V-ä-s-y-t-t-ä-ä

Sunnuntai 7.8

On viimeinen työpäivä ennen lomaa. Kesäkuussa jäädessäni sairaslomalle tissin leikkauksen takia, ajattelin, etten halua lomaa heti miten pitää sen jälkeen. Niin vaan mieli muuttunut, koska ei kesäkuun saikku ihan lomasta mennyt. Sitä kärvisteli kivuissa ja säryissä, siinä kamalassa 37 asteen kuumeessa, josta voit käydä lukemassa täältä. Joten, nyt olen iloinen siitä etten kysynyt lomani siirtoa. Olinpas kaukaa viisas.

Saan työkaveriltani ostaa punaviinimarjoja, hänen lapsiensa poimimia. Mullahan on jo pakastin täynnä marjoja, mutta vielä sinne mahtui. Nyt tosin alkaa olemaan jo hiukan tiukkaa tilan kanssa, mutta vielä on puolukat saatava. Sulatan pakastimenkin, tässä mennään vähän niin kuin perse edellä puuhun. Eka hankitaan pakastin täyteen marjaa ja sen jälkeen aletaan sulattamaan sitä. Mutta mitäs sillä väliä millä edellä sinne puuhun mennään, eikös vaan ole pääasia että sinne mennään? Ja marjaa riittää pitkin talvea, se on kans vähän niin kuin pääasia.

Iltapäivästä alkaa väsyttämään, taitaa ”väsymyspäivät” alkaa aiemmin kuin viimeks. Viime kerralla ne alkoi vasta maanantaina, nyt jo sunnuntaina. Kortisonia kun syödään samaan aikaan sytostaattitiputuksen kanssa niin sen loppuminen pistää kropan aivan sekaisin. Jo muutaman päivän kortisonikuuri saa sen ihan sekaisin, mitä ihmettä se mahtaa tehdä jos sitä joutuis syömään enemmän ja useammin. Todellakin toivon etten joudu koskaan kokemaan. Tämä väsymys meinaan on sellaista lajia,  ettei se meinaa mennä levolla ohi, aina vaan tuntuu, että tossu painaa. No, antaa painaa vaan, mulla on loma.

Alkaa orastava päänsärky vaivaamaan. Onko nyt tulossa sivuoireita? Mahtaako tulla muutakin kuin päänsärkyä? Keuhkoissa tuntuu taas, hengittäminen on jälleen heikompaa kuin normaalisti. Ei kuitenkaan ihan niin pahaa kuin viimeksi, tän kanssa sietää olla. Jotta saisin nukuttua ”pienet” päikkärit lähtee Ukkokulta tiimi kaverinsa kanssa kätköilemään. Käytän tilaisuuden hyväkseni ja nukun toista tuntia. Illalla mennessäni nukkumaan en edes huomaa nukkuneeni päikkäreitä. Tää kortisoni, tää vie järjen.

Tiimikaverini olivat löytäneet kätköjä, ei siis hukka reissu :-)

Maanantai 8.8

Aloitetaan aamu parturin hommilla. Vaikka tukka lähtenyt niin sitä kasvaa kuitenkin takaisinkin. Se on hentoa sänkeä, mutta haluan siitäkin eroon. En halua itselleni sinne tänne siiltä, se olisi turhan eksoottista, joten leikataan kaikki pois. Ukkokulta auttaa mua sheivaamaan kaljuni. Tää on jotensakin niin huvittavaa, ajella jo valmista kaljuaan. Mutta jos pidetään kalju, niin pidetään kunnolla ja pidetään tyylillä. Ei mitään puoliksi tehtyä vaan täysillä. Olenhan niin on-off ihminen, myös kaljuni kanssa.

Parturi hommien jälkeen menen fyssarille. Ensinnäkin ei mene sellaista junaa,  johon olin kuvitellut meneväni ja seuraava jolla pääsen lähtemään on myöhässä. Tästä johtuen joudun melkeenpä juoksemaan paikan päälle. Olen tasan kympiltä paikalla, jonkun kellon mukaan. Jonkun toisen mukaan olen pahasti myöhässä, riippuu mistä kellosta haluaa aikansa tarkistaa. Itse asiassa olen sisällä tasan klo 10 ja ulkonakin jo 10 yli. Vakkari fyssari on lomalla ja sijainen haluaa ennen hoitoa katsoa kättäni. Pyytää nostamaan kädet ylös. Huokaisee ja sanoo, että näkeehän sen korvillakin, että käteni on todella kireä. Ja sitä se tosiaan taas on. Äänitehostusten saattelemana saa kättä aukaistua, naps naps naps. Ja on heti helpompi olla taas. Käteni on käsittelyn jälkeen kuin kuhmuista perunapeltoa, kuivuneet imusuonet on katkaistu ja neste lähtee taas kiertämään.  Käteni ei ole kaunis näky, mutta en ajatellut sitä kenellekään nyt esitellä. 

Menen kotiin ja mitä siellä teen, menen nukkumaan.

Koko päivä menee välillä nukkuen ja välillä olympialaisia katsoen. Olen kaikki ruokainen urheiluhullu kun on kyse olympialaisista. Mulle kelpaa ammunta, ratsastus, koskenlasku, rugby, ihan mikä vaan laji. Mä jaksan katsoa, mua kiinnostaa kaikki. Mitään en niistä ymmärrä, mutta katsoa sitä, kuinka toiset antavat kaikkensa, elävät unelmaansa ja ovat tehneet varmasti tuhansia tunteja töitä asiansa eteen, sitä mä jaksan katsoa ja ihailla.

Ja samalla jaksan kauhistella näiden olympialaisten hintaa, kuinka jumalattoman paljon niihin satsataan rahaa vain muutaman viikon tähden. Jokaiseen lajiin täytyy olla omat areenansa, katsomonsa ja kenttänsä. On ratsastukselle omansa, golfille tehty järjettömän suuret kentät, on ammunnalle, uinnille, voimistelijoille, hitto lajille kuin lajille omat paikkansa. Ja mitä niille tehdään näiden jälkeen? Jäävät tyhjilleen seisomaan, rapistuvat käyttämättömänä ja rahat mene täysin hukkaan. Onko köyhällä maalla oikeasti rahaa tuollaiseen? Eikö nekin rahat voitaisi laittaa maan kehitykseen, köyhien auttamiseen jne jne. Urheilu on hieno asia joo, mutta hei, on vähän eri asia urheilla silloin aikoinaan kun olympialaiset on keksitty. Nykyään lajeja on tuhottomasti ja lisää pukkaa. Ja niille pitää jälleen rakentaa uudet paikat missä niitä toteutetaan ja vain sen takia, että penkkiurheilijat saisivat oikeita urheilijoita ihailla ja maata itse perse homeessa sohvalla, aivan kuten minäkin.

Mietin myös urheilijoiden huoltoa. Kuinka hiton paljon menee safkaa heidän kaikkien ruokkimiseen? Siinä ei paljon tunnu muutama kilo riisiä eikä parit kanapalat, niitä menee varmasti tuhansia kiloja. Ja se paskan haju mikä heistä kaikista lähtee, huh että mahtaa parsakaali haista. Entäs sitten siivouskulut? Menee lakanaa jos toistakin, siinä on siivoojilla pönttöjä pestävänä. No nää mietteet ei kuulu mitenkään urheiluun vaan tulee muuten vaan mieleen. Unohdan tällaiset ajatukset ja jatkan urheilun katsomista ja siitä nauttimista. Onhan vielä ihanan monta lajia näkemättä.

Kaiken urheilun katsomisen ja päikkäreiden välissä jaksan lähteä ystävän kanssa lenkille. Tunnin lenkin käymme tekemässä pururadalla ja parannellaan maailmaa samalla. Tämän raskaan urheilusuorituksen jälkeen on hyvä mennä takaisin sohvalle. Väsymys on aika massiivista, kortisonit sentään mitä taas mulle teitte.

Tiistai 9.8

Nukuin liki kymmenen tuntia ja tuntuu, etten olisi silmiä kiinni laittanut. Tiedän jo herätessäni, etten ole kummempia tänään kykenevä tekemään. Vaan ei ole tarviskaan, kunhan saan Wilman välillä ulos niin se saa olla tän päivän suurimmat ponnistukset. Pyhitän päivän levolle, koska en muutakaan jaksa.

Remontti/mittaus/ihmettelijä miehet käyvät soittelemassa ovikelloa niin ettei ihminen saa rauhassa nukkua edes päiväuniaan. Joudun nukkumaan muutamassa osassa. Ensin menee vajaa tunti ja koska se ei riitä vielä mihinkään niin otan toiset päikkärit myöhemmin ja ne onkin sitten jo melkein parin tunnin pituiset. Jos ette vielä ole tajunneet niin kerron, että nää väsymispäivät ovat todellakin juuri kirjaimellisesti sellaisia. Väsyttää ja tuntuu, ettei mikään uni riitä. Onneks nää kestää vaan sen muutaman päivän, en tosiaan jaksaisi jos mun olotila olisi aina tälläistä.

Sivuoireiden listaan voimme lisätä närästyksen. Tai ei oikeastaan voida lisätä koska sitä ilmeni päivän verran myös viime kierroksella. Nyt närästys on vaan astetta kamalampaa, tuntuu, etten voi olla missään asennossa. Ainoa mikä lohduttaa tässä vaiheessa on se, että viimeksi tää meni päivässä ohi. Toivon tällä kertaa käyvän yhtä hyvä tuuri. Oikein mikään ei maistu ja toisaalta tekee mieli jotain. Jääkaapissa on ollut varmasti puolisen vuotta soijakermavaahtopurkki joka pääsee käyttöön tänään. Saman aikaa siellä on ollut myös tumma suklaa ja sekin pääsee käyttöön. Keksin meinaan paistaa banaania ja sen kanssa suklaakermavaahtoa. Ei elämän tarvi sytostaatin, kortisonin ja väsymyksen takia ihan perseestä olla, siitä voidaan tehdä myös luxusta. Vähän herkkua ja avot, että taas jaksaa.

Todella helppoa ja nopeaa herkkua :-)

Närästyksen, hirveän väsymyksen ja mahakipujen (olivat ennen herkuttelua jo olemassa, eivät siis johtuneet siitä) jäi sovittu kahvittelu ystävän kanssa tekemättä. Täällä meillä kun ei vielä ole keksitty kahvilaa jossa asiakkaat saisivat välillä ottaa päikkärit, ei ainakaan sänky mahdollisuutta ole missään. Ja ei kai se kovin kivaa seuralaiselle olisi jos meitsi vetäis välillä sikeitä. Joo, hei sun kuulumiset on tosi mielenkiintoiset, mutta kun mulla tää kortisonin vaikutus lakkaa niin zzzzzzz…

Keskiviikko 10.8

Väsymys, jälleen selätetty ja voimme koko sanalla pyyhkiä persettä lattiaa. Miten voikaan olotila vaihtua näin kovasti vain yhdessä yössä? Yhtä hyvin kuin se vaihtuu väsymykseksi niin se voi vaihtua toiseen suuntaan. Tästä suunnasta pidän enemmän.

Aamupalan jälkeen käyn tekemässä sauvakävelylenkin itsekseni, ai kun mä olen tätä kaivannut. Leikkauksen jälkeen olen tainnut kerran pari käydä sauvakävelemässä, nyt meinaan ottaa sen ohjelmistoon ehdottomasti enemmän. Luulen, että käsiini kasvaa kohta sauvat. Onkohan se mahdollista? Yhtä mahdollista kuin selkään kasvaa sohva eli hyvinkin mahdollista.

Suunnittelen myös salille menoa tänään. Olemme huomenna lähdössä ajelemaan kohti Kokkolaa joten tänään on hyvä päivä käydä salilla. Mutta mutta. Aina ei asiat mene kuten suunnitellaan vaan iskee sellainen salakavala virus kuin laiskuus. Luulis, että kun olen levännyt kaksi päivää, niin jaksaisin kolmantena päivänä jo tehdäkin jotain. Joo, niin tosiaan luulis, mutta kun olen tarpeeksi venyttänyt salille lähtöä  päätän lopulta, etten sitten lähdekään.

Sen sijaan menen kirjastoon hakemaan itselleni matkalukemista (mikä todennäköisesti jää lukematta) ja samalla käyn paikallisessa Aasian kaupassa ostamassa itselleni evästä huomiselle matkalle. Ostan katkarapusipsiä, wasabisipsiä sekä nugettisipsiä. Voin kertoa teille, ilman että teidän tarvitsee kokeilla, näitä ei tarvitse kokeilla. Katkarapusipsit syön jo ennen kuin olen kotona, loput jätän huomille. Voidaan siis sanoa, että paskalta maistu, mutta tulihan kokeiltua.

Katkarapusipsistä ei ole kuvaa, koska söin ne ennen kuvausta :-)