Maanantai 12.9
Tänään on vapaapäivä
tai oikeastaan lomapäivä. Otin sellaisen, koska kuvittelin meneväni sellaiseen
Workshopiin jossa olisi ollut erilaisia treenejä ja luento ravinnosta. Koska se
peruuntui, mutta lomapäiväni ei peruuntunut (olin sitä päivää aiemmin anonut,
enkä tod kehdannut ruikuittaa sen siirtoa) niin olen siis kotona. Tai en ole
kotona, koska menen Valkun kanssa treenaamaan. Tällä kertaa vuorossa on
olkapäät ja kädet ja koska en vieläkään ole oppinut sanomaan ei hänen
ehdotelmilleen, niin sain siitä tietenkin kärsiä. Jos menette treenaamaan
salille pt:n kanssa, niin älä suostu hänen ehdotuksiin jos haluatte syödä
muutakin ruokaa kuin pillillä imettävää sinä päivänä. Sillä jos treenaatte
kädet, niin ei ne hiton kädet enää nouse suun tasalle saman päivän aikana ja silloin on pilliruoan aika. Sosekeitto on kova sana, valmiiksi tehtynä kotona, tietenkin.
Valkkuni oli
treenannut tällä metodilla aiemmin jos oli uskomista videoitua kuvaa jota
jokainen voi käydä katsomassa Täältä ja uskottavahan se on, koska se
intteerneeetin ihmeellisestä maailmasta löytyy. Olisi pitänyt olla viisaampi ja
kieltäytyä tästä, vaan koska mä olen yllytyshullu ja suorastaan nautin kivusta
jota treenaaminen tuottaa, niin olin heti valmis. Teimme siis esim.
sivuvipareita koneella ensin 10 toistoa jollain kilomäärällä. Pidimme 20s tauon
ja taas 10 toistoa. 10 sekuntia taukoa ja 10 toistoa ja vielä 5s taukoa ja
vikat 10 toistoa. Voin sanoa, että tuntui. Todellakin tuntui ja pääsi sellainen
ihan pieni tuskainen huudahdus, sellainen vieno vittusaatanakin saattoi
suusta päästä, mutta niin hiljaa ettei Valkkuni kuullut. Koska aikuisten
oikeasti mä nautin siitä kivusta ja tietenkin halusin sitä lisää ja sainkin.
Teimme samalla lailla myös olkapääkoneella sekä haiusta ja ojentajaa kahdella
eri laitteella samalla lailla. Ja mä nautin. Joo, tiedän olevani tän suhteen
hiukan masokisti, mutta vanha sanonta: ”No pain no gain” pitää täysin
paikkansa. Jos mä haluan ja mähän haluan kehittyä, niin kipua on vähän
siedettävä ja mentävä ulos siltä omalta mukavuus alueelta. Se on vaan totuus.
Tältä voi näyttää kehitys. Tämä kuva otettu ennen Simoa. |
Tässä näkyy myös se, että siltä omalta mukavuusalueelta ollaan poistuttu. Tämäkin kuva on ennen Simoa ja ennen sytostaattipöhöjä!! |
Odotin eräältä ihmiseltä soittoa illemmalla, mutta
sitä ei koskaan tullut. Tästä asiasta kerron
vähän lisää myöhemmin, mutta sen verran sanon, että aika mielenkiintoinen ja
jännittäväkin asia on kyseessä. Tai mulle jännittävä, toisista en tiedä. Mutta se ei ole
ihan vielä ajankohtaista joten en siitä sen enempää nyt avaudu. Tiedän olevani
ärsyttävä, mutta joskus saa olla, mutta ei aina.
Loppu ilta meni
kaupassa käydessä, sielläkin kun on käytävä muutaman kerran viikossa. Meillä
kun asustaa vaan minä, Ukkokulta ja koiruus, niin siellä ei onneksi tarvitse
jatkuvasti käydä. Ja vielä kun Wilma syö omia ruokiaan, mitä nyt välillä
maksalaatikkoa, ainakin jos sattuu olemaan synttärit tai lääkekuuri menossa,
niin hänelle ei tarvi ostaa kuin oma kuivaruoka kerran kuussa. Ukkokultakin syö
päivittäin töissä, meidän ruokakulut onkin oikeastaan meitsin eväät. Pitkälle
päästään kasviksilla, riisillä, jauhelihalla (kananpojan ja naudan), broilerilla,
kananmunilla, kaurahiutaleilla ja hedelmillä. Mitä sitä bodari muuta tarvitsee,
pakkanenkin täysi marjoja puuron joukkoon aamuisin laitettavaksi.
![]() |
Tämäkin on vanha kuva, Ukkokullan tekemä salaatti mulle kun tulin salilta. Ukkokulta <3 |
Tiistai 13.9
Oltuani eilen
lomapäivällä ja vietettyäni omalla tavallani rennon päivän, riittää virtaa
tällekin päivälle. Herään aamulla 4,30 ja Wilman käytettyäni ulkona lähden itse
sauvakävelylle. Ei mikään ole oikeasti piristävämpää kuin syksyaamuna herätä
aikaisin ja käydä lenkillä. On kasteinen, hiukan sumuinen ilma ja se raikkaus
yön jäljiltä. Sitä voi vetää sisäänsä niin, että tuntuu. Keuhkot ja mieli
täyteen sitä ihanuutta. Kumma jos ei jaksa viettää virkeänä työpäiväänsä. Mä
olen aamuihminen henkeen ja vereen ja olen siitä aivan hiton tyytyväinen.
Mikään ei ole parempaa kuin aamut.
Työpäivä menee
kuten aina, nauraen ja tietty vakaviakin ollaan, kun siihen on tarvetta. Ei
meidänkään työ ole pelkkää naurua, se on välillä itkua (ei välttämättä työtekijöiden),
murhetta ja pahaa oloa, se on elämää kaikella tavalla. Se on juurikin sitä, mitä
itse haluaa tehdä ja koen olevani onnekas, kun saan tehdä tällä alalla vielä
kauan töitä. Olen alanvaihtaja, tässä työssä ollut vasta vajaat kolme vuotta,
mutta tiesin jo kouluun hakiessani mitä haluan tehdä. Kun elää päälle
nelikymppiseksi ja vaihtaa silloin alaa, niin usein jo tietää mitä haluaa. Ei
olla enää teinejä ja angstata vanhemmille ja mennä sitä opiskelemaan minkä
tiedät ärsyttävän vanhempiasi kaikkein eniten. Joo, onneks ei olla enää siinä
iässä, vaan tässä iässä. Ja tässä iässä jo tietää mitä haluaa. Mä haluan tehdä
tätä työtä ja elää, ensisijaisesti mä haluan elää. Ja sitä oikeutta ei Simo
eikä sen sukulaiset multa vie, se on aivan saatanan varmaa!!
![]() |
Tämä on vanha kuva, mutta olisi voinut olla tänä aamuna otettu. |
Illalla on taas
valokuvauskurssi, olen sitä taas odottanut koko viikon. Ekalla viikolla mietin,
että otanko kameran mukaani, koska kurssi-ilmoituksessa luki, ettei tarvita
omaa kameraa. Ukkokulta sanoi, että eikös se olisi aivan sama, jos menisit
uimakurssille ilman tsimmareita. Totta, joten otin silloinkin kameran mukaani
ja niin otin myös tänään. Ekalla kerralla kamera sai olla repussa, ei se
päässyt edes pöydälle saakka. Mutta nyt se pääsi repusta jo vähän haistelemaan pöydän
pintaa, jopa virran laitoin päälle. Me kävimme kameroiden ohjekirjaa lävitse,
mitä kameroista löytyy. Mä en sitten löytänyt ohjekirjaamme, tai oikeastaan en
sitä edes etsinyt. Vaan olisi pitänyt, koska Ukkokulta oli sen fiksuna pakannut
mulle reppuun mukaan. Vaan koska Akkakulta ei ole niin fiksu kuin Ukkonsa niin
ei hän tajunnut sitä etsiä. Tyypillistä mua!!
Mä opin, että tämän jälkeen ei automaattitarkennusta enää käytetä, se on jälkeen jäänyttä elämää. Se oli myös elämää, kun vielä sai edes yhden onnistuneen otoksen sadasta. Tuleva elämä taitaa olla yksi onnistunut otos sadastatuhannesta. No, sen takia tätä kurssia käydään. Mä opin myös jotain ISOSTA, sen verran ainakin ettei se tarkoita kameran kokoa eikä edes kuvaajan kokoa eikä varsinkaan kuvaajan kengän kokoa tai kuvaajan minkään muunkaan kokoa.
Opin tarkennuspisteistä, jotain suljinajasta, pikavalitsemista, takanäytöstä jne. Takanäytöstä sen verran, että siitä ei sitten todellakaan tsuumata kuvia, jos haluat olla vähänkään ammattilaisuuteen viittaavakaan. Kuvia otettaessa jokainen vakavasti otettava kuvaaja katsoo siitä pienestä silmäreiästä, minkä nimen saan ehkä tietää myöhemmin. Tai ehkä tiedän sen jo nyt vaan en muista. Tai ehkä en vaan halua kertoa sitä teille, haluan ehkä kuvitella olevani jo himppasen tietäväisempi kameroista kuin muut enkä voi paljastaa sitä vähäistä tietoani teille. Saat valita itse sopivan vaihtoehdon tähän.
Mä opin, että tämän jälkeen ei automaattitarkennusta enää käytetä, se on jälkeen jäänyttä elämää. Se oli myös elämää, kun vielä sai edes yhden onnistuneen otoksen sadasta. Tuleva elämä taitaa olla yksi onnistunut otos sadastatuhannesta. No, sen takia tätä kurssia käydään. Mä opin myös jotain ISOSTA, sen verran ainakin ettei se tarkoita kameran kokoa eikä edes kuvaajan kokoa eikä varsinkaan kuvaajan kengän kokoa tai kuvaajan minkään muunkaan kokoa.
Opin tarkennuspisteistä, jotain suljinajasta, pikavalitsemista, takanäytöstä jne. Takanäytöstä sen verran, että siitä ei sitten todellakaan tsuumata kuvia, jos haluat olla vähänkään ammattilaisuuteen viittaavakaan. Kuvia otettaessa jokainen vakavasti otettava kuvaaja katsoo siitä pienestä silmäreiästä, minkä nimen saan ehkä tietää myöhemmin. Tai ehkä tiedän sen jo nyt vaan en muista. Tai ehkä en vaan halua kertoa sitä teille, haluan ehkä kuvitella olevani jo himppasen tietäväisempi kameroista kuin muut enkä voi paljastaa sitä vähäistä tietoani teille. Saat valita itse sopivan vaihtoehdon tähän.
Sitten kun mä
alan kuvaamaan ja siinä vaiheessa alan miettimään ISOA, valkotasapainoa,
valotuksen mittaustapaa, arvioivaa mittausta, osa-alamittausta, pistemittausta
ja keskusta painotteista mittausta, niin se mun kuvattava olla aika helvetin
kärsivällinen mun kanssani. Ja ekat kuvat tuskin tulee olemaan ainakaan
eläimistä, mä kun en oikein jaksa uskoa, että esim. jollain linnulla on
tarpeeksi kärsivällisyyttä odottaa mun kameran säätelyä. Ehkä mä pidättäydyn
maisemiin, ne jaksaa odottaa. Ja ei sitten ainakaan auringon nousun tai laskun
aikaan, koska siinäkin on kuulemma otollista aikaa vain 15min ottaa ne kuvat.
Ja mun tuurilla kun menisin aamusta sitä hiton kuvaa ottamaan, niin ehkä saisin
ne asetukset valmiiksi iltaan mennessä jolloin aurinko laskee. Vaan silloin ne
säädöt olisi tietenkin väärin, koska ne olisi aamuiseen kuvaan laitettu.
Ei hitto, mä en
kuvaa hetkeen mitään. Mä jatkan kurssia vielä hetken ja luen kirjoista lisää
tietoa. Kamera on pelottava kapistus, en tajunnutkaan aiemmin kuinka pelottava
se onkin. Siitä ilmenee jatkuvasti uusia pelottavia puolia. Kunhan mä luen
lisää ohjekirjaa, niin varmasti huomaan, että kameraa saa syöttää jollakin erikoisruokavaliolla.
Ja se tuskin syö bodarin ruokaa, varmasti haluaa jotain paljon vaativampaa.
Parempi ehkä, etten lue ohjekirjaa lisää. Tieto lisää tuskaa, niin tässäkin
tapauksessa. Ennen sai käyttää automaattisäädintä ja tiesi edes jonkun kuvan
onnistuvan. Nyt tulee tietoa kaikesta mistä et tajua mitään ja alkaa
pelottamaan. En tajunnutkaan tän harrastuksen olevan näin vaarallinen. Ei ole elämäni
enää samanlaista kuin aiemmin, tosin sen asian hoiti Simo jo hyvin. Nyt eletään
sitä aikaa jälkeen Simon, ennen se oli aikaa ennen Simoa. Tähän on nyt
sopeuduttava, sekä Simoon että valokuvauksen vaikeuteen. Eikö olekkin pelottava kapistus. Ettei vaan purasis mua. :-) |
Ihana tuo Ukkokullan salaatti, että on viitsinyt nähdä vaivaa ulkoasunkin kanssa, noin arkipäivänä :)
VastaaPoistaUkkokulta on tosiaan täyttä kultaa. <3
PoistaMyönnän heti, etten itse jaksaisi vaivautua, mutta ehkä sen takia en olekaan Akkakulta :-)