Millainen matkani rintasyövän kanssa on ollut vol1

Viime kerran kirjoittelusta on mennyt jo niin paljon aikaa, että ihan hävettää. Asia on ollut useinkin mielessäni, mutta en ole saanu tehtyä asian eteen mitään. Mä olen ollut todella väsynyt näiden säteiden takia jotka ovat meneillään. Joka päivä tekisi mieli ottaa päikkärit vaikka yöt menee hyvin nukkuen. Useina iltoina olen jo yhdeksän jälkeen unten mailla tai ainakin sängyssä lukemassa. Vaan aivan yhtä väsynyt olen seuraavanakin päivänä. Tiedä sitten johtuuko se säteistä vai tästä pimeydestä eikä sillä ole oikeastaan mitään väliä, koska molemmat loppuu kohta. Huomenna vika sädetys, pimeys kestää vielä jonkin aikaa.

Väsymys ja saamattomuus on näkynyt myös siinä, etten ole laittanut yhtään mitään ylös eli en osaa sanoa mitä olisi minäkin päivänä tapahtunut. Tuskin kuitenkaan mitään ihmeitä, koskapa mulle.. En siis voi tehdä normaalia päivitystäni. Sen sijaan teen kollaasin matkastani kuvien kanssa. Vanhan toistoa joo, mutta sitähän se aina loppu vuonna on, käydään lävitse mitä tänä vuonna on tapahtunut ja mietitään mitä siitä opittiin. En tiedä opinko ite mitään, mutta uskon tämän vuoden mua jollain lailla muuttaneen. Ei musta varmaan yhtään parempaa tai mukavampaa ihmistä ole tullut, mutta sisäisesti ehkä olen muuttunut.

Myös blogin kirjoitus on tuntunut aivan ylitse pääsemättömältä ja tuntuu siltä, että kun loppuu matkani hoitopolulla, on myös hyvä lopettaa bloginikin. Tämä oli alunperinkin tarkoitus olla itselleni henkireikä matkallani parannukseen ja siinä se on toiminut tosi hyvin. Ja nyt kun tämä matka on taitettu ja uusi matka alkamassa, on tämän kirjan kannet hyvä sulkea. Ennen tätä matkaani kirjoittelin blogia matkastani elämäni kuntoon kun täytän 50v ensi vuoden syksyllä. Ajattelin alkaa sitä taas päivittämään, se on ajankohtaisempi kuin tämä. Vaikka kuntoni ei tule olemaan sellainen kuin olin sen ajatellut olevan, mutta eipä väliä. Arvostan enemmän sitä, että olen elossa. Täältä voit käydä jo kurkkaamassa entisiä kirjoituksia. Tämän blogin kirjoittamisen aikana on tuo blogi ollut tauolla. Nyt kun tämä joutaa tauolle, on aika kaivaa toinen esille. Eikö vaan?

Millainen matkani ja vuoteni on ollut? Pääsiäisenä, 25.3 löysin itseltäni patin rinnastani. Meni pari viikkoa ennen kuin sain tilattua itselleni lekurin ja sitten kun sinne viimein pääsin, sain ajan kuvauksiin vasta neljän viikon päähän. Näin jälkikäteen ajatellen todella erikoista viivytellä tuolla lailla, mutta näin se meni.

Katsoessani mitä kuvia olen sinä päivänä ottanut, löysin nämä. :-)

Ennen kuvauksia ja diagnoosin saantia jatkoin elämääni normaalisti. Löytäessäni patin oikeasta rinnastani nimesin sen heti Simo Syöväksi, aina välillä sitä tunnustelin ja mietin, mutta suurimman osan aikaa en suonut hänelle ajatustakaan. Miksipä olisin?

13.5 perjantaina kävin sitten mammografissa ja paksu-ja ohutneulanäytteissä. Samana päivänä sain soiton lekurilta ja hän kertoi puhelimessa diagnoosin, rintasyöpä. Hetken tuntui kuin olisi elämä pysähtynyt siihen, kuin se olisi maailman loppu. Hyvin nopeasti tajusin, ettei tämä ole minkään loppu vaan uuden elämän alku. Hetkeäkään en ole miettinyt, ettenkö tästä selviäisi, tiesin alusta saakka selviäväni.

Kesäkuussa sitten leikattiin, tarkemmin 14.6 ja paikkana toimi Kirurginen sairaala. Leikkaus meni hyvin, oleminen sairaalassa meinasi koetella hermoja, kun eivät antaneet bodarille ruokaa. Sain useampaan kertaan kysellä josko sitä evästä saisi ja loppujen lopuksi sitä tuli, melkein lähti jopa nälkä.

Ukkokulta kävi mua siellä katsomassa, vaikka olin vaan yhden yön siellä. Mutta ihanaa, että tuli. Heti sairaalasta kotiuduttuani söin heti omaa ruokaani, sitä mistä tulee hyvä oloa ja mistä vatsa kiittää.

Kotiin pääsin tosiaan heti seuraaavana päivänä ja siitä se parantuminen sitten alkoi. Dreenipussi roikkui leikatusta rinnasta, mutta ei haitannut yhtään. Kävin dreenin kanssa lenkillä heti kun jaksoin eli varmaan parin päivän päästä leikkauksesta. Salille meno oli kiellettyä kolmeen viikkoon ja se meinasi syödä naista.

Juhannusta vietimme Ukkokullan kanssa Mustikkamaalla kuvaten. Olinhan saanut juuri uuden kameran, tai me olimme saaneet Ukkokullan kanssa Ukkokullalta. Olihan meidän 10-vuotis päivämme.

Juhannuspäivänä jouduin myös käymään Meilahden päivystyksessä tyhjentämässä rintaani johon seroomanestettä kertyi leikkauksen jälkeen vielä hetken aikaa. Muistaakseni kävin kaiken kaikkiaan ehkä 10 kertaa punktreemassa sitä pois, mutta vain kerran Meilahdessa. Siellä päivystys olikin tosi siisti ja hieno paikka ja palvelu oli hyvää ja ystävällistä.

Aloitimme kesällä myös Ukkokullan kanssa uuden harrastuksen, geokätkeilyn. Se olikin mukavaa puuhaa ja välillä sai nauraa katketakseen. Tosin muutaman kerran taisi olla hetken mykkäkoulukin paikallaan. Wilmakin pääsi tiimimme jäseneksi, tosin hän oli usein se hiljainen jäsen ja mielummin jäi kotiin nukkumaan.

Leikkauksen jälkeen olin kolme viikkoa sairaslomalla ja sitten menin taas töihin, Iki ihanat työkaverini olivat muistaneet mua aivan ihanalla korulla. Tiesin olevani heidän mielessään ja he tulisivat tukemaan mua koko matkani aikana. Mulla on maailman parhaimmat työkaverit. <3

Neljä viikkoa pidin sitten taukoa salilta ja sitten aloitin taas hiljalleen treenaamaan. Aluksi piti olla tosi varovainen varsinkin yläkropan suhteen, rintaa kiristi ja arpea sai hieroa ja vaivata useaan otteeseen. Käteen kertyi nestettä ja sitä siellä on valitettavasti vieläkin. Nyt neste on suurimmaksi osaksi kämmenessä sekä sormissa ja sen takia käytänkin kompressiohanskaa päivittäin. Ja olen käynyt koko syksyn fysioterapeutilla eikä loppua näy.

Heinäkuussa alkoi sitten sytostaattihoidot. Ekalla kerralla mukanani oli rakas tyttäreni mua tukemassa. Olihan kaikki outuoa ja ihmeellistä. En yhtään tiennyt mitä tulee tapahtumaan, millainen olo mulla siitä mahtaa tulla, miten selviän kotiin vai selviänkö ollenkaan jne. Oli ihanaa kun hän lähti tuekseni sinne.

Ekan sytostaatin jälkeen meni parisen viikkoa ja alkoi hiukset tippumaan päästä. Joitakin päiviä sitä jaksoin ja sitten ajoimme Ukkokullan kanssa ne pois. Ja nauroimme mahat kipeänä, se oli niin hulvatonta hommaa ettei mikään koskaan. Ja vapauttavaa ja helpottavaa huomata ettei sitä näyttänytkään kikkeliltä korvilla.

Kävimme myös yhdessä katsomassa peruukkeja ja yhden valitsinkin. Koskaan se ei kyllä päässäni ollut ja aikansa kun oli kaapissa maannut laitoin sen eteenpäin ja vertainen sai itselleen uuden hiustyylin.

Toisella sytostaatilla oli sitten Ukkokulta mukana mua ja kanssasisariani palvelemassa. Hän haki juomista ja jääpaloja. Ja viihdytti läsnäolollaan. Ihana Ukkokultani, mun rakas!!

Kesälomalla kävimme Kokkolassa. Siellä myös geokätköilimme ja paljon niitä löysimmekin. Ja kun pääsin ite suunnistamaan, niin me tietenkin eksyttiin. Mutta löydettiin "ranta" keskeltä ryteikköä, missä ottaa aurinkoa, jos se vaan olisi paistanut.

Kekkonen rannalla :-)

Sytostaattia sain yhteensä kuusi kertaa, aina kolmen viikon välein. Jokaisella kerralla sain sinne seuraa, kertaakaan ei tarvinut yksin mennä. Jos joskus joudutte samaan tilanteeseen, niin olen vapaaehtoinen lähtemään mukaanne jos haluatte. Toivotaan ettei tarvetta tule, mutta tiedätte keneen ottaa yhteyttä jos tarve vaatii..

Miten loppu vuosi ja säteet sitten menivät? Entä mitä syöpä on tullut maksamaan? Kerron siitä sitten seuraavalla kerralla ja sitten onkin aika jättää hyvästit ja siirtyä uuteen vuoteen. Ensi vuosi tuleekin olemaan taas hiukkasen erilainen, me molemmat Ukkokullan kanssa täytetään 50-vuotta ja saattaa se jotain muutakin yllätystä tuoda tullessaan. Kunhan ei tuo Simoa, ei mulle, ei läheisilleni eikä kenellekään. Simo ja syöpä, sanoja joita ei meillä kohta enää lausuta.

Energiaa riittää

Lauantai 19.11

Työaamu ja teen nyt aamupuuroni kuten ennen hoitojen aloitusta, puuro puurona ja marjat ja herneproteiini sekoittimella sekaisin ja puuron päälle. Eksoottisen makuista, en edes suosittele maistamaan, koska ette pitäisi kuitenkaan. Puuro kananmunan valkuisilla maistuu paremmin, mutta nyt haluan syödä sen herneprodella, because i can. Meni kahdeksantoista viikkoa etten saanut puuroani näin syödä ja nyt kun jälleen saan, sen niin syön. Pidin tai en, niin nyt se syödään niin. Ja pidänhän mä, kaikkeen tottuu. Mutta sä tuskin pitäisit ja jos ei ole pakko, niin älä edes kokeile.

Työpäivän jälkeen menen työpaikan salille. Olen miettinyt paljon missä tulen ensi vuonna treenini tekemään ja tullut tulokseen, että alan hyödyntämään enemmän työpaikkani salia. Se on pieni joo, siellä ei ole hienoja laitteita, mutta siellä saa perustreeninsä tehtyä jos käyttää vähänkään mielikuvitusta ja vaikka ei käyttäisikään, niin kyllä treeninsä saa tehtyä. Mutta missä sitten käyn vapailla ja lomilla ollessani? Olen miettinyt Fitness 24/7, sellainen on tulossa meidän viereiseen kylään. Mutta olen myös kuullut niiden olevan aina ruuhkaisia, tosin jos olen vapaalla, voin käydä salilla milloin haluan. Nythän olen käynyt Mayorsilla, vaan varsinkin näin pimeän aikaan en haluaisi töiden jälkeen lähteä "väärään" suuntaan, mielummin menen kotiin päin ja matkalla käyn salilla jos en sitten käy siellä työpaikan salilla. Nämä on ajatuksia jotka eivät vielä ole ihan selviä, näitä pitää miettiä ja pohtia, ei tehdä hätäisiä johtopäätöksiä.

Tänään kuitenkin menen työpaikan salille työpäivän jälkeen. Teen vaihteeksi erilaisen treenin olkapäille ja käsille. Teen ns. 10x10 eli pystypunnerran 10 krt ja pidän vajaan minuutin tauon ja pystypunnerran jälleen sen 10 ja näitä siis yhteensä 10x, yhteensä tulee 100 toistoa. Paino pidetään koko aika samana, ei vähennetä eikä lisätä vaan valikoidaan sellainen paino jolla jaksetaan tehdä tämä sata toistoa. Tämän jälkeen on olkapäille etuviparit jotka teen taljassa sekä takaolkapäille taljaa myös. Näiden jälkeen on olkapäät aika finaalissa jo. Mulla kun olkapäät ja kädet hermottuu tosi hyvin ja saan niihin tosi helposti tuntumaa, ei niille tarvitse kovin kummallisia kommerverkkejä tehdä, kun ne on jo lopussa. Sitten siirryn käsien kimppuun, hauista ja ojentajaa taljassa sekä käsipainoilla. Vielä hiukan vatsoja ja olenkin tämän jälkeen valmis lähtemään kotia kohti, kävellen asemalle jolloin saan samalla 20 minuutin jälkiaerobisenkin suoritettua mukavasti. Treeniin ei tuhraantunut aikaa kuin sellaiset 45minuuttia eli ei kauaakaan. Ei siellä salilla tarvi nysvertää tunnista toiseen, kyllä nopeastikin on lihakset saatu finaaliin. Ja sen jälkeen maistuukin taas ruoka hyvälle.

Illemma lakkaan kynteni, tilasinhan taas uusia kynsilakkoja ja jopa alus-ja päällyslakkaa. En vaan koskaan taida oppia lakkaamaan, en malta olla tekemättä mitään sen aikaa, että ne varmasti olisivat kuivuneet. Sitten kun kuvittelen niiden olevan jo kuivat, teen jotain ja huomaan jälleen kerran sössineeni koko jutun ja kynsien olevan sen näköiset, että ne on lapsen lakkaamat. Sytojen aikana tai sen ansiosta, oli kynteni kuin kiveä, ei taipuneet suuntaan ei toiseen vaan kasvoivat mukavasti, Nyt ne on samanlaista paperia kuin ennenkin, lohkeilee ja ovat hauraat, vaan en ole niitä enää pureskellut. Ja se jos joku on ihan mahtavaa, olen päässyt ikävääkin ikävämmästä tavastani eroon. Vielä kun lopetan persuksen raapimisen, niin tässähän voi kohta jo kuvitella olevansa nainen. Ja joo, toi oli sarkasmia. En mä sitä oikeesti raavi, ainakaan paljon. Ainakaan julkisesti.

Sunnuntai 20.11

Heti aamusta sataa kuin saavista kaataen. En lähde junalla töihin, vaan menen autolla. Ei tarvitse kastua, ei tarvitse lähteä niin aikaisin ja töistä pääsee sujuvasti lähtemään. Normaalisti kuljen tietenkin junalla, arkisin ei olisi mitään järkeä edes mennä autolla, mutta viikonloppuna se on eri asia. Viikonloppuna saa hiukan hemmotella itseään, kuten menemällä autolla töihin.

Kotiin tullessani rakas lapsoseni kysyy josko pizzat tilaittaisiin. Tai olimme sen kai jo sopineet eilen, mutta nyt siis ne tilataan. Itse en ole syönyt pizzaa varmaan muutamaan vuoteen, juusto kun ei todellakaan mulle sovi, mutta nyt kun kaikkea saa maidottomana, niin myös pizzan. Tilaamme Kotipizzasta, jossa todellakin on vaihtoehtona maidotonta juustoa jota voisi mainostaa vaikka varvasvälijuustona. Sinihome, valkohome tai ihan mikä home vaan juustot ei ole mitään tähän kauheuteen verrattuna. Tää törky ei ole varmasti juustoa nähnytkään, se tuskin on ollut edes juuston kanssa samalla hyllyllä eikä hänellä pitäisi olla edes oikeutta käyttää minkäänlaista juuston nimikettä. Oikeuteen tuollaiset huijarit ja identiteettivarkaat!! Pizza itsessään oli gluteeniton ja ihan ok, jos ei siis välittänyt siitä kamalasta mönjästä joka oli levittäytynyt syövän lailla pizzani päälle. Tosin ei siitä oikeen voinut olla välittämättäkään, koska maku oli niin karsea. Mutta ei mua kannata uskoa, kokeilkaa itse, saatatte yllättyä ja pitää siitä. Makujahan on monia sanoi koirakin joka muniaan nuoli, tai toosaansa, ihan miten vain.

Monia makuja.. :-)

Illalla päivittelen blogia ja istuksin sohvalla. Pizzakokemuksen jälkeen ei edes tee mieli loppu illasta syödä mitään, joten hukkaan meni koko ilta.

Maanantai 21.11

Vapaapäivä ja johtuuko eilisestä pizzasta vai mistä, mutta energiaa on heti aamusta, niin että pienen kylän valaisisi sillä. Kymmeneltä olen jo kirjastossa palauttamassa kirjoja ja lainaan samalla äänikirjan. Vien tyhjät pullot kauppaan (kuka niitäkin meille kantaa?), pankkiin vien säästöpossuni ja kävisin vielä kiinankaupassakin, vaan ei ole auki. He eivät ilmeisesti herää yhtä aikaisin kuin minä, sillä he avaavat kauppansa vasta yhdeltätoista. Palautan vielä postiin paketin ja olen valmis salille.

Salilla teen rinta-selkätreenin ja ei liene edes tarvi sanoa, kuinka perille meni. Selkä mulla ottaa sellaista osumaa, että yleensä vielä illallakin särkee, sillai hyvällä tavalla. Selkä onkin mun lempparilihasryhmäni ja juurikin tuosta syystä, se on niin hyvä hermottumaan.

Treeni jo tehty, vielä lopputekstit.. 

Kotona sitten teen ruokaa ja pesen pyykkiä, sitä normaalia mitä jokaisen naisen ja miehenkin arkeen kuuluu. Sitä kun tekee viikonloppuisin töitä niin kotihommat tuppaa jäämään vapaapäiville. Sepä ei haittaa, kiva tehdä kun on yksin ja rauhassa kotona.

Illalla energiaa vielä riittäessä menen lenkille. Laitan korviini kuulokkeet ja alan kuuntelemaan äänikirjaa jonka lainasin eli Dan Brownin Inferno. Jos ette ole lukeneet/kuunnelleet/näkeneet niin suosittelen jotain näistä. Äänikirjasta saa paljon irti, toisen lukemana tarina herää eloon eri lailla kuin itse luettuna. Katsoessa tietty saa kans paljon irti, mutta erilailla. Siinä on käytetty jonkun toisen mielikuvia kuin sinun. Kun kuuntelet/luet, muodostat itse omalla mielikuvituksellasi mielikuvat asioista. Vaikka kyllä mun professoriRobertLangdon on Tom Hanksin näköinen, kumma juttu muuten.

Oikeen itseäkin alkaa naurattamaan kun matkalla kuulen sanovani välillä: "Auts" tai "Iik" tms. tilanteeseen sopivaa. Sitä eläytyy täysin tarinaan, ei voi mitään. Ja senkin takia pidän äänikirjoista, kun niiden aikana voin tehdä kaikkea muuta samalla. Ainoa huono puoli on se, että olen kohta kuunnellut kirjaston kaikki kiinnostavat äänikirjat. Ja olen niitä huono ostamaan itselleni. En vaan ole koskaan nähnyt syytä miksi ostaisin kirjaa itselleni kun voin lainata sen saman kirjastostakin. Kerran luettuani se jää kaappiin ja sitten se oli siinä. Kirjastosta lainatessani saan palauttaa sen takaisin kerran luettuani. Ja voin hakea uudelleen jos haluan sen toisen kerran lukea. Näppärää ja kannattavaa. Olenkin ollut kirjastojen kanta-asiakas jo yli neljä vuosikymmentä. Aika kauan. Tähän ei ole oikein mitään lisättävää. Sen verran vaan, että lukekaa ja kuunnelkaa, se kannattaa.

Tuosta mun kannettavasta cd-soittimesta vielä sen verran, että lapsukaiseni nähtyä sen jokin aika sitten, kysyi ihmeissään mitä tuolla nykyaikana enää tekee?? Kuuntelee äänikirjoja rakas lapsukaiseni!! Hänen mielestään kännykkä on keksitty. Joo, onhan se, mutta ei silläkään kaikkea voi tehdä. Joutuuhan sitä edelleen ostamaan vessapaperinsakin, ei se kännykkä kaikkea sentään korvaa. 

Apua Jumalalta vai Perkeleeltä??

Sunnuntai 13.11

Isänpäivä, onnea kaikille iseille ja omalle erityisesti. Ukkokulta lähtee kans viettämään isänpäivää lapsen ja lapsenlapsensa kanssa, minä jään tekemään ruokaa ensi viikolle, joka onkin työviikko. Nyt on mennyttä lomat, niin sairas kuin vuosiloma. Todella mukavaa palata taas huomenna töihin.

Ruokien valmistuttua valmistaudun itse salille rääkkäämään jalkoja. Olisi kolmas treeni tälle viikolle. Nythän niitä hoitojen aikana on ollut kolme viikossa, normaalisti käyn salilla neljä kertaa viikossa. Katsotaan sitten  ensi vuonna millainen jako tulee olemaan, nyt mennään vielä näin.

Saan hyvän jalkatreenin tehtyä. Nyt en ota katsekontaktia kehenkään, haluan treenata rauhassa ja sitten kotiin. Jalat saavatkin kyytiä, reidet hapottaa mukavasti ja suihkuun mennessä maistuu todellakin banaani hyvältä.

Saan ystävältäni viestin, että se mun lehtijuttuni näkyy nyt digilehdessä. Voihan kääk, menen heti katsomaan. Siellähän se on, kommentejakin on muutama tullut. Lueskelen niitä huvittuneena, ei oikein muutakaan voi. En vastaa yhtään mitään, antaa muiden hoitaa kommentoinnit, sen he tuntuvat osaavan. Vai mitä sanotte näistä? Nämä ovat siis suoria lainauksia jutun kommenteista, itse kommentoin sitten siihen perään. 

Tuskin Perkeleen Helvetin apu paljon auttaa?? 

En osaa sanoa, kun en ole kokeillut. Kannattaisiko kokeilla??

Typerää puhetta. Ei syöpää voi itse selättää. Ei se mitenkään liity urheuteen. Hoidot joko purevat tai sitten ei. Ei sitä voi itse päättää. 
Ei varmasti voi itse päättää, sehän kai on aika selvää. Jos pystyisi, niin tuskin kukaan sairastaisi, vai??

Ei siinä auta perkeleet eikä jumalat. Lääkärit sinut parantavat, jos pystyvät. Kyseessä ei ole mikään taistelu. Jos olisi, niin miksi sairastuit ? Miksi myös pikkulapset sairastuvat???

Lääketieteeseen uskotaan täälläkin, ei mua todellakaan paranna Jumala eikä Piru alakerrasta. Mutta miksi sairastuin? Jos sen tietäisin, niin viisas olisin. Miksi lapset sairastaa?? Kysytäänkö vielä, että miksi on sotia jne.

Kukin tavallaan, mutta kyllä se kuolemankin mahdollisuus olisi hyvä käsitellä ja käydä läpi. Itseäni ainakin helpotti ajatus siitä, että jos kuolen, siirryn johonkin toiseen olomuotoon. Ruumis voi kuolla, sielu elää.

Tässä on jo asiaa. Tosiaan kukin tavallaan, olen ihan samaa mieltä. Joku haluaa jäädä kotiin murehtimaan kuolemaa ja toinen haluaa elää ja olla murehtimatta. Miksi ihmeessä tässä pitäisi kuolemaa miettiä?? Ja kuka on sanonut, etten olisi sitä vaihtoehtoa miettinyt?? Toinen olomuoto? Kunhan ei matelijaksi, kiitos!!

Parempi on rukoilla apua ja voimia Jumalalta kuin kirota Perkeleen nimiin. "Siunatkaa, älkää kirotko! "opetti äitini ja vanhemmiten olen havainnut että se on viisas ohje. Siunatessa luokse kutsutaan myönteisiä voimia, jotka auttavat jaksamaan ja sopeutumaan tilanteeseen, tapahtuipa sitten tervehtymistä eli ei. Mistään rukkaset naulaan luovuttamisesta siinä ei kuitenkaan ole kyse! Rukoillessa asia annetaan "Herran haltuun", jolloin stressi vähenee ja elimistöllä on parempi mahdollisuus parantua kuin perkeleitä paiskoen ja raivokkaasti stressaten "taistellen".

Tää oli mun lemppari. Meikä, antiuskovainen, joka ei todella usko mihinkään, en ihan näe itseäni rukoilemassa. Mun myönteiset voimat ovat minä itse, huumorintajuni, positiivisuuteni ja kaikki läheiseni. Ne riittää oikein hyvin, kiitos vinkistä kuitenkin. 

Alkaa olla liikaa nämä uhoamiset. Kyse on sairaudesta mille emme voi itse mitään. Nämä eivät auta heitä joille päivät vat luetut.

Olen pahoillani jokaisen puolesta joiden päivät ovat jo luetut. Se aika tulee itsellenikin, jossain vaiheessa. Mutta mua se auttaa ja se riittää mulle. 

Koittakaa nyt hyvät ihmiset osoittaa hieman ymmärrystä lähimmäisen taistelua kohtaan sen sijaan, että parjaatte ja jaatte omia karuja kokemuksianne! Jokaisen täytyy kerran kuolla, mutta meille on annettu erilaisia keinoja selvitä tästä maallisesta vaelluksesta. Kuka tahansa voi sairastua koska vain. Aijalle on annettu taistelutahto ja uho, ne hänelle suotakoon vaikka toiset vierastavat. Jokainen päivä on lahjaa ja päivät saa kukin käyttää haluamallaan tavalla. Terveydestä, hiuksista ja tästä elämästä täytyy luopua, mutta asennettasi ei syöpä voi viedä!

Näin juuri, jokainen saa kokea asiat omalla tavallaan. Mun asennetta ei vie hiukset eikä syöpä, se on varmaa. 

Tuo taistelu liitty asenteeseen miten asiaan suhtautuu. Toiset skarppaa ja pitää mielen mahdollisemman pirteänä. Toiset lamaantuu ja surkuttelee itseään. Tuskin tuossa muuta on.

Aivan, mieli pysyy virkeänä ja se on tarkoitus. Ei jäädä tuleen makaamaan. 

Kyllä muutama ärräpää on sallittua 
Niin minustakin ja on tainnut muutama päästäkin. 

Tsemppiä ja voimia taisteluun vaikeaa sairautta vastaan ! Luja usko ja tahto luo varmasti hyvän pohjan selviytymiseen ! Onneksi sinulla tuntuu olevan mahtava puoliso tukena !

Oi kiitos kaunis. Ukkokulta on todellakin ollut ihanana tukena koko ajan ja sitä hän on jatkossakin, mun Ukkokulta!! 

Oli muitakin kommenteja, tässä oli vain muutama. Tässä linkki jos haluatte käydä lukemassa jutun tai jos se on jäänyt lukematta. Aikun juttu

Maanantai 14.11

Työaamu ja meikä nukkui sikeesti koko yön, mahtavaa. Mitäs sitä tosiaan stressaamaan ja jännittämään töihin menoa, tuttua huttuahan se on. Töissä on jälleen mukavaa, nyt tuntuu jälleen, että oma ajatus kulkee, pää on selvä (en tällä tarkoita etteikö se normaalisti olisi, nyt se ei vaan ole sytoissa enää) on hyvä olla taas omassa työssään. En haikaile muihin töihin, pidän omastani ja täällä haluan olla.

Töiden jälkeen tapaan ihanan ystäväni, menemme kahville. Joskus käymme kävelyllä tapaamisella, nyt ei ilma ollut sellainen, että olisimme halunneet lähteä kävelemään. Kahvit ajaa hyvin sen asian, pääasia että näemme taas. Kun asuu kaukana toisesta, molemmilla on omat harrastukset ja työt ym niin näkeminen on harvempaa. Mutta siitä nauttii sitten sitäkin enemmän kun tavataan!! 😍 (löysin ekaa kertaa tälläisen hymiön, wau!!)

Matkalla asemalle räpsäsen muutaman kuvan, kun näytti niin kivalta lumi ja valo. Ja tätä kuvaa on kiva katsellakin, varsinkin nyt kun ulkona on taas sysipimeää ja lumesta ei ole tietoakaan.

Kotona jatkuu pyykinpesu. Remontin ajan eli kolme ja puoli kuukautta, oli eteisen kaappimme pois pelistä ja sisältö oli yhdessä huoneessa pinoina lattialla. Siellä oli myös liinavaatteet ja pyyhkeet ja voitte vaan arvata olivatko ne pölyyntyneet siellä. Nyt kaikki joutuu pesemään ja siinä riittääkin tekemistä moneksi illaksi. Ne kun pitää jossain saada kuivatettuakin, kyllähän sitä pesisi, mutta se kuivatus. Siinä menee aikaa joten tätä pyykki rumpaa riittää siis moneksi illaksi.

Niin on maanantai taputeltu. Jos jokaisesta päivästä pitää nauttia ja elää se kuin se olisi viimeinen, niin enpä tiedä oliko tämä juuri sellainen. Haluaisin ajatella, että viho viimeisenä päivänä tekisin jotain muuta kuin pesisin pyykkiä. Mutta ystäväni mielläni näkisin vikana päivänä, kuten kaikki muutkin ystäväni ja läheiseni. Voitaisiko jo nyt päättää, että saan nähdä vikana päivänäni sitten teidät kaikki ihanuudet?? It´s deal??