Itseään toisteleva gramofoni

Sunnuntai 21.8

Viimeinen päivä olympialaisia. Alkaa ahdistamaan jo pelkkä ajatuskin. Mutta onneks olen ollut kaukaa viisas ja nauhoittanut lähetykset. Tosin saattaa olla, ettei niitä tule katsottua, mutta onpahan varalle. Kyllä mä painonnoston ja taekwondon katson, ne mitä jääneet katsomatta. Mutta muut saattaa ehkä jäädä katsomatta. Ei kun pitäähän mun katsoa telinevoimistelu, tiedä vaikka näkisin Uchimuran ja hänen pöheikkönsä.

Tai sitten mä ihailen vaan tätä kuvaa aina välillä :-)

Katsomme Ukkokullan kanssa naisten 1500m juoksua. Meinas mennä kahvi väärään kurkkuun, kun katselin osanottajia. Kaikki kunnioitus heille, mutta en ollut ihan vakuuttunut etteikö sinne olisi muutama mieskin mukaan päässyt. Habitus ei nyt ihan naiselta näyttänyt vaan olenkos mä nyt parhain arvostelemaan kenenkään naisellisuutta? Pää kaljuna, toinen tissi puuttuu ja hametta en suostu käyttämään koskaan, vaan mut näkee aina farkuissa ja hupparissa. Joten en ehkä ole se, joka voi ensimmäisen kiven heittää!!

Lähdin salille rakentamaan lisää lihaa (hope so) vaikka ei se tässä tilanteessani taida olla kovin realistinen ajatus. Vaan ei väliä, mulle pääasia on se, että mä saan tehdä sitä mistä mä tykkään ja mielellään tietty hyvässä voinnissa. Ja hyvin tässä ollaan voitu, ei vaan edelleenkään sivuoireet ilmoittele itsestään. Särkylääkettä en ole ottanut senkään vertaa kuin ekan tiputuksen jälkeen, ei vaan ole ollut tarvetta. Ja ei niitä tietty turhaan napsita, olen aina vältellyt särkylääkkeiden syöntiä. Vaan nyt ei saa, otettava on kun särkee vaan kun ei särje. Olen kuin itseään toisteleva gramofoni, tässä tilanteessa mielelläni olenkin.

Salilla olen jälleen yksin, missä kaikki oikeasti ovat? Vielä on kesää jäljellä joo, mutta aikas pian on taas se joulu ja silloinhan pitää jokaisen olla taas tikissä. Yleensä salit pullistelee porukkaa elokuussa kun aletaan sulattelemaan niitä kesällä hankittuja kiloja ja ei meinaa sekaan mahtua. Syyskuussa onkin sitten taas ne samat vanhat pierut paikalla jotka ei vaan tajua pysyä poissakaan. Taidan lukeutua jälkimmäisiin. Vaan saan mä itseni seurassa hyvän selkä/takareisi treenin väännettyä ja tietty samalla parit kuvat otettua. Onpas musta tullut narsisti, kohta saa tää loppua.

Koska sain hyvän treenin taas taputeltua ja samalla taputtelin itseänikin olkapäälle ja taisin jopa itseäni hiukan kehaista. Ei sentään, en mä siihen sentään ryhtynyt. Jotain rajaa. Palkitsen kuitenkin itseni ruoalla joka ei tällä kertaa olekaan oma tekemää vaan menemme Ukkokullan kanssa nepalilaiseen ravintolaan syömään. Ja taisin ollakin aikas nälkäinen koska en ehtinyt edes kuvaa ottamaan ennen kuin oli lautanen melkein nuoltu puhtaaksi. Tälläkään kertaa meidän ei tarvinnut pettyä ruokaan, mutta palveluun hiukan petyin. Alkuun emme saaneet kuin yhden sellaisen paperinohuen leiväskän (joku ehkä tietää sen nimen ja kertoo mullekin) ja laskua maksettaessa emme saaneet ollankaan suklaata. Ei sillä, että olisin suklaan perään mutta mulle ne on periaate kysymyksiä. Ne samat leivät ja samat suklaat kuuluu jokaiselle maksavalle asiakkaalle ja mekin maksoimme omat ruokamme. Joten missä suklaa, kysynpä vaan??

Käymme ruoan päälle vielä anopilla kahvilla. Ja pelaamme hiukan korttia. Tällä kertaa emme pääse ratkomaan kuka on kunkku kortinpeluussa sillä hänelle tulee lisää vieraita ja se on hyvä aika poistua takavasemmalle. Ja toisaalta turha siitä on taistella, mä olen kingi. Vähän kuten Ranekin oli ja samalla potkasen vähän seinää kuten paikkakunnalla on tapana.

Illalla käteni turpoaa kuin hyvin noussut sämpylätaikina. Se on oikeastaan aika friikin näköinen ja voin valehtelematta jopa väittää siltä tuntuvankin. Vasta ensi viikolla fyssarille, miten hitossa mä selviän sinne saakka? Etten sittenkin vahingossa lyönyt kädelläni sitä seinää kun piti potkaista? En oo varma, alkaa muisti heikkenemään. Ja näkö. Muukin kuin ulkonäkö. Nää kuuluu asiaan, vai kuuluikohan sittenkään? En muista ja ohjeista ei voi lukea kun ei näe. Enkä muista minne ne olen laittanut. Vai höpötänköhän mä omiani? Ehkä, usein ainakin, ei voi tietää. Eikä muistaa.

Maanantai 22.8

     

Jäi mietityttämään ne sorsat lauantaina. Aamusta heti ennen aamupalaa lähden sauvakävelylle ja päätän mennä Ankkalampi reitin. Siinä kun yhdistyy asvalttia sekä hiekkatietä, jalat kun ei kovin tykkää asvaltista. Suuntaan siis sinne ja ette arvaa mikä iloinen yllätys mua kohtas? Mun sorsat oli tulleet takaisin. Juma, lammessa ui sorsa jos toinenkin ja vielä kolmas ja neljäskin. Mä olin niin fiiliksissä, tästä ei voi tulla kuin hyvä päivä, mun sorsat ovat palanneet!! 

Jäin sitten miettimään missä ne olivat lauantaina olleet kun viimeksi heitä kävin katsomassa ja vaan yhden näin? Ei kai se pokemon niitä ollut kidnapannut? Pitänyt heitä puskassa piilossa? Vai olivatko lähteneet jollekin suviseuroille? Sorsien yhteisille kokoontumisajoille? Tulipa mieleen, että lauantai oli 20.8 ja alkoi sorsastus. Ei hitto, oikeesti? Lähtikö ne sorsastusta karkuun? Tuntevatko sorsat almanakan? Kattovatko kännykästään mikä päivä on vai oliko serkku soittanut toiselta puolelta suomea ja varoittanut, että nyt täällä paukkuu, nyt karkuun. Olen kuullut koirista jotka osaavat kellon, mutta sorsista jotka lukevat almanakkaa? Tää taitaa olla liikaa jo mullekin.

Siellä ne taas on, mun päivä on pelastettu :-)

Tästä tuli hyvä päivä (kiitos sorsien paluun). Aamupäivällä tuli ystäväni kylään ja hän toi mulle ihanat villasukat. Onni on ihanat ystävät!! <3 

Soitin myös fyssarille josko saisin aikaisemmin ajan kuin torstaille jolle oli aika varattu. Käsi turvottaa edelleen, mihinkäs se olis hävinnyt? En saa aikaa aijemmin, käden kanssa pitää nyt vaan pystyä elämään. Yritän sitä jatkuvasti venytellä vaan ei siitä suurempaa apua ole.

Käyn päivällä taas salilla. Nyt en voi kehua hyvällä treenillä koska se oli kaikkea muuta kuin hyvä, johtuen kädestä. Teen kuitenkin sen mitä pystyn eli rinta-ja hauistreenin sekä päälle vatsoja. Päätän jo nyt, että huomisesta tulee vapaapäivä ja seuraava treeni tulee olemaan vasta torstaina jolloin olen fyssarilla käynyt. Ja hyvä treeni tulee omaankin, on piiiiitkäääästä aikaa varattuna Valkulle treeniaika. Me ei olle treenattu yhdessä melkein kolmeen kuukauteen, ei sen jälkeen kun mulla meni se nilkka. Halutessasi virkistää muistiasi voit lukea siitä täältä.

Illalla kysyin Ukkokullalta, onko hänen rakkautensa ja mielenkiintonsa vähentynyt mua kohtaan sen jälkeen kun tissi on leikattu. ”Ei ole, kyllä se alkoi vähentymään heti ekan tapaamisen jälkeen.” ”Olipa kivasti sanottu, kiitos.” ”Hah hah, se oli vitsi. Ei ole rakkaus vähentynyt tissin myötä, ei ne olleet kovin kummoiset ennenkään.” Joopa joo, mitäs kyselin!!