Lukijat

sunnuntai 26. kesäkuuta 2016

Itkua ja hammasten kiristelyä

Maanantai 20.6

Tänään on aika mennä poistamaan ylimääräinen roikkuva kapine itsestäni joka tuottaa kipua jatkuvasti. Tänään lähtee dreenipussi ja en todellakaan jää sitä kaipaamaan. Aamulla herätessäni pienen pieni liikahdus ja kipu on välitön, saan sellaisen veitsen iskun suoraan sisälleni joka menee varpaista aivoihin ja pari kertaa sitä väliä. Letkun sisäänmenoaukko on todella kipeä. Itku pääsee taas, en voi kuin ihmetellä sitä kyynelten määrää mitä olen ehtinyt tässä reilussa kuukaudessa vuodattamaan, lammikon saisi varmasti jo aikaiseksi.





Ollessani koiruuden kanssa ulkona ja kerätessäni hänen aamiaisen rippeensä (vai olisiko ollut päivällisen?), astun samalla jonkun toisen koiruuden vanhaan lounaaseen tai mihin lie. Mua sitten äärettömästi ärsyttää juurikin se, kun itse kerätessäsi koirasi tuotoksen, samaan aikaa astut sellaisiin tuotoksiin joita joku muu ei ole viitsinyt kerätä. Päätän ettei tämä päivä ei voi enää ainakaan huonommaksi tästä muuttua!!


Tämä kasa meditoi, jos ketään kiinnosti mitä hän tekee tässä?? :-)


Poiston ajaksi on sanottu tasan kello yksi. Kävellessäni asemalta kirurgiselle on välillä pakko pysähdellä koska sattuu niin paljon. Naamani vääntyy tuon tuostakin tuskan irvistykseen, ihmiset varmasti ajattelevat mun olevan hyvinkin pelottava. Olen hyvissä ajoin paikalla ja huomaan muutaman muunkin tulleen samalle asialle. Jään odottamaan vuoroani, silmäni meinaavat mennä väkisinkin kiinni tuon tuosta. Väsymys on kamalaa vaikka olen nukkunut taas tosi pitkät yöunet. Mistä tätä väsymistäkin riittää?? Välillä ohitseni purjehtii tumma mies valkoinen pitkä takki päällään, lääkäri ilmeisesti. Hänessä silmä lepää, ei tunnu tuskat ei kivut ja unohtuu väsymys. Hänet voisin ottaa omaksi lääkärikseni ja taatusti olisi päivittäin asiaa, niin tärkeää asiaa, että sitä pitäisi mennä henkilökohtaisesti toimittamaan. Naurattaisi ajatus ellen olisi niin väsynyt.

Vihdoin on oma vuoroni. Pelkään poistoa, se on pakko olla jotain aivan sairaan kamalan tuntuista. Hoitaja nippasee tikit pois jotka ovat pitäneet letkua paikallaan. Se hiukan tuntuu. Pyytää vetämään syvään henkeä ja seuraavaksi päästämään ilman pois. Ja kas letku on poissa, luulin hänen vasta aloittavan poistoa. Ei tuntunut missään, jabbadabbaduu, tosin onhan tissini (no okey, tissin paikka) aivan tunnoton, ei mitään tuntoa. Hoitaja katsoo sitä sisäänmenoaukkoa, on hiukan ärtyneen näköinen. Pyytää kollegaansa paikalle katsomaan sitä ja yhdessä päättävät ettei siihen tarvita antibioottia. Hehän niitä asiantuntijoita ovat joten en ala kiistelemään asiasta. Kiitän ja poistun paikalta. On tosi helpottunut olo kun ei enää satu, letku on poissa. Voisin halata vastaan tulijoita.

Kotiin mennessäni oli väsymys taas maksimaalista. Tuli liikunta-ja suihkussakäynti kielto poiston takia joten taas jää lenkkeily väliin. No, en olisi jaksanutkaan, sohva kutsuu ja ei ihan hennolla äänellä huutelekaan. Pakko oli ottaa päikkärit, näihin alkaa todellakin jo tottumaan.

Illalla kerron Ukkokullalle tästä unelmien lääkäristä, namupalasta. Nauraa ettei varmaan ollut lääkäri vaan palkattu sinne kävelemään edes takaisin naisia rauhoittaakseen. Lastensairaalassa on pellejä, teille naisille on palkattu valelääkäri, varsinainen namupalanen. Ette sitten enää muista pelätä tulevia toimenpiteitä ja unohdatte tuskanne ja kipunne, väsymyksen ja vitutuksen. Sun kohdallasi ainakin onnistui hyvin ja oli palkkansa ansainnut. Hhmm, näinköhän olisi sitä varten palkattu? Ei kai? Ei sitä tosiaan voi tietää, ehkä sitten kuitenkin?? Niin tai näin, mä katselen häntä ainakin mielelläni toisenkin kerran.




Tiistai 21.6

Aamulla herätessäni tajuan taas nukkuneeni ainakin kymmenen tuntia. Noustessani olo on tosi hutera, päässä heittää ja näen tähtiä. Pakko mennä koiruuden kanssa ulos, ei auta. Ei ole hänen vikansa että Mammalla heikko olo, pissille on päästävä. Ulkona joudun vähän väliä vetämään koiruus raukkaa kesken haistelujen jatkamaan matkaa. 

Tuntuu etten pääse omilla jaloillani kotiin saakka, pakko melkein polvillaan olla välillä jotta saan jatkettua matkaani. Kotona sisukkaana koitan syödä aamupalan, onhan se se päivän tärkein ateria, syötävä on maistui tai ei. No eihän se maistu, jätän suosiolla syömisen kesken ja tallustan taas sille tutulle paikalleni, sohvalle. Uni tulee välittömästi vaikka olen juuri hetki sitten herännyt ainakin sen kymmenen tunnin unilta. Välillä heräilen, sattuu ja särkee, rinta tuntuu lämpimältä ja tuskan hiki nousee otsallani. Mittaan lämmön, on sitä vähäsen. Jatkan nukkumista, en jaksa edes miettiä mitään muuta.

Herään kun puhelimeni soi. Se sattuu olemaan n. 30centin päästä minusta, mutta en jaksa nousta sen vertaa, että ottaisin sen vastatakseni. Nukahdan uudelleen herätäkseni uudestaan puhelimeen. Palkitsen tämän sitkeän sissin vastaamalla hänelle. Ystäväni soittelee kysyäkseen kuulumisiani ja ne kuultuaan sanoo heti lähtevänsä tulemaan tarkistamaan miten voin ja pitääkö mua lähteä viemään sairaalaan. Sanoo olevansa paikalla 1,5 tunnin päästä. Jatkan uniani ja saan raahauduttua suihkuun juuri ennen hänen tuloaan. En halua vastaanottaa ketään paskalle haisevana jos ei ole aivan pakko. Joskus tilanne saattaa vaatia senkin, mutta ei onneks nyt.

Hänen tultua ja tarkistettua tilani (joka ei ollut kuulemma hengenvaarallinen) soitin sairaalaan omalle osastolleni (eikös jokainen nyt yhden osaston ainakin sairaalasta omista?) Kerroin tilanteeni ja neuvoksi tuli joko mennä Meilahteen päivystykseen (mitä ei oikeastaan suosittele ellei tilani muuttuisi hengenvaaralliseksi), koska siellä saisin kuitenkin jonottaa ehkä hyvinkin pitkään. Päätän selvitä hengissä tästä kuoleman taudista joka lämmönkin on nostanut yli 37, hui mikä kekäle olinkaan, ilman menoa yhtään mihinkään. Saan hiukan syötyä ja saatuani kahvin alkaa elämäni jälleen hymyilemään. 

Mutta se täytyy sanoa, että palvelu ja tarjoilu ystävälleni oli surkeaakin surkeampaa. Hän raukka sai ainoastaan vettä hanasta ja senkin vain jos kävi itse sitä hakemassa. Ymmärrän hyvin jos ei koskaan enää halua meille tulla ja sen välttääkseni pyydän nöyrimmin anteeksi häneltä näin julkisesti. Anteeksi J <3 Mitä tästä opimme? Jos haluat jotain tarjottavaksi itsellesi tullessasi meille, varmista ennen tuloasi etten vaan ole kuoleman taudissa eli kuume yli 37. Jo 37,3 aiheuttaa tarjoilemattomuutta!!

Illalla kerroin tästä kauheasta olotilastani Ukkokullalle. ”Aamulla vessassa käydessäni näin tähtiä.” ”Ketä näit?” ”No ainakin Elviksen ja Jim Morrisonin ja ja ja..”



6 kommenttia:

  1. Huh huh. Onko kipu helpottanut, kun sait dreenin pois? Tsemppiä, nyt on juhannus lusittu niin jouluhan on tuossa tuokiossa ja sä voit silloin jo hyvin! Hurrrrrrjasti tsemppiä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka Merle :-)
      Se kipu on onneks mennyt mutta uusia kipuja ja särkyjä tulee. En ole yhtään joulu ihminen, mutta nyt voin rehellisesti sanoa odottavani sitä enemmän kuin lapsena. :-)

      Poista
  2. Kyllä sä oot hyvä kirjoittamaan😊t mua naurattaa välillä toi teidän huumori, se varmasti auttaa , vaikka ei kipuja poista 😊tsemppiä

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, mua naurattaa kans usein kirjoittaessani näitä. Meidän yhteinen huumorimme on tosiaan meidän suhteemme voimavara, yksi niistä. :-)

      Poista
  3. Vastaukset
    1. Meinasin ehdottaa, että liity lukijaksi niin ei kommentisi näy unknowna, mutta olitkin ehtinyt sen jo tehdä. Kaikki vaan kirjautumaan lukijaksi niin saadaan suuri joukko mukaamme matkaa seuraamaan. :-)

      Ja tätä saa jakaa jos on joku kenen tietäisitte olevan kiinnostunut tälläisesta matkasta. :-)

      Poista