Varotus, nyt näkyy tissi!!

Maanantai 6.6

Björn Borgin synttärit, tärkeä tieto kaikille 60-luvulla syntyneille jotka katsoi 70-luvulla tennistä. Eikö kukaan katsonut? No, tärkeä tieto mulle ja sen takia olen sen tiennyt viimeiset 40v.

Mielialat vaihtelee, leikkaukseen enää viikko. Lueskelen keskustelupalstaa, rintasyöpäläisten kirjoittamaa. Joku ihmettelee miksi juuri hän sairastui? Siinäpä ihmettelemistä, itse en ole viitsinyt vaivautua asiaa miettimään. Jos joka vuosi löydetään uusia potilaita 4800 kappaletta, niin miksi ihmeessä en olisi yksi heistä? Jotkut syyllistävät itseään!! Eipä tulisi mieleenikään, tää ei todellakaan ole mun vikani. Jos ei tällä elämäntavalla pysytä terveenä mitä mä olen elänyt niin sitten se kai on kuolemaksi. Mutta että olisi mun vikani, noway!!

Käyn treenaamassa hiukan olkapäitä, pakko saada liikkua edes vähäsen vaikka ei treenikengät mahdukaan jalkaan. Sukkasilleenkin voi olla, ei mun lihakset tiedä onko mulla kengät jalassa. Ne on vaan innoissaan kun annan heille vähän duunia, töihin siitä senkin laiskurit!! Piiskaa ja ruoskaa teille!!

Laiskureille piiskaa :-)

Tiistai 7.6

Tänään sen teen, mitä olen mielessäni pyöritellyt jo pidempään eli alan kirjoittamaan blogia tämän aiheen ympärille. Olen itseasiassa kirjoitellut pitkin matkaa jo ajatuksiani ja mietteitäni ja nyt laitan ne esille. Päätän heti, että tämä tulee olemaan mua varten, mun purkautumiskeinoni paskaan oloon ja hyväänkin oloon, tietty!! Olen aina pitänyt kirjoittamisesta, se jäsentää ajatuksia ja se on keino saada itsestään ulos kaikki. Ja jos tämä jotakin toista samassa tilassa olevaa auttaa niin mikäs sen hienompaa. Ja ei tietenkään tarvitse olla edes samassa tilanteessa kanssani, tätä matkaa ovat kaikki tervetulleita seuraamaan.

Sain heti paljon palautetta blogista, positiivista palautetta. Useat haluavat seurata matkaani, olen aivan otettu asiasta. Tämä on raskas aihe, mutta huumoria emme unohda. Työkaverini sanoo ihanasti: ”Asia jolle ei voi nauraa on ongelma.” Ja mä en halua tän olevan ongelma. Olen sitä mieltä, että tämä on asenteesta kiinni ja oma asenteeni on se, että tästä selvitään, tämä matka kuljetaan voittajana Ja koska tää on mun blogi niin saan sanoa saatana jos multa siltä tuntuu. Tai vaikka perkele!! Jos jotakin häiritsee niin pyydän anteeksi!!

Syöpä on asia joka yhdistää, varsinkin rintasyöpä. Muistanpa tässä kerran töissä kun ihanat työkaverini halusivat rintaani kokeilla. Ei haitannut yhtään, hekin tietävät nyt vähän mitä itseltään etsiä. Oma pattini on niin julmetun kokoinen, että sellaista varmaan harvemmin on. Jokainen naisen pitäisi useammin tarkkailla rintojaan niin löydökset varmaan löydettäisiin aiemmin. Tutkikaa naiset itseänne. 

Jostain kumman syystä miespuoliset työkaverit kaikkosivat ympäriltä, he eivät kokeneet tarpeelliseksi kokeilla miltä syöpäkasvain tuntuu. No, jos kokeilisivat sitten kotonaan vaimoiltaan.

En halua olla ylimielinen tän sairauden suhteen. Mutta en näe mitään syytä miksi mun pitäis alkaa nöyristelemään tän edessä. Salilla mä en nöyrry, rauta nöyrtyy. Tän syövän kanssa mä en nöyrry, syöpä nöyrtyy. Mun ei tarvitse nöyristellä, mä olen  herra rouva tomumajassani ja häädän kutsumattomat vieraat hittoon. Tervemenoa, takaisin ei ole tulemista!!

Tänään käyn treenaamassa rintaa, molempia vielä tällä kertaa. Miks ihmeessä sanotaan, että treenataan rintaa niin kuin treenattais vain yhtä? Selkää on vain yksi niin voi sanoa treenaavansa selän. Jalat, molemmat joo. Kädet, molemmat, mutta rinta on vain yksinäinen. Kohta se mulla tosiaan on yksinäinen. Tai saahan se kaverin, silikonisiskon. Pitääköhän ne tutustuttaa toisiinsa sillain varovasti, kuin kaksi koiranpentua? Tiedä kuinka hyviä ystäviä heistä vielä tulee, temmeltävät liiveissä kuin kaksi lasta. Vanhus ja nuorukainen. Taitaa olla aika mennä nukkumaan.

Keskiviikko 8.6

Illalla Ukkokullan tullessa kotia hän kantaa isoa pakettia. Yritän kysellä mitä siinä mahtaa olla niin vinkiksi sanoi, että meille 10v lahja. Ensi kuussa tulee 10v siitä kun me tavattiin ja rakastuttiin jne. Ei voinut jäädä pakettia ihailemaan vaan pakko oli lähteä itse kauppaan ja postiin käymään. Hoidin asiat nopeasti alta pois, että pääsen kotiin katsomaan mitä se posti on meille tuonut.

Yllätys oli kieltämättä aikas suuri, olin suorastaan kauhistunut. Ukkokulta oli ostanut meille järjestelmäkameran. Nyt meillä olisi kamera jolla saisin kuvata niitä sukka/banaani/kukkakuvia ja mennä sinne kurssille ja oppia kuvaamaan. Nyt olen vaan niin levoton etten voi keskittyä mihinkään. En tutustumaan kameraan, en käyttöohjeisiin, en kirjaan, en lehteen, en telkkariin, en sudokuun, sanoinko jo etten voi keskittyä mihinkään?? 

Ajatukset pyörii taas jo huomisessa, huomenna on radiojyvän/sirun laitto vasempaan tissiin. Kauhulla odotan millaista se on. Mulla on huonoja kokemuksia siitä kun mun tisseihin kosketaan. Ja joo, ne kokemukset ei ole Ukkokullan kanssa tulleita.

Mutta on meillä kamera ja niillä me kuvataan mun tissit. Antaa toisten kuvata ultralla ja mammolla, me kuvataan kameralla.

Huomaatteko eron? Oikea isompi, raskaampi ja nänni vetäytyy sisällepäin. Siskot, nämä ovat syövän oireita!!

Torstai 9.6

Mielialat vaihtelee taas. Junassa matkalla töihin otan sudoku-lehden esille ja näen vieruskaverin katsovan sudokuani. Teki mieli sanoa, että älä edes yritä tulla sanomaan yhtäkään numeroa mikä mahtais kuulua mihinkin tai ei hyvä heilu. Ei sanonut, istui kuin mykkä pas..lla. Teen sitä hiton sudokua ja kas, väärin meni, samaa numeroa samassa laatikossa, ei pelitä ei. Teki mieli sanoa sille vieruskaverille, ettet sinäkään sitten viitsinyt yhtään sanoa, ettei se noin mene. Jätin hänet rauhaan, mikä lie hapannaama!!

Puolenpäivän aikaan lähden taas Kirurgiseen sairaalaan, laitatuttamaan sen radion sinne tisuliin. Pelkään niin, että hampaat lyö loukkua. Hoitaja sanoo, että ensin lääkäri katsoo sitä ultralla ja jos sillä näkee sen patin niin sitten laittaa sen jyvän siinä. MUTTA jos ei sitä pattia näe niin varasuunnitelma on katsoa se mammografilla ja sitten laittaa sen siinä. Alan panikoimaan jo valmiiksi, jo se M:llä alkava laitteen nimi saa kauhun nousemaan tukkaani ja nostaa sen pystyyn.

Jään laverille odottamaan lekuria, väsyttää ja meinaankin nukahtaa siihen. Säpsähdän kun paikalle saapastelee nuori parrakas kundi, lääkäri. No, vaihtelua että miehet katselee tissejäni välillä. Hän alkaa etsimään pattia, katsoo eka vasemman kainalon. Kysyy onko sieltä otettu koepalaa, ei ole, onko tarvetta? Hän on näkevinään sielläkin jotain erikoista. Alkaa väkisinkin taas itkettämään, koska tää oikein loppuu?? Onko Simo levinnyt joka paikkaan, mistä enää voidaan olla varmoja ettei se ole salakavalasti rynninyt vaikka maksaani tai haimaan tai suolistoon tai vaikka mihinkä? Miten voin olla enään mistään varma?? 

Ottaa koepalansa, mutta ei saa tississä olevaa möykkyä kuviinsa. Eipä hätää, onneksi talossa on muitakin radiologeja, oikein kaksinkappalein niitä tulee lisää. Nyt on tissiäni ihastelemassa jo kolme lekuria, ennätystä pukkaa. Vaikka kuinka ihailevat ei siitä tule valmista kuitenkaan. Tissi on ja pysyy ja pattia ei näy ei kuulu. Mennään toiseen huoneeseen ja siellä se helvetissä keksitty masiina mua taas odottaa, mammografi. Pääsen kahden hoitajan avustamana esittelemään tissiä koneelle, tissiä venytellään ja vanutellaan ja väännetään ja käännetään ja lopulta ovat tyytyväisiä lopputulokseen ja kundi tulee laittamaan radiosirun paikalleen. Ei sattunut yhtään, tai ei ainakaan kamalasti. Peukutan lekurille, varmuudenvuoksi molemmilla peukuilla. Ilmeisesti ei kaveri ole facessa koska ei tainnut tajuta elekieltäni, ei ainakaan vastaa siihen mitään. No, en mä välitä, olihan se näkevinään mun kainalossa jotain sinne kuulumatonta. Päätin etten pidä tyypistä!! Varmasti on joku valelekuri, valeparta naamassa.