Eka tissitön päivä

Keskiviikko 15.6

Herään puoli kuusi, kun yöllinen (sama joka ei suostunut tuomaan mulle ruokaa, koska en sattunut olemaan hänen potilaansa) hoitsu käy kuiskailemassa OMALLE potilaalleen jotain, ei onneks tule mulle juttelemaan. Meillä ei ole mitään keskusteltavaa toistemme kanssa. Kaksi ja puoli tuntia aamupalaan, pureskelen huuliani niin että sattuu.

Kahdeksalta kolistelee apu paikalle, ruokaa. Iloni oli selkeästi ennenaikaista, huomaan sen heti ekasta lauseesta. Kysyvät otanko kahvia vai teetä? Kahvia kiitos jos sattuu olemaan soijamaitoa. Ei ole, valitettavasti. Leikin yllättynyttä. Kysyn mahtaako sulla olla mulle mitään syömistä. On tokikin, yksi siivu leipää. En tosiaan tiedä alkaako itkeä, nauraa vai huutaa. Tämän yhden leipäsiivun kylkeen sain kaksi siivua leikkelettä (eikä kukaan kyseenalaistanut oliko kyseinen possuraukka juonut eläessään maitoa) sekä kaksi siivua tomaattia, kupin teetä ja lasin tuoremehua (oli melkein yhtä pahaa kuin eilinen omenatuoremehu). Kysyin rauhallista teeskennellen, että mitens olisi vaikka jogurtti (soija tai kauraversio) koska toisetkin potilaat saavat ja se vähän niin kuin saatana kuuluu mulle, koska mä maksan tästä olostani täällä!!!! Tämä ruokavalioni on ilmoitettu kaksi viikkoa sitten joten ei tää nyt kauhean yllätyksenä voinut teille tulla. No ei tullut ei, mutta kun keittiössä ei sattunut olemaan yhtään erikoisjogurttia, hän oli kovin pahoillaan. Mutta haluatko toisen siivun leipää? Ootas ihan kun mietin, että toinen siivu leipää.. Hhmm, olisihan se kova sana tässä helvetin nälkäkuolemassa joten annappas nyt toinen siivu sitä kuivaa leipää. Niin sain kaksi siivua leipää ja samat lisukkeet mitä jo luettelin. Ja tosi nopeaan ne kaikki hävis tuulen suojaan, ei tosiaan montaa haukkaisua tarvinnut leivistä ottaa. Söinkin niin nopeaan etten ehtinyt edes kuvaa ottamaan.

Tämän yltäkylläisen aamiaiseni ollessa jo lopuillaan saapui tämä samainen pelastava sielu paikalle hengästyneenä. Hän oli juossut toiselle osastolle ja varastanut mulle sieltä viimeisen yosa-jogurtin. Voi, mä olin niin otettu, mikä pelastava enkeli. Ehkä sittenkin selviän kello kahteentoista kunnes saapuu seuraava minitalistinen ateriani.

Näin kauniit maisemat mulla oli :-)

Lääkäri käy tervehtimässä. Kertoo leikkauksen menneen hyvin, rintani oli ollut painava (olikohan mun kaikki synnit pakkautuneet just sinne), mutta painoa ei osannut sanoa, ksoka lähettivät sen suoraan patologille. Siellä se rintaraukka nyt köllöilee patologin pöydällä. Pitäisivät hyvää huolta hänestä, niin minäkin tein.

Lekurin katsoo haavat, siistiltä näyttää. Kysyy onko rinnassa olevan tatuoinnin alla käärme, leikkauksen aikana joku hoitaja oli sen huomannut. Kiva, että olivat viihtyneet leikkaussalissa. Lekuri sanoi jatko-ohjeita, jälkitarkastus kahden viikon päästä ja sairasloma siihen saakka. Oho, tingin sairaslomani mielestäni kolmeen viikkoon ja lekuri sitä nikotteli. No hän oli vielä nokittanut ja kirjoitti vain kaksi ja puoli viikkoa. Onneks sitä saa lisää tarvittaessa. Hän ei pääse jälkitarkastukseen koska on lomalla, toivottelemme toisillemme hyvää kesää, loppu elämää ja lopuks toivomme ettemme tapaa enää näissä merkeissä. Sitähän ei voi tietää, saattaa olla ettei enää koskaan meikäläisestä löydy mitään ylimääräistä ja sen huonomman vaihtoehdon me jokainen tiedämme, sitä tuskin tarvitsee edes ääneen sanoa (kirjoittaa).

Omahoitajani käy välillä tuomassa mulle erilaisia papereita mihin tutustun. Kertoo mun saavani matkaan pumpulisen tisulin (joo, nyt soi Sleeppareiden pumpulitissit päässäni), kysyy minkä kokoinen saa olla. No ei minkään kokoinen, koska ei mulla ole mitään vasemmallakaan puolella, joten kaikista pienin kiitos. Myöhemmin käydään hänen kanssaan kaikki paperit lävitse ja saan tissini. Lähtiessämme huoneesta jossa asiat selviteltiin tiputin vahingossa pussukan jossa tissi oli. Oho, mun tissi tippui, sanoin. Häntä alkoi kovasti naurattamaan. Sanoin, ettei tää ole niin vakavaa, vaikka olemme vakavan asian äärellä ei sovi unohtaa huumoria kuitenkaan. No, tajuan kyllä etteivät he voi alkaa vitsailemaan asian suhteen, mutta mulle se suotakoon.

Fyssari käy näyttämässä mulle jumppaliikkeet mitä teen aamuin illoin, hyvät on liikeradat. Varoittelee, että ne saattaa siitä vielä huonontua. En usko, mä jumppaan ne vetreäksi. Mutta toisin tulee käymään..

Aika matelee, käyn joutessani kahvilassa. Kyselen roosanauhaa, mutta heillä ei ole sellaisia myynnissä. Itsekseni ihmettelen tätä kovasti, luulisi kahvilassa joka sijaitsee sairaalassa jossa on rintarauhaskirurginen osasto, olevan juurikin myynnissä roosanauhoja. Itse jos olisin siellä yrittäjänä niitä olisi myynnissä niin paljon, että riittäis. (sivuhuomautuksena kerron ihanasta työkaveristani joka laittoi ennen mun töistä pois jääntiä rosanauhan rintaansa. Se oli niin kaunis ele, että itku meinasi tulla. Hän osoitti myös sillä lailla tukensa. Työkaverini ovat niiiiin ihania) No, mä en ole kyseisessä kahvilassa yrittäjänä enkä kauaa enää potilaanakaan. Heti kun saan taas ruokaa meikä lähtee. Ihana kundini tulee mua hakemaan, mutta vasta kun mutsi on saanut ruokaa. Hän jos kuka myös tietää ettei mua voi katsella ollessani nälkäinen.

Niinpä koittaa taas ruoka-aika. Tuo päivän kohokohta. Nyt jo kysyn valmiiksi onko ruoka maidoton ja gluteeniton. Ruoan jakaja tympeänä sanoo sen olevan, hoitajasi ovat sellaisen tilanneet joten kaipa se on. Niin tosiaan luulisi, mutta ei se niin itsestään selvää ollut aamullakaan. Aamuinen jogurttivaras ei muuten ollut enää näkyvissä, joko hänet mestattiin tai kädet katkaistiin?? A-P-U-V-A mitä mä oon tehnyt??? No, toisaalta, mä olin ansainnut sen jogurttini!!

Ruokani oli siskonmakkarakeittoa (joo, ei ihan bodarin ruokaa, mutta päätin olla niuhottamatta kun en saanut riisiä ja jauhelihaa parsakaalin seurassa). Se soppa (kaikki neljä lusikallista) oli muuten tosi hyvää. Sen seurassa sain jälleen muutaman pienen palan leipää ja muutaman kurkun, mä oikein hyrisin onnesta. Mutta tämän kaiken päälle mä sain palan taivasta. Uunissa valmistettua omenaa (olisiko toiselta nimeltään uuniomenaa??) ja sen kanssa kukkurallinen kermavaahtoa. En jaksanut edes miettiä olisiko kermavaahto soijasta tehtyä. Olin valmis paskomaan vaikka kaksi viikkoa saadakseni tuon herkun syötyä kaikki. Kaikkien onneks se oli muuten soijakermavaahtoa (pikkaisen alko itseänikin jännittämään miten käy..). Se tosiaan oli pala taivasta. Sillä oli kuitattu kaikki kipu, kärsimys, nälässä kituminen ja kahviton elämä mitä jouduin sairaalassa viettämään. Vielä toinen annos samaa ja olisin varmasti taannut jokaisen kyselijän asuntolainatkin!!

Sitten tuli aika pakata kamat ja suoriutua sairaalasta kotiin. Ihana oma kundini tulee mutsia hakemaan, saan relata autossa ja ei tarvitse mennä junalla ihmisten pällisteltäväksi. Nythän mulla roikkui matkassa koko aika dreenipussi joka ei onneks kovin läpinäkyvä ollut. Ehkä se meni vähän ikään kuin olkalaukusta.

Kundi tuli meille kahville ja höpöttämään. Heti hänen lähdettyä vedin rapiat kaksi tuntia unta palloon. Hiukan veroitti edellisyön huono nukkuminen. Sitten mä taas söin tuota jumalten ruokaa, bodarin safkaa joka on kai keksitty taivaissa. Riisiä ja jauhelihaa. :-) 

Ukkokullan tultua kotiin lähdimme kirjastoon ja apteekkiin käymään. Kävin Lindexissä kyselemässä proteesiliivejä itselleni (aivan kuin joku olisikaan kuvitellut mun kyselevän niitä Ukkokullalle), mutta ei heillä ollutkaan sellaisia. Olin ilmeisesti saanut väärää tietoa tai sitten heillä ei ollut valikoimissa koska ovat varmaan vähän kysyttyä liivimallia. Itselleni tuli hyvä mieli, kehtasin asiaa kysyä eikä myyjä edes purru mua. Vielä on matkaa yleiseen suihkuun menemiseen, mutta ensi askeleet sitä kohti on jo otettu!!

Ensimmäinen kokonainen tissitön päivä vietetty, näitä on toivottavasti vielä tuhansia edessä. Paitsi ettei me toivota mitään kuten muistatte, ME tiedetään näitä tissittömiä päiviä olevan vielä tuhansia edessäni!!

Ps. Jos joku sai mielikuvan etten muuta ajattele kuin ruokaa on hän aivan pirun oikeassa. Se pyörii tosiaan mielessäni aamusta iltaan, riisi ja jauheliha!! :-)