Energiaa riittää

Lauantai 19.11

Työaamu ja teen nyt aamupuuroni kuten ennen hoitojen aloitusta, puuro puurona ja marjat ja herneproteiini sekoittimella sekaisin ja puuron päälle. Eksoottisen makuista, en edes suosittele maistamaan, koska ette pitäisi kuitenkaan. Puuro kananmunan valkuisilla maistuu paremmin, mutta nyt haluan syödä sen herneprodella, because i can. Meni kahdeksantoista viikkoa etten saanut puuroani näin syödä ja nyt kun jälleen saan, sen niin syön. Pidin tai en, niin nyt se syödään niin. Ja pidänhän mä, kaikkeen tottuu. Mutta sä tuskin pitäisit ja jos ei ole pakko, niin älä edes kokeile.

Työpäivän jälkeen menen työpaikan salille. Olen miettinyt paljon missä tulen ensi vuonna treenini tekemään ja tullut tulokseen, että alan hyödyntämään enemmän työpaikkani salia. Se on pieni joo, siellä ei ole hienoja laitteita, mutta siellä saa perustreeninsä tehtyä jos käyttää vähänkään mielikuvitusta ja vaikka ei käyttäisikään, niin kyllä treeninsä saa tehtyä. Mutta missä sitten käyn vapailla ja lomilla ollessani? Olen miettinyt Fitness 24/7, sellainen on tulossa meidän viereiseen kylään. Mutta olen myös kuullut niiden olevan aina ruuhkaisia, tosin jos olen vapaalla, voin käydä salilla milloin haluan. Nythän olen käynyt Mayorsilla, vaan varsinkin näin pimeän aikaan en haluaisi töiden jälkeen lähteä "väärään" suuntaan, mielummin menen kotiin päin ja matkalla käyn salilla jos en sitten käy siellä työpaikan salilla. Nämä on ajatuksia jotka eivät vielä ole ihan selviä, näitä pitää miettiä ja pohtia, ei tehdä hätäisiä johtopäätöksiä.

Tänään kuitenkin menen työpaikan salille työpäivän jälkeen. Teen vaihteeksi erilaisen treenin olkapäille ja käsille. Teen ns. 10x10 eli pystypunnerran 10 krt ja pidän vajaan minuutin tauon ja pystypunnerran jälleen sen 10 ja näitä siis yhteensä 10x, yhteensä tulee 100 toistoa. Paino pidetään koko aika samana, ei vähennetä eikä lisätä vaan valikoidaan sellainen paino jolla jaksetaan tehdä tämä sata toistoa. Tämän jälkeen on olkapäille etuviparit jotka teen taljassa sekä takaolkapäille taljaa myös. Näiden jälkeen on olkapäät aika finaalissa jo. Mulla kun olkapäät ja kädet hermottuu tosi hyvin ja saan niihin tosi helposti tuntumaa, ei niille tarvitse kovin kummallisia kommerverkkejä tehdä, kun ne on jo lopussa. Sitten siirryn käsien kimppuun, hauista ja ojentajaa taljassa sekä käsipainoilla. Vielä hiukan vatsoja ja olenkin tämän jälkeen valmis lähtemään kotia kohti, kävellen asemalle jolloin saan samalla 20 minuutin jälkiaerobisenkin suoritettua mukavasti. Treeniin ei tuhraantunut aikaa kuin sellaiset 45minuuttia eli ei kauaakaan. Ei siellä salilla tarvi nysvertää tunnista toiseen, kyllä nopeastikin on lihakset saatu finaaliin. Ja sen jälkeen maistuukin taas ruoka hyvälle.

Illemma lakkaan kynteni, tilasinhan taas uusia kynsilakkoja ja jopa alus-ja päällyslakkaa. En vaan koskaan taida oppia lakkaamaan, en malta olla tekemättä mitään sen aikaa, että ne varmasti olisivat kuivuneet. Sitten kun kuvittelen niiden olevan jo kuivat, teen jotain ja huomaan jälleen kerran sössineeni koko jutun ja kynsien olevan sen näköiset, että ne on lapsen lakkaamat. Sytojen aikana tai sen ansiosta, oli kynteni kuin kiveä, ei taipuneet suuntaan ei toiseen vaan kasvoivat mukavasti, Nyt ne on samanlaista paperia kuin ennenkin, lohkeilee ja ovat hauraat, vaan en ole niitä enää pureskellut. Ja se jos joku on ihan mahtavaa, olen päässyt ikävääkin ikävämmästä tavastani eroon. Vielä kun lopetan persuksen raapimisen, niin tässähän voi kohta jo kuvitella olevansa nainen. Ja joo, toi oli sarkasmia. En mä sitä oikeesti raavi, ainakaan paljon. Ainakaan julkisesti.

Sunnuntai 20.11

Heti aamusta sataa kuin saavista kaataen. En lähde junalla töihin, vaan menen autolla. Ei tarvitse kastua, ei tarvitse lähteä niin aikaisin ja töistä pääsee sujuvasti lähtemään. Normaalisti kuljen tietenkin junalla, arkisin ei olisi mitään järkeä edes mennä autolla, mutta viikonloppuna se on eri asia. Viikonloppuna saa hiukan hemmotella itseään, kuten menemällä autolla töihin.

Kotiin tullessani rakas lapsoseni kysyy josko pizzat tilaittaisiin. Tai olimme sen kai jo sopineet eilen, mutta nyt siis ne tilataan. Itse en ole syönyt pizzaa varmaan muutamaan vuoteen, juusto kun ei todellakaan mulle sovi, mutta nyt kun kaikkea saa maidottomana, niin myös pizzan. Tilaamme Kotipizzasta, jossa todellakin on vaihtoehtona maidotonta juustoa jota voisi mainostaa vaikka varvasvälijuustona. Sinihome, valkohome tai ihan mikä home vaan juustot ei ole mitään tähän kauheuteen verrattuna. Tää törky ei ole varmasti juustoa nähnytkään, se tuskin on ollut edes juuston kanssa samalla hyllyllä eikä hänellä pitäisi olla edes oikeutta käyttää minkäänlaista juuston nimikettä. Oikeuteen tuollaiset huijarit ja identiteettivarkaat!! Pizza itsessään oli gluteeniton ja ihan ok, jos ei siis välittänyt siitä kamalasta mönjästä joka oli levittäytynyt syövän lailla pizzani päälle. Tosin ei siitä oikeen voinut olla välittämättäkään, koska maku oli niin karsea. Mutta ei mua kannata uskoa, kokeilkaa itse, saatatte yllättyä ja pitää siitä. Makujahan on monia sanoi koirakin joka muniaan nuoli, tai toosaansa, ihan miten vain.

Monia makuja.. :-)

Illalla päivittelen blogia ja istuksin sohvalla. Pizzakokemuksen jälkeen ei edes tee mieli loppu illasta syödä mitään, joten hukkaan meni koko ilta.

Maanantai 21.11

Vapaapäivä ja johtuuko eilisestä pizzasta vai mistä, mutta energiaa on heti aamusta, niin että pienen kylän valaisisi sillä. Kymmeneltä olen jo kirjastossa palauttamassa kirjoja ja lainaan samalla äänikirjan. Vien tyhjät pullot kauppaan (kuka niitäkin meille kantaa?), pankkiin vien säästöpossuni ja kävisin vielä kiinankaupassakin, vaan ei ole auki. He eivät ilmeisesti herää yhtä aikaisin kuin minä, sillä he avaavat kauppansa vasta yhdeltätoista. Palautan vielä postiin paketin ja olen valmis salille.

Salilla teen rinta-selkätreenin ja ei liene edes tarvi sanoa, kuinka perille meni. Selkä mulla ottaa sellaista osumaa, että yleensä vielä illallakin särkee, sillai hyvällä tavalla. Selkä onkin mun lempparilihasryhmäni ja juurikin tuosta syystä, se on niin hyvä hermottumaan.

Treeni jo tehty, vielä lopputekstit.. 

Kotona sitten teen ruokaa ja pesen pyykkiä, sitä normaalia mitä jokaisen naisen ja miehenkin arkeen kuuluu. Sitä kun tekee viikonloppuisin töitä niin kotihommat tuppaa jäämään vapaapäiville. Sepä ei haittaa, kiva tehdä kun on yksin ja rauhassa kotona.

Illalla energiaa vielä riittäessä menen lenkille. Laitan korviini kuulokkeet ja alan kuuntelemaan äänikirjaa jonka lainasin eli Dan Brownin Inferno. Jos ette ole lukeneet/kuunnelleet/näkeneet niin suosittelen jotain näistä. Äänikirjasta saa paljon irti, toisen lukemana tarina herää eloon eri lailla kuin itse luettuna. Katsoessa tietty saa kans paljon irti, mutta erilailla. Siinä on käytetty jonkun toisen mielikuvia kuin sinun. Kun kuuntelet/luet, muodostat itse omalla mielikuvituksellasi mielikuvat asioista. Vaikka kyllä mun professoriRobertLangdon on Tom Hanksin näköinen, kumma juttu muuten.

Oikeen itseäkin alkaa naurattamaan kun matkalla kuulen sanovani välillä: "Auts" tai "Iik" tms. tilanteeseen sopivaa. Sitä eläytyy täysin tarinaan, ei voi mitään. Ja senkin takia pidän äänikirjoista, kun niiden aikana voin tehdä kaikkea muuta samalla. Ainoa huono puoli on se, että olen kohta kuunnellut kirjaston kaikki kiinnostavat äänikirjat. Ja olen niitä huono ostamaan itselleni. En vaan ole koskaan nähnyt syytä miksi ostaisin kirjaa itselleni kun voin lainata sen saman kirjastostakin. Kerran luettuani se jää kaappiin ja sitten se oli siinä. Kirjastosta lainatessani saan palauttaa sen takaisin kerran luettuani. Ja voin hakea uudelleen jos haluan sen toisen kerran lukea. Näppärää ja kannattavaa. Olenkin ollut kirjastojen kanta-asiakas jo yli neljä vuosikymmentä. Aika kauan. Tähän ei ole oikein mitään lisättävää. Sen verran vaan, että lukekaa ja kuunnelkaa, se kannattaa.

Tuosta mun kannettavasta cd-soittimesta vielä sen verran, että lapsukaiseni nähtyä sen jokin aika sitten, kysyi ihmeissään mitä tuolla nykyaikana enää tekee?? Kuuntelee äänikirjoja rakas lapsukaiseni!! Hänen mielestään kännykkä on keksitty. Joo, onhan se, mutta ei silläkään kaikkea voi tehdä. Joutuuhan sitä edelleen ostamaan vessapaperinsakin, ei se kännykkä kaikkea sentään korvaa. 

Välillä ei vaan jaksa

Keskiviikko 14.9

Eilistä virtaa riittää vielä tällekin päivälle sillä herään jälleen 4,30 ja vien Wilman, keitän kahvin mukaani ja lähden töihin. Menen taas salille, treenaamaan jalat ja tietty ennen työpäivää. Tämä viikko on ajallisesti hiukan haasteellinen, sillä mulla on neljännet treffit myrkyn keittäjän kanssa perjantaina. Sitä ennen olisi kovin suotavaa ehtiä treenata koko kroppa läpi. Ja tietty käydä lenkillä eli kävelemässä tai sauvailemassa. Joten siksi aamusta jo junaan ja siellä aamupala numero uno.

Lähtiessäni, omaan tyyliini tietenkin, eli liian myöhään huomaan hissiin mennessäni, etten ole muistanut pestä hampaitani. Ajatuskin siitä, että menen töihin ilman hammaspesua kuvottaa. Mutta ajatus, että jäisin kotiin pesemään niitä on ihan nounou, ei käy päinsä, koska silloin en ehdi salille ennen työpäivää ja herätys olisi ollut turhaa. Ainoa ratkaisu oli siis napata hammasharja ja tahna mukaan ja pestä ne sitten töissä. Anteeksi kanssamatkustajille, aina ei voi voittaa. Ainakaan vieruskaveria joka tuoksuisi ruusuille ja sen terälehdille. Välillä ne väkisin vaan haisee paskalle, kuselle tai pesemättömille hampaille. 

Huomasin, ettei kukaan muu syö eväitä junassa tähän aikaan. Mihin hiton aikaisin ne oikeen herää??

Aamuisia kuvia matkan varrelta :-)

Salille päästyäni pipo korville, luurit päähän ja menoksi. Alkulämpö oli otettu jo kävellessä töihin, sinne kun reippaasti kävelee, niin siinä menee 20min. Ehdin salilla olla jonkin aikaa (ottamaan tärkeät kuvat), niin ovi kävi. Ihmettelin kuka siellä tähän aikaan on, kukas muukaan kuin ihana työkaverini. Aamuvirkut ne parhaimmat treenit nappaa vai miten se sanonta meneekään?

Tässä meni se uskottavuus työkavereiden silmissä, mä treenaan salilla, joopa joo! :-)

Salin jälkeen suihkuun, ne pesemättömät hampaat saa tahnaa ja harjaa suuhunsa ja sitten töihin. Aamurapsan jälkeen aamupuuro ja sitten lähdenkin labrakokeita ottattamaan. Ne kun pitää taas ennen sytotiputusta varmistaa, että ovat kohdillaan. Tällä kertaa joutuu kundi sorkkimaan kolme kertaa ennen kuin saa verta tulemaan. Mulla kun on ennestäänkin ollut vaikeaa ottaa verta, niin nyt Simosta ja sytoista johtuen se on entistä vaikeampaa. Suonet kun kuivuvat jotensakin, tai jotain. Onneks en tarvitse suoniani päivittäin, menis aikaa löytää niitä. Ja mun kärsivällisyydellä en niitä jaksaisi olla etsimässä.

Töiden jälkeen menen jälleen fyssarille. Meillä varmaan tulee olemaan aika tuskaa kun joudumme toisistamme luopumaan, nähdäänhän me sentään viikoittain nyt. Ja vielä hiton monta viikkoa tästä eteenkinpäin, luulen niin.

Fyssarilta lähtiessäni soitti hanskatäti, hanska ja hiha ovat viimein tulleet ja saan käydä hakemassa ne. Menenkin heti saman tien, koska sattuu olemaan aikaa. Oi sitä helpotusta kun ne saan, jos nyt alkais ihmeparantuminen tapahtumaan. Molemmat ovat aivan hiton kireitä, joten turvotuksella ei ole todellakaan tilaa turpoilla. Näitä ihanuuksia saan sitten pitää seuraavat kuukaudet. Jos auttavat niin pidän, elleivät niin pidän silti. Nukkuessani en pidä, siihen vedän rajan. Sivuhuomautuksena sanottakoon, että tällä hanskalla on hiton vaikeaa kirjoittaa ja käyttää hiirtä.

Lähtiessäni hanskakaupasta kävelen rantaa pitkin ja tietty nappailen pari kuvaa. En kehdannut kuvata ihmisiä jotka vielä olivat bikineissään ottamassa aurinkoa. He ainakin nauttivat viimeisistäkin auringonsäteistä, kaikki mahdollinen D-vitamiini talteen luonnon keinoin. Eipä tarvitse sitten napata sitä samaa purkista.

Torstai 15.9

Tänään annan sille vallan, meinaan vitutukselle, ei kuin ketutukselle. Mua ottaa päähän tää syöpä, mä olen ihan valmis heittämään hanskat tiskiin asian suhteen. Voisin soittaa syöpikselle ja sanoa, ettei turhaan odota mua huomenna. Tää oli nyt tässä, olen aivan kaput. Olen väsynyt tähän hoitoon, hoidon odotteluun, hoidon sivuoireisiin. Mua ei tunnu kiinnostavan mikään, mieliala alkaa olemaan alavireinen. Ei, mä en ole masentunut vaan mä olen väsynyt tähän paskaan. Tänään mä en jaksa tätä, mulla on oikeus olla jaksamatta ja nyt käytän sen kortin. Noin, nyt on Musta Pekka heitetty pöytään.

Koska tämä olotila ei todellakaan ole mua, olen mä ihan hukassa tän asian kanssa. Ei ole mua se, ettei mua kiinnosta, en jaksa välittää mistään. Ja varsinkaan en voi hyväksyä sitä, etten ole samalla tasolla treenatessani kuin ennen Simoa ja näitä hoitoja. Mä vaan en voi hyväksyä sitä. Ja mun on todella, todella vaikeaa hyväksyä myöskään sitä mitä näen katsoessani peiliin. Siellä kun ei ihan ole se timmissä kunnossa olevaa typykkä vaan sieltä katsoo takaisin sytoturvotuksissa oleva kummajainen. Joka ei jaksa edes hymyillä tänään.

Juttelin asiasta pomoni kanssa (mies) ja hänellä oli heti antaa diagnoosi mulle. Vaihdevuosi oireet. Asia siis ratkaistu, mikäs hätä tässä enää on.

Joskus mietin sitä, onko mulla oikeus olla jonkinlainen vaan sen takia, että sairastan syöpää. Voinko mä kävellä päin punaisia tai naarmutella naapureiden autoja jos ne sattuu ärsyttämään mua? Ei autot vaan naapurit. Onko mulla oikeus kiukutella toisille ihmisille ja haistattaa vaikka paskat jos haluan? No ei tietenkään ole, eihän tää ole toisten syytä, se että mä sain elämän korttipelissä nämä kortit. Ei esim. alkoholisti tule mulle aukomaan siitä, kuinka vaikeaa hänellä on. Ja tässä tilanteessa olisi varmaan hyvä olla tulemattakin, ettei kävis hassusti. Tämä olotilani ei ole se, jolloin jaksaisin jakaa empatiaa. Tän kurjuuden keskellä haluan nyt lillua rauhassa tässä liemessäni, huomenna on ehkä jo parempi päivä. Toivon ainakin niin.

Perun ystäväni kanssa sovitun lenkin, ihan sillä mitä juuri äsken kirjoitin. Nyt en jaksa, pakko levätä ja ladata akkuja. Kyllä mä huomenna menen sinne tiputukseen, kuinkas muutenkaan. En mä tätä kesken jätä, tietenkään. Ajatuksella oli kiva leikkiä pari sekuntia, kunnes tuli taas järjen ääni päähän. Näitä päiviä tulee ja se on kai ihan normaalia ja sallittua. Niin mulle on sanottu. Ja vaikka ei olisikaan, niin tulee niitä silti, halusin tai en. Mäkin taidan olla vaan ihminen, niin vaikeaa kun se välillä onkin hyväksyä.  Minun siis, hyväksyä sitä etten ole mikään superlatiivi, en super Aikku enkä super terve. Olen Simon saanut pelkkä Aikku vaan ja sellaisena taidan pysyä, kaikkien kesken pelkkänä Aikkuna vaan. Se riittää mulle, se riittäköön myös muille.