Elämää, ei sen enempää

Torstai 22.9

Tänään on jälleen fyssarin tapaaminen. Nyt kun olen käyttänyt hihaa ja hanskaa olen saanut uuden ongelman. Nyt neste ei pääse turpoamaan kädessä hihan ollessa esteenä, neste tuleekin rinnan puolelle ja olen saanut siihen kivan nestekertymän. No, liioittelin vähän, se ei todellakaan ole kiva vaan todella ärsyttävä. On kuin mulla olisi ylimääräinen tissinalku siinä.

Fyssari sitä katsoo ja pyytää myös kirurgia sitä katsomaan. Kysyn tältä nuorelta mieheltä (kirurgi), mahtaako se olla uusiutunutta syöpää, koska tuntuu kuin ihokin olisi hiukan paksuuntunut. Eihän se tietenkään ole, mutta väkisinkin jää mieltä kaihertamaan, että tätäkö tämä on tulevaisuus? Tulee vähäinenkin muutos kroppaan, niin heti ajattelen sen olevan Simoa tai vähintään sukulaista! Toivon ettei ole, koska kurjaa se on pelossa elää. Itsestähän nää on kiinni, joten päätän jo nyt, etten tule antamaan pelolle valtaa yhtään enempää myöhemmin kuin olen nytkään antanut.

Fyssarilta lähdettyäni menen salille, matkalla tosin bongaan mäkkärin ja siellä jotain joka maistuu mullekin eli puuroa. Hampurilaista en ole syönyt vuosiin ja silloin kuin olen sellaisen syönyt, on se ollut jonkinlainen ruisversio. Hampparimestat ei ole mua varten, varsinkaan kun en enää voi syödä edes sitä jäätelöä kinuskikastikkeella. Tai voisin, vaan en halua, koska se aiheuttaa jo sellaisia mahakipuja, etten niitä kaipaa yhtään. Oli ihan pakko käydä hakemassa puuroa. Kysyn onko puuro maidotonta ja myyjä (ikäseni mies) vastaa, että eikös puurot aina ole maidottomia. No kato kun ei oo!! Pyydän lusikan mukaan ja hän se varsin vitsikkäästi vastasi, että tottahan toki. Olishan se vähän noloa myydä puuroa ilman lusikkaa. Meidän huumori ei ihan kohdannut, teki mieli kysyä, onkos herra uransa huipulla ja päätä huimaa? Jätin kysymättä, ei ansainnut enää mun huomiotani. Moukka!!

Kannoin puuron metroon ja lusikoin menemään. Ei tarvitse ostaa toista kertaa, ainakaan tuosta kuppilasta. Oli suolatonta, muuten ihan ok. Eikä se ollut kallis, euron boxi. Mutta tuskin kuitenkaan toiste ostan. Kokemus tämäkin.

Salilla tarkoitus on tehdä jalkoja. Laitan roosanauhan rintapieleen, tissi tissitaskuun ja menoks. Huomaan jo lämmitellessäni ettei kunto ole ihan optimaalinen. Hengästyn ja sydän hakkaa vaikka heiluttelen vaan jalkoja. Ensimmäiseksi teen kyykkyä. Enkkani on ollut 70kg, nyt kyykkään 40kg:lla ja syke huitelee 160:ssä. Teen kolme sarjaa, en jätä kesken. Teen myös prässiä, takareisiä, pakaraa, pohkeita. Pakko lopulta vaan sopeutua siihen, ettei tästä tänään tule mitään ja jätettävä treeni hiukan kesken. Ei todellakaan mun tapaistani, mutta joskus kuulen päässäni sellaisen pienen hennon äänen, lieneekö järjen ääni. Vaikea sanoa, mutta nyt sitä ääntä kuuntelen ja painun suihkuun. Niin jätän roosanauhan ja tissin kaappiin odottamaan seuraavaa treeniäni, taitaa olla lauantaina. Siellä ne lepää, kuin se kuuluisa kiekko vastustajan maalissa.

Tämän jälkeen hain vielä salaatin Fazerilta ja ei muuta kuin kotiin syömään. Oli tarkoituksena mennä vertaistuki ryhmään tänään, paikalliseen sellaiseen. Olisi ollut syöpäjärjestön järjestämä, mutta koska kaveri ei lähde niin en mäkään. Heittäydyn lapseksi enkä suostu jos ei toinenkaan lähde. Oikeastaan ajatuksenani oli, että ystävä olisi saanut piristystä siitä, hän kun on voinut huomattavasti huonommin kuin minä. Vaan ei hän jaksanut lähteä ja itse en sitä nyt kokenut tarvitsevani, niin se jäi väliin. Sen sijaan menen ystäväni kanssa sauvakävelemään. Kävellesäkin syke huitelee korkealla, pakko kai uskoa ettei nyt olla ihan kunnossa. Loppu illan makaan sohvalla. Syke normaali, olen hengissä.

Perjantai 23.9

Tämä päivä on tehty ystävillä ja Eltsulla, tädin kultsulla. Aamusta heti ajelen Prismaan, ystäväni on tulossa kylään ja nyt ei tarjoilut ole yhtä huonoja kuin hänen viimeksi käydessään. Siitä voi lukea enemmän täältä. Kauppareissun jälkeen ajelen itähelsinkiin, menen käymään entisellä työkaverilla. Sinne saakka päästyäni tuntui aika hassulta, olin itse asunut samoilla huudeilla yli 40v sitten. Kuitenkin mulla on muistoja siitä ajasta, ajasta ennen kouluun menoa. Lähtiessäni kotiin päin ajelin ”meidän” korttelin ympäri. Tuossa on edelleen parturi, siellä se faijakin kävi silloin ottaa minivoguen. Parturin vieressä oli silloin kauppa/kioski (yhdistelmä tai sitten en muista kumpi oli), siitä sai ostaa suklaatupakkaa joka maksoi 5 penniä kappale. Kiskurihinta muuten. Tuossa kaupan tilalla oli silloin Rake (rakennustarvikeliike) ja siellä oli faijan tenniskaveri töissä. Tuolla pihalla me leikittiin, pompoteltiin superpalloa seinää vasten, hypittiin hyppistä ja twistiä. Vitse, osaatteko kuvitella kuinka lämmin fiilis mulle tuli? Hei, siitä on aikaa yli 40v. Käsittämätöntä!!

Ystäväni tuli, lähdimme saman tien lenkille. Ilma oli kylmä, tuuli oli raaka, mutta eihän se urheilevia nuorukaisia haittaa. Tuulta päin vaan, ei haittaa meitä tuulet ei sateet kun liikunnasta on kyse. Lenkin jälkeen joimme teetä ja söimme leipomaani mutakakkua. Ai ei vai, no oli se ainakin mun ostamaa. Sen päälle kun laittoi ihan itse vispaamaa soijakermavaahtoa niin avot ja oli paha olo taas taattu. Jännä miten sitä aina pitää heittää överit, sokeri överit oikein parhaasta päästä. Tykkäänkö mä itseni kiusaamisesta? Eikö sytostaattiönkyräpahatolot riitä mulle? Pitääkö hankkia sokerista vielä vähän huonompi olo? Että varmasti oksettaa, paskattaa ja päätä särkee. Ilmeisesti pidän siitä olosta, ei tätä mikään muu selitä.

Wilma tiesi heti, että tällä tädillä on jotain herkkua mukana. Mutta kun ei täti meinaa tajuta millään sitä Wilmalle tarjota, niin hänen pitää itse mennä kassiin se hakemaan. Ja totta totisesti, sieltä löytyi yksi eksynyt koiran nami. Tässä nähdään, että vaikka Wilma on vanha (12v.) ei hajuaisti ole mihinkään kadonnut. Namit tänne vai pitääkö ne itse kaivaa?! 

Ystäväni lähtiessä ajelemaan kotiaan kohti, lähdimme me Wilman kanssa Eltsua hoitamaan. Pääsi tätsy halimaan ja pusuttelemaan oikein mielin määrin. Eltsu meinaan tykkää pussailla. Kesken leikkiensä hän auliisti tulee jos kysyn pussataanko. Hän vastaa jooooo ja tulee ojentamaan poskensa tai suunsa toimenpidettä varten. Kysyn pussataanko lisää, on vastaus varma: jooooo! Me ajelemme autoilla, välillä syömme ja juomme ja pussailemme. Ajatuksena oli mennä uloskin käymään välillä ja asian tullessa puheeksi Eltsu heti huomauttaa: ”Aikku-tätille pipo päähän”. Hellyyttävää huomaavaisuutta nuorelta mieheltä.

Tullessa iltapalan aika, haluaa kundi voileivän, puuro ei kelpaa. Okei, olkoon sitten leipä. Yökkäriä ei haluaisi laittaa, koska tietää sen johtavan sänkyyn ja sen taas nukkumiseen ja se ei nyt sopinut nuorelle miehelle. Hän ehdottaa, että mennään nyt ulos. Joo ei, sitä olleen yritetty jo muutamaan otteeseen ja sinne ei menty, joten ei sinne mennä nytkään. Saamme sovitettua yökkärin päälle. Sitten hammaspesu. Ei, koska sitten halutaankin puuroa. Hyvä, olkoon sitten puuroa. Puuron jälkeen ehdotan hammaspesua. Ei käy. Selvä, sitten saa Herra Hakkarainen (fluoritabletti) hoitaa hammaspesun virkaa tänään. Sitten sänkyyn. Sängyssä hän haluaa hammaspesulle. Sinne mennään. Takas sänkyyn ja tätsy viereen vanhempien sänkyyn. Tätsy ihailee ihanaa unikaveria, Pekka Töpöhäntää. Eltsu ojentaa sen, Aikku-täti saa nukkua Pekka Töpöhännän kanssa. Voi kiitos, olipa kivaa.

Ee haluaa nukkua Pekka Töpöhännän kanssa. Okei, saat takaisin. Aikku-täti saa nukkua pupun kanssa. Tätä kaikkea me oltais voitu jatkaa vaikka koko yö, mutta ei jatkettu koska tätsy nukahti sitä ennen. Saattaa olla, että tästä sai käsityksen, että tätsyä viedään kuin pässiä narussa ja ei se väärä mielikuva olekaan. Näin käy ja saa käydä. Tätsyä saa vähän vedättää, se kuuluu vähän niin kuin toimenkuvaan.

Kotiin tullessani en olisi mä, ellen söisi palaa mutakakkua. Vain sellaista ihan pientä, niin pientä ettei siitä saa edes oikein kunnon pahaa oloa aikaiseksi. Sellaisen pienen ällötyksen vaan.