Maanantai
20.6
Tänään on aika mennä poistamaan ylimääräinen
roikkuva kapine itsestäni joka tuottaa kipua jatkuvasti. Tänään lähtee
dreenipussi ja en todellakaan jää sitä kaipaamaan. Aamulla herätessäni pienen pieni liikahdus ja kipu
on välitön, saan sellaisen veitsen iskun suoraan sisälleni joka menee varpaista
aivoihin ja pari kertaa sitä väliä. Letkun sisäänmenoaukko on todella kipeä.
Itku pääsee taas, en voi kuin ihmetellä sitä kyynelten määrää mitä olen ehtinyt
tässä reilussa kuukaudessa vuodattamaan, lammikon saisi varmasti jo aikaiseksi.
Ollessani koiruuden kanssa ulkona ja kerätessäni
hänen aamiaisen rippeensä (vai olisiko ollut päivällisen?), astun samalla
jonkun toisen koiruuden vanhaan lounaaseen tai mihin lie. Mua sitten
äärettömästi ärsyttää juurikin se, kun itse kerätessäsi koirasi tuotoksen,
samaan aikaa astut sellaisiin tuotoksiin joita joku muu ei ole viitsinyt
kerätä. Päätän ettei tämä päivä ei voi enää ainakaan huonommaksi tästä muuttua!!
Tämä kasa meditoi, jos ketään kiinnosti mitä hän tekee tässä?? :-) |
Poiston ajaksi on sanottu tasan kello yksi.
Kävellessäni asemalta kirurgiselle on välillä pakko pysähdellä koska sattuu
niin paljon. Naamani vääntyy tuon tuostakin tuskan irvistykseen, ihmiset
varmasti ajattelevat mun olevan hyvinkin pelottava. Olen hyvissä ajoin paikalla
ja huomaan muutaman muunkin tulleen samalle asialle. Jään odottamaan vuoroani,
silmäni meinaavat mennä väkisinkin kiinni tuon tuosta. Väsymys on kamalaa
vaikka olen nukkunut taas tosi pitkät yöunet. Mistä tätä väsymistäkin riittää??
Välillä ohitseni purjehtii tumma mies valkoinen pitkä takki päällään, lääkäri
ilmeisesti. Hänessä silmä lepää, ei tunnu tuskat ei kivut ja unohtuu väsymys.
Hänet voisin ottaa omaksi lääkärikseni ja taatusti olisi päivittäin asiaa, niin
tärkeää asiaa, että sitä pitäisi mennä henkilökohtaisesti toimittamaan.
Naurattaisi ajatus ellen olisi niin väsynyt.
Vihdoin on oma vuoroni. Pelkään poistoa, se on pakko
olla jotain aivan sairaan kamalan tuntuista. Hoitaja nippasee tikit pois jotka ovat
pitäneet letkua paikallaan. Se hiukan tuntuu. Pyytää vetämään syvään henkeä ja
seuraavaksi päästämään ilman pois. Ja kas letku on poissa, luulin hänen vasta
aloittavan poistoa. Ei tuntunut missään, jabbadabbaduu, tosin onhan tissini (no
okey, tissin paikka) aivan tunnoton, ei mitään tuntoa. Hoitaja katsoo sitä
sisäänmenoaukkoa, on hiukan ärtyneen näköinen. Pyytää kollegaansa paikalle
katsomaan sitä ja yhdessä päättävät ettei siihen tarvita antibioottia. Hehän
niitä asiantuntijoita ovat joten en ala kiistelemään asiasta. Kiitän ja poistun
paikalta. On tosi helpottunut olo kun ei enää satu, letku on poissa. Voisin
halata vastaan tulijoita.
Kotiin mennessäni oli väsymys taas maksimaalista.
Tuli liikunta-ja suihkussakäynti kielto poiston takia joten taas jää lenkkeily
väliin. No, en olisi jaksanutkaan, sohva kutsuu ja ei ihan hennolla äänellä
huutelekaan. Pakko oli ottaa päikkärit, näihin alkaa todellakin jo tottumaan.
Illalla kerron Ukkokullalle tästä unelmien
lääkäristä, namupalasta. Nauraa ettei varmaan ollut lääkäri vaan palkattu sinne
kävelemään edes takaisin naisia rauhoittaakseen. Lastensairaalassa on pellejä,
teille naisille on palkattu valelääkäri, varsinainen namupalanen. Ette sitten
enää muista pelätä tulevia toimenpiteitä ja unohdatte tuskanne ja kipunne,
väsymyksen ja vitutuksen. Sun kohdallasi ainakin onnistui hyvin ja oli
palkkansa ansainnut. Hhmm, näinköhän olisi sitä varten palkattu? Ei kai? Ei
sitä tosiaan voi tietää, ehkä sitten kuitenkin?? Niin tai näin, mä katselen
häntä ainakin mielelläni toisenkin kerran.
Tiistai
21.6
Aamulla herätessäni tajuan taas nukkuneeni ainakin
kymmenen tuntia. Noustessani olo on tosi hutera, päässä heittää ja näen tähtiä.
Pakko mennä koiruuden kanssa ulos, ei auta. Ei ole hänen vikansa että Mammalla
heikko olo, pissille on päästävä. Ulkona joudun vähän väliä vetämään koiruus
raukkaa kesken haistelujen jatkamaan matkaa.
Tuntuu etten pääse omilla
jaloillani kotiin saakka, pakko melkein polvillaan olla välillä jotta saan
jatkettua matkaani. Kotona sisukkaana koitan syödä aamupalan, onhan se se
päivän tärkein ateria, syötävä on maistui tai ei. No eihän se maistu, jätän
suosiolla syömisen kesken ja tallustan taas sille tutulle paikalleni, sohvalle.
Uni tulee välittömästi vaikka olen juuri hetki sitten herännyt ainakin sen
kymmenen tunnin unilta. Välillä heräilen, sattuu ja särkee, rinta tuntuu
lämpimältä ja tuskan hiki nousee otsallani. Mittaan lämmön, on sitä vähäsen.
Jatkan nukkumista, en jaksa edes miettiä mitään muuta.
Herään kun puhelimeni soi. Se sattuu olemaan n.
30centin päästä minusta, mutta en jaksa nousta sen vertaa, että ottaisin sen
vastatakseni. Nukahdan uudelleen herätäkseni uudestaan puhelimeen. Palkitsen
tämän sitkeän sissin vastaamalla hänelle. Ystäväni soittelee kysyäkseen
kuulumisiani ja ne kuultuaan sanoo heti lähtevänsä tulemaan tarkistamaan miten
voin ja pitääkö mua lähteä viemään sairaalaan. Sanoo olevansa paikalla 1,5
tunnin päästä. Jatkan uniani ja saan raahauduttua suihkuun juuri ennen hänen
tuloaan. En halua vastaanottaa ketään paskalle haisevana jos ei ole aivan
pakko. Joskus tilanne saattaa vaatia senkin, mutta ei onneks nyt.
Hänen tultua ja tarkistettua tilani (joka ei ollut
kuulemma hengenvaarallinen) soitin sairaalaan omalle osastolleni (eikös
jokainen nyt yhden osaston ainakin sairaalasta omista?) Kerroin tilanteeni ja
neuvoksi tuli joko mennä Meilahteen päivystykseen (mitä ei oikeastaan
suosittele ellei tilani muuttuisi hengenvaaralliseksi), koska siellä saisin
kuitenkin jonottaa ehkä hyvinkin pitkään. Päätän selvitä hengissä tästä
kuoleman taudista joka lämmönkin on nostanut yli 37, hui mikä kekäle olinkaan,
ilman menoa yhtään mihinkään. Saan hiukan syötyä ja saatuani kahvin alkaa elämäni
jälleen hymyilemään.
Mutta se täytyy sanoa, että palvelu ja tarjoilu
ystävälleni oli surkeaakin surkeampaa. Hän raukka sai ainoastaan vettä hanasta
ja senkin vain jos kävi itse sitä hakemassa. Ymmärrän hyvin jos ei koskaan enää
halua meille tulla ja sen välttääkseni pyydän nöyrimmin anteeksi häneltä näin
julkisesti. Anteeksi J <3 Mitä tästä opimme? Jos haluat jotain tarjottavaksi
itsellesi tullessasi meille, varmista ennen tuloasi etten vaan ole kuoleman
taudissa eli kuume yli 37. Jo 37,3 aiheuttaa tarjoilemattomuutta!!
Illalla kerroin tästä kauheasta olotilastani
Ukkokullalle. ”Aamulla vessassa käydessäni näin tähtiä.” ”Ketä näit?” ”No
ainakin Elviksen ja Jim Morrisonin ja ja ja..”
Huh huh. Onko kipu helpottanut, kun sait dreenin pois? Tsemppiä, nyt on juhannus lusittu niin jouluhan on tuossa tuokiossa ja sä voit silloin jo hyvin! Hurrrrrrjasti tsemppiä!
VastaaPoistaMoikka Merle :-)
PoistaSe kipu on onneks mennyt mutta uusia kipuja ja särkyjä tulee. En ole yhtään joulu ihminen, mutta nyt voin rehellisesti sanoa odottavani sitä enemmän kuin lapsena. :-)
Kyllä sä oot hyvä kirjoittamaan😊t mua naurattaa välillä toi teidän huumori, se varmasti auttaa , vaikka ei kipuja poista 😊tsemppiä
VastaaPoistaHeh, mua naurattaa kans usein kirjoittaessani näitä. Meidän yhteinen huumorimme on tosiaan meidän suhteemme voimavara, yksi niistä. :-)
PoistaToi unknown on päivi j😊
VastaaPoistaMeinasin ehdottaa, että liity lukijaksi niin ei kommentisi näy unknowna, mutta olitkin ehtinyt sen jo tehdä. Kaikki vaan kirjautumaan lukijaksi niin saadaan suuri joukko mukaamme matkaa seuraamaan. :-)
PoistaJa tätä saa jakaa jos on joku kenen tietäisitte olevan kiinnostunut tälläisesta matkasta. :-)