Töihin paluu

Maanantai 4.7

Trallalallalaaa, tänään pääsen töihin takaisin. Olenhan tätä odottanut, pääseväni takaisin ihanien työkavereideni kanssa nauramaan, höpöttämään ja vähäsen töitäkin tekemään. Mutta ensin pitää mennä taas punkteeraukseen ja sen jälkeen fyssarille aukaisemaan noita ah niin ihania lymfastrangeja. Niistä pitääkin kertoa lisää joku toinen kerta, mutta ei nyt koska nyt mennään töihin. Ja sitten maltetaan odottaa eikä mennä googlailemaan mitä ne mahtaa olla, vaikka ne onkin varsin ihania juttuja, sellaisia mitä jokainen haluaa itselleen vaan harva saa. Sellaisia saa vaan ne harvat joilta on tissi poistettu. Pitäähän meidän jotain kivaa palkintoa saada siitä, että meiltä on kivulla ja säryllä viety osa meitä ja itsetuntoa. No niin varmaan joo, mutta sinne töihin siis..

Tällä kertaa olen punkteeraus jonossa ekana. Läheltä piti etten olisi ollut, mutta sain kiilattua erään rouvan joka tuli taksilla, mutta liikkui portaissa hiukan hitaammin kuin meikäläinen. Oikein nauratti kun tuli mieleen naiset alennusmyynneissä, kyynärpää taktiikalla alennuskorin luokse tappelemaan siitä -0,5% alennuksesta olevasta keittiöpyyhkeestä joita kukaan ei edes tarvi. Tätä oli ainakin joskus 20v Stockmannin hulluilla päivillä. Se olikin sitten ainoa kerta kun siellä kävin (enkä edes saanut sitä keittiöpyyhettä!!).

Jonossa siis ekana, kerrankin. Itsetunto nousi kummasti monta pykälää, mä olen nro 1. Iloni loppui todella nopeaan kun menin fyssarille sanomaan, että olen tässä jonossa ekana ja siten olenkin ennen puol ysiä valmiina joten voitko ottaa mut etuajassa hellään hoitoosi? Hän vähän kummissaan katsoi mua, mitä sä viserrät siinä? Ei meillä ole edes aikaa tänään! Siis anteeksi kuinka?? Mä olen kirjoittanut almanakkaan, että meillä on aika heti punkteerauksen jälkeen ja sen takia olen nyt täällä enkä työpaikallani missä mä todella paljooon mielummin nyt olisin. Ei ollut aikaa, ei. Ei vaikka kuinka mutisin, etten olisi edes tullut tänään vaan olisin mennyt heti töihin tämän tiedettyäni.

No, punkteeraamassa kävin ja sieltä saatiin tulokseksi piikki suoraan johonkin mihin sitä ei ollut selkeästi tarkoitettu koska sattui niin paljon. Ja märät housut kun nestettä falskas housuihini. Mä näistä paljoo välittänyt, mä pääsin lähtee töihin!!

Haluan suuressa itsekeskeisyydessäni ajatella, että minultakin tulee noin iloista nestettä tisulista. :-)

Olipa ihanaa nähdä taas työkavereita. Ja he taisivat olla vilpittömän iloisia minut nähdessään tai sitten osasivat ainakin tosi vakuuttavasti esittää iloista. Mä pidän tän ajatukseni, että olivat oikeasti iloisia (toivottavasti en lue kommenteista myöhemmin, että lälläslää, halpaan menit). 

Olin aika puulla päähän lyötynä koko päivän, ei oikeen tiennyt mitä pitäis tehdä ja miten olla. Ja varsinkaan kun olivat kehvelit mulla mielettömän yllätyksen keksineet. Valitettavasti joudun kertomaan, ettei tullut palomiestä strippaamaan mulle privaatisti vaan sain jotain muuta, jotain aivan ihanaa, sain todella kauniin kaulakorun heiltä. Mukana oli myös todella kaunis kortti johon olivat laittaneet Joe Cockerin erittäin kauniin laulun sanat, kappaleen nimeltä Love lift us up (where we belong). Täältä voitte käydä kuuntelemassa kyseisen kappaleen, hän laulaa siinä Jennifer Warnesin kanssa.

 

Hämmennyin ja häkellyin asiasta niin, etten tiennyt miten päin olisin ollut. Höpötin kaikkea mahdollista faktaa tissistä ja tissittömyydestä, miten sitä tuijotetaan hissin peilistä, onko se suorassa tai mukana ollenkaan. Kuinka saan uuden silikonin, uuden peruukin roolileikkeihin ja muuta hölyn pölyä. Kauheaa kun olet niin hämmentynyt, ettet osaa suodattaa mitään puheitasi. Tai koskas mä osaisin, olen hämmentynyt tai en!! Mutta jokainen työkaverini on aivan ihana, mä todellakin pidän heistä kuin hullu puurosta ja toivon sen olevan vähänkään molemmin puolista. <3 <3 

Eikö ole kaunis? Mun ihanat työkaverit. pus pus!! 

Nyt kannan heitä kaikkia mukanani koko aika, saan voimaa jaksaa kaiken tulevan paskan jota varmasti on edessä. Vaikka olen kuinka positiivinen ihminen niin ei edes minun mieleni saa taiottua sytostaattihoidosta mitenkään hohdokasta, sitä tuskin voi verrata elämän shamppanja ja vaahtokarkki osioihin. Tai mun tapauksessa selkä- tai olkapäätreeneihin!! 

Tiistai 5.7

Tänään mua väsyttää ihan kauheasti. Ei töihin paluu tapahtunutkaan ihan helposti. Olikin pieniä vaikeuksia siirtää rytminsä siitä: menen milloin jaksan nukkumaan herätekseni milloin haluan aikataulusta takaisin työ rytmiin jolloin nukkumaan pitäisi mennä huomattavasti aikaisemmin. Tai jos en saa aikaiseksi mennä ajoissa nukkumaan niin ainakin on herättävä niin, että sinne töihin ehtii ajoissa. 

Tämä ei selkeästi ole ihan vielä hallussa koska kotiin tullessani tuntuu kuin joku olisi kaatanut kilon hiekkaa silmiini. Sohva kutsuu, jälleen kerran ja jälleen kerran sen houkutuksiin lankean. Kuinka helposti onkaan tapahtunut tämä siirtymä liikkujasta sohvaperunaksi. Lainaan ystäväni sanoja ja sanon, että sohvalla asustelee ”pikku nälän” kaveri, olkoon hänen nimensä vaikka sohva imu. Sohva imu vetää sua puoleensa, imee sut sinne sohvatyynyjen väliin niin, että pian susta ei näy enää kuin varvas tai käsi joka yrittää heiluttaa apua sieltä sohvan uumenista. Varoitan teitä kaikkia sohva imusta, ihan heti varotoimiksi jokainen voisi heittää sohvatyynynsä pois. Ei olisi sohva imulla minne imeä, mutta eiköhän se jotain muuta keksi. Kauhulla jään odottamaan mitä se keksii, sohvalla maaten, tietenkin!! 

Näitä kannattaa varoa!!

Onko tässä Sohva Imu?? Ei tiedä, kukaan ei ole palanut kertomaan!!