Sytostaatilla Simon kimppuun

Torstai 14.7

Tänään täytyy valmistautua huomiseen hoitoon. Koska yhtään en tiedä mitä on odotettavissa, ei voi kauheasti miettiä etukäteen. Lääkkeitä pitää ainakin hakea kasa apteekista, kunhan erityiskorvattavuus on varmistunut. Soitan apteekkiin ja kysyn asiaan, eivät osanneet vielä sanoa onko tullut. Ehdottavat, että ostan omilla rahoillani ja haen myöhemmin kelasta rahoja takaisin. Kiitos, mutta ei kiitos. Odottelen iltaan josko asia olisi ehtinyt hoitua.

Enää ei ole tientukkona karavaanarit vaan nämä kaverit. Pieni väli huomautus tähän :-)

Töissä käymme lounaalla työkavereiden kanssa viereisessä kiinalaisessa syömässä. Siellä on todella runsaat antimet pientä korvausta vastaan. Alkupalaksi on erilaisia sushia, lajikoimaa on varmasti kymmentä erilaista. Lämmintä ruokaa on kuutta erilaista, seisovassa pöydässä kaikki vapaasti otettavissa. Hinta on 9,70€ joka on aivan naurettavan vähän. Tällä kertaa osaan jättää tankkaamatta liian paljon, en saa kamalaa ähkyä aikaiseksi. Hyvä mä!!

Töiden jälkeen käyn salilla tekemässä selkä/hauis treenin. Voin hyvin tehdä erilaisia vetoja selälle, joissakin liikkeissä kinnaa kireä rintani, mutta ei liian paljon. Saan mielestäni hyvän treenin tehtyä ja olen itseeni tyytyväinen.

Illalla varmistan kelan sivuilta, että erityiskorvattavuus on tullut joten sitten vaan apteekkiin hakemaan kortisoni, somac (vatsan suoja), neulasta injektio (valkosolun lisääjä), primpera (pahonvointilääke) ja ehkä jotain muutakin. Nielaisen muutaman kerran katsoessani apteekinkuittia. Neulasta-injektio on hinnaltaan 1099€ ilman kelakorvattavuutta. Sitten vielä ehdottivat puhelimessa, että osta omilla rahoilla ja hae rahoja sitten kelalta. Joopajoo, mullahan on tietty aina lompakossa ylimääräistä juurikin tuon verran, kelläpä nyt ei olisi.

Kaupasta käydään ostamassa väritöntä kynsilakkaa. Pitää muistaa lakata kyntensä ennen huomista, jos se vaikka estäisi niiden lähtöä. Saatan meinaan vaan kuvitella kuinka kipeät olisivat jos ne lähtisi. No, tätäkään on tietty turhaa murehtia kun ei ole ajankohtaista, mutta ennaltaehkäisyä voidaan yrittää.

Ukkokulta auttaa mua kynsien lakkauksessa. Ja kuten naiset tietävät (ja ehkä miehetkin), niin kynsiä lakatessa on se niiden kuivumisen odottaminen kaikista ikävintä puuhaa. Kun olimme saaneet lakattua kaikki, Ukkokulta ilmoitti lähtevänsä nukkumaan. Mutta ethän sä voi lähteä ja jättää mua tänne. Sun pitää jäädä mun seuraksi odottamaan kuivumista ja tukea mua. Mä olen sairas!! Viitsitkö sairastaa vähän hiljempaa, että saan nukuttua, oli Ukkokullan vastaus!! Siis ei mitään tukea, taaskaan!!

Tämä oli oikeasti vitsi, olen todella onnellisessa asemassa sen suhteen, kuinka messissä ja tukenani Ukkokulta on ollut. Oikein harmitti oma eilinen käytökseni, kun lääkäriltä tullessani hiukan masentelin tän syöpäni kanssa. Näin kuinka paha mieli Ukkokullalla tuli ja tiuskin hänelle, että mitä sä siinä märiset. Mun asiani tää on, mä tässä sairastan ja jos huonosti käy niin se olen minä joka tästä lähden. Se ei varmaan ainakaan parantanut hänen oloaan. Välillä tuntuu, etten anna yhtään toiselle tilaa surra. Olen heti sanomassa, että mikäs nyt on, turhaan sä siinä vetistelet tms. No, en ehkä näillä sanoilla, mutta kuitenkin. On hänellä oikeus omiin tunteisiinsa, myös niihin surullisiin ja alakuloisiin aivan kuten kaikilla muillakin. En mä saa olla niin itsekäs ja ajatella tän koskettavan vaan mua, koska eihän se niin mene. Pyysin tänään anteeksi, yritän parantaa tapani. Mutta välillä tuntuu, että tää syöpä on muuttanut mut aika itsekkääksi. En tykkää sellaisesta ollenkaan!!

Perjantai 15.7

Vihdoin päivä jolloin hyökkäämme Simoa ja hänen mahdollisia seuralaisiaan vastaan. Ja ei sitten ihan pienin asein hyökätäkkään vaan Simo saa sellaista myrkkyä silmilleen, että tietää meidän olevan tosissaan. Jos olisin hän, niin vapisisin pelosta ja juoksisin ja lujaa karkuun. Saattaahan olla, että hänet on jo häädetty, tuo alivuokralaiseni joka ei tosiaan meteliä itsestään pitänyt vaan ei maksanut vuokraakaan. Nyt on vielä tuholaistorjunta työssään, ties mitä ötököitä ja ökkömöröjä Simo jätti jälkeensä.

Rakas tyttäreni lähtee mukaani tuholaistorjuntaan. Pääkallopaikalla mennään neljän hengen huoneeseen jossa saan valita sängyn ja lepotuolin välillä kumman haluan. Istun tuoliin, hoitsu laittaa kylmäpussukat (jääpussit) käsiini ja jalkoihini joilla taas ehkäistään niitä kynsien lähtöä. Ne pussukat on niin kylmät, että meinaa lähteä järki. Mulla kun ei ole minkäänlaista verenkiertoa varpaissa muutenkaan niin nyt sitä oli vielä vähemmän. Olin aivan varma, että ne joudutaan vähintään amputoimaan tiputuksen lopuksi. Paskaako niistä kynsistä kun ei ole varpaitakaan!!

Jottei kylmyys olisi vielä siinä, niin imeskelin koko aika jääpaloja. Suu oli kuiva kuin beduiinin sandaali ja jäät auttoivat siihen. Ja auttaa ne kuivuviin limakalvoihinkin, ne kun saattaa kuivua ja aueta ja sitten taas sattuu. Koska mulla oli ne ”lapaset” koko aika kädessä sai tyttäreni kauhoa mulle jäitä suuhun. Vastahan siitä on 22v kun minä syötin häntä ja nyt hän sai ammentaa evästä Mammalle. Näin ne roolit vaihtuu, aiemmin kuin arvelinkaan.

Ennen tiputusta pitää potilaan aina tarkistaa, että papereissa ja tippapulloissa lukee oma nimesi, painosi ja henkilötunnuksesi. Myrkky mitataan painon mukaan, ei liian vähän eikä liikaa. Painoa tarkkaillaan joka kerta hoitoon mennessä, haluavat seurata ettei tule suuria pudotuksia eikä myöskään suuria kiloja plussaa.

Suussa maistui myös koko tiputuksen ajan aivan kamalalle. Hoitaja sanoi tämän valitettavasti jatkuvan ja neuvoi olemaan syömättä nyt lempiruokiaan ettei sitten miellä jatkossa lempiruokaansa paskaan makuun. Hah, päinvastoin. Nyt juuri kannattaa syödä kaikki maailman herkut niin jatkossa niitä ei tee enää mieli, kun ne muistuu mieleen paskan makuisena. Taidankin mennä kaupan kautta kotiin.

Ensin tiputettiin suolaliuosta jonka jälkeen alkoi ”täystuho Simolle” tippumaan ja sen päälle vielä kerran suolaliuosta jotta suonet ja putki huuhtoutuvat. Koko hommaan meni sellaiset kaksi tuntia ja pääsimme lähtemään. En liioittele yhtään jos sanon, että koko hommasta jäi jäätävä paskan maku suuhun, kirjaimellisesti!!

Meitä oli samassa huoneessa kolme naista, toinen heistä oli ensikertalainen asian kanssa kuten minäkin ja toisella oli menossa onnekkaasti jo kolmas tiputus. Hoitaja kävi vähän väliä kertomassa jotain asiaa, pyöri ympärillä ja katsoi kaiken olevan kunnossa. Ei montaa hetkeä saanut rauhassa olla. Toivoisin ensi kerralla hiukan rauhallisempaa tiputusta, olisi miellyttävämpää saada olla hetken rauhassa. Tai ehkä tää eka kerta vaan oli niin jännittävä, ettei sitä oikeaan osannut rentoutua siellä. Seuraava kerta menee varmasti jo enemmän rutiinilla. Ukkokulta lähtee varmaan seuraavan kerran mukaani, saa hänkin kokemuksen mitä sytostaattitiputus on, onhan tämä yksi osa tätä sairautta!

Saimme jokainen lahjaksi villasukat jotka ovat joku toinen syöpää sairastanut Sisko kutonut. Olin todella otettu niistä sukista, mikään voi olla kauniimpaa ja lämmittää enemmän mun jäätyviä varpaitani kuin Syöpä Siskon tekemät villasukat. <3