Lauantai
13.8
Heti aamusta kuulen sen mitä ei näin aamusta haluaisi
kuulla, vesisateen!! Ajatuksena oli, että tänään olisimme käyneet poimimassa
muutamat lähikätköt, mutta sade sotkee suunnitelmat. Joutuu pyhittämään
tämä(kin) päivän olympialaisille. Toisaalta ei se haittaa, koska eilen alkoi
yleisurheilu. Mutta satoi tai ei, niin ulos oli mentävä, ainakin isomman
koiruuden kanssa. Meidän Wilma kun on sellainen hieno helma, ettei hän sateessa
voi turkkiaan kastella!
Niinpä mä lähdin Junnun kanssa ulos, vaan ei siitäkään
meinannut mitään tulla. Hän kun joutui pysähtelemään metrin välein katsomaan
joko muu seurue (Wilma ja Ukkokulta) tulisivat takana. Hän ei voinut ymmärtää,
mikseivät he olleet mukana. Turhaan siinä on selittää, että toiset ovat
sokerista tehty eikä voineet ulkoilla sateella. Ei meidänkään lenkki ollut
samanlainen kuin normaalisti aamuisin. Kymmeniä kiloja koiraa on meinaan ikävää
vetää perässään. Kuusi kiloa koiraa vaikka kantaa tarvittaessa, mutta ei
kymmeniä kiloja, ei ainakaan tällä kipeällä/kireällä kädelläni. Tulihan taas
todistettua mitä on koiran ilma (ei meidän koiran) ja miltä tuntuu olla kuin
uitettu koira. Ei mukavalta!!
 |
| Tässä ollaan menossa sekä tulossa |
Päivä menee enemmän tai vähemmän sisällä sateen takia.
Ehdin hyvin päivittämään blogia joka meinaa laahata koko aika viikon
jälkijunassa. Vaan ei ihan joka päivä ehdi tätä kirjoittelemaan, sitten kun
aloittaa niin siinä meneekin tunti tai pari (tätä kirjoittaessani meni pari tuntia). Niin tälläkin kertaa ja niin
saadaan päivä kivasti vietettyä. Kun sade lakkaa lähdemme katselemaan niitä
lähellä olevia geokätköjä. Otamme koirat mukaan, nyt he taas kävelevät reippaasti,
onhan molemmat mukana eikä heidän tarvitse etsiä toisiaan tai meitäkään koska
mekin ollaan matkassa mukana.
Löydämme ensimmäisen kätkön paikallisen karaokebaarin
läheltä. Hyvä ettei oltu kätköä piilotettu baaritiskille, olis jäänyt ainakin
multa hakematta se. Meikäläisen kiipeillessä aidan päällä sai paikalliset
laulajaihmeet ja heidän kaverinsa ihmettelemistä. No, ihan sama, kätkö löydetty
ja voidaan jatkaa matkaa. Eikä muuten hetkeäkään liian myöhään. Kännissä,
nuotin vierestä ulistu aikuinen nainen on liikaa, ainakin siihen aikaan,
kuudelta illalla koiria ulkoiluttaessasi!!
Seuraava kätkö löytyikin ihan lähettyviltä. Matkalla
sinne näimme paikallista dramatiikkaa. Polliisit esittelivät paikallisille
maahanmuuttajille autonsa sisustusta ja varmasti saivat tutustua myös
paikallisen poliisilaitoksen makuutiloihinkin ja eväisiin. Ja sitten vielä
sanotaan, ettei meillä olla vieraanvaraisia ja pidetä vieraista huolta. Mun
mielestä toi oli vieraanvaraisuutta parhaimmillaan.
Kätkö löytyi bussipysäkiltä. Ei, hän ei ollut
odottamassa bussia jota ei tullut vaan hän köllötteli päivää katoksen katolla.
Hiukan hankala paikka tietty majaansa pitää, mutta tyylinsä kaikilla. Jos kätkö
haluaa olla bussikatoksen katolla niin mikä minä olen sitä arvostelemaan.
Olkoon siellä ja nauttikoon, ei ainakaan kastu jos sattuu tulemaan koiran ilma,
joka tänään olikin. Olisin minäkin voinut silloin seistä katoksen alla vaan
enpä seissyt vaan olin perästä vedettävän koiran kanssa lenkillä.
Kolmas kätkö olikin sitten paikallisen lämpökeskuksen
lähellä. Tää oli kyllä meitä ovelampi. Ei antanut itseään löytää, ei sitten
millään vaikka kuinka sitä etsimme. Koirat siinä haistelivat ja tutustuivat
paikkoihin samalla ja sitten Wilmaa kohtasi jokin kamala joka hyökkäsi hänen
varpaisiinsa. En tiedä mitä kävi, mutta Wilma raukka ei suostunut enää yhtään
astumaan oikealla takatassullaan. Hän harotti varpaitaan ja yritti nuolla sitä
koko aika. Nappasin Wilman syliini ja sitten lähdettiin. Kaikki maailman
kauhuskenaariot pyöri päässä siitä miten huonosti tässä saattaa käydä. Välillä
yritin jos kävelisi itsekseen, mutta ei. Ukkokulta otti ja kantoi hänet
perille. Ei tullut siinä paniikissa mieleen, että toinen olisi voinut jäädä
sinne ja toinen olisi hakenut auton sillä aikaa. Paniikki ja pakokauhu kun
iskee, niin ei siinä kyllä järkevästi ajatella.
Wilma saatiin onnellisesti
kotiin saakka. Ilta kului häntä koko aika tarkkaillen. Illan edetessä hän alkoi
taas tassuaan käyttää joten selvittiin pelkällä säikähdyksellä. Mietittiin,
että olisiko jokin muurahainen (lihansyöjä sellainen) pistänyt häntä tassuun
tai sitten jokin maa-ampiainen. Toisaalta hänen tassunsa ei ollut turvoksissa,
ei vuotanut mitään eikä muutenkaan mitään näkyvää ollut. Ehkä häntä vaan
kyllästytti kävellä ja näin sai kyydin takaisin kotiin. Tai sitten on jo aivan
kyllästynyt geokätköilyyn ja halusi lähteä. Pitääkin näköjään lukea tiimin kanssa
tiimin säännöt uudestaan. Muistelen kyllä, että siellä oli pienellä räntätty
teksti huijaaminen kielletty kätkön etsimisen alkaessa kyllästyttämään. Pitänee
lukea kyseinen kohta uudestaan tiimimme jäsenelle!!
Illalla käymme vielä Junnun kanssa katsastamassa yhden
kätkön läheisellä golf-kentällä. Tällä kertaa häntä ei tarvitse vetää
perässään. Hänkin tietää, ettei Wilma voi nyt lenkkeillä kipeällä tassullaan.
Nautimme toistemme seurasta, itsekin saan kerrankin lenkkeillä koiran kokoisen
koiran kanssa. Wilma kun enemmänkin muistuttaa lelukoiraa (tätä ette sitten
kerro hänelle). Kätkö löydetään ja palaamme kotiin. Päivän saldona on kolme
kätköä ja yksi löytämätön. Tästä on hyvä jatkaa huomenna etsintöjä.
Sunnuntai
14.8
Tänään on hyvä päivä, niin hyvä kun siitä haluaa tehdä
ja mähän haluan tästä hyvän päivän. Heti aamusta menen sauvakävelylle
läheiselle metsätaipaleelle. Edellisestä kerrasta viisastuneena käyn ennen
lähtöä jo vessassa ja pysyn kaukana asutuksesta. Menen siis läheiselle kuntopolulle
ja en ainoastaan kävely mielessäni vaan joku ystävällisyydessään on piilottanut
sinne myös useita kätköjä, tuolle peräti 1,8km lenkille. Käyn ensimmäisen
kätkön paikallistamassa ja jatkan matkaani. Ihanaa kun jalkojen alla on jotain
muuta kuin asvalttia. Paljon mieluimmin lenkkeilen metsässä/pururadalla kuin
maantiellä. Niveleni kiittävät mua tästä!
Lenkistä suoriuduttuani on aamupalan ja koiralenkin
aika. Jos ihmettelette miksi lenkkeilen itsekseni ja sen jälkeen vasta koiran
kanssa, voin sanoa, että jos tuntisitte Wilman niin ette ihmettelisi. Hän kun
ei normaalisti tule metsään ellei häntä sinne kanna. Ja jos tuleekin niin
minuutin päästä haluaa syliin. Ja eilen huomasimme, että lenkkeily kuusi kiloa
painavan koiran ollessa sylissä ei ole mua varten. Siitä johtuen siis lenkkeilen
itsekseni ja sitten koiran kanssa.
Näiden jälkeen lähdemme Ukkokullan kanssa taas
geokätköilemään. Ensiksi nappaamme metsästä (miksi kätköt on usein metsässä?) Tai miksi ne tulee etsittyä just silloin kun edellisenä päivänä on satanut
kaatamalla koko päivän? On kuin suolla tarpoisi. Löydämme tämän ja jatkamme
matkaa paikalliselle raviradalle. Tämäkään kätkö ei kauaan ole meiltä piilossa,
vaan löydämme sen nopeaan. Paikka on kyllä parhaat päivänsä nähnyt, ehkä joskus
viisikymmentä luvulla. Tai mistä mä tiedän, vaan oli siellä yksi kopukkakin
liikenteessä.
 |
| Kukkuuuu!! |
Seuraava etappi on siirtolapuutarha jonka ympärillä on
viisi kätköä. Matkalla sinne pysähdymme ihailemaan paikallista, jo
suljettua bensa-asemaa. No ei vaan, napataan yksi kätkö siitäkin pois
kuljeksimasta. No eihän me sitä mukanamme viedä vaan jätetään kiltisti
seuraaville löydettäväksi vaan saamme me omaan repertuaariin jo ties kuinka
monennen löydön ja sehän on tässä hommassa tarkoituskin.
Tämän jälkeen menemme sinne siirtolapuutarhaan. Se
onkin muuten varsin idyllinen paikka. Siellä olisi ollut muutama mökki
myytävänäkin, mutta jätettiin nyt tarjoukset tekemättä. Vähän turhan pitkä
matka olisi käydä mökkeilemässä siellä.
Eka kätkö löytyi metsästä (yllätys yllätys) ja se oli
toteutukseltaan kyllä paras mihin olemme törmänneet. Sen eteen oltiin
todellakin nähty vaivaa. Oli rakennettu ”linnunpönttö”, maalattu se ja sisälle
laitettu hieno puupalikka johon kätkö kirjattiin. Palikassa oli tehty lyijykynille
omat kolonsa. Pöntön ”ovessa” oli kiinnitetty pelotteeksi hämähäkki ja pöntön
sisällä löytyi vielä purkillinen pikku hämähäkkejä. Todella mahtavasti keksitty
ja ideoitu kätkö, tästä suuret plussat hänelle joka sen oli tehnyt.
Seuraava kätkö olikin perinteinen puussa oleva purkki, kirjattu löydetyksi. Kolmas oli sitten hiukan kinkkisempi ”Taunus koivun alla.”
Sekin löydettiin, tosin pienen etsimisen jälkeen. Hauskan tästä teki se, että kyseisellä
paikalla oli aikoinaan ollut autoromuttamo ja totta totisesti oli Taunuksen
romun osa maan peitossa jonka päällä oli sitten kaadettu koivuja. Vaati tosiaan
etsimistä ja miettimistä vaan saatiin kirjaus tästäkin. Tämäkin oli tosi
kekseliäs ja hauska toteutus.
Neljäs kätkö löytyi taas metsän siimeksestä ja
siihenkin saimme laittaa puumerkkimme. Tässähän onkin kohta puoli Kokkolaa
valloitettu. Matkamme jatkui ja viidennen löysimme jonkin maston lähettyviltä. Kaikki
tältä alueelta tuli löydettyä joten oli aika palata takaisin autolle.
Koska Ukkokullalla oli tässä vaiheessa jo akku loppunut puhelimesta,
niin jouduimme olemaan mun suunnistamana mun puhelimella tai ihan vaan mun
suunnistustaidoilla jotka ei sitten todellakaan ole kaikkein parhaimmat. Jos
satutte muistamaan kertomani kokemuksemme suunnistus matkastamme joka kesti
vaatimattomat kolme tuntia pelkkää tuskaa metsässä!!
Nytkin päätin, että tuonne
mennään, oli siinä polkua tai ei. Mähän vaikka teen sen polun siihen. Ja niin
mä jouduin tekemäänkin. Ei löydetty oikealle tielle, mutta löydettiin hienot ”hiekkasärjet”
joissa oli oikein mukavaa viettää ”rantalomaa” ja napata muutama kuvakin. Ja
löysin jonkun hylkäämät kauniit aurinkolasitkin jotka nappasin päähäni. Ei
muuta kuin kuvaamaan. Ja mä nauroin taas maha kipeänä, että meillä vaan onkin
hauska huumorintaju, ainakin omasta mielestämme.
 |
| Tämän suuren joen varrella oli kuvauspaikkamme :-) |
Uskokaa tai älkää, mutta me löydettiin lopulta
sieltä(kin) pois ja päästiin autolle. Kävimme välillä kaupassa tankkaamassa
evästä kun alkoi hiukomaan tää kaikki metsässä ravaaminen. Vaan ei me
tähän(kään) vielä lopetettu kätköjen hakemista vaan kävimme poimimassa ne
kuntopolun viisi kätköä pois kuleksimasta. Niistä ei ole sen enempää
kerrottavaa kuin, että ne oli erilaisissa puissa. Oli kahdessa kuusessa,
katajassa, haavassa (kait) sekä männyssä. Nämä kun oli haettu, olisi vielä
ollut bonuskätkö jonka koordinaatit sai näiden kätköjen vihjeistä. Enää näin
viiden tunnin rämpimisen jälkeen ei jaksanut ajatellakaan mitään bonuksia. Ellei
ne olis sattuneet olemaan jotain syömistä.
Päivä oli pitkä, mutta antoisa. Tulihan taas
naurettua, ei painanut mieltä syöpä eikä tissi eikä tissitömyys. Ei siellä
metsässä kukaan tule kyselee onko sulla molemmat tissit tai sairastatko jotain.
Vaan tarkemmin ajatellen, ei multa ole missään muuallakaan kysytty onko mulla
molemmat tissit tallella. Ihan alkaa tuntumaan ettei ketään kiinnostakaan mun
tissini, ei muita kuin mua (ja ehkä vähän Ukkokultaa). Aika mukava ajatus, en
olekaan kummajainen (ainakaan niin kauan kun pidän vaatteet päälläni). Ja
pidänhän mä, en niitä ainakaan ulkona riisu.
Itse asiassa pidän jatkuvasti jopa
pipoakin päässä, en sen takia että kaljuani häpeäisin vaan koska tuulessa tulee
ikävän kylmä. Ja näin ollessa taas viikko jolloin valkosolut on matalimmillaan,
ei ole syytä vilustua eikä saada muutakaan pöpöä. Näin lomalla kun haluaa
välttää sairaalareissut. Ja muulloinkin, viime kertainen sairaalareissu kun on
vielä tuoreessa muistissa. Kun melkein kuolin nälkään. Joo, mä en halua kokea
sitä uudelleen, pidän sitten mieluimmin pipoa päässäni. Ja varon pöpöjä. Ja
hämähäkkejä. Ja lihansyöjämuurahaisia. Ja käärmeitä. Ja ja ja ja...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti