Tervetuloa syksy

Keskiviikko 31.8

Mä heräsin 4,20 aivan kuten olin suunnitellutkin. Ei tehnyt edes tiukkaa, johtunee varmaan siitä, että kortisoni jyllää vielä kropassa ja vireystila on paljon korkeampi kuin normaalisti. Käytän Wilman ulkona, keitän kahvin valmiiksi ja hampaiden pesun jälkeen lähden junaan. Tosi paljon ihmisiä muuten liikkeellä  klo 5,15. Junassa nautin ekan aamupalani eli marjoja, soijajogurttia ja sitä kahvia minkä juurikin keitin.

Otin mukaani sauvat ja olin sauvonut työpaikalle niin, että olen treenivaatteet päällä klo 6,20. Treenaan jalat, kyykkäilen kuminauhan kanssa ja ilman, persus huutaa hoosiannaa, ainakin olen kuulevinani. Teen lopuksi myös vatsaa ja huomaan hassun asian. Ollessani selälläni oma tissini valuu kainaloon tai jonnekin, mutta tekotissi se iloisesti törröttää pystyssä. Täytyy olla huolellinen, kun treenaa toisten seurassa. Saattaa aiheuttaa hämmennystä ihmisissä. Olen ihan oletuksessa, että joku mua katselisi. Siellä missä eniten treenaan, ei varmaan ole kenelläkään mielenkiintoa katsella juuri mun tissejä, mutta onhan se kiva kuvitella olevansa kovin mielenkiintoinen ihminen. 

Treenin jälkeen suihkuun ja työpaikalle ehdin sopivasti ajallaan. Aamurapsan jälkeen teen sitten aamupalani eli puuron valkuaisilla ja marjoilla. Olin ottanut kaiken valmiiksi mukaani, valkuaiset, marjat, hiutaleet. Eilen kävin vielä työpaikan lähettyvillä olevassa kirpparilla hakemassa itselleni tubberwaren astian jossa voin puuroni tehdä. Olin siis suunnitellut kaiken valmiiksi, ei tarvinnut muuta kuin suorittaa. Valkuaiset oli muuten kivasti vaahtoutuneet kassissa, mutta ei haitannut, hyvin menivät puuron seassa.

Työpäivän jälkeen vielä sauvon Pasilaan ja näin olen saanut tehtyä kaksi treeniä päivän aikana. Olen mä vaan tehokas. Kotona sitten jään odottelemaan milloin alkaa mun väsymykseni. Menin valmiiksi sohvalle makaamaan ja odottelemaan, mutta ennen tuli nälkä kuin uni ja oli pakko valmistaa ruokaa. Syötyäni taas piristyin niin, että jouduin vielä puolen yön aikaankin istumaan odottamassa väsymystä jota ei sitten tullutkaan. Viimeksi väsymys tuli pari päivää myrkytyksen jälkeen, mutta nyt ei ilmeisesti tullut. No, onneksi oli täsmäase odotukseen. Katsoin meinaan olympialaisia. Mulla edelleen nauhoituksia jäljellä, nyt katsoin taekwondoa. Se kiinnostaa lajina, koska sitä olen itsekin harrastanut aikoinaan. Sitten hajosi polvi ja olkapää ja piti lopettaa, onneks ei sentään hajonut pää.

Torstai 1.9

Alkoi virallisesti syksy, saako liputtaa?? Mä rakastan syksyä, sen kauneutta, kuulautta ja viileyttä. Syksy tuo muhun energiaa, silloin mä jaksan vaikka siirtää kivitaloja. Mutta koska tää talo on aika hyvällä paikalla niin antaa olla tässä, ei siirrellä.

Jos olette olleet pidempään mukana matkassani, niin tiedätte että meillä tuli vedet sisälle jo aikoja sitten, no ainakin viikkoja sitten. Tänään sitten tuli remonttimies tekemään jotain. Vastahan tässä tietty on mennyt neljä viikkoa lattia auki, eli mikä ihmeen kiire nyt on tulla, mun vapaapäiväni?? Hän kuitenkin tulee ja Wilma kertoo monella sanalla etten pidä susta. Se tosiaan tulee remonttireinolle selväksi, hänestä ei pidetä ja hän voisi vaikka poistua. Reino sitten sanoo, että eteisen kaappi pitää tyhjentää. No selvähän se, odotahan kun mä sen tyhjennän. Noin, olisiko nyt hyvä??

Tyhjensin kaapin kuten näkyy :-)

Käymme ystäväni kanssa lenkillä. Mä niin nautin taas, onhan syksy vaikka ilma onkin lämmin. Lenkin jälkeen kauppaan ja ruoan laittoon. Odottelen väsymystä, odottelen sivuoireita. Vaan ei näy kumpaakaan, mihin ne on menneet? Ilmoitinko osoitteeni väärin? Hiukan maistuu pahan maku suussa, mutta se ei lähde hampaita pesemällä. Syön pastilleja, ei vaikutusta. Oikeastaan pahinta on kahvi, mutta eihän sitä voi pois jättää. Mä olen sitä juonut vasta reilu viisi vuotta, mutta olen jo niin koukussa, ettei ilmankaan osaa olla. Maistu se paskalle tai ei, juotava on. Olo on hiukan nuutunut ja annan itselleni luvan olla tekemättä mitään. Katselen tölsää, nauhoituksia mitä nauhoitellut ja nautin olemattomuudesta. On niin armollinen olo, tätäkö se itselleen armollisuus on? Aika hienoa, pitänee toteuttaa toistekin. Yöllä kröhisen muutaman kerran, sattuu keuhkoihin. Pelkään, että nytkö se alkoi, saan kuumeen ja joudun päivystykseen?? Nukahdan uudelleen, jos aamulla hiertää jostain niin en lähde portaisiin vaikka on sovittu.  

Perjantai 2.9

Kun ei väsytä niin ei väsytä. Väkisin makaamisesta saa linnaa joten nousen ajoissa ylös ja lähdemme ystäväni kanssa niitä portaita kävelemään. Ennen niitä pystyi jopa juoksemaan, nyt kun pääsee kävellen ylös ilman, että tulee sydän ylös ja ulos, niin saan olla tyytyväinen. Hapenottokykyni on laskenut kuin lehmän häntä. Huomaan, että ilmeisesti olen sittenkin saanut jonkinlaista myrkkyä itseeni, enkä pelkkää lumelääkettä. Puhisemme viisi kertaa rappuset ylös ja alas ja sitten riittää. On tää rappuilu vaan hienoa, hiki vaan meinaa tulla. Ja nyt ei yskitäkään, taisin kokea ihmeparantumisen. Olispa Simon kanssa yhtä helppoa.

Remonttireino tulee jälleen meille ja Wilma kertoo taas mielipiteensä hänestä. Tällä kertaa hän ”huputtaa” eteisen ja laittaa todella kovaäänisen imurin päälle. Tarkoituksena on kai kuivattaa loputkin mestat jos jossain on vielä märkää. Tässä metelissä ei voi olla joten lähden Helsinkiin tuntia aiemmin kuin oli aikeena. Mulla on tänään treffit fyssarin kanssa, ylläri pylläri.

Saan oireen, en ole varma onko tämä sivuoire vai normaalia, mutta vatsani sanoo, ettei olisi kannattanut pitää niin kiirettä sillä kotoa lähdöllä. Junassa en mene vessaan ellei ole aivan välttämätöntä ja nyt ei vielä tunnu siltä joten en mene. Mutta heti asemalla tuntuu jo siltä, että kohta on sinne vessaan päästävä.. Mulla ei satu olemaan ainoatakaan kolikkoa joten pakko mennä ostamaan kiskalta jotain. Ja koska sieltä on jotain ostettava, niin lehteähän ei kukaan osta ellei tarvi paperia pyyhkimiseen. Mä en tarvi, oletan sitä löytyvän sieltä vessasta koska joudun käynnistä euron maksamaan. Purkka olisi ollut kova sana tässä paskan maussa suussa, mutta arvatkaas huviksenne mikä käteeni tarttuu kuin liimapaperi?? Tietenkin jäätelö. Oikeasti vasta ostettuani sen ajattelen edes purkkaa ja vain hämmästyäkseni ajatuksesta miksen sitä ostanut? No, jäätelö nyt tarttui matkaan ja silloinhan se oli taas syötäväkin, koska olin sen ostanut. Aika ärsyttävää!!

Koska mulla on ylimääräistä aikaa, mä kiertelen kauppoja. Ja koska mahani on saanut nyt sivuoireen tai normaalin oireen tai mahataudin tai minkä lie niin hän päättää ettei kaupoissa kierrellä turhan pitkään vaan etsitään lähin vessa. Ei tarvi jättää luottokorttiaan kotia, lähtee vaan huonossa yhteistyössä olevan vatsan kanssa liikenteeseen niin rahat säästyy. Suuttukohan se mulle siitä jäätelöstä??

Fyssarilla saan taas kehuja. Olen luotettava potilas, joka kerta olen hankkinut uuden strangit käteeni mitä hän saa availla. En tosiaan tuottanut pettymystä tälläkään kertaa. Hän laskee, että tämä on yhdeksäs kerta kun käyn siellä ja loppua ei näy. Todennäköisesti saan käydä koko loppu vuoden. Eipä mulla muuta ohjelmaa kai ollutkaan suunniteltuna?? Fyssarilla ravaamista, jipiii.

Sieltä lähdettyäni menen hakemaan Fazerilta salaatin jonka syömisen aloitan jo junassa. Kotona syön loput ja sitten se iskee. Uupumus!! Mä hyppään sohvan pehmeään kainaloon ja nukahdan saman tien. Vedän parin tunnin päikkärit, ah että olikin mukavaa. Kortisoni väsymys siis tuli kuitenkin, ei vaan niin kovana kuin aikaisemmilla kerroilla.

Illalla en tee mitään, jatkan tölsän katsomista ja armollisuutta. Huomenna töihin ja salille joka jäi tänään tekemättä. Ei haittaa, olen tässä(kin) asiassa armollinen. 

Ystävät ovat elämän suola

Tiistai 23.8

Tää päivä aloitetaan reippaillen eli mennään ystävän kanssa portaita ravaamaan. Ei, nyt ei juosta niitä vaikka se olisi kuinka hyvää rasvanpolttoa. Nyt ei vaan pysty ei kykene. Tässä hoitojen aikana pakko antaa itselleen siimaa ja armoa, toteuttaa sitä kuuluisaa itselleen armollisuutta josta kirjoittelinkin täällä. Nyt kävellään portaita ylös ja alas, yhteensä viisi tai kuusi kertaa. En pysynyt laskuissa, alkaa oikeasti pää pehmetä. Mutta ei väliä, hiki tuli ja seura oli hyvää, tarvitaanko hyvään aamuun muuta? Ei mun mielestä. Paitsi tietty aamupalaa, sitä ihanaa puuroa jonka joukossa munanvalkuaista ja marjoja. Jos et ole vielä kokeillut tätä yhdistelmää niin kannattaa kokeilla nyt viimeistään.

Ei ollut kameraa mukana joten nämä kuvat ovat googlesta :-)

Aamupalan jälkeen istahdan sohvalle ja kirjoittelen blogia. Tähän saa yllättävän kauan aikaa menemään vaikka ei uskoisi. Tää on terapeuttista, tää on hyvä tapa jäsentää ajatuksiaan ja saada tätä paskaa pois sisältään. Mutta on tää myös aikaa vievää, kirjoittaa, lisätä kuvia, hakea kuvia jos ei niitä itsellä satu olemaan (jostain syystä mulla ei ollut kamerassa esim Uchimuran kuvaa, omituista), mutta silti mä tykkään tästä enkä valita. Kunhan huomautin.

Olen eilen myös ostanut kananpojanjauhelihaa (Ukkokullalle sanoin ostaneeni kananpojanbroileria) ja siitä pitää vääntää ruokaa. Se saa kaverikseen sipulia, paprikaa, papua ja dolmiokastiketta. Siitä tulee hyvää, kokeilkaas vaikka. Samalla keittelen riisiä, tuota jumalten bodareiden ruokaa. En varmaan koskaan kyllästy tuohon Aasian kaupasta ostettuun jasminriisiin. Se vaan on niiiiin hyvää!! Sitä tuleekin sen verran, että riittää pakkaseenkin. Näin on taas muutaman kerran ruoat taattu. Esim huomisen kun olen menossa muutaman ystäväni luokse kylään. Tosin eri aikaan, toiselle aamupäivästä ja toiselle ilttapäivästä. Vähän kuin iskisi kaksi kärpästä yhdellä iskulla. Paitsi nyt on kyse ystävistäni, ei kärpäsistä. Enkä iske heitä, ainakaan kovaa!!

Illalla menemme Ukkokullan ja Wilman kanssa hakemaan vielä yhden kätkön. Koko tiimi siis kasassa. Menemme paikanpäälle ja siinä missä kätkön pitäis kuta kuinkin olla seisoskelee pariskunta. Ukkokulta alkoi häveliääksi ja hänen mielestään jatketaan matkaa ja tullaan, hän tulee toiste hakemaan sen. Minä taas en todellakaan ole häveliäimmästä päästä joten menen ja katsastan paikat ympäriinsä, pyörin pariskunnan ympärillä kuin perskärpänen, mitäs eivät väistä. No, koska en voinut heitä tönimäänkään alkaa niin jouduin luovuttamaan ja toteamaan, ettei tällä kertaa löytynyt. Lähdemme pois ja hetken päästä pariskunnan mies huutelee peräämme, että täällä se kätkö on. He olivat sen löytäneet juurikin siitä paikasta missä olivat seisoskelleet ja ystävällisyyttään kutsuivat meidät osingoille. Mehän käytiin merkkaamassa nimemme lokikirjaan ja näin olimme taas saaneet yhden kätkön hoidettua. Vielä ehkä miljoona pari hakematta, onneks tässä on loppu elämä aikaa. Mihins tässä kiirettä??

Keskiviikko 24.8

Aamusta aikaisin ylös, tänään lähden ystäviä kiusaamaan. Eväät olen laittanut jo eilen valmiiksi. Olen sen verran omissa ruoissani etten edes oleta kenenkään osaavan tarjota mulle mitään. Otan kahvimaidonkin mukaani. Ei kenenkään tarvitse ostaa soijamaitoa vaan mua varten, mulla on auto jolla sitä saa kuskattua vaikka isommankin määrän.

Tunti matkaan ja olen ystäväni luona. Käymme heidän koiriensa kanssa ulkona, syön eväitäni, juomme kahvia ja herkuttelemme hänen tekemällään raakakakulla joka oli ihanan raikkaan makuista, ei liian makeaa. Ohjeen saa netistä halutessaan, kakun nimeä en tosin tiedä. Aika kuluu nopeaan ja sitten ystäväni pitääkin lähteä jo asioilleen ja minä jatkan kans matkaani. 

Menen ensin sauvakävelemään entisille hoodeilleni, kierrän lentokentän ja ihastelen entistä kotiseutuani. Jos sieltä jotain näin kymmenenvuoden jälkeenkin vielä kaipaan niin harjua ja mahtavia lenkkeilymaastoja. Täällä niitä ei ole ole, ei samanlaista harjua ja lenkkimaastoa, ei ainakaan suoraan ovelta lähdettyä. Mutta täällä on sitten lyhyempi matka töihin, juna millä sinne kulkea ja vielä huomattavan paljon nopeammin. Ja ennen kaikkea, täällä on Ukkokulta.

Puunhalaaja

Tälläinen teksti voisi ola meidänkin keittiönseinällä, varo lentäviä lautasia :-)

Lenkin tehtyäni on aika mennä seuraavaan kyläpaikkaan joka on toisen ystäväni luona. Taas saan kahvia (onneks otin omat maidot mukaani) juttelemme kuulumiset ja syöpäasiat jne siinä kahvin lomassa. Mietimme miten se syöpä on juurikin minut löytänyt. Ei ole aiemmin löytänyt ketään sukulaistani, ei läheltä eikä kauempaa. Tai kovin kauas en tiedä, mutta joo, tietääkseni olen ainoa suvusta kenelle tämä on iskenyt. Joten kysymys kuuluu, miten se minut löysi? Keksin hyvinkin nopeaa vastauksen, kumma ettei ole aiemmin käynyt mielessäni. Keltaisilta sivuilta, sieltä se on mut bongannut. Ystäväni sanoo, että oliko sitä pakko olla niin saatavilla, ihan keltaisilla sivuilla ilmoitus. Mutta se on tätä nykyaikaa, aina pitää olla tavoitettavissa ja saatavilla, syövällekin. Se on nykyajan kirous, pitää olla tavoitettavissa 24/7. Paitsi mä en ole, mulle on turhaa soitella klo 22 jälkeen. Jos joku kuolee yöllä, en mä häntä henkiin saa ja ehdin kuulla asiasta aamullakin. Jos mulle käy huonosti, ehditte tekin kuulla sen aamulla, älkää menettäkö yöunianne sen takia. Ja älkää laittako ilmoitusta keltaisille sivuille, kutsumattomatkin vieraat teidät tavoittaa. Sellaiset kenellä ei olisi niin väliä, kuten Simo.

Kahvien ja kuulumisen vaihdon jälkeen lähdemme kiertelemään vanhoja kotinurkkiani eli lähdimme kylille, kuten paikallisten on ollut aina tapana sanoa. Paikat ovat hiukan muuttuneet taas viime näkemän, tullut jotain uutta ja lähtenyt jotain vanhaa pois. Käymme samalla ihastelemassa muutamamassakin paikallisessa kirpputorilla kuinka ihanan kaunista krääsää ihmiset myyvät luullen saaden niistä huippu hintoja. Välillä tekis mieli jättää lappu jossa lukisi: ”järjen käyttö salittu tai järki hoi, älä jätä.” Mutta enpä ole koskaan jättänyt ja saattaa olla, etten koskaan edes jätä. Niin, tuskin jätän!! Käymme vielä kaupassa ja sitten suuntaamme hänen luokseen takaisin. Syön vielä loput eväistäni ja sen jälkeen on aika taas sanoa heipa hei, seuraavaan kertaan.

Ajelen kotiin päin, hyvinkin tuijottaen silmä kovana nopeusmittaria sillä nyt ei toista sakkoa kiitos, pääsen perille ehjänä ja yhtenä kappaleena. Matkalla venytän kättäni auton kattoa vasten, ranteelle tekee niin hyvää saada venyä. Huomenna fyssari joka sitä taas availee, mä niin odotan sitä. 

Ja on jotain muutakin mitä odotella, meinaan huomenna menen valkkuni kanssa treenaamaan. Toisaalta vähän hävettää mennä, koska paino on noussut ja kevään jälkeisestä dieetin olotilasta ei ole tietoakaan. Toisaalta hän kyllä tietää mitä tässä on menossa ja varmasti viis veisaa siitä miltä nyt näytän, hänelle on huomattavasti tärkeämpää se, että olen hengissä ja hyvässä voinnissa. Tässähän on tosiaan melkein kolme kuukautta mennyt viime tapaamisesta, nyt se päivä on just täällä kun taas tavataan. 

Piti käydä kotiparturissa vielä ennen huomista, ajoin höylällä ainakin millin vekin päähäni. 

Niin se aika menee, enää ei kovin kauaa siihen kun mullakin nämä myrkytykset ovat ohitse ja sitten mä saan taas alkaa elämään. Vaan tosin olen mä elänyt tässä koko aika, oli hoitoja tai ei, ne ei ole mua estäneet viettämästä elämää mitä olen halunnut. Samalla lailla olen lenkkeillyt (no okei, vähän vähemmän kuin aiemmin, mutta lenkkeillyt kuitenkin) ja käynyt salillakin, ei mua ole tämä sairaus eli Simo estänyt tekemästä sitä mitä haluan. Niin kauan kuin pää pelaa ja jalat kantaa, niin kauan mä liikun. Ja kun ne lopettaa, pyydän Ukkokultaa mua viemään pyörätuolissa, jättää sitten vaikka pihalle istumaan muiden ihmettelyn kohteeksi. Jos siis näette mut ”kylillä” istumassa pyörätuolissa rahakuppi kädessä niin tiedätte, että Ukkokulta on tuonut mut tienaamaan, joutilas muija töitä tekemään.

Näiden tilalle voit miettiä mut ja Wilman :-)