Vaihdoin tänä vuonna salin ajatuksena, että käyn vapailla siellä ja muuten Helsingissä Mayorsilla. No, kävin täällä kotona salilla ja töissäkin, mutta sinne Mayorsille en vaan saanut useinkaan luitani raahattua. Kesäksi otin salikortin Puistolaan, siellä kun oli ryhmäliikuntaa myös. Ei tosin perinteistä aerobista vaan voimantuottoa, hiitiä, venyttelyä ym. Pyhä ajatukseni oli, että käyn siellä sitten paljon jumpissa ja venyttelyssä joka viikko. Kortti oli kolme kuukautta ja sen aikana taisin käydä kahdessa jumpassa ja ehkä 4-5 krt venyttelyssä. Itse salilla kävin treenaamassa alle kymmenen kertaa. Kun ei vaan jaksanut kiinnostaa mikään.

Syksyllä sitten aloitin Bullin AllOutin ja samalla vaihtui jälleen sali. Tällä kertaa tulin salille jonne olen ottanut kortin silloin 11,5v sitten kun muutimme tänne. Olen ollut oikein tyytyväinen valintaani sekä salin. että valmennuksen suhteen. Molemmat on pelittänyt tosi hyvin. Salista tykkään siitä, että on lähellä, varustetaso on hyvä ja parasta on se, että ystäväni käy samalla salilla joten pääsemme välillä treenaamassa yhdessä.

AllOut valmennuksena on aivan huikea ja aivan ilmainen siihen nähden mitä kaikkea se antaa. 10 vkon aikana tulee kerran viikossa päivitykset ruokavalioon sekä treeniohjelmaan. Ohjelmissa on neljä vaihtoehtoa mistä valita. Joka viikko vaihtuu tyyli millä liikkeet tehdään. Tämä on ollut todella hyvä juttu, en ole kyllästymään päässyt kun on jo seuraava viikko ja taas tulee muutosta. Kymmenen viikon loputtua ostin jo seuraavan valmennuksen joka alkaa ensi maaliskuussa. Koska ostin jo tuon, saan tässä välissä koko aika treeniohjelmat ja ruokavalion. Nyt vaan vaihtoehtoja on vieläkin enemmän. Jos mietit mikä olisi hyvä valmennus juuri sulle, niin voin lämmöllä suositella tätä. Tässä ei pääse kyllästymään kun koko aika kutitellaan uusilla juonilla. En edes minä ehdi kyllästymään.

Vaikka en alku vuodesta jaksanutkaan kovin kummoisen innokkaasti käydä salilla, tuli siellä käytyä tänä vuonna monta kertaa, yhteensä 155 kertaa. Olin laittanut itsellen tavoitteeksi liikkua tänä vuonna 300 kertaa ja niistä vähintään puolet salia. No jälkimmäisen tavoitteen saavutin vaan en ensimmäistä. Jäikö se paljosta kiinni? No ei, se jäi yhdestä kerrasta kiinni, sain kasaan 299 liikuntakertaa. Mähän lasken liikkunnaksi sen, että aikaa menee vähintään puoli tuntia yhtä jaksoisesti ja mielellään syke nousee ja hiki tulee. Mutta ajasta pidän vähintään kiinni ja sen takia en saanut täyteen tavoitettani. Olisin saanut ellen olisi nyt tullut kipeeksi, mutta koska tulin, ei se onnistunut. En tästä ala itseäni ruoskimaan ja mustelmille lyömään, pientä piiskaa vaan henkisesti. No, ei vaan, onhan tuokin määrä ihan hiton hienosti. Ja mukana on myös geokätköilyä jossa kävelyä on saattanut tulla monia tunteja ja kerta vain yhtenä suorituksena. Mutta kävelyä ja sauvakävelyä on vähemmän kuin viime vuonna ja se ei ole hyvä juttu. Mutta siihen tulee luonnollinen muutos kun Wertti tulee.

Tähän vuoteen on mahtunut yhdet hautajaiset ja yhdet häät. Olen käynyt konserteissa enemmän kuin koskaan ja teatterissakin on tullut piipahdettua. Ensi vuonna sama jatkuu, on jo kahteen teatteri kappaleeseen varattu liputkin. Ainakin raskasta joulua konserttiin menemme ystäväni kanssa jälleen, muista ei vielä tiedä. Mutta varmasti konserteissa tulee käytyä.

Henkinen jaksaminen oli vähän hakusessa syksyllä, osittain varmasti johtui Wilman poismenosta. Jos haluat lukea lisää tästä, voi lukea sen täältä. Töissä tapahtui kaikenlaista ja kävinkin ammattilaisen kanssa juttelemassa. Mietin kovasti sitä, olenko käynyt syöpäni lävitse niin, että se on kunnolla työstetty. Tulimme tulokseen, että asia on käsitelty. En mieti syöpää jatkuvasti, siitä ei ole tarvetta puhua eikä sitä ole tarvetta ajatella. Alussahan mietin miten edes syöpää asiana pitää käsitellä. Sitten tulin siihen tulokseen, ettei asian käsittelyyn ole mitään ohjekirjaa eikä sääntöä. Jokainen käsittelee asiat erilailla, mä omallani ja sä omallasi.

On ollut aivan mielettömän upeaa käydä juttelemassa ammatti-ihmisen kanssa. Saa uutta perspektiiviä omille ajatuksille ja olen oppinut itsestäni tän syksyn aikana valtavan paljon. Olen oppinut sen, että itselleen pitää olla armollinen, kaikkea ei tarvitse jaksaa ja kestää. Mutta olen samalla oppinut myös sen, kuinka vahva ihminen mä olenkaan. Tehdessäni koulutehtävääni kriiseistä, avarsi se mun ajatuksiani itsestäni vielä enemmän. Voitteko uskoa, mutta olen aivan hiton tyytyväinen siitä, että mä olen just mä??

Tähän vuoteen on mahtunut kaikenlaista. Huomenna on vuoden toisiksi viimeinen päivä ja samalla se tärkein, ainakin melkein. Huomenna haetaan Wertti ja saamme aloittaa yhteisen elämämme joka toivottavasti tulee olemaan pitkä ja mukava. Kaikenlaista olen suunnitellut yhdessä tehtäväksi, alkaen ensi viikolla alkavasta pentukoulusta. Olen tässä jotain jo hankkinut Werttiä varten, ihan vaan jotain pientä. Tai miltä tää teidän mielestä näyttää? Onko mopo karannut käsistä?

"Sänky" makuuhuoneessa. Iso tyynyliina jossa vanha päiväpeitto sisällä. 

Sänky Wertin huoneessa sekä "muutama" lelu

Parit ruokakupit sekä alusta niille.

Olohuoneen sänky, memoria mallia eli muistaa nukkujan :)

Pari kaulapantaa, parit hihnat, juoksuhihna sekä turvavyövaljaat

"Vähän" herkkua eli namia koulutukseen sekä hampaiden hyvinvointiin

Pissi alustoja, jottei lattiat lainehdi

Naksuttimia, pussi nameille sekä liivi jossa isooot taskut, koulutuksessa hyvä olla.

Eihän tässä ole liikaa? Jos olisi kyse vauvasta, olisi lisäksi vaunua, vaatetta, vaippaa jne. Nyt onneks pääsee vähän vähemmällä, mutta ihan yhtä rakas karvainen vauvakin on. Hänestä kuulemme/kuulette vielä, se on varma.

Sairas joulu?

Joulu on ohitse (ainakin melkein ja ainakin meillä/meille). Ei ihan paras joulu ollut, tultiin Ukkokullan kanssa molemmat aattoiltana kipeeksi. Iski kuin salama taivaalta ja samaan aikaa molemmilla. Alkoi paleluna, päätä särki, ääni katos ja kurkku tuli kipeeksi. Yön olin sohvalla kaksi paitaa päällekkäin, trikoot, sukat sekä villasukat jalassa ja peiton alla. Yöllä sitten heräsin välillä vähentämään vaatetusta niin, että lopuksi lähti liivit (ja tissi) ja olin alkkareilla. Aamusta oli peitto märkänä kun oli hikoillut niin paljon.

Joulupäivä meni sitten sohvalla maaten. Katsoin monta jaksoa Muodin huipulle, varmaan sata jaksoa (siltä se ainakin tuntui) Show Hauta, Mitä taakseen jättää yhden jakson, Selviytyjiä ja illalla keksin vielä Areenasta etsiä Kotiin takaisin sarjan jota ovat töissä kehuneet. Jäin siihen samantien koukkuun ja sitä katoin viisi jaksoa. Tän kaiken makaamisen (ja välillä syömisen) jälkeen, mulla oli selkä niin kipeä, ettei nukkumisesta meinannut tulla enää mitään. Taas huomasin olevani sohvalla nukkumassa, suuta kuivasi ja joutu juomaan pitkin yötä mikä aiheutti sen, että sai juosta vessassa koko aika. Nokka ihan tukossa, kurkku kipeenä ja limanen. Ah, onpa niin mukavaa olla kipeenä. Tosin olen niiiiin harvoin kipeä, ettei kai yksi eikä kaksikaan päivää vuodessa vielä kesää tee. Joten se siitä valituksesta.

Parasta Joulussa, luumukiisseli :)

Olihan meidän Joulussa tietty muutakin kuin sairastelua. Kävin salilla tekemässä  olkapää-rintatreenin ja hämmästelin kuinka paljon ihmisiä olikin jumpalla. Nuoria tietty jotka menevät illalla vanhemmilleen tai appivanhemmille syömään valmiiseen pöytään tai keski-ikäisiä miehiä joiden vaimot oli heittänyt heidät pihalle kun siivoilivat loppuja nurkkia tai tekivät loppuja ruokavalmisteluita. Meille Joulu ei ole aikaa jolloin leiposin ja väsäisin ruokaa tuhottomasti, laiskana ostan tarvittavat eväät kaupasta. Kukaan ei syö joulukakkuja eikä pikkuleipiä vaikka olisin ne kullalla sivellyt, joten en viitsi nähdä vaivaa niitä leipoa. Ähkyn saa oikein hyvin hankittua ihan vaan kaloilla, kalkkunalla ja salaateillakin, ei siihen tarvita torttua, piparia eikä paakkelseja sataa sorttia.

Ja jotta pahimmalta ähkyltä välttyis, kävin Rollen kanssa lenkille kolme kertaa päivän aikana. Joka kerta oli 45-60min. Vältyinkö ähkyltä? No en todellakaan. Näyttäkää mulle yksikin ihminen joka välttyy ähkyltä jouluna, niin tekasen hänelle mitalin.

Mummolassa kävi tosiaan Rolle ja Arttu. Molemmat on niiiiin ihania pakkauksia, erilaisia mutta ihania. Ja on sitä hauskaa katella kun 4kk Rolle yrittää pomottaa Arttua joka on 9kk, Rolle mahtuisi vaikka seisomaan Artun mahan alle.

  

Molemmat murmelit saivat samanlaiset pehmolelut ja välillä piti tarkistaa josko toisen lelu olisikin parempi kuin oma. Hyvin kundit tulee toimeen keskenään, jännää nähdä miten Wertin käy kun hän kotiutuu neljän yön päästä.

Meidän piti näin Tapaninpäivänä noudattaa perinteitä ja mennä mutsille käymään, mutta kun tulimme kipeäksi molemmat, piti kyläily peruuttaa. Tämä(kin) päivä on mennyt Pelastusarmeijalle, mitään ei ole saanut aikaiseksi. Laskeskelin, että jos ihminen elää vaikka 80-vuotiaaksi, kertyy siinä päiviä elämälle sellaiset 29220 kappaletta. Josko siinä vois vaikka päivä tai kaksi olla sellaista, jolloin ei ole tehnyt mitään ihmeitä eikä kummallista. Ei sitä jokaista päivää jaksa muistella kuitenkaan, oli ne täynnä tapahtumia tai tekemättömiä kuten nää päivät ovat olleet.

Mulle tulee neljän päivän päästä vuosi siitä, kun hoidot loppuivat. Mietinkö mä usein asiaa? Käykö päivittäin mielessä se, että syöpä uusiutuisi? Että syöpä olisi levinnyt johonkin ja saisin kroonikon tittelin? Ei, enpä voi sanoa sitä päivittäin miettiväni, mutta valehtelisin jos väittäisin etteikö asia kävisi mielessä silloin tällöin. Ja vaikeaahan syöpää on unohtaakaan, kun vaatteet riisuutuessa asia lävähtää silmille. Ei ole sitä tissiä ei ja ei tule olemaankaan. Ei yhtään leikkausta mulle jos ei ole aivan välttämätöntä ja nyt ei ole.

Vuosi sitten, 30.12 oli mulla viimeinen sädehoito ja lekuri samaan aikaan. Silloin ajattelin, että nyt mulla alkaa täysin uusi elämä, aloitan puhtaalta pöydältä, syövättömältä pöydältä. Ja nyt, vuosi siitä ja samana päivänä, kotiutuu meidän Werttimme. Kohtaloa? Tarkoitusta? Kyllä, uskon että tällä on jotain tarkoitusta. Wertin tuleekin tulla meille juuri sinä päivänä. 4:s päivä on mulle aina kans tärkeä, olen itse sekä tyttäreni synnytty 4:s päivä. Olemme menneet kihloihin ja naimisiin 4:s pvä ja myös 4:s päivä Wilma lähti viimeiselle matkalleen. Kun menimme Werttiä katsomaan ensimmäistä kertaa, oli 4:s päivä. Jotain taikaa siinä päivässä on, ihan selvästi.

Uskon yleensäkin kohtaloon, siihen että meidän elämämme on tarkoitus mennä kuten se menee. En usko Jumalaan, en Kristukseen enkä muihinkaan Jumaliin, mutta kohtaloon uskon. Se, mikä tarkoitus milläkin asialla on, ei varmasti aukea useinkaan itselleen.. En tiedä mikä tarkoitus oli sairastua syöpään, ellei se ollut sen takia että tajuaisin elämäni rajallisuuden ja nauttisin siitä enemmän. Ja lähentymisemme lasteni ja Ukkokullan kanssa, oliko se syöpäni tarkoitus? Jos näin oli, niin ok, mutta mikä hiton tarkoitus on sillä, että joku kuolee syöpään  ja joku toinen elelee vuosia sen kanssa? Ei tälläisiin kysymyksiin koskaan saa vastausta, sama kun kysyisi mikä tarkoitus on maailman sodilla?

Nyt lasketaan öitä, vielä neljä ja sitten räjähtää. Wertti tulee, miten mä voin mennä töihin muutamina päivinä kun Wertti on kotona Ukkokullan kanssa? Loppiaisen jälkeen mulla on hoitovapaata, silloin me käydään tutustumassa junaan sekä bussiin. Yritän välttää kaikki virheet mitä Wilman kanssa tuli tehtyä. Wilma raukka oli sellainen koekappale, toisen kanssa osaa tehdä asiat toisin. Vähän sama kuin esikoisen ja nuorimmaisen kanssa. Esikoisen kanssa tehtiin kaikki vaikeimman kautta kun taas nuorimmainen meni vasemmalla kädellä. Katotaan miten Wertin kanssa menee, pysy kuulolla, tänne tulee varmasti kuvaa ja infoa meidän tekemisistä.

Oikein hauskaa Uutta Vuotta just sulle, nauti elämästä, niin mäkin teen.