Lomalaisen tunnelmia

Kun mä aloitan kirjoittaa tekstiä, on mulla yleensä vähän jo mielessä mitä mä kirjoitan. Kuten olen kertonut aiemminkin, mä laitan ajatuksia paperille pitkin matkaa, mitä nyt saattaa tulla mieleen. Mulla saattaa olla monta paperinpalaa jossa tekstiä, sitä on allakan kulmassa ja puhelimessa on jotain kirjoitettuna. Sitten mä alan kirjottamaan blogia, unohdan puolet ja muistan myöhemmin mitä pitikään sanoa. Monet asiat on tietty sellaisia, joita voi sanoa myöhemminkin, mutta jos ne liittyis johonkin tiettyyn juttuun, ei sen jälkäkäteen kertominen ole ollenkaan enää sama asia. Kokeillaanpa vaikka..

"Levähdyspaikalla alkoi silmäni painumaan kiinni ja samalla mielikuvitukseni alkoi juoksemaan. Sarjamurhaajia, onko heitä muualla kuin amerikkalaisissa elokuvissa ja norjalaisissa kirjoissa (Harry Hole)? Tai raiskaajia, mistä mä tiedän vaikka joku tulisi ja repisi mut autosta pois samalla, kun Ukkokulta kätköilee jonkin sortin kunnan ainoaa kätköä??"

No, miltä kuulosti? Toi ajatus meinaan pyöri mun päässäni, kun tosiaan olimme kesälomalla menossa Kuopioon ja silmä alkoi jo painumaan kiinni ja meinasin nukahtaa levähdyspaikalla, kun Ukkokulta kätköili. Näin kerrottuna, on hiukkasen irtonaisena mistään ja ikään kuin tipahti tuohon, mutta antaa sen nyt olla siinä. On varsin tärkeää tietää, mitä mä mietiskelen levähdyspaikoilla ja jos ne ajatukset ei muista tulla silloin, kun siitä olisi relevanttia kirjoittaa, niin tulkoo sitten nyt, ainakin tällä kertaa.

Viimeksi kerroin, kuinka me matkattiin Kokkolaan ja kätköiltiin. Nyt olisi loogista kertoa mitä me siellä sitten tehtiin ja varmaan poiskin tultiin vai jäätiinkö me sinne? Ylläri, ei jääty.

Mullahan oli tässä keväällä aika huono motivaatio liikuntaan, ei oikein kiinnostanut salitreenit eikä kiinnostanut lenkkeillyt kävellen tai sauvakävellen. Siitähän olenkin ennenkin jo puhunut, mutta nyt on motivaatio taas palannut. Olen käynyt neljä kertaa viikossa salilla ja lomani ei tehnyt tälle mitään poikkeusta, miksipä oikeastaan olisikaan koska mulla on Fitness24/7 salille kortti ja pääsin samalla kortilla myös Kokkolassa treenaamaan. Kävin siellä salilla yhteensä viisi kertaa ja jokaisella kerralla oli itseni lisäksi max viisi ihmistä treenaamassa. Ajankohta oli välillä aamupäivä ja toisinaan iltapäivä, ei vaikutusta. Ja sitten vielä sanotaan, että noi halpasalit on aina ihan turvoksissa. No ei ollut ainakaan tuo, joten ehti kehtasi napata jopa muutaman kuvankin ottamaan uusista treenivaatteistani. Kävin meinaan H&M ostamassa trikoot ja kolme toppia. Mulla ei tarvi olla erikoisesti mitään tunnettua merkkiä mun treenivaatteeni, se riittää että ovat mukavat päällä ja ei kaikki paikat tursua.

Näättekö tässä toispuoleisuuden, jonka itse näen heti??

Kävimme tietty myös kätköilemässä ja yksi kätkö sijaisti sellaisella louhoksella jossa oli nimensä mukaisesti louhittu kalliota ja keskellä oli monttu jossa oli vettä. Menimme sinne alas monttuun ja luulimme olevamme kahden. Kuulin kuitenkin ääniä ja näin yhden kiven päällä olevan vaatteita ja puhelimen. Katsoin ympärilleni ja näin kalliolla kiipeilevät kaksi nuorta kundia. Tuli heti kamala hätä, että he hyppäävät sieltä alas (se oli selkeästi heidän tarkoituksensa) ja taittavat niskansa (se tuskin oli heidän tarkoitus). Sanoin Ukkokullalle, että jumankekka jos noi kundit hyppää tonne veteen ja taittaa niskansa, millä mä ne menen pelastamaan, uimataidoton ihminen?? Ja lumpsis, sinne hyppäsivät, mutta heidän onnekseen (ja vähän mun helpotukseksi) he eivät hukkuneet vaan tulivat meidän luokse ihmettelemään mitä me oikein tehdään. Meidän keskustelu meni kutakuinkin näin:

Kundit: Onko teillä joku hukassa? (näkivät kun me pyörittiin siinä kuin puolukat..)
Me: Ollaan tässä geokätköilemässä ja etsitään kätköä, mutta ei meinaa löytyä mistään. Haluaisitteko auttaa meitä sen löytämisessä?
K: Millainen sen kätkön pitäisi olla?
M: Se voi olla iso tai pieni, aika usein ovat vanhoja filmirullankoteloita tai putkiloita ja jossain ihan tässä lähellä sen pitäisi olla.
K: Ai, onks se vaikka tää? Ja hän nostaa juurikin sen kätkön jota me ei oltu löydetty. Sitten hiukan oli pakko kommentoida äskeistä hyppelyä, koska mä oikeesti meinasin saada slaakin kun hyppäsivät.
M: Ei ole kovin terveellistä hyppiä tuolla lailla kalliolta, mitäs jos olisitte osuneet kiveen ja niska olisi katkennut?
K: Ei siellä ole kiviä, tuossa on 15m syvää.
No, juteltiin me siinä jotain muutakin, jonnin joutavaa potaskaa. Mutta olivat oikein reippaita nuoria miehen alkuja vaikka ikää oli molemmilla sellainen 10-12v. Kohteliaita ja reippaita, sellaisia joista kasvaa vielä hyviä veronmaksajia kansalaisia.

Lähdimme yhtenä iltana taas värjäämään karttaamme eli hakemaan naapurikunnista kätköjä. Toiset värittää värityskirjaansa, me värjätään karttaamme. Tällä kertaa eksyimme Himangalle ja ajatuksena oli napata kätkö kirkolta. Useissa paikkakunnissa kätköjä on kirkkojen yhteydessä eikä Himanka tehnyt poikkeusta sen suhteen. Mutta sen teki, että tässä kirkossa oli kävijää vaikka toisille kirkoille jaettavaksi. Oli meinaan jonkun uskontokunnan kesäjuhlat menossa. En tiedä kenen, useilla seurakunnilla taitaa olla tuollaisia tapahtumia ja kysymäänkään en viitsinyt mennä. Ensin ajattelin etten mene sinne kätköllekään ollenkaan, mutta Ukkokulta tokas, ettei usko tartu minuun, joten uskaltauduin kirkon lähelle. Ei kätkö ihan kirkossa onneks ollut, siellä laitamilla vaan. Ja en nyt halua tässä leveillä, mutta minähän sen tietty löysin (hihhih).

Siinä kätköä etsiessämme tuli kamala pissihätä, ylläriylläri. Ja koska joka paikka oli täynnä suviseuralaisia, en kehdannut vaan mennä vessaan muina miehin, tiedä vaikka joku olisi tullut kyselemään mistä kaukaa olen seuroihin tullut. Ukkokulta sano, että senkus menet, ei ne sulta mitään jäsenkorttia kysele. Hah, ei kyselleet ei, eikä kukaan edes tullut juttelemaan. Musta taitaa näkyä kilometrin päähän, etten ole muhevaa maastoa uskolle. Ei kuki uskon kukkanen meikäläisessä, ei.

Olimme Kokkolassa viikon ja lähdimme laskettelemaan kotiin päin. Tällä kertaa tulimme Juväskylän kautta, joka olikin paljon mukavampi reitti ajaa kuin se mitä me yleensä ollaan menty. Ja suurin syy oli tietty se, ettei matkalla ollut joka mutkassa kameratolppaa jota olisi tarvinut pelätä. Matkalla tietty kätköiltiin, mitäpä muutakaan. Yks tosi hauska kätkö oli matkan varrella, sen nimikin taisi olla Ei tosikoille. Siinä oli rasiassa duplo-palikoita ja jokaisessa palikassa oli paperilappunen käärittynä sisälle. Sitten piti lukaista jokainen lappu ja etsiä logi johon saa nimmarinsa kirjoittaa. Siinä boxissa oli 18 palikkaa, joten siinä oli 17 lappusta jossa luki jotain muuta ja se yksi siis oli logikirja. Ja meidän tuurilla löysimme oikean lapun viimeisestä palikasta, joten ei laitettu lottoa vetämään sillä viikolla (tosin mä en lottoa muutenkaan koskaan joten se siitä). Mutta näissä lapuissa oli jokaisessa joku kiva viesti. Kuten: Teiniä kiukuttaa kun pitää tulla ajoissa kotiin. Tai: Kertokaa joku hyvä konsti miten saisi miehen tuomaan useammin kukkia kotiin. Ja: Meilläkin on geokoira ja sekin tykkää duploista jne. Siihen kätköön oli todella nähty vaivaa ja idea oli mitä hauskin. Ei mua ainakaan ärsyttänyt etsiä oikeaa palikkaa, mutta jotain tosikompaa se ehkä ärsyttää. Silloin on parempi jättää tuo kätkö hakematta ja mennä seuraavalla joka ehkä roikkuu puun oksalla kuten niin monet muutkin.

Olimme pari päivää kotona ja sitten käväsimme vielä anopin mökillä pikaiseen. Tuli vähän kiirus pois, kun lupailivat jotain kamalaa myrskyä tulevaksi. En halunut joutua ajamaan moottoritiellä kun sataa kaatamalla ja ei näe eteensä. Lähdimme ajoissa joo, mutta kas kummaa kun taas haettiin pari kätköä naapurikunnista, niin miten siinä sitten kävikään. Tietty olimme siellä moottoritiellä ja vettä satoi niin, että luulin jo taivaan revenneen ja kaikki tulee sieltä niskaan. Ei nähnyt eteensä tasan yhtään ja vauhtia oli max.40km/h. Sitten bemarit ja audit huristeli ohi kamalaa kyytiä, heillä taisi olla kiireempi päästä näkemään miltä siellä taivaassa näyttää.

Matkalla tuli vastaan yks kaks tilanne, että oli kuin musta aukko olisi ollut yks kaks edessä tai tie olisi noussut kirjaimellisesti pystyyn. Eteenpäin mennessäni tajusin, että niin iso puu oli kaatunut tielle, että se pimensi koko näkyvyyden. Se piti kiertää, oli niin iso ettei sitä kukaan olisi jaksanut siitä siirtää. Mutta sen perään oli kaatunut muita puita ja pysähdyttiin sen verran, että Ukkokulta kävi muiden ukkeleiden kanssa siirtelemässä niitä pois ajotieltä, jotta autot pääsi ajelemaan. Ei kovin paljon nähty salamia, mutta kaatuneita puita senkin edestä. Aikamoinen myrsky.

Tähän loppuun on pakko laittaa yks elämänviisaus Nykäsen Matilta. Tätä nauroin vedet silmissä, mitäpä hänen sanomisiaan ei olisi saanut nauraa. Mutta tässäpä elämänviisaus jota kannattaa miettiä, älä tuhlaa elämääsi nukkuen.

" Kun ihminen nukkuu, se ei tajua mistään mitään, mutta kun se on hereillä, se voi saada vaikka kalan."

Kesäloman kuulumisia

Näin unta, että joku tuli mulle sanomaan löytäneensä tosi mielenkiintoisen ja hyvin kirjoitetun blogin. Siinä sitten röyhistelin jo rintaani ja pörhistelin sulkiani odottaessani hänen sanovan minkä blogin oli löytänyt. Blogin aihe alkoi totta tosiaan samalla kirjaimella kuin omani eli s:llä, mutta siinäpä ne yhtäläisyydet sitten olikin. Tässä unessa tämä kuka lie olikaan, never heard tyyppi oli löytänyt aivan ihanan, mahtavan, super mielenkiintoisen ja mitä lie kaikkea olevan sisustusblogin.  Että joo, herätessäni mietin, että miks ihmeessä mä viitsin tätä omaa blogiani edes kirjoittaa (tosi laiskasti olen tätä kyllä kirjoitellut, myönnetään), jos ei tätä kukaan lue EDES mun unissani. Mietin jo lopettamista, kunnes...

Sain viikonlopun aikana kaksi viestiä. Toisen messengerin kautta ja toisen sähköpostilla. Toisen tutulta, toisen tuntemattomalta, mutta molemmat kuitenkin lukijoita (ovat siis ainakin silloin tällöin lukeneet ja tiesivät mitä täällä on kirjoitettu joten kyllä heidät voi lukijoiksi laskea). Sydäntä lämmitti, tätä oikeasti joku muukin suomalainen lukee kuin pakotettuna Ukkokulta ja senpä takia päätin taas jaksaa kirjoittaa.

Ajatuksia mulla on ollut paljon, joitakin laittanut jopa ylös miettien, että tästä muistan sitten kirjoittaa tai tää voisi olla hyvä aihe tai tässäpä hauska juttu joka pitää jakaa muidenkin kanssa. Mutta mä en tajua mihin mun aika menee, kun en meinaa saada aikaiseksi mitään tai en muka ehdi tai jaksa tms. Ja nyt en ole edes katsellut enää autoja enkä koiria, niihin ei aika siis ole mennyt mutta mutta.. Vaan ei murehdita sitä vaan muistellaan vaikka mukavaa kesälomaa mitä Ukkokullan kanssa vietettiin.

Mullahan oli tällä kertaa lomaa ainoastaan kaksi viikkoa ja nyt olen pari viikkoa jälleen töissä ja sitten taas jatkan lomaa viikolla. Katkaisin lomani pariin osaan, jotta pääsen hoitamaan jälkimmäisellä puoliskolla poikani koiraa heidän ollessa matkoilla. No, mutta pysytäänpä nyt aiheessa ja jutustellaan hetki siitä meidän lomasta.

Me lähdimme heti maanantai aamuna ajelemaan kohti Kuopiota. Ajatuksena oli, että ajelemme kaikessa rauhassa Kuopioon, olemme siellä pikkupikku mökissä yötä ja jatkamme seuraavana aamuna matkaa Kokkolaan. Joka kunnassa mitä ohitamme pysähdymme ottamaan ainakin yhden kätkön, jotta saamme geocaching karttaamme hiukan uutta väriä. Siellä nääs on Suomen kartta punainen ja kun olet saanut kunnasta sen yhden kätkön, muuttuu kunta vihreäksi ja jossain vaiheessa olisi tarkoitus koko Suomen vihertää. Hiukan haastavaksi tosin asian tekee se, että Lapissa on muutama jättikunta jossa ei ehkä kauhian paljoa tuota kätköilyä harrasteta. Joten ajamista riittäisi jos Lapin haluaa vihreäksi. Mutta mihinkäs meillä kiire, vihertää sitten kun aika joutaa..

Koska mä ajan meidän autoa (älkää kysykö miksi, koska en haluais valehdella ja selitellä jotain muuta kuin mitä totuus on ja en halua morkata toisen ajotaitoa. Tiedätte varmaan kenen, mutta ei siitä sen enempää, mä ajan ja se sopii molemmille). Siis koska mä ajan, saan mä myös päättää kuinka usein me pysähdytään. Tai oikeastaan se en ole edes minä joka siitä päätän vaan mun rakkoni. Ja se päätti, että pysähdytään usein, hyvin usein. Ja sopivasti yleensä pysähdyimme paikkoihin joissa saimme toimitettua kaksi asiaa samalla kerralla. Ukkokulta kätköili ja Akkakulta kätki, kaiken näköistä se kätki, mutta ei siitä sen enempää. Paitsi sen verran, että jos menette ajomatkallanne puskapissille, niin pikkaisen neuvon antaisin. Valikoi paikka jossa ei ole nokkosia, meinaan kun sä kykit siellä nokkospuskassa, niin on hiton mukavaa kun polttelee samalla naamaa ja per..sikkaa. Ei sitten tiedä kumpaa raapisi vai raapisiko toisella kädellä toista ja toisella toista ja sitten vaihtais käsiä. Helpommalla pääsette, kun valikoitte sen ei nokkosia olevan puskan.

Matkalla näki monenlaista puskaa, vessaa, kahvilaa, jne. Ei kun piti sanomani, että matkalla oli monenlaista kätköä ja kaikkia ei löydetty mitä yritettiin hakea. Jollain kätköillä minä jäin kolmannen tiimimme jäsenen kanssa autoon odottelemaan, kun katsoin kätkön olevan helppo ja nopeasti haettavissa. Olihan se joo, kun meni sen itse hakemaan. Yhden kätkön kohdalla katselin autosta, kun Ukkokulta etsi ja mielestäni väärästä paikasta. Koska olin laiska, en viitsinyt nousta huudellakseni missä se kätkö varmaan on, vaan soitin Ukkokullalle ja kerroin minne menee etsimään. Ja kappas vaan, kätkö löytyi ja saimme jatkaa matkaa.

Matkasimme kymmenen kunnan läpi. Aina kun näin tien vieressä kunnan vaihtuneen, katseli Ukkokulta karttaa mistä voisi kätkön löytää. Olihan tarkoitus värittää Suomen karttaa. Joskus ohjeet meinasi tulla hiukan liiankin myöhään ja saattaa olla, että ajoin muutaman kätkön ohitse jonne olisi pitänyt pysähtyä. Sitä ei vaan voi iskeä jarruja pohjaan tai kurvata ykskaks sivutielle, on meinaan aika varma tapa saada uusi peräkontti autoonsa. Ja koska me ei ostettu (ainakaan vielä) sitä uutta autoa, pitää meidän vanhan kotteron pysyä ehjänä ja sitä edesauttaa se, ettei tee mitään kovin äkkinäistä liikenteessä.

Matkalle olin tehnyt eväät. Ihmisen joka on maidottomalla ja gluteenittomalla ruokavaliolla, on aikas haasteellista käydä kahviloissa evästämässä. Helpommalla pääsee kun tekee itselleen eväät, niin tietää saavansa syödä. Ja mähän syön, olen tunnettu siitä, että syön koko aika. Ja jostain käsittämättömästä syystä olen alkanut taas syömään karkkia. Olin siis syömättä karkkia melkein kuusi vuotta ja nyt sitten olen retkahtanut. Ja sepäs vasta ärsyttää mua itseäni. Siinä määrin se ärsyttää, että päätin lopettaa sen 50v synttäripäivänäni.

Matkalla oltuamme kaksitoista tuntia (karttalaskurin mukaan matkaan olisi pitänyt mennä puolet vähemmän aikaa) olimme perillä Kuopiossa ja Rauhalahdessa. Olimme varanneet sieltä pienen mökin ja jestaksen deera, se tosiaan oli pieni. Saimme tavarat sinne mahdutettua ja kaksi sänkyäkin siellä oli, mutta kun laittoi oven kiinni, niin tuli ahtaanpaikankammo. Leirintäalue oli muuten tosi viihtyisä.

 Kiertelimme sitten hiukan leirintäaluetta ja löysimme grillikodan jossa meinasimme makkaramme paistaa. Samassa puuhassa oli toinenkin pariskunta ja Ukkokulta kohteliaasti kysäisi josko meidänkin makkaramme paistuisivat samalla hiilloksella. Pariskunta keskusteli hetken keskenään ja rouva sanoi, että leirintäalueen infosta voi käydä ostamassa polttopuita. Ukkokulta oli niitä lähdössä ostamaan kun kysäsin josko maksaisin heille ja saisimme paistaa makkaramme heidän maksamilla polttopuilla. Se sopi heille ja niin minä maksoin heille euron, jottei tarvinnut odottaa heidän puista tehdyn hiilloksen sammumista ja tehdä omilla ostamilla puilla uusi hiillos jotta olisi saanut paistaa ne parit makkaransa. Aina ei vaan jaksa ymmärtää..

Koska mökissä tosiaan meinasi tulla ahtaanpaikankammo oven sulkeuduttua, oli ihan pakko saada pitää ovea auki yöllä. Lämpötila mökissä oli kans ihan mukavissa lukemissa, joten olisin sulanut märäksi rätiksi ellei ovea olisi saanut avata. Pyysin Ukkokultaa laittamaan harjanvarren oven väliin (harja oli sitä varten, että jokainen matkalainen voisi siivota jälkensä). Ukkokulta ei suostunut virittämään harjaa oveen vaan hän halusi kunnon ansan oveen. Hän laittoi oven raolleen ja sitoi rautalankaa ovenkahvaan, jotta ovi ei mene kiinni. Sanoi viritellessään naureskellen, että haluan yöllä nähdä, kun minä lähden ulos pikaiselle.. Vaan miten sitten kävikään? Heräsin yöllä kamalaan kolinaan. Ukkokulta se rimpuili omassa ansassaan ja kiroili kuka tälläisiä tänne on laittanut? Hah, olisit vaan laittanut sen harjan siihen oven väliin kuten neuvoin.

Leirintäalueella oli erikseen rakennukset joissa oli suihkut ja vessat, oli pyykkitupaa ja keittiötä. Siellä oli tosiaan keittiöitä joissa oli parin levyn hella ja tiskiallas vieressä. Oli mikroja joissa lämmintää ruokansa tai tehdä puuronsa kuten meikäläinen. Oli kahvinkeitintä jossa keittää kahvia tai vedenkeittimessä vettä. Leirintäalue oli kuin pieni kylä ja vaikka en ole koskaan ollut pätkääkään mikään mökki-tai leirintäalue ihminen, niin sellainen musta saattaisi hyvinkin tulla jos saisin siihen tilaisuuden. Se oli jotenkin niin kovin idyllinen paikka. Ehkä kaunis ja lämmin ilma edes auttoi ajatusta kaiken ihanuudesta, sateella olisin saattanut haluta äkkiä sieltä pois.

Leirintäalueella oli myös telttailijoita sekä matkailuautoja ja asuntovaunuja. Ja hienoja olikin, toiset oli liikkuvia huoneistoja varmasti. Sitten kuskin paikalla oli setä joka oli ehkä jo kerran taivaassa käynyt, yhtä ryppyisen rouvan istúessa vieressä. Autojen/vaunujen edessä oli tehtynä terasseja tai ainakin jonkinlainen katos löytyi varmaan kaikista. Varmasti matkailijat viettävät pidempiä aikoja samalla leirintäalueella tai sitten kiertelevät useammissa kesän aikana. En voi tietää, kun en kuulu karavaaneirihin, eikä musta taida sellaista tullakaan. Mutta yks mikä on varmaa on se, että ensi kerralla vuokraamme hiukan isomman mökin, tuossa kertakaikkiaan ahdisti.

Syötyämme aamiaisen ja ihasteltuamme leirin elämää, lähdimme jälleen matkaan. Nyt suuntana oli Kokkola ja ajatus sama kuin edellisenä päivänä. Pysähtyä joka kunnassa joka tulee vastaan ja kätkö sieltä. Jälleen pysähtelimme usein jonka takia matka venyi tällä kertaa sellaiseksi vajaa kymmenen tuntiseksi. Istuessa vanhan auton vanhalla penkillä pitkään, alkaa kummasti selkää ja jalkoja puuduttamaan ja särkemään lopulta. Siksi myös oli hyvä pysähdellä, ainakaan mun selkä ei ole tehty istumaan pitkiä aikoja kerrallaan. Matkalla ohitimme Vaskikellot jotka sijaitsee Pyhäjärvellä. Ukkokulta sanoi siellä olevan yhden kätkön, mutta ei jostain syystä sitä käyty hakemassa ja kas kummaa, siitä kunnasta emme saaneet kätköä ollenkaan. Sekös harmitti, hieno vihreä putki keskellä Suomea jossa keskellä yksi punainen läntti. Jep, pitänee käydä ihastelemassa niitä kelloja joku toinen kerta.

Saimme kahden päivän aika yhteensä 32 kätköä kirjattua. Ei ollenkaan hullummin ja hommahan tietty jatkui Kokkolassa. Mutta siitä lisää seuraavalla kerralla..

Kuumeilua ja uutta tissiä

Heti alkuun kysyn saako omassa blogissa kiroilla? Sitten vastaan omaan kysymykseeni, että saa jos siihen tarvetta ja se parantaa olotilaa, joten.. Voihan perkelee perkeleen perkele ja parit kaverit kanssa. Mikä mua nyt mättää? Se etten ole kirjoitellut vähään aikaan ja tuntuu, että petän kaikki kaksi lukijaani tällä jatkuvalla hiljaisuudellani ( lukijat: Ukkokulta pakotettuna ja ehkä sisko jota en ole pakottanut lukemaan). Ei, en kiroile sitä, vaan sitä kun mulla oli jo melkein valmis teksti valmiina, vain kuvat puuttui ja mitä sitten tapahtuikaan? Tapahtui se, että ihan omin pikku kätösin sain tekstin katoamaan ja aivan vahingossa. Joutuu vielä muutamat perkeleet lietsomaan asian takia, vaikka eihän se mitään auta. Uutta tekstiä vaan väsäämään vaikka en tasan enää muista mitä olen kirjoittanut. Joten tämä on nyt (ehkä) jotain muuta kuin oli alunperin tarkoitus.

Mihin me viime kerralla jäätiin? Alkaa olemaan niin pitkiä välejä tässä kirjoittelussa, ettei meinaa itsekään muistaa mitä on viimeks kirjoitellut. Asia olisi tietty helppo tarkistaa, vaan en viitsi. Jos tulee samaa asiaa, niin mitäpä siitä. Mun elämä tuppaa toistamaan muutenkin itseään, joten mennään näin. Entä miksipä on ollut näin pitkä väli taas? Miksen kirjoittele useammin? No katsokaas kun, mulle iski kamala kuume tässä jokin aika sitten. Koirakuumeeksi sen itse diagnisoin ja oireena oli jatkuva koirien katselu, hyvien kasvattajien etsiminen (jokainen on varmasti hyvä, mistä minä tietäisin oikeesi heidän hyvyydestä), olisiko pentuja milloin tulossa jne jne. Tähän meni aikaa, joka ilta niitä piti katsoa ja mitään en kuitenkaan saanut aikaiseksi, kuten laittaa sähköpostia kasvattajille saisiko heidän koiriinsa tulla tutustumaan, että vähän olisi käryä mitä olen hakemassa.

No mitä mä sitten haluan? Haluan koiran jonka kanssa voi harrastaa erilaisia lajeja. Ja uskokaa tai älkää, mutta lajeja mitä harrastaa koiransa kanssa on uskomattoman paljon. On tanssia (valssia, rumbaa, sambaa ja ehkä tangoo jos oikein viitsii paneutua asiaan), on agilityä ja tokoa ja hokoa ja rallya ja pallia, on pelastusta, hukutusta, kadotusta, hävitystä ja hakua. On paimennusta ja vaimennusta, on raunioo ja ja ja ja. You name it. Kaikki koirat ei tietty sovellu kaikkeen ja en edes itsekään vielä tiedä mitä oikeastaan haluaisin koiruuteni kanssa tehdä. Mutta yhden askeleen eteenpäin olen jo päässyt, olen päättänyt tulevan koirani rodun. Hän on Australianpaimenkoira, tuolta voit halutessasi käydä kurkkimassa mitä olen hakemassa. Ja koska et kuitenkaan jaksa, viitsi, ei kiinnosta katsoa, annan mä helpotusta ja laitan sulle tähän kuvan jota voit ihailla. 

Kuva otettu netistä :)

Sitten kun mä pääsin tästä koirakuumeestani iski mulle seuraava kuume. Taas meni aika hakiessa, ihmetellessä, laskiessa ja pähkäillessä, että kannattaako, tarvimmeko, haluammeko jne. Mikäs se sellainen kuume sitten on? Autokuume tietenkin. Sitä vertailtiin eri vaihtoehtoja, katsottiin rahoituksia (uskokaa huviksenne, meidän tilillä ei sattunut olemaan ylimääräistä 10-tonnia. Olisi varmaan muuten ollut, mutta leikkasivat saakeli mun lomarahastani 30% pois.) Kävimme jopa autoliikkeissä potkimassa renkaita, joten kuume oli paha, ihan keuhkoja poltti ja päätä särki, sellainen on autokuume. Kysykää vaikka Ukkokullaltanne jos ette itse tiedä, heillä sitä esiintyy huomattavan paljon enemmän ja yleensä keväisin, kun naisille tulee vauvakuume. Mulle ei tule enää vauvakuumetta, sen olen sairastanut jo kaksi kertaa ja olen immuuni jo sille (luojan kiitos). 

Kävimme tosiaan autokaupoilla ja yhdessä liikkeessä löysimmekin sellaisen jossa oli kiva istua (mitä sitä muuta osaa autosta katsoa, kun kaikki mitä sä niistä tajuat on, että niissä on ratti, neljä rengasta ja niitä ei saa kivittää). Tässä kyseisessä autoliikkeessä taisi olla henkilökunta lomalla, koska vaan yksi myyjä oli paikalla ja hänkin teki kauppaa toisen pariskunnan kanssa. Me odottelimme vuoroamme sellaiset 45min ja vihdoin oli heidän kauppansa tehty ja pari sai lähteä omalla uudella bilikallaan kotiinsa (tai ihan mihin heitä huvittikaan lähteä, se ei selvinnyt meille). Ajattelimme siinä vaiheessa, että nytpä myyjä haluaa tulla meitä palvelemaan, niin sitä kuvittelee asiakaspalvelussa tapahtuvan, halutaan palvella asiakasta. Ilmeisesti tällä myyjällä ei ollut ainakaan provikkapalkka, koska hänpä paineli ovesta pihalle meihin katsomattakaan. Siinä vaiheessa päätin, että ei ole ainoa auto mikä on myynnissä ja lähdimme itsekin pihalle. Ja kas kummaa, kyseinen myyjähän se siellä nurkan takana röyhytteli röökiään kun viimeistä päivää. Ajatteli varmaan, että köyhät kyykkyyn, on niillä aikaa odotella. No, mietippä seuraavan kerran palveletko mahdollisia ostajia vai menetkö röökille.. 

Sipilän viemät lomarahani :/

Näiden kuumeiden hoitoon on mennyt aikaa ja aikaa on myös mennyt siihen samaan kuin ennenkin eli liikuntaan. Mulla oli koko alku vuoden joku jaksamattomuus sauvakävelyä ja kävelyä kohtaan ja nyt olen päässyt taas niiden makuun. Olen käynyt kolme kertaa viikossa aamuisin lenkillä ja aina ei satu (harvemmin itse asiassa sattuu) vapaapäivä lenkkeilylle joten käyn ennen töihin lähtöä joka tarkoittaa herätystä 4,40. Eka Wilma ulos, sitten lenkille ja sitten kotiin suihkuun ja töihin. Olen sitten aamiaisen syönyt vasta töissä. Vaihtoehtoisesti olen mennyt salille ennen työn aloitusta eli se tarkoittaa heräämistä samaan aikaan, mutta silloin juna lähtee jo 5,27. Ehdin siten hyvin töihin salille, suihkuun ja sitten aamupalaa.

Mulla oli jokin väsymys myös salilla käyntiä kohtaan. En ottanut kesäksi ollenkaan korttia Mayorsille jossa ennen kävin. Otin kortin toiselle salille ajatuksena käydä siellä. Hyvin on harvakseltaan tullut käytyä edes sielläkään, joten rahat meni hukkaan (rahan hukkaan heittäminen on tuttua mulle, teen sitä jatkuvasti). Nyt olen taas kivasti päässyt saleilun makuun ja olenkin taas käynyt siellä neljä kertaa viikossa. Se on kuitenkin aina ollut se mun juttu, jo vuodesta -96 tai jotain. Sinne mä palaan aina takaisin, vaikka välillä hairahtuisin johonkin harhapoluille. 

Kävin hakemassa myö itselleni uuden tissin (en suinkaan Tallinassa vaikka sielläkin kävimme Ukkokullan kanssa, mutta siitä kohta lisää). Sain maksusitoumuksen uuteen tissiin hoitajalla käydessäni, koska painoa on tullut sen kuutisen kiloa vuoden aikana ja entinen tissiproteesi on auttamatta liian pieni. Eihän se tietty kaikki ole tissiin rantautunut (se kuusi kiloa) ja olisikin aika hassun näköinen jos olisi. Kyllähän se rasva tietty on ympäri kehoa, mutta jokainen nainen tietää varmasti sen, että painon nousu sekä lasku näkyy aina ekana rinnoissa. Ja kun ei sitä toista tissiä ole vaan se on proteesi, ei se tietenkään pysy muutoksessa mukana. Tuon proteesin saa onneksi ilmaiseksi kuten apuvälineet yleensäkin. Sellainen maksaa meinaan 300€ kpl ja uima/urheilu-tissi sitten satasen siihen päälle. Kävin sitten Bulevardin klinikalla sovittamassa itselleni uuden tissin. Tuolla klinikalla tehdään tietääkseni myös kauneudellisia leikkauksia, syöpäleikkauksia jne. Sieltä saa myös tissejä kadotetun tilalle, joten sinne minäkin menin. 

Sitä muuten äkkiä voisi kuvitella, että asiakas saisi itse valita tissinsä, mutta mulla kyllä myyjä taisi valita sen. Hän antoi ensin liivit päälle (tissin mukana saa myös liivit) ja sitten alkoi kokeilemaan erilaisia tissejä mulle. Hän meinasi tuskastua muhun, kun hänen mielestään olen jumiutunut ajatukseen ettei mulla ole mitään mitä sinne liiviin laittaa. Mutta oikeasti, jokainenhan me tiedetään se, että jos sulla on liivin koko 80A, ei sinne liiviin ole paljon laitettavaa. Hän sanoikin, että olet selvästi profiloitunut pieni rintaiseksi. Kyllä, jos mulla olisi esim. tinder-profiili, lukisi siinä taatusti etusivulla heti "pienitissinen". Mutta koska ei mulla sellaista ole, en voi sitä laittaa, mutta onhan mulla facebook-profiili. Laittaisinko siihen, että pieni tissinen? Olisiko se too much information? No, ehkä en kuitenkaan laita, jääköön tää vaan meidän väliseksi asiaksi, mitä sitä koko maailmalle kuuluttamaan (niin kuin mun facea koko maailma seuraisi, olenko ihan pikkasen suuruuden hullu??).

Me aikamme kokeiltiin erilaisia tissejä ja yksi sitten valikoitui mun liiviini ja oletteko yllättyneitä jos sanon, etten pidä siitä yhtään?? Nyt mun pitää joko tottua siihen, ostaa itse uusi (noita ilmaisia ei saa kun kerran pariin vuoteen ellei se paino sahaa taas johonkin suuntaan) tai laihtua tosiaan sen verran, että entinen olisi taas sopiva. Aina tisseistä on pelkkää harmia, on ne sitten sussa kiinni tai ei, pelkkää harmia niistä on. Olisi ehkä ollut parempi, jos olisi molemmat poistettu, silloin olisi helpompaa saada samanlaiset molemmat tilalle. Vaan siitä vasta ongelmaa onkin, että se on leikattu, koska arpi tuo omat ongelmansa. Niistä en kerro nyt, vaan joku toinen kerta ( yhteen kirjoitukseen voi laittaa vaan tietyn määrän valitusta, ei joka asiasta voi valittaa, joku voi kuvitella sun olevan negatiivinen ihminen..)

Kävimme Ukkokullan kanssa Tallinnassa mun vapaapäivän ja Ukkokullan kesäloman kunniaksi. Mehän olemme kätköilleet ahkerasti tän vuoden puolella, eri kaupungeissa ollaan käyty ja minä olen hakenut kätköjä myös Tukholmassa käydessäni. Nyt oli vuorossa siis Tallinna ja sen kätköt. Tiesimme, että tulemme kävelemään paljon ja se taas vaatii paljon energiaa. Sen takia otimme aamupalan ja sitä odotellessamme tutustuimme laivaan (ei se ollut muuttunut yhtään viime kerrasta, kumma juttu). Sitten kun pääsimme ruokapöytään sain aika nopeaan itseni ihan ähkyyn. Ei varmasti ole sellaista kertaa, ettenkö olisi saanut itseni huonovointiseksi seisovassa pöydässä, mun sanavarastosta puuttuu kokonaan sana kohtuus. Se on jotain mitä en osaa alkuunkaan. Söin siis itseni siihen kuntoon, että pitkin päivää eväs nousi takaisin kurkkuun. Sitkeesti vaan takaisin alaspäin, ei tuhlata. Tässä pitäisi varmaan nyt olla kuva mun aamupalalautasesta, mutta joko en ole ehtinyt sitä ottaa ennen lautasen tyhjentymistä, en muistanut ottaa kuvaa tai kuva on entisessä puhelimessa joka on nyt kotona hajonneena ja minä taas en ole siellä. Kuvitelkaa tähän siis lautanen täynnä aamupala vermettä, kuten karjalanpiirakkaa, munaa, leikkelettä, kasviksia, jogurttia, marjoja jne jne jne. Kaikkea mahdollista ja pari mahdotontakin juttua.

Laivan tullessa satamaan lähdimme me keräämään kätköjä pitkin kaupunkia. Kun harrastaa tätä kätköilyä, tulee tutustuttua ihan uusiin paikkoihin mihin ei muuten tulisi mentyä. Mekin kiersimme ympäriinsä ja aivan uusilla huudeilla. Satamasta nappasimme ekan kätkön ja siinä samassa tutustuimme kahteen rouvaan jotka olivat samalla asialla kanssamme. Ja näimme heidät muutamalla muullakin kätköllä, tää harrastus lähentää kummasti ihmisiä. Ja onhan tämä maailmanlaajuinen harrastus, kätköjä löytyy varmasti joka maasta. Seuraavaksi pitänee ehkä lähteä jo vähän kauemmaksi, ehkä jopa vaihtaa taas maata. Tai sitten pysyttelemme kotimaassa ja keräilemme täältä, täälläkin niitä kyllä riittää. Suomessa kätköjä on n.35000 ja meillä löydettynä vajaa 500 joten on vielä muutama täälläkin hakematta. Riittää tässä siis puuhaa vielä hetkeks ennenkuin tarvitsee vaihtaa maata sen takia, että oltaisiin kaikki jo löydetty.

Kaupungilla ihmettelimme, kun näimme poliiseja kykkimässä jalkakäytävällä. Luulimme ensin, että joku oli loukkaantunut ja sen takia parveilivat siinä, mutta lähemmäksi päästyämme huomasimme heidän maalailevan asvalttia. Tekivät siihen varoitusta taskuvarkaista. Niitä taitaa olla nykyään niin paljon, että niitä pitää varoitella jo kaduille maalatuilla kuvilla. Ja varmaan kuitenkin hyvin paljon ihmisiä menettää omaisuuttaan siellä, valitettavasti.

Kävelimme kaupungilla kuusi tuntia ja kerran kävimme vain kahvilla. Hyvin jaksoi koko päivän, kun oli tosiaan syönyt niin tuhdin aamupalan. Laivalla sitten söin vasta seuraavan kerran, ehdottomasti kannattaa ottaa aamiainen jos aamulla Tallinnaan menee.

 

Reissu oli oikein antoisa, saimme yhteensä kymmenen kätköä kirjattua. Sää oli sopiva, aurinko paistoi vaikka aamupäivällä oli hiukan kylmää. Sinne jäi vielä monta kätköä kirjaamatta, joten vielä seuraavaallakin kerralla tietää mitä tekee ellei halua kierrellä kauppoja tms.

Tälläistä tällä kertaa, seuraavaksi jotain muuta, ehkä.. :)