Valitusta ja arvostusta

Torstai 23.6

Herään kahdeksan jälkeen. Huomaan pöydällä Ukkokullan kirjoittaman lapun: ”Muista vesikatko”. Saakeli, muistan kyllä että luin sellaisen olevan mutta en tietty illalla enää muistanut laittaa vettä jemmaan. Ja oli Ukkokullallakin ollut näemmä aikaa kirjoittaa kyseinen lappu, mutta ei ole ollut sen verran aikaa, että olisi vettä ottanut kannun tms, Vesikannussani jossa on aina vettä, on sitä just sen verran että saan koiralle puhdasta juomista ja itselleni kupin kahvia. Enempään se ei riitä. 

Kiroan miesten logiikan, kirjoittaa lappu vesikatkosta mutta ei kuitenkaan herätetä tai oteta sitä vettä säästöön. Tulee mieleen vanha vitsi pariskunnasta jotka pitivät mykkäkoulua. Mies kirjoitti illalla lapun vaimolleen, että herätä kello kahdeksan. Aamulla huomasi nukkuneensa pommiin ja löysi lapun pöydältä: ”Kello on kahdeksan.” Huomaan jotain samaa tässä meilläkin, me emme vaan pidä mykkäkoulua.  

Soitan sairaalan fysioterapeutille. Minulle on tullut niin kipeät patit kainalon viereen sekä selkä- että rinnan puolelle. En voi nukkua oikealla puolella ollenkaan, tuska on heti ihan mieletön. En saa liikuteltua kättäni kunnolla ja haluan varmistuksen siitä, ettei käteni surkastu ja kuihdu pois jos en tee sillä vaadittavia jumppaliikkeitä. Huoleni on kuulemma aiheeton, kudosten väliin on jäänyt nestettä ja sen takia ovat kipeät. Sitä ei saa punkteeraamalla pois vaan fyssari painelee niitä sitten kun menen hänen luokseen eli ensi viikolla. Nyt ymmärrän miksi oli pyydetty ottamaan särkylääke tuntia ennen hänen aikaansa. Siellä tulee varmaan olemaan tuskaiset paikat. En epäile sitä hetkeäkään, nyt en vaan jaksa alkaa sitä murehtimaan. Otetaan kaikki vastaan mitä annetaan, ei tässä muutakaan vaihtoehtoa taida olla.

Tän kuvan tarkoitus jäi itsellekkin epäselväksi, hain sanalla lymfaödeema ja tälläinen tuli. Eli kropassa kiertää nesteitä ja verta ja ja ja.. Kyllä te tiedätte. :-)

Olen saanut myös toisen ikävän vaivan, yliherkän tuntoaistin. Käsivarressani on tunnoton kohta, mutta samalla myös yliherkkä tunto. Jos sitä koskettaa vähäsenkään niin se sattuu aivan hitosti. Ja en tarkoita nyt isompaa koskettelua vaan pelkkä hipaisu riittää. Paidanhiha hankaa, tuskaa. Käsivarsi osuu johonkin, tuskaa. Joudun kävelemäänkin käsi irti vartalosta, niin paljon se sattuu. Tää on asia jota ei jaksaisi, kaikkea muuta paskaa jaksaa paremmin, mutta ei tätä. Mutta tämäkin on kärsittävä, ei mulla ole muuta vaihtoehtoa.

Ei todellakaan ole herkkyys kadoksissa, ei ainakaan käsivarresta. :-)

Mitä mä vielä valittaisin?? Rintaan sattuu kävellessä, taitaa se mun tulehdukseni siellä jyllätä menemään. Nestettä on taas kertynyt sen verran, että tuntuu kuin rintani olisi uima-allas jossa myrskyää. Kipu tuntuu rintalastassa saakka. Joudun jättämään ystäväni kanssa sovitun lenkin väliin. Nyt tuntuu ettei ole ihan mun päiväni. Pitäisikö mennä takaisin sänkyyn ja pysyä siellä? Vali vali, kylläpä jaksankin nyt valittaa. 

Tulee taas mieleen kuinka korkealle saakin hattuaan nostaa kaikille heille jotka ovat tän matkan kulkeneet. Arvostus kaikkia syöpää sairastaneita kohtaan kasvaa päivä päivältä!! Varsinaisia sissejä jokainen, helppoa tietä eivät varmasti ole kulkeneet. Tulevaisuus tulee näyttämään mitä mutkia tulee mun matkalleni, nyt tuntuu että pieniä töyssyjä ja nimesniemen kiharaa on tielläni ollut. Pysytäänkö tiellä vai löydetäänkö itsemme tien varrelta tai ojan pohjalta? Uskoisin, että jouluna olemme viisaampia, voi kuinka odotankaan joulua. Nm. Ihminen joka inhoaa joulua. 

Mutta oli tässä päivässä jotain ihanaakin. Selatessani instragramia näen ystäväni kuvan jossa hän on luovuttamassa verta. Ekana tulee mieleen se, etten itse enää koskaan pääse luovuttamaan. Sitten luen kirjoituksen mitä hän oli kuvaan liittänyt, siinä luki näin: ”Ihailemani ihminen kertoi sairastuneensa syöpään. Hänen kaksi suurinta huolenaihettaan olivat 1) kuinka pitkä treenitauko tulee 2) ei saa luovuttaa verta. Joka ikinen treenihetki teen muutaman ylimääräisen toiston- koska tiedän, että hänkin tekee kun palaa salille. Tänään luovutan verta, jotta jollakin toisella on mahdollisuus treenata. Luovuta sinäkin.”

Tämä tuo kyyneleet silmiini (tätä kirjoitankin silmät sumeena), tämä on kaunein ele mitä voisin keneltäkään toivoa tai pyytää. Tämä on niin pyyteetöntä hyvyyttä, että menen täysin sanattomaksi. Miten kukaan voi olla näin ihana? Illalla lukiessani tätä Ukkokullalle, tulee hänelläkin kyyneleet silmiin. Me molemmat arvostetaan tätä todella paljon ja pidän sitä suurena kunnianosoituksena itseäni kohtaan. Ja lupaan salille palatessani tehdä jokaisen toiston, jokaisen sarjan ja jokaisen treenin niin kuin se olisi viimeiseni!! Kiitos A <3 <3  

Tästä tulikin enemmän negatiivinen päivitys, mutta tätä tää mun elämäni tällä hetkellä on. Kipua siellä ja särkyä täällä, jomotusta ja vitutusta sopivassa suhteessa iloon ja nauruun. Ei me tästä lannistuta, tällaiset päivät hiukan horjuttaa ja heiluttaa kuten puita tuulessa, mutta pystyssä pysytään silti. Se on varma!! Tähän loppuun vielä ihanan Valkkuni sanoja lainatakseni: ”Muista, olet vahva kuin mikä ja selviät mistä vaan!!”