Aamupala, aterioista tärkein

Sunnuntai 11.12

Aamulla herättyämme menemme tietenkin aamupalalle, sitähän olen odottanut jo pitkän yön. Aamupalahan on aterioista tärkein, sillä aloitamme päivän. Ja jos ei syö kunnollista aamiasta, ei päivästäkään tule kunnollista. Ja tämä koskee minua, ei välttis muita.

Aamupala on todellakin kattava ja mahansa sai niin täyteen, että sitä (mahaansa) sai melkein kantaa erikseen pois ravintolasta. Tarjolla oli perinteiset nakit ja pekonit, munakokkelia, keitettyä ja paistettua munaa. Oli smoothiet, jogurtit, hiutaleita sataa lajia. Leikkeleitä, juustoja, pasteijaa. Oli croisantit ja piirakat, leivät ja levitteet. Ja se mikä vei sanat suustani oli nutella. Sitä kauhoin kuppiin ja söin lusikalla niin, että meinas mennä taju. Nutella on sellaista jota en koskaan itse osta, sehän on pelkkää rasvaa ja sokeria. Se oli mys lapsuudessa kiellettyä joten sen takia tietenkin niin haluttavaa. Ja nyt Aikku melkein 50v sai kauhoa sitä kuppiin ja syödä lusikalla, voiko elämältä muuta toivoa??

Me Ukkokullan kanssa söimme, haimme lisää ja jatkoimme syömistä. Miten paljon voi ihmiseen mahtua ruokaa? Paljon, voin kertoa sen. Eipä sitten hetkeen tarvitse syödä, kun aloittaa päivänsä näin tuhdisti.

Aamupalan jälkeen kävin katsastamassa hotellin kuntosalin, tietty. Tällä kertaa en itse käynyt treenaamassa, mutta saattaisin kuvitella hotellivieraan siellä painoja nostelevan. Laitteita oli vähän, tila oli suht pieni, mutta luulisin huonompiakin saleja hotelleista löytyvän.

Ja silloin kun tällä paikalla on ollut vankila, ei mahdollinen kuntosali ole varmasti ole ollut tätäkään luokkaa. Penkkipunnerruksia on varmasti vankiloissa treenattu aina, se onkin saattanut olla ainoa mitä on voinut laitteilla treenata. Penkki on saattanut olla ulkona ja siellä on sitten treenattu talvisinkin. Ainakin jos uskoo kuntosalilla ollutta valokuvataulua. Ja miksipä ei uskoisi?

Kiertelimme hotellissa vielä muutenkin, yritimme päästä katsomaan kappelia/juhlasalia, mutta meidän avaimilla ei sinne päässyt. Ja "Herran huone" on paikka jossa ei mua varmasti näe muutenkaan, joten ei haitannut vaikkei sinne päässyt nytkään. Muutaman hauskan valokuvan saimme kuitenkin vielä otettua.

Matkamme hotelliin oli onnistunut ja kokemuksena mukava. Ei tarvitse mennä merta edemmäs kalaan, hauskan kokemuksen saa myös näinkin, lähellä kotia. Suosittelen kokeilemaan. Sitten vielä vähän lepoa aamupalan jälkeen jotta jaksoi lähteä Wilmaa hakemaan.

Wilmalla olikin ollut jännä päivä/yö. Oli ollut niin jännää, että muutamat pisut oli päässyt sinne minne ei pitäisi eli sisälle. Hän otti meidät riemumielin vastaan aivan kuin sanoen: "Viekää minut äkkiä kotiin täältä." Ja tottahan me veimme. Ja vaikka olimme olleet vain yhden yön pois, oli kotiin jälleen kiva tulla. Olen niin koti ihminen, etten välttämättä haluaisi missään muualla ollakaan. Vaan kun välillä käy muualla, tuntuu se koti taas sitäkin ihanammalta. Wilma meni kotona lähes suoraan nukkumaan ja ei muuta tehnytkään koko päivän aikana. Hänellä mahtoi olla rankempi reissu kuin meillä.

Itsellänikin päivä meni lähinnä leväten. Viikonloppu oli mukava, ei tosiaan syöpää mietitty. Ja kohta kun hoidot ovat ohitse, mietitään sitä vieläkin vähemmän.

Maanantai 12.12

Aamulla juna on täynnä, koskapa se ei olisi. Tällä kertaa jouduin seisomaan ja Tikkurilan ja Pasian välillä junan toisesta vaunusta juoksee nainen selkeästi hädissään ja alkaa hakkaamaan vain henkilökunnalle tarkoitettuun ohjaamon ovea, mutta kukaan ei avaa ovea. Vaunu ei ollut lipunmyyntivaunu joten ohjaamossa ei ollut ketään. Nainen painoi hälytysnappulaa joka on seinällä, mutta mitään ei tapahtunut. Sitten hän oli vetämässä jo hätäjarrua, mutta silloin joku huudahti, että mitä olet tekemässä. Nainen vastasi, että joku oli saanut sairaskohtauksen ja pitäisi saada apua. Paikalla oli sairaanhoitaja (matkustaja ilmeisesti), mutta paikalle pitäisi saada lääkäri.

Vaikka hälytysnappia oli painettu, ei mitään kuitenkaan tapahtunut. Eräs matkustaja sanoi soittavansa ambulanssin Pasilaan. Ilmeisesti ei saanut kuitenkaan hälytyskeskukseen yhteyttä, koska kuulin hänen seuraavaksi puhuvan puhelimeen ilmeisesti vaimolleen missä on, mitä on tapahtunut ja pyysi soittamaan apua Pasilaan. Tieto ei varmasti koskaan saapunut junan ohjaajalle, sillä jatkoimme Pasilassa normaalisti matkaamme Helsinkiin. En tiedä miten tarina jatkuu, mutta jäin todellakin ihmettelemään mitä tekee hälytysnapeilla jos kukaan ei siihen vastaa. Luulisi hälytyksen menevän johonkin jossa siihen reagoidaan. Ja toivon tosissaan, että hänellä joka sairaskohtauksen sai, on kaikki hyvin. Ja en halua itse ainakaan saada koskaan mitään vakavaa sairaskohtausta junassa jos avun saanti on tätä luokkaa.

Tänään on taas fyssari. Kerron, että multa on kielletty salilla käynti kielletty. Ihmettelee miksi ihmeessä, ei ole mitään syytä miksei salilla voisi käydä sädehoidon aikana. Mua niin suututti, mua on huijattu!! Sädehoitaja joka tämän ohjeen antoi, oli nuori ja hän varmasti itse uskoi antamaansa ohjeeseen. Fyssarini taas on tehnyt rintakirurgisella osastolla töitä lähes kaksikymmentä vuotta ja nähnyt varmasti hiukkasen enemmän leikattuja rintoja kuin kyseessä oleva nuori hoitaja joten uskon todellakin häntä. Ja tietenkin uskon, kun tämä vastaus miellyttää mua paljon enemmän kuin kielto salilla menemisestä. Tottahan sitä uskoo siihen, mikä itseään miellyttää, luonnollista, eikö?

Illalla keksin hyvän tavan saada palapelin teosta vieläkin haastellisempaa. Kaadan kasan riisiä pöydälle, sille samalle jossa lojuu palapelin palojani. Ja kun siivoan riisit roskiin, en voi olla varma montako palaa meni riisin mukana. Asia lienee selviää mulle kyllä myöhemmin.

Hyvää itsenäisyyspäivää

Tiistai 6.12

Itsenäisyyspäivä, onnea Suomi, ensi vuonna juhlitaan isosti. Täytäthän sinä 100-vuotta ja minä puolet siitä eli 50v. Ukkokultakin täyttää 50-vuotta, eli yhdessä olemme Suomen kanssa saman ikäisiä, huikeaa!!

Tänäänkin käyn sauvakävelemässä, on ihanan kirpakka ilma. Vaan kummasti sitä pakkasellakin hiki tulee kun on liikaa päällä. Sauvakävelyssä on nyt se hankaluus, että se sauvan hihna jossa käsi on, painaa turvonnutta kättäni. Kädelle ei tee hyvää mikään mikä painaa, se saa turvotuksen lisääntymään. Mutta nyt ei auta, tänä vuonna on saatava kasaan vielä muutama sauvailu, jotta saan sen mitalin raavittua kasaan. Olen mä turhamainen, myönnetään.

Päivä, joka siis on itsenäisyyspäivä ja vapaa päiväni kuluu jälleen palapeliä tehdessä. Se on koukuttavaa, myönnetään. Pakko se on vaan energiaansa johonkin purkaa, kun ei sinne salillekaan nyt pääse.

Käydessämme Wilman kanssa ulkona, otan jälleen kameran mukaani. Olen jostain syystä ihastunut kantoihin ja puihin yleensäkin. Niitä on jotensakin kivaa kuvata. Ja luonto yleensäkin, se on ihan parasta. Kävelisin paljon enemmän metsissä, jos Wilma vaan suostuisi tulemaan sinne, vaan kun sitä saa aina vetää perässään metsään ja melkein pitää sylissä koko ajan, ei se tee metsään menosta kovin mielekästä. Kun sitten joskus matkassa on uusi koiruus, tulee hän olemaan metsässä ihan erilailla, ainakin toivon niin.

  

Mulla on todella paljon opeteltavaa tän kameran kanssa. Mutta jokainen kerta, kun kamera lähtee kanssani ulos on jo voitto mulle. Se kun ei ole mikään automaatio ollenkaan ja kuvaaminen on kuitenkin laji jota tarvitsisi koko aika harjoitella ja harjoitella, varsinkin jos siinä haluaa kehittyä hyväksi. Mulle tää tulee olemaan varmaan vuosien projekti ja kunhan tässä saan aikaa, niin sitten opettelen lisää. Pakkasessa ollessa, ei sitä oikein pysty harjoittelemaan erilaisia valotuksia jne. Ei mun sormeni meinaan pysty siihen, että ne olisi koko aika jossain muualla kuin hanskojen sisällä tai taskussa. Mun sormiani ja varpaita ei ole tehty näihin olosuhteisiin. Kunhan kesä tulee niin voi ihan erilailla harjoitella kuvaamista. Ja metsissä näkyy kantojakin sitten eri lailla, hih hih.

Keskiviikko 7.12

Syöpäni mukana on tullut myös vaihdevuosioireet. Olihan niitä joitakin vähäisiä jo ennen syöpää, mutta kuumottelu on alkanut nyt ihan uudella tavalla. Näitä ei voi kutsua kuumiksi aalloiksi, koska ne eivät tule aaltomaisesti alhaalta ylös enkä myöskään hikoile niiden kanssa. Mutta kuumuus iskee yht äkkiä niin, että naama on ihan punainen ja tunnen suuren kuumuuden. Ja tää tunne on aika metka ulkona kun on pakkasta. On hitsin kylmä ensin ja sit ei olekaan, vaan onkin ihan kuuma takkinsa sisällä. Alkaa ihan naurattamaan moinen asia. Mieleeni tulee eskimonaiset ja saatan kuvitella heidän olevan innoissaan vaihdevuosista. Ei ole alituiseen syväjäässä, on edes muutamia hetkiä silloin tällöin, kun on lämmin. Sympatiseeraan heitä täysin.

Mennessäni tänään jälleen syöpklinikalle saamaan sädeannokseni pistää silmääni asia jota ei voi Aikku ymmärtää ja se on se, kun tupakoidaan syöpäklinikan oven edessä. Jos et itse välitä terveydestäsi, kunnioittaisit sen verran edes toisia (suurella todennäköisyydellä syöpää sairastavia) ihmisiä ja astuisit edes joitakin askeleita pois oven edestä. Ihan sama kuin diabeetikon edessä söisit kasan munkkeja hehkuttaen kuinka hiton hyviä ne on, samalla kuin pyyhkisit sokeria suupielistäsi. Ehkä tää olo huono vertaus, mutta jokainen varmasti tajuaa mun pointtini. Syöpäklinikan edusta pitää olla tupakkavapaata aluetta, piste!!

Säteissä maatessani soi tällä kertaa Queenin We are the champions. Se sopi jotensakin tosi hyvin mun mielialaani. Olen jo pitkään työstänyt sitä, että kun tämä syöpä on hoidettua ja tämä matka on käyty lävitse, loppuu myös tämän blogin kirjoittaminen. Aloitin tämän kirjoittamisen, että saan selvittää ajatuksiani syöpäni kanssa ja sen se on kieltämättä täysin tehnytkin. Mutta kun tämä matka on käyty, en halua jäädä asiaa murehtimaan vaan käännän  uuden sivun elämässäni, ilman syöpää ja sen mietintää. Tulen selviytymään tästä voittajana, sehän on ollut selvää jo alusta saakka ja hoitojen loputtua, tämä on taakse jäänyttä elämää. Joten tuo kappale sopi mielentilaani täydellisesti.

Illalla käyn vielä ystäväni kanssa kävelyllä, sauvoilla tietenkin. Enää puuttuu kuusi kertaa tänä vuonna, mä saan se täyteen vaikka se vaatisi jouluaattona ruoan jälkeen sauvailua. Tää homma viedään loppuun, ihan taatusti. Ens vuoden voin aloittaa lenkkeilyn ilman sauvoja, ehdin keväälläkin keräillä niitä kertoja joilla kartutan mitalisaalistani. Mutta nyt on otettava loppukiri, sen se liikkumattomuus vaatii. Tää ei ole ollut ollenkaan liikunnan suhteen sellainen vuosi kuin olisin halunut, vaan on kulunut vuosi muutenkin ollut täysin erilainen kuin siitä kuvittelin tulevan. Mielenkiintoinen tämä on ollut, siitä ei pääse mihinkään. Olen niin monta uutta kokemusta rikkaampi, kokemuksia joita ei kellekään soisi, vaan nyt ne on koettu. Ei tarvita uusintaa, kiitos. Joten muista se Simo, sua ei tarvita enää mihinkään, milloinkaan!!

1000 palaa

Lauantai 3.12

Viikonloppu, se tietää automaattisesti vapaata säteistä. Viisi kertaa viikossa juoksua säteissä on aika rankkaa, varsinkin kun on vielä töissä samaan aikaan. Itse sädetyshän ei kestä kauaa, mutta aikataulutus ja meneminen paikan päälle, se on henkisesti aikas rankkaa. Viikonloppuna ei siellä käydä, mutta töissä käydään. Niin tänäkin viikonloppuna.

Työpäivä  meni jälleen nopeaan, kuten viikonloppuisin aina. Töiden jälkeen kävimme Ukkokullan kanssa kaupassa (kuten sadat muutkin perheet) ja sitten olikin vuorossa ruoan laittoa.
Illalla rakas lapsukaiseni (tyttäreni) tuli kylään ja viihdytimme itseämme katsomalla hänelle koiraa, sitten joskus myöhemmin otettuna. Päädyimme hän päättyi shetlannin lammaskoiraan (ainakin tällä kertaa). Sheltit ovat kieltämättä kauniita koiria ja niiden sanotaan myöskin olevan hyviä ensimmäiseksi koiraksi helpon koulutettavuuden takia. Sitten joskus näemme onko tuleva koira tuo rotu vai jokin muu vai kenties papukaija.

Eikö olekin kauniita? :-)

Sunnuntai 4.12

Aamulla mennessäni töihin on aivan juukelin kylmä. Ei ole juurikaan pakkasta, mutta tuuli on ihan jäätävä joka menee luihin ja ytimeen. Kävelen juna-asemalta töihin ja kulkiessani Töölön Lahden kautta, tuuli ottaa joka ikiseen huokoseen ja soluun. Ei aina kiva juttu.

Tänään olisi ollut vertaistukiryhmämme yhteinen tapaaminen Helsingissä meille, jotka täällä päin asumme. Tai tottahan sinne oli kaikki tervetulleita ja itsellänikin oli tarkoitus sinne mennä. Mutta koska olin tosiaan koko viikon juossut käynyt säteissä ja töissä olen ollut yhtä päivää vailla koko viikon, niin iski väsymys ja jätin menemättä. Kotiin mennessäni oli ihan pakko ottaa päikkärit, jotta jaksoin jotensakin edes illan olla. Tällä kertaa siis vertaistuki tapaaminen jäi väliin, mutta ehkä sitten joku toinen kerta.

Illalla olo on tosiaan sen verran väsy, etten jaksa paneutua juurikaan ruoanlaittoon. Heitän pannulle pakastevihannessekoituksen ja perään parit munat. Nauran, että ruokani ei paljoa eroa siitä mitä näkee juna-aseman tunnelissa viikonloppuisin. Vai mitä olette mieltä?

Maanantai 5.12

Tänään on sitten vapaapäivä, tätä ehdinkin jo hiukan kaivata. Aamusta menen sauakävelemään, viime viikon ollessa enemmänkin sohvalla makaamista. Aamupäivällä menin myös säteisiin, oli vapaata tai ei, siellä käydään. Säde on myöhässä puolisen tuntia, onneksi on viihdykettä mukana eli sudoku.

Tänään on vuorossa myös Wilman rokotus. En muista mikä rokotus oli kyseessä, joku joka oli vanhentunut. Wilmahan on nyt 12-vuotias ja hän on jälleen tiputtanut painoaan. Hänellä on ruoka aina esillä ja hän syö sen verran kuin tarvitsee. Wilma painoi vuosia 7kg, sitten hän pari vuotta sitten tiputti painoaan 10% eli sitten hän painoi 6,3kg. Mutta nyt hän oli jälleen tiputtanut  painoaan n.10% eli nyt hän painaa enää 5,7kg. Pitäisikö olla huolissaan? Vanhuksellahan lihakset surkastuu ja paino tippuu sen takia joten niin on käynyt varmasti Wilmallekin.

Meillä on ollut Wilman kanssa aina tapana, että eläinlääkärissä käytyämme menemme hakemaan hänelle herkun eläinliikkeestä. Niin teimme myös tällä kertaa. Wilma saa itse valita mitä ottaa, eli esitän hänelle jotain ja jos hän tekee valinnan, niin silloin ostetaan se. Eihän kukaan halua sellaista herkkua josta ei itse pidä, ei siis Wilmankaan tarvitse sellaista syödä. Nopeasti löysimme Wilmalle mieleisen herkun ja Ukkokulta osti samalla Wilmalle joululahjan jonka hän tosin antoi heti samantien eikä jäänyt odottamaan joulua. Wilma sai pienen vilkkuvalon joka laitetaan hihnaan kiinni. Siten Wilma loistaa hyvin lenkillä ja hänet huomaa paremmin. Valo vilkkuu punaista ja sinistä, Ukkokullan sanoin Wilma on hälytysajossa.

Menin vielä hakemaan itselleni 1000 tuhannen palapelin. Tykkään tehdä palapeliä, siinä keskittyy täysin siihen tekemiseen, ei tule ajateltua juurikaan mitään muuta kuin vain paloja. Saatan katsella paloja hyvinkin pitkään, sitten nappaan yhden palan ja kokeilen sitä meneekö se johonkin. Ja se tietty joko sopii tai ei sovi. Palapelin tekeminen on rauhoittavaa, maadottaaa ja myöskin hyvin pitkä piimäistä ja hermoja vaativaa touhua. Mutta samalla se on niin ihanaa, aika menee kivasti ja se pitää myös hyvin pois tölsän edestä. Kunhan olen taas tämän palapelin tehnyt, tuskin hetkee teen uutta. Aikansa kutakin sanoi mummo kun kissalla pöytää pyyhki.

Illalla tein kehykset valmiiksi, huomenna, itsenäisyyspäivänä ja vapaalla ollessani, mulla on ihanan paljon aikaa tehdä palapeliä.

Tervetuloa joulukuu

Torstai 1.12

Joulukuu, jipii, tähän loppuu  väsymys, kurjuus ja paha mieli. Marraskuu, tuo kuukausista ankein on taas taakse jäänyttä elämää ja saamme pelkkää iloa ja päivän paistetta elämäämme tästä alkaen. Lottovoittokin odottaa jo oven takana vaikka et olisi edes lotonnut. Vai eikö sittenkään? Eikö elämä alkanutkaan hymyilemään, vaikka marraskuu on ohitse?

Mua ainakin väsyttää edelleen, ei auttanut kuukauden vaihtuminen. Saattaahan se olla, että väsyttää säteiden takia, ihan yhtä paljon sen syytä kuin pimeyden. Mutta pimeyttä ei voi syyttää siitä, että mun jalat elää aivan omaa elämäänsä öisin. Tää vaiva alkoi jo sytojen aikana, joten en tiedä mistä tää johtuu. Mutta öisin siis herään vähintään kerran tai kaksi siihen, että tuntuu kuin joku vetäisi mun lihoja pohkeista neljään suuntaan. Tiedättekö, neljä pientä kääpiötä repimässä omaan suuntaansa, kun eivät osaa päättää mihin suuntaan mennään. Tää ei ole suonenvetoa, sen tunnistan kyllä. Ja joka yö tätä samaa ja se kestää -10-15s kerrallaan. Ja entäs sitten jalkapohjien pistely, tuikkiminen ja tunnottomuus. Sattuu kävellä, öisin kun heräät vessaan, tuntuu ettei jalat pidä alla, kun tuntuu niin ikävältä jalkapohjissa. Joutuu varovasti lähteä kävelemään etten kaadu nenälleni. Näitä ei taida marraskuu selittää, vai mitä luulette? Tai eihän se tietty mitään auta ketään eikä mitään syyttää, mutta olisi vaan niin paljon kivempaa jos tietäis mistä mikäkin johtuu ja voisiko asialle vaikka jotain tehdä.

Koska olen koko viikon illat istunut tölsän edessä ja katsonut Breaking Badia, päätin että tänään menen lenkille. Pyysin ystävääni mukaan ja sovitaan aika lähdölle. Sitä ennen ehdin kuitenkin katsomaan BB loppuun, viho viimeisenkin jakson. Nyt on se sarja katsottu ja voidaan seuraavaks katsoa jotain muuta. Ystäväni ei päässytkään lähtemään joten en saanut itsekään lähdettyä. Laiskuus, tuo paheista pahin, se iskee helposti näin pimeään aikaan.

Ystäväni soittaa ja hupsista, puolitoista tuntia vierähtää ihan huomaamatta. Ja kun olen saanut puhelun lopetettua, lähden Wilman kanssa ulos. Toinen ystäväni soittaa ja taas menee tunti. Sitten onkin aika laittaa mahan viereen maate ja käydä nukkumaan. Tosiaan saa mennä mahansa viereen, se kasvaa silmissä. Kaukana on se kunto jossa olin keväällä, ehkä ensi keväänä sitten uudestaan?? Tosin silloin mulla ei ehkä ole vielä näin paljon hiuksia päässäni?? Hahhaha!!

Ylempi kuva on kaksi päivää aiemmin otettu, kun löysin Simon, alempi sitten leikkauksen jälkeen. 

Perjantai 2.12

Mulla on taas fyssari tänään. Jos joutuisin maksamaan jokaisesta fyssari käynnistä normaalin hinnan joka fyssarin taksa on, olisko jotain 70€ tai jotain, niin saattais itku päästä juosta siellä. Näistä käynneistäni maksan 9€/krt. Tietty täytyy muistaa, että normaalisti käynti on varmasti ainakin tunnin pituinen tai jotain ja mun käyntini on sellaiset 20min ja tää on sairaanhoitoa. Ja niin kauan, kun käteni vähänkään tarvii apua ollakseen edes jotensakin normaali, niin kauan mä siellä ravaan eli varmaan aika kauan vielä.

Koska mulla on hyvin aikaa ennen fyssaria, päätän mennä Rajalalle katsomaan Ukkokullalle ja mulle joululahjaa eli kameraan olkahihnaa. Uskalla kertoa tässä sen, sillä en A) saanut sitä hihnaa ja B) kerroin jo Ukkokullalle, että sellaista olin hakemassa joten en tässä paljasta nyt mitään suurta salaisuutta. No, menin siis sinne Rajalan liikkeeseen Postitaloon ja ei näkynyt yhtään myyjää. Siellä kun joutuu ottamaan vuoronumeron jolla sitten saa sitä palvelua, jos saa. No, ajattelin, että löydän sellaisen hihnan itsekin joten en tarvitse siihen myyjää. Löysinkin jonkinlaisen ja otin sen ja olisin seuraavaksi mennyt hakemaan sen vuoronumeron. Vaan silloin alkoi varashälytin soimaan, olihan mulla se hihnan paketti kädessä ja heillä on liikkeen sisällä keskelle kauppaa kuta kuinkin portit jotka hälyttää. No, myyjä ilmesty aika nopeaan, paljon nopeampaa kuin olisin saanut tulemaan sillä vuoronumerolla. Sain kuulla sen hihnan olevan tarkoitettu enempi jalustan kantamiseen ja päätin etten halua sitä. Olisin halunut katsoa jotain toista hihnaa, mutta myyjä ei sitä voinut enää mulla näyttää, koska ei ollut mun vuoroni. Kädessäni olevan olisi voinut mulle myydä ilman sitä numeroa, mutta ei sitten toista. Annoin olla, alkoi aika loppua kesken, piti kiiruhtaa fyssarille. Eli kamerassamme ei edelleenkään ole olkahihnaa ja näyttää siltä ettei sellaista ole hetkeen tulossakaan.

Kameraan saisi vaikka mitä lisävarustettua ostettua jos vaan olisi rahaa :)

Viimeks fyssari sai aukastua kainaloani mukavasti eikä sen suhteen tarvinut oikeen mitään tehdä. Ei ole juurikaan kiristyksiä kädessä, suurin vaiva siinä on nesteen kertyminen ranteesta kämmeneen ja sormiin. Käsi muistuttaa välillä sämpylää, rystysiä ei näy. Nyt fyssari laittoi käteeni kinesioteippauksen, jos vaikka auttaisi nestekertymään. Olen valmis kokeilemaan melkein mitä vaan, lymfaödeema on meinaan todella ikävä vaiva.

Fyssarin jälkeen menin salaatille Fazerille. Mulla oli sädetys kahden tunnin päästä, joten en nähnyt mitään syytä lähteä kotiin välillä enkä olisi ehtinyt kuin kääntymään ja heti olisi pitänyt lähteä takaisin, joten menin syömään. Ja kuten kaikki tuntuvat nykyään tekevän, oli mullakin kone mukana ja kauheen tärkeän näköisenä kirjoittelin sillä samalla kuin söin. Tosi tärkeää kirjoittelinkin, päivitin meinaan blogia siinä samalla. Ja onhan se tärkeää kuin mikä, kaikki haluaa tulen palavasti saada lukea mitä mun tylsääkin tylsemmälle elämälleni oikein kuuluu. Jännitys tarinaa kerrassaan.

Säteet menivät taas nopeaan, siellä ei onneksi tarvitse kauaa aikaansa viettää. Ja veikkaanpa, että jokainen siellä käyvä haluaa mahdollisimman nopeaan pois. Henkilökunta varmaan viihtyy siellä, toivottavasti ainakin.

Iltapäivällä (hiukan neljän jälkeen) mennessämme Wilman kanssa ulos, otan kameran mukaan. Vaan eipä tullut mieleen, ettei pimäessä saa muita kuin pimeitä kuvia. Vaikka mä onnistun siinä kyllä ihan valoisaankin aikaan, olen mä sen verran mestari.

Aamujäykkyys

Maanantai 28.11

Maanantai, päivä jota jokainen tuntuu inhoavan. En ymmärrä miksi olisi päivän syy jos sua väsyttää, nälättää, ketuttaa tai ei muuten vaan tee mieli mennä töihin tai jotain. Ehkä se syy löytyy jostain muusta kuin päivästä?? Tänään on siis maanantai ja junat on myöhässä. Joo, heti on junat myöhässä kun tulee sentti lunta tai muutama aste pakkasta, eiks vaan olekkin tuttu ajatus/lausahdus? VR on lyhennys sanoista venaa rauhassa, näin olen kuullut. Vaan ihan yhtä vähän se on vr:n tai kuljettajan tai ilman tai muunkaan syy jos joku ei pidä maanantaista ja haluaa poistaa ne kokonaan elämästään kokonaan, hyppäämällä junan alle. Siinä sitten tosin poistuu muutkin päivät, mutta eipä tarvi niistä sitten enää valittaa.

Tänään ei ollut kukaan hypännyt junan alle, toivottavasti ainakaan, mutta juna oli kuitenkin myöhässä. Olimme Ukkokullan kanssa menossa junalle, kun luimme aikataulutaulusta, ettei juna tule ainakaan 20:een minuuttiin. No, päätimme mennä K-junalla ja marssimme laiturille 5, ykköslaiturin sijaan. Sinne päästyämme kuuluttivat, että kyseinen juna lähteekin poikkeuksellisesti laiturilta 6. Siis sinne. Päätimmekin kuitenkin luottaa jo myöhässä olevaan junaamme ja marssimme laiturille 1. Loppu peleissä laiturilta 6 lähtevä K-juna oli N-juna joka lähti 10min myöhässä. Meidän juna saapui 25min myöhässä ja oli tupaten täynnä. Sai hengittääkin pinnallisesti ettei vaan hengitä vieruskaverin ilmaa. Perus maanantai siis, heti alko ketuttaa, nälättää, masentaa ja teki mieli hypätä junan alle. Tai sitten ei. Sama se on miten se päivä alkaa, tehdään siitä parempi. Hymyä huuleen, maanantai on vaan kerran viikossa, kyllä me se jaksetaan.

Töiden jälkeen menen taas säteisiin. Vaan kun on se maanantai, niin ovat myöhässä koneensa kanssa. Eikä riittänyt muutama minuutti kuten junien kanssa, vaan täällä oltiin myöhässä hieman enemmän, meinaan 45min. Mutta ei auta kiukutella, ei se mun vuoroni tule yhtään sen nopeampaan, vaikka kuinka polkisin jalkaa lattiaan. Olisihan se tietty varmasti kiva näky jos olisin heittäytynyt lattialle itkupotkuraivareihin. Sillä olisin varmasti saanut tehtyä toisten päivän hiukan parammaksi, sitä en epäile hetkeäkään.

Tällä kertaa saan kuunnella Abbaa samaan aikaan kun sädettävät. Tulee mieleeni, soiko Abba Saara Aallon kunniaksi, hän kun viikonloppuna oli laulanut Abban kappaleen X-Factorissa ilmeisen kunniakkaasti, kun oli päässyt jälleen jatkoon. Ihan huikeaa menestystä hänellä, ihan hattuani nostan. Itse en ole ohjelmaa seurannut, mutta kaikkea hyvää hänelle toivotan. On sen varmasti ansainnut.

Tänään oli tosiaan kolmas kerta säteitä ja alkaa ihossa hiukan tuntumaan. Ohjeissa sanottiin, että yleensä ihomuutokset alkavat kahden viikon sädetyksen jälkeen, mutta mua on kutittanut tänään rinnan ja kainalon alueelta hitosti. Vaan kun ei saa raapia, niin on tehtävä itselleen suolahaude. Siinä keitetään litra vettä ja lisätään ruokalusikallinen vettä ja jäähdytetään (miksi? paljon hauskempaa olisi läntätä tissille pyyhe joka olisi kastettu tulikuumaan veteen). Haudutan siis tissiäni tissinpaikkaani suolahauteella ja jopas iho tykkäsi. Oikeastaan olisi hyvä jos saisi asunnon, jossa olisi kylpyamme ja sen laittaisi suolaa täyteen. Tykkäis lymfakäsikin kun siellä lilluisin, suolassa.

Tää kun olisi täynnä suolaa niin, että vaan pää näkyisi kun siellä makaisin.

Millaisia oireita sitten säteistä saattaa saada? Sädehoidon aikaiset haittavaikutukset ovat pääasiassa erilaisia ihoreaktioita, jotka ilmenevät paikallisesti hoidettavalla alueella. Iho alkaa reagoida sädehoitoon tavallisesti kahden viikon kuluttua sädehoidon aloittamisesta. Tyypillisiä oireita ovat ihon punoitus, kuivuminen, hilseily ja kutiaminen. Myös erilaiset pigmenttimuutokset ja aurinkoihottumaa muistuttavat näpyt ovat mahdollisia.

Muita sädehoidon aiheuttamia haittavaikutuksia ovat: Rinnan turvotus, erilaiset tuntemukset rinnassa. Tuntemukset voivat olla pistelyä, kiristävää tunnetta leikkausarvessa, puutumista ja tunnottomuutta.

Sädehoidon aiheuttamat haittavaikutukset alkavat parantua n.2-4vkon kuluttua sädehoidon päättymisestä. Sädehoito jatkaa vaikutustaan hoidon päättymisen jälkeen ja toisinaan ihoreaktiot saattavat voimistua, vaikka hoitojakso olisi päättynyt.

Eli mä jään odottelemaan millainen punainen, hilseilevä ja kutiava krapu musta kuoriutuukaan. Jos juhannukseen mennessä olisi iho kondiksessa, fyysisestä kunnosta muuten puhumattakaan, saan olla tyytyväinen. Mutta niin tai näin, en vietä Juhannusta murehtien syöpää, en todellakaan.

Tiistai 29.11

Veronpalautukset ovat jälleen tipahtaneet tileillemme, heidän tileille jotka sitä saavat. Itse maksan aina niin paljon veroa, että varmasti saan takaisin päin. En voi sietää ajatusta, että joutuisin maksamaan mätkyjä, milläs mä sitten jouluna juhlisin? Ei tosiaan ja sen takia myös mun tililleni tuli tänään rahaa. Käynkin heti aamusta ihailemassa tiliäni ja pari kertaa päivälläkin. On se vaan kivaa, kun on hetken rahaa.

Tänään säteisiin mennessäni ovat he aikataulussa. Hypätessäni laverille, osun siihen kerralla oikein (en ole kertaakaa tipahtanut siitä) eli heidän ei tarvinnut siirrellä mua oikeastaan ollenkaan. Säteitähän annetaan ainoastaan täsmä paikkaan eli mut siirretään juuri oikeaan asentoon. Paikalla on aina kaksi hoitajaa, molemmat omalla puolellaan ja sitten ne katsovat jostain olenko oikein. Jos en ole oikein, siirtelevät he mua. Joskus siirretään sentti, joskus useampi ja tänään ei tarvinut siirtää ollenkaan. Tänään soi soittimessa jälleen Elvis, mikäs sitä kuunnellessa, onhan Elvis yksi parhaimmista laulajista kautta aikojen.

Kotona vedän pienet päikkärit, väsyttää noi säteet sen verran. Hoitajalle sanoinkin, että väsyttää, niin sanoi kuuluvan säteiden sivuoireisiin. On ihan tieteellisesti todistettu niiden väsyttävän, joten ei ihme, että muakin väsyttää. Ja jo joka päiväinen siellä ravaaminen väsyttää, vaikka ei siellä kauan aikaa kerralla menekään. Meinaa se sama hoitoväsymys iskeä mikä iski sytojekin aikaan. Mutta sitten taas kun mietin, että kohta tää on ohitse, niin jo sillä jaksaa kaiken. Ei ole enää kauaa tammikuuhun ja silloin mä niin käännän uuden sivun elämässäni. Ja voitte olla aivan varmoja, ettei siihen kuulu syöpä yhtään mitenkään.

Illalla olisi valokuvauskurssi viimeistä kertaa, mutta mitä tekee kaiken oppinut Aikku? Jättää menemättä, sillä olenhan mä jo kaiken opin imenyt sieltä. Eikös se vaan näkynyt jo mun edellisistä kuvistanikin? Eikö niissä ollut kaikki kohdillaan? Sai jokainen ihan ite keksiä mitä ne esitti, näin sai katsojakin jotain tekemistä, ei ole kaikki pureskeltu valmiiksi.

Keskiviikko 30.11

Nyt se sitten alkoi, sivuoireet hormoonilääkitykselle, huomaan jäykistyneeni. Jos olisin nuori mies, niin olisin iloinen aamujäykkyydestä, mutta koska en ole nuori enkä edes mies, niin en ole myöskään iloinen tästä jäykkyydestä. On meinaan ikävää, kun liikkeelle lähtiessäsi selkä jäykistelee, saat hetken köpötellä kuin mummo selkä kumarassa ja jäykkänä. Johan mä tätä lääkettä olen viikon jo syönytkin, enää vaan 9v ja 5 vuotta jäljellä, ei paha.

Tästä tamofeenista eli hormonilääkityksestä saattaa saada kans sen seitsemän sivuoiretta. Ja mä olen saanut niistä tällä hetkellä ainakin yhden, mutta vielä lisää saattaa olla tulossa. Ihan vaan vaikka muutamankin tässä luetellakseni ovat yleisimpiä sivuoireita: nesteen kertyminen elimistöön (vielä ei onneks ole tätä, luojan kiitos), pahoinvointi (joo, välillä tulee tätä), ihottuma, kuumat aallot (ei varsinaiset aallot, mutta aivan hitokseen kuuma öisin yks kaks ja sitten taas hetken päästä taas kylmä).

Sitten on heikotus, päänsärky, lihaskipu, ruokahaluttomuus, vatsakivut, oksentelu, ripuli ja ummetus. Myös näköhäiriöt esim kaihi saattaa tulla ja mitä kauemmin käytät sitä suurempi riski sairastua siihen. Hah, mä syön tätä kymmenen vuotta eli mulla varmasti jo suuri riski sairastua kaihiin ja hyvässä lykyssä vielä sokeudun. Pian ehkä tarvin jo koiran ja kepin ja Ukkokulta saa taluttaa mua paikasta A paikkaan B, kiva tulevaisuuden näkymä. Yksi "sivuoire" mitä ei luettelossa mainittu on mahdollisuus sairastua munsarja-tai kohdunkaulansyöpään. Jipii, ehkäistään rintasyöpää saadakseni alapääsyövän. Mahtavaa lääketiedettä.

Tässä saa tosiaan tutustua kaiken näköisiin oireisiin ja huomaan kuuntelevani itseäni herkällä korvalla. Saattaahan tuo jäykkyys johtua myös siitä, etten nyt ole käynyt yhtään salilla ja sohva on kutsunut mua suureen ääneen tän viikon. Kunhan saan tuon Breigin Badin katsottua, niin lupaan etten hetkeen katso yhtään mitään.

Tänään on säteistä käyty 20%, jipiii. Vielä kaksikymmentä kertaa, sen jaksaa. Musiikkina ei ollut nyt mitään mikä olisi jäänyt mieleen, sen takia taisin ekaa kertaa pitää silmiäni kiinni ja yritin jopa hiukan nukkua siinä. Mutta kone pitää melkoista meteliä, ei siinä todellakaan nukuta. Ja aika äkkiä saisi nukahtaa, jotta ehtisi hetkenkään nukkumaan. Ja käsien ollessa pään yläpuolella ja siitä johtuvan kivun ollessa maksimaalista, ei tarvi unta odotella. Mutta kotiin mennessä voi taas ottaa päikkärit, sellaiset ihan pienet. Heti sen jälkeen, kun on katsonut muutaman jakson BB:tä.