Soittoa ja sympatiaa

Perjantai 9.9

Wilma täyttää tänään 12v. Aika on mennyt niin nopeaan, ettei mitään määrää. Vastahan kävin häntä katsomassa hänen ollessa 4 viikkoa vanha. Vastahan me käytiin hänet hakemassa hänen ollessa 9 viikkoa vanha. Ja vastahan me juhlittiin hänen ensimmäistä synttäriään ja nyt me juhlitaan jo kahdettatoista vuotta, ihan jäätävää! Aamulla lenkin jälkeen hän saa kuivatun lihapullan kuten joka aamu. Kunhan käyn kaupassa, saa hän maksalaatikkoa joka on hänen parasta herkkuaan. Wilma <3

Mulla on kymmeneltä fyssari ja sen jälkeen menen treenaamaan. Espan puistossa näen ihanan vertaiseni ja jään hänen kanssa juttelemaan. Hän on hoidoissa hiukan itseäni edellä ja saanut juuri muutaman päivää aiemmin samaa lääkettä jota tulen itsekin seuraavaksi saamaan. Ikävää kuulla hänen pahasta olostaan, vähän kauhulla odotan mitä mulle sama lääke aiheuttaa. Ihanaa oli nähdä ja kuulla, että sain edes hiukan piristettyä hänen päiväänsä sillä pienellä hetkellä jota hänen kanssaan ehdin juttelemaan.

Kirurgisella tapaan naisen jolla kaikki vielä edessä. Hän haluaa kysellä miten itse voin, hän katsoi minun olevan rempseä ja hyvä vointinen ja oikein hän näkikin. Hän vuorostaan pelkää tulevaa, lohdutan häntä ja kehoitan olla miettimättä liikaa. Ei kaikki voi huonosti sytostaattien aikana, itse olen siitä hyvä esimerkki, ei sivuoireen sivuoiretta jos ei kahvin maistumista paskalle oteta lukuun. Toivon sinulle kaikkea hyvää.

Fyssari aukoo jälleen kättäni. Nyt se on taas kireä, mutta ei niin turvoksissa. Se kun on aina jompaa kumpaa, kireä mutta ei turvonnut tai turvonnut mutta ei kireä. Aina siinä kuitenkin jotain on, odotan edelleen hihaa ja hanskaa tulevaksi.

Menen Meijerille treenaamaan jalat, siellä on parhaimmat laitteet jalkatreenille. Kuten myös selkä, rinta, käsi, olkapää ja joka hiton lihakselle tarkoitetut treenit on juurikin parasta treenata siellä. Laitevalikoima on huikea, ei turhan kehuttu Helsingin parhaaksi saliksi. Siellä meitsikin käy useimmiten itseäni kasvattelemassa. Aamupäivästä saa olla rauhassa, ei juurikaan muita ihmisiä paikalla, tämäkään kerta ei tee poikkeusta.

Lähtiessäni sieltä jään juttelemaan muutaman sanan nuoremman miehen kanssa. Hän oli nähnyt kuvani jossa olen Valkkuni kanssa ja oli kans tietoinen Simosta (tosin ei ihan nimeltä tiennyt). Kehui arvostavansa mua ja asennettani, se lämmittää niin mun mieltä. Nuori kundi, arvostaa vanhempaa tätiä, wau!! Olen otettu, ihanaa kuulla tuollaista. Lähden paikalta hymy huulillani.

Ehdin kotiin, Wilmalle maksalaatikkoa jota hänelle lupasin, syntskäsankarille. Itse syön ja lähden takaisin Hesaan, mennään Ukkokullan kanssa leffaan joka jäi viime viikonloppuna näkemättä. Menemme katsotaan leffan Teit meistä kauniin. No, tuskin se musta ainakaan teki eikä tehnyt edes suurtakaan vaikutusta kyseinen leffa, mutta Ukkokulta tykkäsi ja se on mulle pääasia. Välillä pitää tehdä sellaista mistä hän tykkää. Nyt se on tehty ja seuraavaa kertaa voidaan miettiä sitten vaikka vuoden päästä, hihhih.

Lauantai 10.9

Viikonloppu jälleen ja jälleen olen sen myös töissä. Sepä ei haittaa sillä töiden jälkeen olen menossa rakkaalle isosiskolle, sillä hänellä taas on kylässä elämäni ilo, Elias. Elias saa hymyn huulilleni jo pelkällä nimellään, jo hänen mainitsemisensa saa minut hymyilemään. Mennessäni sinne saan heti tutustua isoon paloautoon sekä isoon poliisiautoon. Kuulen, että toisen tätsyn kahvikone pitää kovaa ääntä ja sen käyttö oli kielletty. Elias kertoo myös hävittäjäkoneen pitäneen kovaa ääntä, kuten hän kertoo joka kerta kun näemme. Eikä hän kerro sitä kerran tai kaksi vaan saan kuulla asiasta ainakin kymmenen kertaa. Hävittäjä on tosiaan tehnyt lähtemättömän vaikutuksen nuoreen mieheen.

Leikimme autoilla, luemme kirjaa, syömme välipalaa ja välillä vaihdamme vaippaa ja käymme puolittain suihkussa Eltsun niin halutessa. Ja nauramme, me kaikki nauramme maha kipeänä Eltsun matkiessa puheitamme. Hänen sanoessaan ”Niinpä niin”, aivan kuin omasta suustani tulisi niin se saa kyllä vedet silmiin ja mahan kippuraan nauramisesta. Ja kun minä nauran, nauraa Eltsukin. Me hykertelemme molemmat. Ja sitä iloa taas kun vanhemmat tulevat hakemaan, pitää kertoa kaikki ja tietenkin myös se, että iso hävittäjäkone piti kovaa ääntä.

Lähdemme kaikki samaan matkaa, pääsen heidän kyydissä asemalle. Ja sitä pahaa mieltä mitä nuori mies kokee, kun ei saakkaan lähteä Aikkutätin luokse katsomaan Wilmaa ja Ukkokultaa, se saa suun mutrulle ja vilkutuksia on turhaa odotella. Me niin toisistamme tykätään ja toisiamme pussaillaan. Eltsu sanoo lisää kun tätsy pussailee ja lisää saa ihan varmasti, mielelläni häntä halin ja pussaan, elämäni iloa!!

Kotona sitten illalla vielä päivittelen blogia. Ja katson vähän tölsää ja syön. Syömisestä on tullut uusi harrastukseni, ainakin voisi niin kuvitella koska teen sitä jatkuvasti. Syömisestä olen tosiaan huolehtinut ja hyvin olenkin, ainakin jos vaakaan uskoo ja kukapas ei uskois. Ei ollut lääkäri kovin väärässä sanoessaan, että sellaiset 4kg tulee painoa sytostaatin aikana. Nyt ollaan puolessa välissä ja paino noussut kaksi kiloa. Vielä kolme sytostaattia ja paino nousee ehkä toiset kaksi eli sitten ollaan juurikin siinä neljässä kilossa. Mä todellakin toivon, että ne myös lähtee pois tai saattaa tulla harmitus. Näin kauniisti sanottuna. 

Sunnuntai 11.9

Töissä, kuinkas muutenkaan. Sieltä lähtiessäni kuljen jälleen samaa matkaa kuin aina, eli kävelen Töölön puiston läpi osittain. Jos olette siellä kulkeneet, niin tiedätte, että siellä usein kuulee rumpujen soivan. Ei ihan normien rumpujen tietenkään, vaan roskiksella soitettuna. Joku elämää nähnyt, varmaan joistakin aineista riippuvainen ja ehkä asunnoton (en tietenkään tiedä, mutta habitus antais ymmärtää). Hänen soittoaan kuulee usein. Viimeksi kun hänet näin sanoi hän mulle, että älä nyt hiuksiasi kaljuksi aja. Vähän myöhäinen varoitus, ne oli jo ajeltu.

Tänään mennessäni siitä ohitse istui hän ystävänsä kanssa penkillä. Itselläni oli kuulokkeet päässä kuunnellessani musaa, mutta näin hänen puhuvan mulle ja pysähdyin kysyäkseni hänen asiaansa. Kävimme tälläisen keskustelun heidän kanssaan: Rumpali: ”Miksi sä olet hiuksesi pois ajanut?” Minä: ”En ajanut vapaaehtoisesti vaan syöpä vei ne.” Rumpali: ”Älä, ei kai?” Ystävä: ”Joo, syöpä tekee sitä, vie hiukset. Niin se vei mun faijaltakin. Ne on ne säteet jotka vie hiukset.” M: ”Itseasiassa ne on sytostaatit jotka vie ne, ei säteet.” Y:”No niin olikin, sytostaatit. Oletko paljon saanut niitä?” M:”Kolme on takana ja kolme edessä. Mutta mä tulen todellakin selviämään tästä, periksi ei anneta.” R:” No todellakin selviät, ihan varmasti selviät.” Samalla hän heilutteli nyrkkiä ilmaan, kuin selventääkseen yläkertaankin, että tää muija selviää syövästään. M:”Tulette näkemään mua vielä usein tästä menevän ohitse, en katoa mihinkään. Tästä selvitään voittajana” Ja me kaikki heiluttelimme nyrkkejämme, kuka ylös, kuka sivulle päin. Se fiilis joka tuosta episodista jäi, aivan sanoin kuvaamaton. Tyypit oli niin mun puolella, Sä tuut selviämään. Upeaa yhteenkuuluvuuden tunnetta vaikka ei elämäntilanteeltamme ihan samassa tilanteessa ollakaan. Aivan mahtavaa!!

Kotona jälleen ruoan tekoa. Tarkoitus oli lähteä illemmalla katsomaan jotain kätköä mitä ei ollut Ukkokulta päivällä löytänyt. Vaan alkoi satamaan eikä voitu lähteä. Vaan ei satanut niin paljoa, että se olisi häirinnyt kaupassa käyntiä ja jäätelön hakua. Taivaalta saa kai tulla vaikka puukkoja ja puntareita, se ei haittaa kun on kyse jäätelöstä. Tai keksistä tai oikeastaan mistä vaan mikä muistuttaakin syötävää. Ja sitten mä jaksan ihmetellä,  kun paino nousee. Kohta en mahdu enää vaatteisiini. Mutta sitä varten kai vaatekaupat ovat keksittyjä. Jotta naiset saa hakea uusia vaatteita entisten jäädessä pieneks? Vai oliko jotain muuta syytä?? En ainakaan keksi ainoatakaan!! Kauppojen aukioloakin pidennettiin varmaan ihan vaan kiukkuisia naisia varten. Saavat hakea sitä jäätelöä tai keksiä tai mitä keksivätkään olla ilman juurikin sillä hetkellä. Mutta oli se ihan mitä vaan, niin olen varma sen liittyvän syömiseen!! Ainakin itelläni, harvoin tulee mieleen iltasella haluta kaupasta hammaslankaa tai polvisukkia tai imurin pölypusseja.