Lukijat

lauantai 25. kesäkuuta 2016

Parantuminen alkaa vai alkaako sittenkään..

Torstai 16.6

Olen hämmästynyt kuinka hyvin olen nukkunut, varmasti ainakin 9h. Aamu alkaa kuten pitääkin, puurolla eikä varastetulla jogurtilla ja muutamalla kuivalla leivän siivulla.

En osaa olla tekemättä mitään joten vähän raivaan kämppää. Käydään tyttären kanssa kaupoilla. Otan ainakin kahdesti päikkärit, uskomattoman paljon väsyttää vaikka nukuin yöni hyvin. Katselen Netflixiä, löysin aivan ihanan sarjan sieltä, Happy Valley. Jään heti koukkuun ja katson ainakin neljä jaksoa peräkkäin. Harmi, että jaksoja vain kuusi ja tuotantokausia on vain yksi, äkkiä ne on katsottu. Onneksi ei ole ainoa sarja, niitä siellä riittää.

Perjantai 17.6

Saan ihanalta ystävältäni jälleen kortin, kortin tekstin luettuani pääsee taas itku. Se on niin osuva juuri tähän tilanteeseen. On vaan pakko luottaa siihen, että elämä kantaa, olla tän asian yläpuolella. Ja mä luotan, tietenkin. Mitä muuta mä voisin tehdä??




Jälleen katson Netflixiä ja jälleen otan päikkärit. Nilkkani koki ihme parannuksen sairaalassa eikä kukaan edes koskettanut sitä, tietääkseni. Taisi syynä olla tukisukat jotka olivat olleet vuorokauden jalassani ja itse sen melkein saman ajan sängyssä joten en päässyt sitä käyttämään. Tai sitten syynä on jatkuva särkylääkkeiden syönti, ei voi tietää. Onneks kukaan ei tajua edes kysyä. Mutta vaikka nilkka onkin taas kunnossa niin yläkerta ei, joten en edelleenkään pääse lenkille. Ja sataakin kaatamalla koko aika, mikä ihana tekosyy maata sohvalla ja katsoa jälleen sitä Net…

Illalla mennään kundini ja miniäni uutta asuntoa ihastelemaan. Matkaa vajaat 10 km ja ekan 200metrin jälkeen huomaan hihojeni käryävän kun Ukkokulta on ratin takana. Meille ei sovi yhtään se, että hän ajaa ja minä istun kyydissä. Ei todellakaan, siitä tulee vaan sanomista. Kuten varmaan arvaattekin, niin se sanoja olen minä. No etkö sä voi.. No mikset sä.. No pitikö nyt jäädä.. No pitikö tuota tai oliko pakko tätä tai etkö olisi jo voinut sitä tai tätä.. Tää ainoastaan siksi koska mä olen niiiin paljon parempi kuski ja hermo menee istuessa kyydissä. 

No, päästessämme hiukan lähemmäksi määränpäätä oli auto ollut jo muutaman kerran kääntymässä kotiin tai pysähtymässä ja jättämässä toisen pois kyydistä. Arvoitus kumpi olisi ulos lentänyt.. Soitin kundille tarkempia ohjeita ja samalla selitin niitä kuskilleni ja kuten arvata saattaa, me pyörittiin edes takas kuin puolukka ämpärissä. Kundi näki meidät parvekkeeltaan ja nauroi ettei voi olla noin vaikeaa. No ei uskois olevankaan, mutta jos sanon että mene risteyksestä yli ja tulos on, että siitä käännytään oikealle niin wtf?? Miten voi olla niin vaikeaa?? Päästiin perille ilman, että kummaltakaan lähti hiukset päästä (johtuu ehkä siitä, että Ukkokullalla niitä ei ole ja hän ei minun haivenia repinyt päästäni). 

Asunto oli kiva, heidän näköisensä. Vielä puuttui ruokapöytä tuoleineen, mutta ne tulevat sitten myöhemmin. Ensi visiitti tehty, seuraavalla kerralla osaamme perille jo paljon paremmin. Koska seuraavalla kerralla mä ajan, siitä ei ole epäilystäkään.


Tälläinen löytyi eli jos joskus lottopallo on hävinnyt niin mä tiedän missä se on. :-)



Lauantai 18.6

Alkaa sohvalla makaaminen ja Netflixin tuijottaminen tympimään, mutta kun sataa jatkuvasti niin ei pääse ulos kävelyllekään. Niinpä jatkan sitä tölsän tuijottelua, mutta samalla crossaan 40min. Itselläni on sellainen kotona ja se on oikein oiva apulainen silloin kun ei pääse muuten suorittamaan aerobistaan. Ihanteellistahan se olisi ulkona liikkua, mutta kuten sanoin, sataa jatkuvasti ja dreenipussin kanssa ei viitsi sateeseen lähteä. En käytä käsikahvoja ollenkaan vaan ainoastaan poljen, vakuuttelen itselleni tämän olevan ihan sallittua. Mullehan sanottiin, että saa liikkua heti kunhan ei mene kuntosalille ja tää ei ole nyt sitä. Päätän tän olevan sallittua ja jatkan polkemista. Dreenipussi roikkuu crossarin hantaakissa.


Tässä se mun dreenipussini oli, ei näkynyt ulkopuolisille mitä sisältä löytyy. Hyvä niin koska ei näky kovin kaunis ollutkaan. :-)


Lopusta päivästä ei ole paljon jälkipolvelle kerrottavaa elleivät he sitten haluaisi kuulla siitä kuinka otin päikkäreitä, makasin sohvalla ja katsoin tölsää. Kumma kuinka näinkin liikunnallinen ihminen voi jumiutua täysin sohvalle makaamaan. Mutta jos soisin sen nyt itselleni ja muistaisin, että on kulunut kuitenkin vasta neljä päivää siitä kun toinen rintani on poistettu. En osaa kuunnella itseäni, ainoastaan sen äänen kuulen päässäni joka valittaa jatkuvasta syömisestä, makaamisesta ja liikkumattomattomuudesta. Miten sen äänen voi vaientaa? Joku viisas voisi kertoa mulle sen.

Sunnuntai 19.6

Tänään ei sada, painun heti ulos lenkille. Ihanaa kävellä ulkona, ihana olla metsässä ja saada keuhkot täyteen luonnon tuoksua. Nautin tästä tunnista kun en makaa sohvalla, tämä on vaan niin ihanaa.


Näkyykö mun intoni? Ellei niin kuvaajassa vika. :-)











Rakas siskoni tulee taas ilostuttamaan meitä seurallaan ja pelaamaan kanssamme korttia. Pesen siskon ja Ukkokullan huolella pelissä, näkevät kuka osaa pelata!! Kortin peluuhan on tuuri kauppaa ja kuten sanonta kuuluu: ”Kortit antaa, kortit ottaa.” No, me ei tietty pelata rahasta koska ei sitä kellään meistä ole ja eihän me pokeria pelata. Mutta nautinto se on, kortin pelaaminen. Olen sitä tehnyt ihan lapsesta saakka, meillä on aina lätkitty paljon korttia. Toiset viettää aikaa muuten yhdessä, meillä pelataan korttia.

Illalla iskee kamala kipu oikean kainalon ja rinnan välille sekä kainalon ja selän väliin. Tekee kunnon pahkurat siihen kohtiin, taitaa olla nestettä mennyt sinne. Liikerata kädessä pieneni samalla puolella, kättä ei saa sivulle nostettua, ei ylös eikä puhettakaan että voisin tehdä vaadittavia jumppaliikkeitä. Myös dreenipussin sisäänmenoaukko on tosi kivulias, hiukankin letkun liikkuessa iskee tulisen veitsenviillon sisälleni. Parahdan tuskasta, huomenna onneksi pääsen siitä eroon.

Kipu kainalon ja rinnan sekä selän puolella yltyy todella pahaksi, pakko nostaa perseensä sohvalta kun ei pysty olemaan siinä enää kun se painaa oikealle puolelle. Yritän saada liikuteltua kättä jotta se ei jumiudu kokonaan. Kivun hellittäessä palaan sohvalle, Happy Valley kutsuu.

Nukkumaan mennessäni iskee kipu entistä kovempana. Istun vessassa ja itken itkemästä päästyäni. En voi poistua vessasta ettei Ukkokulta herää, en halua hänen kuulevan sitä kuinka paljon mua sattuu. En halua kaataa jatkuvasti tätä paskaa ja pahaa oloani hänen niskaansa. Kipu on helvetin moinen, tuntuu etten kestä sitä. 

Tulee väkisinkin mieleen oliko tää saatanan sairaus pakko iskeä just muhun? Mä en meinaa kestää tätä ja jatkuvasti muistuttelen itseäni siitä, että ollaan vasta alkumetreillä asian suhteen. En halua edes miettiä mitä edessä vielä onkaan! Haluaisin olevan shamppanjaa ja vaahtokarkkeja mutta mun tuurilla siellä on silliä ja kuravettä. No, pakko jäädä odottelemaan, jouluna olen jo asian suhteen viisaampi, kumpaa sain nauttia. Odotan särkylääkkeen vaikutuksen alkamista ja menen nukkumaan toivoen saavani nukuttua edes hiukan. 

2 kommenttia:

  1. Hei! Happy Valleyta on uusi kausi MENEILLÄÄN joten eiköhän lisäjaksoja jostain löydy. Tsemppiä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka Satu :-)
      Itse asiassa mäkin löysin sarjan juurikin niin, että näin mainoksen telkusta toisesta kaudesta. Laitoin nauhoitukseen ajatuksella, että löydän ykköskauden jostain. No, ykkönen löytyi ja viivyttelin katselun aloitusta sen verran, että kakkonen ehti kolmanteen/neljänteen jaksoonsa. Ja koska mun nauhoitukset alkoivat vasta jaksosta kaksi niin jakso yksi jäi näkemättä. Mutta varmasti joskus senkin vielä nään. :-)

      Poista