Elämäni iloja

Lauantai 27.8

Tästä viikonlopusta tulee hyvä, tiedän sen siitä, että siskonpoikani, Eltsu 2v, tulee ilostuttamaan Aikku-tätiä ihanalla olemuksellaan. Mutta ennen hänen tuloaan pitää tietenkin käydä salilla jotta saan viikon treenit pakettiin. Tällä kerta vuorossa oli vielä selkää ja takareidet. Salilla juttelen kanssa treenajan kanssa, jaamme tietoa toisillemme, mikä paikka on kummallakin leikattu, missä ja miten meni jne. Hänellä etureisi ja mulla, niin, jotain ihan muuta.

Sali missä käyn, on pienehkö, sinne otetaan jäseniä lisää kerran vuodessa. Sinne pitää aina hakea jäsenyyttä ja vielä jonkun jo jäsenenä olevan pitää sua suositella sinne. Näin jäsenmäärä saadaan pidettyä kohtuullisena, se on talkoomeiningillä enemmänkin pyörivä, ei siis taloudellista hyötyä tavoitteleva. Tää alustus sen takia, että salilla on myös aina ollut tapana kohdata ihmiset ihmisinä, tervehtiä jokaista tulijaa ja lähtijää.

Näin siis tietenkin tein myös tänään. Paikalle saapui pariskunta joita tervehdin heidän tullessaan ovesta. Hienosti toimittu, hyvä mä. Mutta sitten taisinkin tehdä jonkun mokan koska menin ja tervehdin uudestaan rouvaa, kun hän myöhemmin tuli kanssani samaan tilaan venyttelemään. Hän katsoi mua pitkään ja tympeänä kysyi ollaanko me kenties tavattu jossain?? Menin hiukan hämilleni ja vastasin, että täällä salilla ainakin jos ei muualla. Katsoi vielä pidempään ja tokaisi, ettei kyllä muista. No joo, ehkä olen hiukan eri näköinen näin ilman hiuksia. Mies kenen kanssa olimme aiemmin keskustelleet, nauroi, että mä kun luulin, että sulla oli jäänyt ripsiväri tänään laittamatta ja sen takia näytit hiukan erilaiselta. Näin hän sai tunnelmaa kevennettyä, mutta vähän tympee mieli jäi kyllä rouvan käytöksestä. 

Olenko mä vaan niin pirun herkkänahkainen, että otan joka asian itseeni? Pitääkö tässä alkaa kasvattamaan itselleen sarvikuonon nahkaa johon ei mikään osu eikä uppoa vai jättää kaikkinainen tympeily ja typeryys toisten osalta omaan arvoonsa? Mua ei oikeesti todellakaan haittaa, että mua katsotaan ja paheksutaankin. Vaikka taidankin valittaa juurikin siitä koko aika??!! Nyt loppu valitus, pää pystyyn Aikkuseni!!

Salilta kaupan kautta kotiin ja kohta se tätsyn elämän ilo jo saapuikin. Samaan aikaan sain kylään vihdoin ja viimein ihanan ystäväni kenen kanssa ei aikataulut meinaa koskaan kohdata vaan tänään kohtasi. Eltsun tullessa olin pipo päässä, ajattelin, että hänelle selitän ensiksi, ettei tätsyllä ole hiuksia ja sen takia on hiukan erinäköinen. Kaksi vuotiaalle onkin hyvä alustaa tuollaista asiaa. Otin sitten pipon pois päästäni, hän katsoi mua ja kysyi: ”Missä autot on?” Se siitä, että tätsy olis jotensakin erilainen.

Tein meille hyvää ruokaa (Eltsu ainakin kehui), syötyämme yritin saada poitsua päiväunille huonolla menestyksellä ja niinpä lähdimme yhdessä ulkoiluttamaan Wilmaa ja samalla ihailemaan uutta taidepläjäystä eli pinkkiä taloa joka ihastuttaa meidän hoodeilla. Näppärät naiset (ja miksei miehetkin) ovat virkanneet erilaisia paloja jotka on yhdistetty niin, että kokonainen talo on saatu peitettyä niillä. Todella erikoisen ja mahtavan näköinen, kuviakin tietty tuli otettua.

Joku meistä oli pokemon-jahdissakin. Ja voin vinkata sen verran, etten se ollut minä eikä Eltsu, joten kuka jää jäljelle..

Meillä oli Eltsun kanssa vielä kiva reissu edessä. Olimme lähdössä ihanan työkaverini luokse ihailemaan hänen uutta perheenjäsentään, kääpiö mäyräkoiraa. Kun olimme lähdössä ja puimme päälleemme, sanoi Eltsu mulle: ”Aikku-täti laittaa pipon päähän.” Hän oli huolissaan, että pääni jäätyy tai sitten hän ei halunnut kulkea kaljun kanssa. Ehkä hän kuitenkin oli huolissaan tätsystään.

Koiruus oli todella niin kääpiö, että epäilin onko hän vielä syntynytkään. Ja heillä oli myös kaksi kissaa ja yksi labbis kylässä sekä neljä lasta Eltsun lisäksi, niin voin sanoa vipinää ja vilskettä riitti. Mutta tämä ihanuus, hän oli niin ihana, että teki mieli kaapata kainaloon ja viedä kotiin. Mitäköhän olisi Wilma siihen sanonut? Saattaa olla ettei olisi tykännyt, kun olisin sellaisen pikkuisen hurmurin kotiin tuonut. Koira kuumeesta sain tartunnan, onneks kuitenkin vaan tämä kuume eikä sellaista oikeaa jonka kanssa tarvitsisi mennä päivystykseen saamaan antibioottia. Tämä kuume ei taida edes antibiootilla helpottaa, tämä helpottaa vasta sitten kun saan oman pennun jota paapoa ja helliä. Siihen saakka tarvitsee paapoa Wilmaa joka täyttää parin vkon päästä 12v. Ja Eltsua saan pusutella ja halia, tätsyn elämäniloa. Omia lapsenlapsia ja koiranpentua odotellessani!!

Sunnuntai 28.8

Yö meni Eltsun kanssa hienosti. Kerran hän heräsi ja itkien kyseli missä äiti, missä isä. Kun hän kuuli, että tätsy olisi tarjolla, hän itki, että Aikku-täti ei ole Een (hän kutsuu itseään Eeksi) kanssa, Aikku-täti menee pois. Aikku-täti meni ja Ee rauhoittui. Aamulla oli jo ihan eri meininki, oltiin taas hyviä ystäviä.

Aamupalan ja muiden toimien jälkeen lähdimme valloittamaan hiekkalaatikkoa, keinuja sekä liukumäkeä. Teimme yhdessä hiekkakakkuja, hyvä kakku, paha kakku periaatteella ja keinuimme. Tai Ee keinui, ei Aikku-täti keinunut. Saimme erimielisyydenkin aikaiseksi, kun emme olleet samaa mieltä siitä saako hiekkaa heitellä liukumäkeen vai pidetäänkö se maassa vai heitelleenkö sitä kenties jonnekin muualle. Erimielisyyden ratkoimme lähtien syömään ja unohtaen keinut, liukumäet ja muut härpäkkeet, ne kyllä pysyy siellä myöhempää vierailua varten pystyssä. Ruoka on tärkeää, Eltsu tietää sen jo kaksi vuotiaana. Selkeää bodarin ainesta, täytynee seuraavaksi viedä hänet salille.

Ruokailun jälkeen olimme jälleen eri mieltä, tällä kertaa siitä nukutaanko päiväunia vai ei. Ee oli sitä mieltä, ettei nukuta ja tätsy taas sitä mieltä, että voitaisiin nukkua. Arvatkaas vaan kumpi taas voitti tämän (kin) erän. Me emme siis nukkuneet vaan leikimme autoilla, luimme kirjaa, söimme välipalaa jne jne. Eltsu halusi, että tätsy laulaa hänelle, tätsy lauloi jänis istui maassa. Omat lapseni sanoivat jo heti pienenä, kun heille lauloin, että äiti älä viitsi laulaa. Ehdin ehkä säkeistön kaksi laulamaan Eltsulle kun hän keskeytti lauluni itkuvirteni ja sanoi: ”Aikku-täti lukee. Sitten mä vielä joskus ihmettelen, kun suihkussa laulaessani tuntuu kaakelit irtoavan. Ehkä laulaminen on vaan taito, jota mulle ei ole suotu ja sen jopa 2v ja kaakelitkin tietävät. Vaan itse en sitä meinaa uskoa!!

Niin meni päivä ja tuli aika Eltsun lähteä kotiin, iskä hänet tuli hakemaan. Kysyessäni häneltä milloin Tätsy taas näkee Eltsua vastasi hän: ”Ensi kerralla.” Paremmin en olisi itsekkään osannut asiaa ilmaista. 

Meidän Wilma tosiaan täyttää ihan pian jo 12v. Se ei ole kuitenkaan vähentänyt hänen haluaan käydä yöjuoksuilla tai yöjalassa kuten Ukkokulta asian ilmaisee. Ja Wilma mielellään lainaa Ukkokullan kenkiä yöjuoksuillensa, jopa niin mielellään että menee lähes koko koira sinne kenkään. Mun kengät hän jättää rauhaan, ne kun ei taida tuoksua ollenkaan niin mielenkiintoisilta. Niillä ei saa hyvää yöjuoksua aikaiseksi. Ja miks just yöjuoksua? Koska Wilma harrastaa tätä kengän kanssa keskustelua myöhään iltaisin, siitä sanonta.

Ehkä hän ottaa vaan tainnuttavan annoksen unilääkettä sieltä, aivan kuten nukkumatin humautus. Ehkä sillä lailla voisi itsekin välttää korvatulppien käyttö, kun meinaa Ukkokullan kuorsaus pienen pieni rohina häiritä. Humautus kengästä ja uni saapuu hetkessä. Tosin saman efektin saisi pelkistä sukista, ei naamaa tarvisi kenkään saakka tunkea. Ehkä mä kuitenkin vielä toistaiseksi jatkan korvatulpilla..