Hauskan pitoa ja kätköilyä

Lauantai 13.8

Heti aamusta kuulen sen mitä ei näin aamusta haluaisi kuulla, vesisateen!! Ajatuksena oli, että tänään olisimme käyneet poimimassa muutamat lähikätköt, mutta sade sotkee suunnitelmat. Joutuu pyhittämään tämä(kin) päivän olympialaisille. Toisaalta ei se haittaa, koska eilen alkoi yleisurheilu. Mutta satoi tai ei, niin ulos oli mentävä, ainakin isomman koiruuden kanssa. Meidän Wilma kun on sellainen hieno helma, ettei hän sateessa voi turkkiaan kastella!

Niinpä mä lähdin Junnun kanssa ulos, vaan ei siitäkään meinannut mitään tulla. Hän kun joutui pysähtelemään metrin välein katsomaan joko muu seurue (Wilma ja Ukkokulta) tulisivat takana. Hän ei voinut ymmärtää, mikseivät he olleet mukana. Turhaan siinä on selittää, että toiset ovat sokerista tehty eikä voineet ulkoilla sateella. Ei meidänkään lenkki ollut samanlainen kuin normaalisti aamuisin. Kymmeniä kiloja koiraa on meinaan ikävää vetää perässään. Kuusi kiloa koiraa vaikka kantaa tarvittaessa, mutta ei kymmeniä kiloja, ei ainakaan tällä kipeällä/kireällä kädelläni. Tulihan taas todistettua mitä on koiran ilma (ei meidän koiran) ja miltä tuntuu olla kuin uitettu koira. Ei mukavalta!!

Tässä ollaan menossa sekä tulossa

Päivä menee enemmän tai vähemmän sisällä sateen takia. Ehdin hyvin päivittämään blogia joka meinaa laahata koko aika viikon jälkijunassa. Vaan ei ihan joka päivä ehdi tätä kirjoittelemaan, sitten kun aloittaa niin siinä meneekin tunti tai pari (tätä kirjoittaessani meni pari tuntia). Niin tälläkin kertaa ja niin saadaan päivä kivasti vietettyä. Kun sade lakkaa lähdemme katselemaan niitä lähellä olevia geokätköjä. Otamme koirat mukaan, nyt he taas kävelevät reippaasti, onhan molemmat mukana eikä heidän tarvitse etsiä toisiaan tai meitäkään koska mekin ollaan matkassa mukana.

Löydämme ensimmäisen kätkön paikallisen karaokebaarin läheltä. Hyvä ettei oltu kätköä piilotettu baaritiskille, olis jäänyt ainakin multa hakematta se. Meikäläisen kiipeillessä aidan päällä sai paikalliset laulajaihmeet ja heidän kaverinsa ihmettelemistä. No, ihan sama, kätkö löydetty ja voidaan jatkaa matkaa. Eikä muuten hetkeäkään liian myöhään. Kännissä, nuotin vierestä ulistu aikuinen nainen on liikaa, ainakin siihen aikaan, kuudelta illalla koiria ulkoiluttaessasi!!

Seuraava kätkö löytyikin ihan lähettyviltä. Matkalla sinne näimme paikallista dramatiikkaa. Polliisit esittelivät paikallisille maahanmuuttajille autonsa sisustusta ja varmasti saivat tutustua myös paikallisen poliisilaitoksen makuutiloihinkin ja eväisiin. Ja sitten vielä sanotaan, ettei meillä olla vieraanvaraisia ja pidetä vieraista huolta. Mun mielestä toi oli vieraanvaraisuutta parhaimmillaan.

Kätkö löytyi bussipysäkiltä. Ei, hän ei ollut odottamassa bussia jota ei tullut vaan hän köllötteli päivää katoksen katolla. Hiukan hankala paikka tietty majaansa pitää, mutta tyylinsä kaikilla. Jos kätkö haluaa olla bussikatoksen katolla niin mikä minä olen sitä arvostelemaan. Olkoon siellä ja nauttikoon, ei ainakaan kastu jos sattuu tulemaan koiran ilma, joka tänään olikin. Olisin minäkin voinut silloin seistä katoksen alla vaan enpä seissyt vaan olin perästä vedettävän koiran kanssa lenkillä.

Kolmas kätkö olikin sitten paikallisen lämpökeskuksen lähellä. Tää oli kyllä meitä ovelampi. Ei antanut itseään löytää, ei sitten millään vaikka kuinka sitä etsimme. Koirat siinä haistelivat ja tutustuivat paikkoihin samalla ja sitten Wilmaa kohtasi jokin kamala joka hyökkäsi hänen varpaisiinsa. En tiedä mitä kävi, mutta Wilma raukka ei suostunut enää yhtään astumaan oikealla takatassullaan. Hän harotti varpaitaan ja yritti nuolla sitä koko aika. Nappasin Wilman syliini ja sitten lähdettiin. Kaikki maailman kauhuskenaariot pyöri päässä siitä miten huonosti tässä saattaa käydä. Välillä yritin jos kävelisi itsekseen, mutta ei. Ukkokulta otti ja kantoi hänet perille. Ei tullut siinä paniikissa mieleen, että toinen olisi voinut jäädä sinne ja toinen olisi hakenut auton sillä aikaa. Paniikki ja pakokauhu kun iskee, niin ei siinä kyllä järkevästi ajatella. 

Wilma saatiin onnellisesti kotiin saakka. Ilta kului häntä koko aika tarkkaillen. Illan edetessä hän alkoi taas tassuaan käyttää joten selvittiin pelkällä säikähdyksellä. Mietittiin, että olisiko jokin muurahainen (lihansyöjä sellainen) pistänyt häntä tassuun tai sitten jokin maa-ampiainen. Toisaalta hänen tassunsa ei ollut turvoksissa, ei vuotanut mitään eikä muutenkaan mitään näkyvää ollut. Ehkä häntä vaan kyllästytti kävellä ja näin sai kyydin takaisin kotiin. Tai sitten on jo aivan kyllästynyt geokätköilyyn ja halusi lähteä. Pitääkin näköjään lukea tiimin kanssa tiimin säännöt uudestaan. Muistelen kyllä, että siellä oli pienellä räntätty teksti huijaaminen kielletty kätkön etsimisen alkaessa kyllästyttämään. Pitänee lukea kyseinen kohta uudestaan tiimimme jäsenelle!!

Illalla käymme vielä Junnun kanssa katsastamassa yhden kätkön läheisellä golf-kentällä. Tällä kertaa häntä ei tarvitse vetää perässään. Hänkin tietää, ettei Wilma voi nyt lenkkeillä kipeällä tassullaan. Nautimme toistemme seurasta, itsekin saan kerrankin lenkkeillä koiran kokoisen koiran kanssa. Wilma kun enemmänkin muistuttaa lelukoiraa (tätä ette sitten kerro hänelle). Kätkö löydetään ja palaamme kotiin. Päivän saldona on kolme kätköä ja yksi löytämätön. Tästä on hyvä jatkaa huomenna etsintöjä.

Sunnuntai 14.8

Tänään on hyvä päivä, niin hyvä kun siitä haluaa tehdä ja mähän haluan tästä hyvän päivän. Heti aamusta menen sauvakävelylle läheiselle metsätaipaleelle. Edellisestä kerrasta viisastuneena käyn ennen lähtöä jo vessassa ja pysyn kaukana asutuksesta. Menen siis läheiselle kuntopolulle ja en ainoastaan kävely mielessäni vaan joku ystävällisyydessään on piilottanut sinne myös useita kätköjä, tuolle peräti 1,8km lenkille. Käyn ensimmäisen kätkön paikallistamassa ja jatkan matkaani. Ihanaa kun jalkojen alla on jotain muuta kuin asvalttia. Paljon mieluimmin lenkkeilen metsässä/pururadalla kuin maantiellä. Niveleni kiittävät mua tästä!

Lenkistä suoriuduttuani on aamupalan ja koiralenkin aika. Jos ihmettelette miksi lenkkeilen itsekseni ja sen jälkeen vasta koiran kanssa, voin sanoa, että jos tuntisitte Wilman niin ette ihmettelisi. Hän kun ei normaalisti tule metsään ellei häntä sinne kanna. Ja jos tuleekin niin minuutin päästä haluaa syliin. Ja eilen huomasimme, että lenkkeily kuusi kiloa painavan koiran ollessa sylissä ei ole mua varten. Siitä johtuen siis lenkkeilen itsekseni ja sitten koiran kanssa.

Näiden jälkeen lähdemme Ukkokullan kanssa taas geokätköilemään. Ensiksi nappaamme metsästä (miksi kätköt on usein metsässä?) Tai miksi ne tulee etsittyä just silloin kun edellisenä päivänä on satanut kaatamalla koko päivän? On kuin suolla tarpoisi. Löydämme tämän ja jatkamme matkaa paikalliselle raviradalle. Tämäkään kätkö ei kauaan ole meiltä piilossa, vaan löydämme sen nopeaan. Paikka on kyllä parhaat päivänsä nähnyt, ehkä joskus viisikymmentä luvulla. Tai mistä mä tiedän, vaan oli siellä yksi kopukkakin liikenteessä.

Kukkuuuu!!

Seuraava etappi on siirtolapuutarha jonka ympärillä on viisi kätköä. Matkalla sinne pysähdymme ihailemaan paikallista, jo suljettua bensa-asemaa. No ei vaan, napataan yksi kätkö siitäkin pois kuljeksimasta. No eihän me sitä mukanamme viedä vaan jätetään kiltisti seuraaville löydettäväksi vaan saamme me omaan repertuaariin jo ties kuinka monennen löydön ja sehän on tässä hommassa tarkoituskin.

Tämän jälkeen menemme sinne siirtolapuutarhaan. Se onkin muuten varsin idyllinen paikka. Siellä olisi ollut muutama mökki myytävänäkin, mutta jätettiin nyt tarjoukset tekemättä. Vähän turhan pitkä matka olisi käydä mökkeilemässä siellä.

Eka kätkö löytyi metsästä (yllätys yllätys) ja se oli toteutukseltaan kyllä paras mihin olemme törmänneet. Sen eteen oltiin todellakin nähty vaivaa. Oli rakennettu ”linnunpönttö”, maalattu se ja sisälle laitettu hieno puupalikka johon kätkö kirjattiin. Palikassa oli tehty lyijykynille omat kolonsa. Pöntön ”ovessa” oli kiinnitetty pelotteeksi hämähäkki ja pöntön sisällä löytyi vielä purkillinen pikku hämähäkkejä. Todella mahtavasti keksitty ja ideoitu kätkö, tästä suuret plussat hänelle joka sen oli tehnyt.

Seuraava kätkö olikin perinteinen puussa oleva purkki, kirjattu löydetyksi. Kolmas oli sitten hiukan kinkkisempi ”Taunus koivun alla.” Sekin löydettiin, tosin pienen etsimisen jälkeen. Hauskan tästä teki se, että kyseisellä paikalla oli aikoinaan ollut autoromuttamo ja totta totisesti oli Taunuksen romun osa maan peitossa jonka päällä oli sitten kaadettu koivuja. Vaati tosiaan etsimistä ja miettimistä vaan saatiin kirjaus tästäkin. Tämäkin oli tosi kekseliäs ja hauska toteutus. 

Neljäs kätkö löytyi taas metsän siimeksestä ja siihenkin saimme laittaa puumerkkimme. Tässähän onkin kohta puoli Kokkolaa valloitettu. Matkamme jatkui ja viidennen löysimme jonkin maston lähettyviltä. Kaikki tältä alueelta tuli löydettyä joten oli aika palata takaisin autolle.

Koska Ukkokullalla oli tässä vaiheessa jo akku loppunut puhelimesta, niin jouduimme olemaan mun suunnistamana mun puhelimella tai ihan vaan mun suunnistustaidoilla jotka ei sitten todellakaan ole kaikkein parhaimmat. Jos satutte muistamaan kertomani kokemuksemme suunnistus matkastamme joka kesti vaatimattomat kolme tuntia pelkkää tuskaa metsässä!! 

Nytkin päätin, että tuonne mennään, oli siinä polkua tai ei. Mähän vaikka teen sen polun siihen. Ja niin mä jouduin tekemäänkin. Ei löydetty oikealle tielle, mutta löydettiin hienot ”hiekkasärjet” joissa oli oikein mukavaa viettää ”rantalomaa” ja napata muutama kuvakin. Ja löysin jonkun hylkäämät kauniit aurinkolasitkin jotka nappasin päähäni. Ei muuta kuin kuvaamaan. Ja mä nauroin taas maha kipeänä, että meillä vaan onkin hauska huumorintaju, ainakin omasta mielestämme.

Tämän suuren joen varrella oli kuvauspaikkamme :-)

Uskokaa tai älkää, mutta me löydettiin lopulta sieltä(kin) pois ja päästiin autolle. Kävimme välillä kaupassa tankkaamassa evästä kun alkoi hiukomaan tää kaikki metsässä ravaaminen. Vaan ei me tähän(kään) vielä lopetettu kätköjen hakemista vaan kävimme poimimassa ne kuntopolun viisi kätköä pois kuleksimasta. Niistä ei ole sen enempää kerrottavaa kuin, että ne oli erilaisissa puissa. Oli kahdessa kuusessa, katajassa, haavassa (kait) sekä männyssä. Nämä kun oli haettu, olisi vielä ollut bonuskätkö jonka koordinaatit sai näiden kätköjen vihjeistä. Enää näin viiden tunnin rämpimisen jälkeen ei jaksanut ajatellakaan mitään bonuksia. Ellei ne olis sattuneet olemaan jotain syömistä.

Päivä oli pitkä, mutta antoisa. Tulihan taas naurettua, ei painanut mieltä syöpä eikä tissi eikä tissitömyys. Ei siellä metsässä kukaan tule kyselee onko sulla molemmat tissit tai sairastatko jotain. Vaan tarkemmin ajatellen, ei multa ole missään muuallakaan kysytty onko mulla molemmat tissit tallella. Ihan alkaa tuntumaan ettei ketään kiinnostakaan mun tissini, ei muita kuin mua (ja ehkä vähän Ukkokultaa). Aika mukava ajatus, en olekaan kummajainen (ainakaan niin kauan kun pidän vaatteet päälläni). Ja pidänhän mä, en niitä ainakaan ulkona riisu.

Itse asiassa pidän jatkuvasti jopa pipoakin päässä, en sen takia että kaljuani häpeäisin vaan koska tuulessa tulee ikävän kylmä. Ja näin ollessa taas viikko jolloin valkosolut on matalimmillaan, ei ole syytä vilustua eikä saada muutakaan pöpöä. Näin lomalla kun haluaa välttää sairaalareissut. Ja muulloinkin, viime kertainen sairaalareissu kun on vielä tuoreessa muistissa. Kun melkein kuolin nälkään. Joo, mä en halua kokea sitä uudelleen, pidän sitten mieluimmin pipoa päässäni. Ja varon pöpöjä. Ja hämähäkkejä. Ja lihansyöjämuurahaisia. Ja käärmeitä. Ja ja ja ja...

Eka tissitön päivä

Keskiviikko 15.6

Herään puoli kuusi, kun yöllinen (sama joka ei suostunut tuomaan mulle ruokaa, koska en sattunut olemaan hänen potilaansa) hoitsu käy kuiskailemassa OMALLE potilaalleen jotain, ei onneks tule mulle juttelemaan. Meillä ei ole mitään keskusteltavaa toistemme kanssa. Kaksi ja puoli tuntia aamupalaan, pureskelen huuliani niin että sattuu.

Kahdeksalta kolistelee apu paikalle, ruokaa. Iloni oli selkeästi ennenaikaista, huomaan sen heti ekasta lauseesta. Kysyvät otanko kahvia vai teetä? Kahvia kiitos jos sattuu olemaan soijamaitoa. Ei ole, valitettavasti. Leikin yllättynyttä. Kysyn mahtaako sulla olla mulle mitään syömistä. On tokikin, yksi siivu leipää. En tosiaan tiedä alkaako itkeä, nauraa vai huutaa. Tämän yhden leipäsiivun kylkeen sain kaksi siivua leikkelettä (eikä kukaan kyseenalaistanut oliko kyseinen possuraukka juonut eläessään maitoa) sekä kaksi siivua tomaattia, kupin teetä ja lasin tuoremehua (oli melkein yhtä pahaa kuin eilinen omenatuoremehu). Kysyin rauhallista teeskennellen, että mitens olisi vaikka jogurtti (soija tai kauraversio) koska toisetkin potilaat saavat ja se vähän niin kuin saatana kuuluu mulle, koska mä maksan tästä olostani täällä!!!! Tämä ruokavalioni on ilmoitettu kaksi viikkoa sitten joten ei tää nyt kauhean yllätyksenä voinut teille tulla. No ei tullut ei, mutta kun keittiössä ei sattunut olemaan yhtään erikoisjogurttia, hän oli kovin pahoillaan. Mutta haluatko toisen siivun leipää? Ootas ihan kun mietin, että toinen siivu leipää.. Hhmm, olisihan se kova sana tässä helvetin nälkäkuolemassa joten annappas nyt toinen siivu sitä kuivaa leipää. Niin sain kaksi siivua leipää ja samat lisukkeet mitä jo luettelin. Ja tosi nopeaan ne kaikki hävis tuulen suojaan, ei tosiaan montaa haukkaisua tarvinnut leivistä ottaa. Söinkin niin nopeaan etten ehtinyt edes kuvaa ottamaan.

Tämän yltäkylläisen aamiaiseni ollessa jo lopuillaan saapui tämä samainen pelastava sielu paikalle hengästyneenä. Hän oli juossut toiselle osastolle ja varastanut mulle sieltä viimeisen yosa-jogurtin. Voi, mä olin niin otettu, mikä pelastava enkeli. Ehkä sittenkin selviän kello kahteentoista kunnes saapuu seuraava minitalistinen ateriani.

Näin kauniit maisemat mulla oli :-)

Lääkäri käy tervehtimässä. Kertoo leikkauksen menneen hyvin, rintani oli ollut painava (olikohan mun kaikki synnit pakkautuneet just sinne), mutta painoa ei osannut sanoa, ksoka lähettivät sen suoraan patologille. Siellä se rintaraukka nyt köllöilee patologin pöydällä. Pitäisivät hyvää huolta hänestä, niin minäkin tein.

Lekurin katsoo haavat, siistiltä näyttää. Kysyy onko rinnassa olevan tatuoinnin alla käärme, leikkauksen aikana joku hoitaja oli sen huomannut. Kiva, että olivat viihtyneet leikkaussalissa. Lekuri sanoi jatko-ohjeita, jälkitarkastus kahden viikon päästä ja sairasloma siihen saakka. Oho, tingin sairaslomani mielestäni kolmeen viikkoon ja lekuri sitä nikotteli. No hän oli vielä nokittanut ja kirjoitti vain kaksi ja puoli viikkoa. Onneks sitä saa lisää tarvittaessa. Hän ei pääse jälkitarkastukseen koska on lomalla, toivottelemme toisillemme hyvää kesää, loppu elämää ja lopuks toivomme ettemme tapaa enää näissä merkeissä. Sitähän ei voi tietää, saattaa olla ettei enää koskaan meikäläisestä löydy mitään ylimääräistä ja sen huonomman vaihtoehdon me jokainen tiedämme, sitä tuskin tarvitsee edes ääneen sanoa (kirjoittaa).

Omahoitajani käy välillä tuomassa mulle erilaisia papereita mihin tutustun. Kertoo mun saavani matkaan pumpulisen tisulin (joo, nyt soi Sleeppareiden pumpulitissit päässäni), kysyy minkä kokoinen saa olla. No ei minkään kokoinen, koska ei mulla ole mitään vasemmallakaan puolella, joten kaikista pienin kiitos. Myöhemmin käydään hänen kanssaan kaikki paperit lävitse ja saan tissini. Lähtiessämme huoneesta jossa asiat selviteltiin tiputin vahingossa pussukan jossa tissi oli. Oho, mun tissi tippui, sanoin. Häntä alkoi kovasti naurattamaan. Sanoin, ettei tää ole niin vakavaa, vaikka olemme vakavan asian äärellä ei sovi unohtaa huumoria kuitenkaan. No, tajuan kyllä etteivät he voi alkaa vitsailemaan asian suhteen, mutta mulle se suotakoon.

Fyssari käy näyttämässä mulle jumppaliikkeet mitä teen aamuin illoin, hyvät on liikeradat. Varoittelee, että ne saattaa siitä vielä huonontua. En usko, mä jumppaan ne vetreäksi. Mutta toisin tulee käymään..

Aika matelee, käyn joutessani kahvilassa. Kyselen roosanauhaa, mutta heillä ei ole sellaisia myynnissä. Itsekseni ihmettelen tätä kovasti, luulisi kahvilassa joka sijaitsee sairaalassa jossa on rintarauhaskirurginen osasto, olevan juurikin myynnissä roosanauhoja. Itse jos olisin siellä yrittäjänä niitä olisi myynnissä niin paljon, että riittäis. (sivuhuomautuksena kerron ihanasta työkaveristani joka laittoi ennen mun töistä pois jääntiä rosanauhan rintaansa. Se oli niin kaunis ele, että itku meinasi tulla. Hän osoitti myös sillä lailla tukensa. Työkaverini ovat niiiiin ihania) No, mä en ole kyseisessä kahvilassa yrittäjänä enkä kauaa enää potilaanakaan. Heti kun saan taas ruokaa meikä lähtee. Ihana kundini tulee mua hakemaan, mutta vasta kun mutsi on saanut ruokaa. Hän jos kuka myös tietää ettei mua voi katsella ollessani nälkäinen.

Niinpä koittaa taas ruoka-aika. Tuo päivän kohokohta. Nyt jo kysyn valmiiksi onko ruoka maidoton ja gluteeniton. Ruoan jakaja tympeänä sanoo sen olevan, hoitajasi ovat sellaisen tilanneet joten kaipa se on. Niin tosiaan luulisi, mutta ei se niin itsestään selvää ollut aamullakaan. Aamuinen jogurttivaras ei muuten ollut enää näkyvissä, joko hänet mestattiin tai kädet katkaistiin?? A-P-U-V-A mitä mä oon tehnyt??? No, toisaalta, mä olin ansainnut sen jogurttini!!

Ruokani oli siskonmakkarakeittoa (joo, ei ihan bodarin ruokaa, mutta päätin olla niuhottamatta kun en saanut riisiä ja jauhelihaa parsakaalin seurassa). Se soppa (kaikki neljä lusikallista) oli muuten tosi hyvää. Sen seurassa sain jälleen muutaman pienen palan leipää ja muutaman kurkun, mä oikein hyrisin onnesta. Mutta tämän kaiken päälle mä sain palan taivasta. Uunissa valmistettua omenaa (olisiko toiselta nimeltään uuniomenaa??) ja sen kanssa kukkurallinen kermavaahtoa. En jaksanut edes miettiä olisiko kermavaahto soijasta tehtyä. Olin valmis paskomaan vaikka kaksi viikkoa saadakseni tuon herkun syötyä kaikki. Kaikkien onneks se oli muuten soijakermavaahtoa (pikkaisen alko itseänikin jännittämään miten käy..). Se tosiaan oli pala taivasta. Sillä oli kuitattu kaikki kipu, kärsimys, nälässä kituminen ja kahviton elämä mitä jouduin sairaalassa viettämään. Vielä toinen annos samaa ja olisin varmasti taannut jokaisen kyselijän asuntolainatkin!!

Sitten tuli aika pakata kamat ja suoriutua sairaalasta kotiin. Ihana oma kundini tulee mutsia hakemaan, saan relata autossa ja ei tarvitse mennä junalla ihmisten pällisteltäväksi. Nythän mulla roikkui matkassa koko aika dreenipussi joka ei onneks kovin läpinäkyvä ollut. Ehkä se meni vähän ikään kuin olkalaukusta.

Kundi tuli meille kahville ja höpöttämään. Heti hänen lähdettyä vedin rapiat kaksi tuntia unta palloon. Hiukan veroitti edellisyön huono nukkuminen. Sitten mä taas söin tuota jumalten ruokaa, bodarin safkaa joka on kai keksitty taivaissa. Riisiä ja jauhelihaa. :-) 

Ukkokullan tultua kotiin lähdimme kirjastoon ja apteekkiin käymään. Kävin Lindexissä kyselemässä proteesiliivejä itselleni (aivan kuin joku olisikaan kuvitellut mun kyselevän niitä Ukkokullalle), mutta ei heillä ollutkaan sellaisia. Olin ilmeisesti saanut väärää tietoa tai sitten heillä ei ollut valikoimissa koska ovat varmaan vähän kysyttyä liivimallia. Itselleni tuli hyvä mieli, kehtasin asiaa kysyä eikä myyjä edes purru mua. Vielä on matkaa yleiseen suihkuun menemiseen, mutta ensi askeleet sitä kohti on jo otettu!!

Ensimmäinen kokonainen tissitön päivä vietetty, näitä on toivottavasti vielä tuhansia edessä. Paitsi ettei me toivota mitään kuten muistatte, ME tiedetään näitä tissittömiä päiviä olevan vielä tuhansia edessäni!!

Ps. Jos joku sai mielikuvan etten muuta ajattele kuin ruokaa on hän aivan pirun oikeassa. Se pyörii tosiaan mielessäni aamusta iltaan, riisi ja jauheliha!! :-)