Millainen matkani rintasyövän kanssa on ollut vol1

Viime kerran kirjoittelusta on mennyt jo niin paljon aikaa, että ihan hävettää. Asia on ollut useinkin mielessäni, mutta en ole saanu tehtyä asian eteen mitään. Mä olen ollut todella väsynyt näiden säteiden takia jotka ovat meneillään. Joka päivä tekisi mieli ottaa päikkärit vaikka yöt menee hyvin nukkuen. Useina iltoina olen jo yhdeksän jälkeen unten mailla tai ainakin sängyssä lukemassa. Vaan aivan yhtä väsynyt olen seuraavanakin päivänä. Tiedä sitten johtuuko se säteistä vai tästä pimeydestä eikä sillä ole oikeastaan mitään väliä, koska molemmat loppuu kohta. Huomenna vika sädetys, pimeys kestää vielä jonkin aikaa.

Väsymys ja saamattomuus on näkynyt myös siinä, etten ole laittanut yhtään mitään ylös eli en osaa sanoa mitä olisi minäkin päivänä tapahtunut. Tuskin kuitenkaan mitään ihmeitä, koskapa mulle.. En siis voi tehdä normaalia päivitystäni. Sen sijaan teen kollaasin matkastani kuvien kanssa. Vanhan toistoa joo, mutta sitähän se aina loppu vuonna on, käydään lävitse mitä tänä vuonna on tapahtunut ja mietitään mitä siitä opittiin. En tiedä opinko ite mitään, mutta uskon tämän vuoden mua jollain lailla muuttaneen. Ei musta varmaan yhtään parempaa tai mukavampaa ihmistä ole tullut, mutta sisäisesti ehkä olen muuttunut.

Myös blogin kirjoitus on tuntunut aivan ylitse pääsemättömältä ja tuntuu siltä, että kun loppuu matkani hoitopolulla, on myös hyvä lopettaa bloginikin. Tämä oli alunperinkin tarkoitus olla itselleni henkireikä matkallani parannukseen ja siinä se on toiminut tosi hyvin. Ja nyt kun tämä matka on taitettu ja uusi matka alkamassa, on tämän kirjan kannet hyvä sulkea. Ennen tätä matkaani kirjoittelin blogia matkastani elämäni kuntoon kun täytän 50v ensi vuoden syksyllä. Ajattelin alkaa sitä taas päivittämään, se on ajankohtaisempi kuin tämä. Vaikka kuntoni ei tule olemaan sellainen kuin olin sen ajatellut olevan, mutta eipä väliä. Arvostan enemmän sitä, että olen elossa. Täältä voit käydä jo kurkkaamassa entisiä kirjoituksia. Tämän blogin kirjoittamisen aikana on tuo blogi ollut tauolla. Nyt kun tämä joutaa tauolle, on aika kaivaa toinen esille. Eikö vaan?

Millainen matkani ja vuoteni on ollut? Pääsiäisenä, 25.3 löysin itseltäni patin rinnastani. Meni pari viikkoa ennen kuin sain tilattua itselleni lekurin ja sitten kun sinne viimein pääsin, sain ajan kuvauksiin vasta neljän viikon päähän. Näin jälkikäteen ajatellen todella erikoista viivytellä tuolla lailla, mutta näin se meni.

Katsoessani mitä kuvia olen sinä päivänä ottanut, löysin nämä. :-)

Ennen kuvauksia ja diagnoosin saantia jatkoin elämääni normaalisti. Löytäessäni patin oikeasta rinnastani nimesin sen heti Simo Syöväksi, aina välillä sitä tunnustelin ja mietin, mutta suurimman osan aikaa en suonut hänelle ajatustakaan. Miksipä olisin?

13.5 perjantaina kävin sitten mammografissa ja paksu-ja ohutneulanäytteissä. Samana päivänä sain soiton lekurilta ja hän kertoi puhelimessa diagnoosin, rintasyöpä. Hetken tuntui kuin olisi elämä pysähtynyt siihen, kuin se olisi maailman loppu. Hyvin nopeasti tajusin, ettei tämä ole minkään loppu vaan uuden elämän alku. Hetkeäkään en ole miettinyt, ettenkö tästä selviäisi, tiesin alusta saakka selviäväni.

Kesäkuussa sitten leikattiin, tarkemmin 14.6 ja paikkana toimi Kirurginen sairaala. Leikkaus meni hyvin, oleminen sairaalassa meinasi koetella hermoja, kun eivät antaneet bodarille ruokaa. Sain useampaan kertaan kysellä josko sitä evästä saisi ja loppujen lopuksi sitä tuli, melkein lähti jopa nälkä.

Ukkokulta kävi mua siellä katsomassa, vaikka olin vaan yhden yön siellä. Mutta ihanaa, että tuli. Heti sairaalasta kotiuduttuani söin heti omaa ruokaani, sitä mistä tulee hyvä oloa ja mistä vatsa kiittää.

Kotiin pääsin tosiaan heti seuraaavana päivänä ja siitä se parantuminen sitten alkoi. Dreenipussi roikkui leikatusta rinnasta, mutta ei haitannut yhtään. Kävin dreenin kanssa lenkillä heti kun jaksoin eli varmaan parin päivän päästä leikkauksesta. Salille meno oli kiellettyä kolmeen viikkoon ja se meinasi syödä naista.

Juhannusta vietimme Ukkokullan kanssa Mustikkamaalla kuvaten. Olinhan saanut juuri uuden kameran, tai me olimme saaneet Ukkokullan kanssa Ukkokullalta. Olihan meidän 10-vuotis päivämme.

Juhannuspäivänä jouduin myös käymään Meilahden päivystyksessä tyhjentämässä rintaani johon seroomanestettä kertyi leikkauksen jälkeen vielä hetken aikaa. Muistaakseni kävin kaiken kaikkiaan ehkä 10 kertaa punktreemassa sitä pois, mutta vain kerran Meilahdessa. Siellä päivystys olikin tosi siisti ja hieno paikka ja palvelu oli hyvää ja ystävällistä.

Aloitimme kesällä myös Ukkokullan kanssa uuden harrastuksen, geokätkeilyn. Se olikin mukavaa puuhaa ja välillä sai nauraa katketakseen. Tosin muutaman kerran taisi olla hetken mykkäkoulukin paikallaan. Wilmakin pääsi tiimimme jäseneksi, tosin hän oli usein se hiljainen jäsen ja mielummin jäi kotiin nukkumaan.

Leikkauksen jälkeen olin kolme viikkoa sairaslomalla ja sitten menin taas töihin, Iki ihanat työkaverini olivat muistaneet mua aivan ihanalla korulla. Tiesin olevani heidän mielessään ja he tulisivat tukemaan mua koko matkani aikana. Mulla on maailman parhaimmat työkaverit. <3

Neljä viikkoa pidin sitten taukoa salilta ja sitten aloitin taas hiljalleen treenaamaan. Aluksi piti olla tosi varovainen varsinkin yläkropan suhteen, rintaa kiristi ja arpea sai hieroa ja vaivata useaan otteeseen. Käteen kertyi nestettä ja sitä siellä on valitettavasti vieläkin. Nyt neste on suurimmaksi osaksi kämmenessä sekä sormissa ja sen takia käytänkin kompressiohanskaa päivittäin. Ja olen käynyt koko syksyn fysioterapeutilla eikä loppua näy.

Heinäkuussa alkoi sitten sytostaattihoidot. Ekalla kerralla mukanani oli rakas tyttäreni mua tukemassa. Olihan kaikki outuoa ja ihmeellistä. En yhtään tiennyt mitä tulee tapahtumaan, millainen olo mulla siitä mahtaa tulla, miten selviän kotiin vai selviänkö ollenkaan jne. Oli ihanaa kun hän lähti tuekseni sinne.

Ekan sytostaatin jälkeen meni parisen viikkoa ja alkoi hiukset tippumaan päästä. Joitakin päiviä sitä jaksoin ja sitten ajoimme Ukkokullan kanssa ne pois. Ja nauroimme mahat kipeänä, se oli niin hulvatonta hommaa ettei mikään koskaan. Ja vapauttavaa ja helpottavaa huomata ettei sitä näyttänytkään kikkeliltä korvilla.

Kävimme myös yhdessä katsomassa peruukkeja ja yhden valitsinkin. Koskaan se ei kyllä päässäni ollut ja aikansa kun oli kaapissa maannut laitoin sen eteenpäin ja vertainen sai itselleen uuden hiustyylin.

Toisella sytostaatilla oli sitten Ukkokulta mukana mua ja kanssasisariani palvelemassa. Hän haki juomista ja jääpaloja. Ja viihdytti läsnäolollaan. Ihana Ukkokultani, mun rakas!!

Kesälomalla kävimme Kokkolassa. Siellä myös geokätköilimme ja paljon niitä löysimmekin. Ja kun pääsin ite suunnistamaan, niin me tietenkin eksyttiin. Mutta löydettiin "ranta" keskeltä ryteikköä, missä ottaa aurinkoa, jos se vaan olisi paistanut.

Kekkonen rannalla :-)

Sytostaattia sain yhteensä kuusi kertaa, aina kolmen viikon välein. Jokaisella kerralla sain sinne seuraa, kertaakaan ei tarvinut yksin mennä. Jos joskus joudutte samaan tilanteeseen, niin olen vapaaehtoinen lähtemään mukaanne jos haluatte. Toivotaan ettei tarvetta tule, mutta tiedätte keneen ottaa yhteyttä jos tarve vaatii..

Miten loppu vuosi ja säteet sitten menivät? Entä mitä syöpä on tullut maksamaan? Kerron siitä sitten seuraavalla kerralla ja sitten onkin aika jättää hyvästit ja siirtyä uuteen vuoteen. Ensi vuosi tuleekin olemaan taas hiukkasen erilainen, me molemmat Ukkokullan kanssa täytetään 50-vuotta ja saattaa se jotain muutakin yllätystä tuoda tullessaan. Kunhan ei tuo Simoa, ei mulle, ei läheisilleni eikä kenellekään. Simo ja syöpä, sanoja joita ei meillä kohta enää lausuta.