Tää on se yö, tänään se tapahtuu.. Alkaa soimaan jostain syystä Riki Sorsan vanha kappale päässäni, jos ette sitä muista, niin käykää kuuntelemassa se täältä. Tää on se yö
Viime yönä eikä varmaan seuraavanakaan meillä ei tapahtunut mitään, ainakaan sellaista mitä tuossa laulussa. Mutta tästä päivästä tulee hauska, sen tiedän. Mulla on tänään tiimipäivä, joka tarkoittaa sitä, että olemme Mayorsin salilla porukalla, valmentajat opastavat tekniikoissa kuten selän, jalkojen ja vatsan osalta. Kuulemme myös ruoka-asiaa, lähinnä lisäravinteista, mitä kannattaa syödä ja mitkä ovat sitten enemmän hifistelyä. Päivän loppuessa olen menossa vielä Ukkokullan, siskoni ja siskonpojan kanssa katsomaan niinkin erikoista lajia kuin vapaapaini. Tai ei kai se mikään erikoinen laji ole, ei ehkä kuitenkaan laji jonka itse ensimmäisenä valitsisin jos miettisin uutta harrastusta.
Lähdemme ystäväni kanssa yhdessä tiimipäiville. Olemme ajoissa paikalla, ehdimme hyvin lämmittelemään lihakset lämpimäksi kunnes virallinen päivä alkaa. Meitä on paikalla kolmatta kymmenettä, valmentajia neljä ja meitä valmennettavia sitten yli kaksikymmentä. Ja jos kiinnostaa enemmän tietää tästä hiukea ammattitaitoisesta porukasta niin täältä saa lisää tietoa. Team Victory
Ensin tosiaan kuullaan lisäravinteista. Itsehän en juurikaan niitä käytä, en ole huomannut, että niitä ihmeimmin tarvitsisin. Ja se mikä suurin syy on, ettei suolistoni kestä. Mulla kun sattuu olemaan maailman surkein maha kestämään mitään (myönnän, tää oli liioittelua), joten pyrin olemaan laittamatta suuhuni sellaista josta mahani kiukustuu. Nyt sain kuitenkin kuulla, että jos heraproteiini on tarpeeksi laadukasta, pitäisi jopa meikäläisen sitä sietää. Oi, sepä olisikin jotain. Asiaan pitää tutustua tarkemmin.
Ravintopuolen jälkeen meidät jaettiin ryhmiin, itse olin ryhmässä 1. Hah, tottakai nro 1, mikäs muukaan?? No, me aloitettiin vatsalihasten treenaamisella. Yllättävää, mutta jo kymmenellä toistolla saat vatsasi niin tuleen, että pelkäät paitasi alkavan savuamaan, kun teet liikkeet oikein. Kyllä minäkin nousen lattialta istumaan vatsoja tehden vaikka 50 krt tai nostan/lasken jalkoja maaten sen saman verran, mutta nyt kun asiaan paneutui ja teki liikkeen huolella, teki se kymmenen toistoa jo tiukkaa. Opimme siinä muitakin liikkeitä, millä saada se pyykkilauta kuntoon. Täytyy sanoa, että huh huh, päivän anti tais olla jo tässä, tätä paremmaksi ei voi muut valmentajat enää laittaa.
Seuraavaksi oli oman valkkuni vuoro opettaa meillä jalkatreeniä, tekniikat kohdilleen. Me ollaan yhdessä tehty kyykkyä ja suorinjaloinmaastavetoa jo niin paljon, ettei siinä ollut paljon sanomista, mutta sitten päästiin kunnon liikkeeseen eli sumomaveen. Siinä jalat ovat leveällä ja itse veto maasta on silloin lyhyempi kuin jos normaalisti vetäis maasta. Ja ottaa meinaan pakaraan julmetusti. Jos siis haluat Brasilialaisen naisen kankut, niin kannattaa ottaa juurikin tuo liike ohjelmistoonsa. Sanoinkin valkulle, että tuon liikkeen haluan seuraavaan ohjelmaani ja tätä aletaan yhdessä harjoittelemaan. Lupa tuli heti. Ja samalla sanoin, että ystäväni vetelee sumomavea toista sataa kiloa, joten siinä meillä tavoitetta, ei me huonommaksi voida jäädä, todellakaan. Tavoitteita pitää olla, joten varo vaan, me tullaan täältä.
Kolmas ryhmä oli selkäryhmä jossa saimme oppia miten selkätreenin voi tehdä hiukan toisellakin tavalla. Mullahan selkä on hyvin hermottuva, kuten olen sanonutkin jo moneen kertaan ja sainkin kehuja siitä. Tekniikka oli helppo oppia, sain tuntuman juuri sinne minne pitikin ja opastus oli huikeaa.
Kesken kaiken alkoi palokellot soimaan. Kukaan ei reagoinut mitenkään, jatkoivat treenaamista ihan kuin ei kellot soisi niin, että korvat meinasi räjähtää. Itse mietin muutaman kerran lähdenkö ainoana, neljännestä kerroksesta on meinaan aika ikävä tiputus alas, saattaa sattua. Ja jos mä selviän nyt syövästä, en todellakaan halua kuolla tulipaloon. Mutta koska yksikään salilla olleista ei tehnyt elettäkään lähteäkseen, en sitä sitten tehnyt minäkään. Toivoin vaan, ettei ratkaisuni ollut väärä. No, kellot loppui aikoinaan soimasta (kun palokunta on saapunut paikalle ne sammuttamaan, aiemminhan ei hälytystä saa katkaista) ja saimme jatkaa tekniikoiden opettelua hiljaisemmin.
Päivä oli kyllä antoisa, ei voi muuta sanoa. Kiva oli nähdä uusia kasvoja, oppia uusia liikkeitä ja saada buustia omaan tekemiseen. Kunhan tästä taas pääsen salilla treenaa kunnolla, niin sanon minä että.. En tiedä edes mitä sanoa. Tässä kuitenkin vielä yhteinen valokuva meistä kaikista. Kaikki antoivat siellä kuvaajalle luvan ottaa kuvia joten itsekin uskallan laittaa tämän kuvan tähän. Onhan tämä yleisesti somessa jo muutenkin.
Tiimipäivän jälkeen menemme ystäväni kanssa syömään Ruoholahden kauppakeskuksessa sijaitsevaan Aasialaiseen ravintolaan, jossa on buffet jossa saa syödä itsensä hyväksi. Ja hyväksi itseni tietty söinkin, koska samalla hinnalla saa enemmän, niin sehän on sitten hyödynnyttevä. Ja olinhan mä muutaman vedon just tehnyt tiimipäivillä, sillä olin kuluttanut ainakin kalorin tai kaksi ja ne piti saada heti miten takaisin. Ja ne tuli, muutaman siskonsa ja veljensä ja muiden sukulaistensa kanssa. Kyllä ne friteeratut kanapalat ja kalat pitää siitä huolta, kalorin saanti on taattua.
Sieltä menin sitten suoraan Kulttuuritalolle jossa Cage 37 oteltiin. Paikka oli loppuun myyty, katsojia oli joka lähtöön. Oli viimeisen päälle laitettua ladya, yli 10cm piikkikorot jalassaan. Oli mahakasta miestä, oli mahatonta miestä, laitettua naista ja vähemmän laitettua, oli Jere Karalahtikin ja sitten oltiin me. Me, jotka ei ymmärretty koko lajista mitään, naisellisesti vaan huutelin iik ja ääk, ja nouse sieltä saatana ja vedä sitä turpiin perkele. Tai jotain sellaista..
Mutta meidän takana oli
Otteluja piti olla kuusi, mutta joku oli perunut tulemisensa ja otteluja oli vain viisi. Jokaisessa ottelussa on aina kolme erää ja yhden erän pituus on viisi minuuttia. Se on yllättävän pitkä aika ei vain ottelijalle vaan myös katsojalle. On pitkä aika katsoa sitä, kun toiset hyppivät ja väistelevät, välillä jopa hiukan ponnetonta yritystä lyödä tai potkia toista. Sitten ehkä, jos hyvin käy, saat vastustajan maahan ja johonkin lukkoon, mielellään sellaiseen, ettei se enää sieltä nouse. Vaan kummasti ne sieltä yleensä pyristeli ittensa vapaaksi, välillä veri vaan lensi ja koko matto veressä jatkettiin (jälleen hiukan liioittelin, ihan vähän vaan).
Otteluista kaksi päättyi kahden ja puolen minsan kuluttua, jotain tapahtui ja voittaja roiukkui jo häkin päällä. Mutta me eikä edes takana istuneet miehet tajunneet, mitä siellä tapahtu. Mutta toisaalta haittaako se, sirkushuveja oltiin tultu katsomaan ja niitä me saimme. Jos ei nyt iha menoa tajuttu, niin ehkä tajutaan seuraaavalla kerralla. Saattaa meinaan hyvin olla, ettei tämä jäänyt ainoaksi kerraksi, ehkä mut näkee siellä vielä toistekin huutelemassa iik ja ääk ja kääk tms.
Sunnuntai 27.11
Eilisen jälkeen olen aivan rikki, poikki, katki. Kotona olimme illalla kymmenen aikoihin eli olin liikenteessä 12h. Olin päättänyt nukkua pitkään ja sen toteutinkin, nukuinhan kahdeksaan. Aamupalan nautittuamme tuli mieleen, josko vaikka ulkoilutettaisiin kameraa. Päivittäin monta kertaa tulee ulkoilutettua Wilmaa, mutta nyt on aika kameran ulkoilutukselle. Samalla saan myös Ukkokullan ylös sohvalta, joten tämä on hyvä idea.
Ulkona sattuukin olemaan aivan juukelin kylmä. Näpit jäätyy alta nanosekunnin ja ei mene kauaa huomata, että käynti vessassa ennen lähtöä olisi saattanut olla viisasta. Aina sitä lapsilta oli kyselemässä onko vessassa käyty, kun olimme jonnekin lähdössä, mutta itseltä se kummasti unohtuu. Ja kuten sanoin, tuuli ja viima oli jäätävä, ei tehnyt mieli käydä puskassa. Ne säteet nääs, ei saa tulla kuumeeseen eikä vatsatautiin, ettei ne vaan siirry. Perse paljaana pakkasella saattaa olla altis kuumeiluun. Ei siis hyvä idea.
Päätän heti, että nyt käytetään manuaali säätöä, sehän on nyt opittava. Mutta koska mä olen mä, niin en tietenkään kotona lue saati harjoittele miten se homma nyt meneekään. Sehän menee loistavasti, on mun mielipide, turha niitä on nyt alkaa kokeilemaan sen enempää. Ja enhän mä edes muista mitään oppimastani aukoista tai valosta tai isosta tai pienestä. Lähden polleena kuvaamaan, kyllä mä se homman osaan. Ja osasinkin vai mitä olette mieltä? Olisiko näissä jotain parantamisen varaa??
Ai mitä niissä on kuvattu? Ihan sitä mitä sä haluat, saat itse päättää. Koska mulla ei ole hajuakaan, mitä niissä olisi pitänyt olla. Tämä oli tulos ja jokainen voi itse keksiä vaikka tarinan kuviin. Vähän mielikuvitusta nyt peliin.
Näissä sitten oli jo vähän väriä, taitaa olla jo automaatilla kuvattua, ei ainakaan täysin manuaalisesti. Kävimme jossain hornan jorpakossa kuvaamassa ja siellä oli kota jossa voi paistaa vaikka makkaraa.
Siellä oli myös paikka jossa eläimiä ruokitaan. En tarkoita kotieläimiä, esim koiriaan ei tarvitse sinne saakka lähteä ruokkimaan, vaan heille voi antaa kotonakin evästä. Vaan esim peurat tai jyrsijät tms sellaiset, heille oli omat ruokapaikkansa. Ja sitten oli paikka missä sait käydä niitä stalkkaamassa, jos elukat meinaan tulee syömään just silloin kun satut olemaan paikalla.
Lähistöllä oli myös yksi geokätkö jota Ukkokulta yritti löytää vaan ei onnistunut. En pystynyt auttamaan etsinnöissä, kun mun piti kuvata. Ei voi tehdä montaa asiaa samaan aikaan. Ja koska mä en osaa kuvata, niin väriä ei kauheesti kuvissani ole. Eikä sitä kehystä, ei sivulausetta, päälauseesta puhumattakaan. Mutta tää on kivaa ja mä saan tehdä sitä miten haluan, onhan se meidän kamera.
 |
| Etsivä ei aina löydä. |
 |
| Olisko kätkö täällä? |
 |
| Tais Ukkokulta kyllästyä jo muhun ja meinas hypätä jorpakkoon. |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti