Lukijat

tiistai 26. heinäkuuta 2016

Ole itsellesi armollinen

Maanantai 18.7

Olen kuullut lauseen: ”Ole itsellesi armollinen” varmaan satoja ellen tuhansia kertoja ja itsekin viljellyt sitä sopivan tilaisuuden tullen milloin kenellekin. Se kun kuulostaa niin pirun hyvältä sanonnalta, kunnon slouganilta, sä olet toisesta huolissasi, käsket hänen armahtaa itsensä. Mutta ootas kun joku sanoo sen mulle niin jo alkaa karvani (niitä on muuten vielä, usko pois) nousemaan pystyyn. Mikä hiton armollisuus? Miten ollaan itselleen armollisia ja mitä se ylipäätään edes tarkoittaa? Luoja armahtaa, minä en.


Nyt kun sairastan syöpää, niin nyt viimeistään mun kuuluis olla armollinen itselleni!? Jätänkö silloin treeneissä yhden toiston tekemättä vai peräti kokonaisen sarjan? Vai jätänkö salille menemättä, olenko silloin armollinen itselleni?

Saanko nyt syödä mitä haluan, vetää navan täyteen armollisuutta (suklaata)? Vai saanko nukkua koko päivän, laittamatta kertaakaan nenääni ulos, en edes viedäkseni koiruutta ulos? Silloinko olen armollinen itselleni (mutta en koiruudelle)?



Yhdestä vertaistukikeskusteluryhmästä luin lääkärin sanoneen potilaalle, että kroppasi tulee olemaan syöpähoitojen jälkeen pehmeämpi ja siihen on vaan alistuttava. Paskan latvat sanon minä, ei todellakaan ole. Jokainen voi tehdä töitä kroppansa eteen juurikin niin paljon kuin itse haluaa, ei tarvitse alistua vaan ja ajatella olevansa itselleen armollinen. Mä en ainakaan ole enkä meinaa jatkossakaan olla. Nyt pakosta himmailen koska en halua vetää itseäni piippuun tän hoidon aikana. Mutta kunhan tämä on ohitse, meinaan jatkaa matkaani kohti elämäni kuntoa 50-vuotiaana. Jos se on itselleen armollisuutta, että nyt olen käsijarru päällä treenien ja liikunnan suhteen ja syönkin vähän sinne päin, niin sitten olen tainnut sisäistää armollisuuden.



Aamulla töihin lähtiessä on hiukan kumma olo, ei hyvä eikä oikein kauhean huonokaan, mutta ei kuitenkaan normaali. Mutta koska pää ei ole kainalossa niin töihin mennään. Sisälläni joku ääni yrittää piipittää ettei ehkä ole viisainta mennä ja kotiinkin voi jäädä, mutta se pää ja se kainalo..

Tähän väliin on pakko kertoa tarina siitä, kuinka kerran lähdin töihin vaikka sain kävellä melkein kaksinkerroin mahani ollessani niin kipeä. Sitä oli alkanut särkeä jo edellisenä iltana, mutta olin taitavasti vaientanut sen ajatuksen etten olisi työkuntoinen. No, töihin menin ja pystyin sinnittelemään pari tuntia ja oli pakko lähteä kotiin. Sain vasta iltapäivällä ajan lekuriin ja sinne päästyäni sainkin melkoista sapiskaa. Umpisuoleni oli tulehtunut ja piti lähteä suoraan sairaalaan, kulkematta lähtöruudun kautta. Silloinkaan ei ollut se pää kainalossa..

Tähän aamuun takaisin.. Oloni ei siis ollut kaikkein paras, tuntui ettei ajatus kulkenut kunnolla enkä edes tajunnut mitä mulle puhuttiin. Tai ehken vaan halunnut tajuta, koska sain kuulla syöpäni olevan vähän omaakin vikaani. Mähän olen sen verran puupää etten tästä ota mitään syitä itselleni, ei tää mun vikani ole, että Simo mun kroppaani rantautu. Joka niin väittää saa haistaa pitkän pas..n

Ruokatunnilla mä romahdin. Viimeinen pisara mulle oli kuulla, että olin jättänyt yhden työtehtävän puolitiehen. Normaalisti asia olisi hoitunut olankohautuksella ja olisin tehnyt sen loppuun. Vaan nyt kävin huuto itkemään, mikä mua vaivaa?? Mä oikeesti pelästyin, mikä mulle on tullut, tätäkö ne sytostaatit aiheuttaa? Lähin kotiin ja menin suoraan nukkumaan, mä olin ihan romuna. Nukuin melkein kaksi tuntia ja sen jälkeen alkoi taas naurattamaan.

Jumankekka, mä en pystykään kaikkeen, mä huomasin olevani vaan ihminen. Tiedättekö sen tunteen kun tajuat, ettet olekaan mikään superihminen vaan oletkin pelkkä ihminen? Se satuttaa ja siinä tipahtaa ihan hiton korkealta ja kovaa. Tajuta olevansa vaan ihminen. Ehkä nyt tän tajuttuani voin olla itselleni armollinen ja vaan olla ja levätä, mun ei ole pakko tehdä koko aikaa jotain. Maailma pyörii akselinsa ympäri, vaikken ole tiskaamassa, imuroimassa, menossa kauppaan tai kirjastoon tai ylipäätään tekemässä mitään muuta. Kunhan lepään ja olen itselleni armollinen, se riittää just tähän hetkeen.

Ja oloni ei muuten johtunut sytostaatista vaan kortisonin poistumisesta pikku hiljaa elimistöstäni. Tästä oli varoiteltu, kolmantena ja neljäntenä päivänä tulee uupumus. Mutta koska mä olin luullut olevani SuperHessu ihminen, niin en ajatellut sen tulevan uupumuksen sattuvan omalle kohdalleni, mutta niinpä se vaan tuli. Seuraavalla kierroksella tiedän varautua tähän ja olla suosiolla ne päivät kotona ettei tarvi romahdella töissä rakkaiden työkavereiden kauhuksi!!




Tiistai 19.7

Nukuin kymmenen tunnin yöunet ja olisi mennyt vielä lisää. Vaan pakko oli lähteä Helsinkiin rinnan silikonin sovitukseen, koska aika oli sovittu jo aikaa sitten. Ja tätäkään aikaa ei ollut helppo saada, niin en nyt peruuttamaan alkanut vaikka kieltämättä väsytti aivan kamalasti.

Maksusitoumuksen silikonirintaan saadaan Bulevardin klinikalle. Sehän on siis yksityislääkäriasema jossa on plastiikkakirurgiaa, ortopediaa, raskausklinikka ym ym. Täältä voitta halutessanne tutustua lähemmin mitä palveluja siellä tarjotaan, silikonien lisäksi siis. Paikka oli todella siisti, vastaanottovirkailija oli ystävällinen ja avulias ja aulassa oli tarjolla kuumaa ja kylmää juomaa. Viidenteen kerrokseen mentyäni (sinne minut ohjattiin) sain odotella hetken sohvalla sillä sieltä tullaan nimeltä kutsumaan. Henkilökunnalla on tyylikkäät asusteet päällä, ei tullut todellakaan sairaala mieleen vaikka on se sitäkin.



Itse silikonin sovitukseen taisi mennä 10min. Hän kysyi mikä mun ympärysmittani on ja sanoessani sen olleen 80cm ja enää en tiedä koska olen ollut niin turvonnut, kaivaa hän liivit esille. Maksusitoumukseen saa tosiaan yhdet liivit mukaan, joko pitsiset tai urheiluliivit. Yllättyykö kukaan, jos kerron etten ottanut pitsisiä liivejä? Tuskinpa vaan onpa mulla siihen ihan hyvä syykin. Olen pitsille allerginen, se on aina tehty jostain muusta kuin puuvillasta tai mikrokuidusta ja mä olen kaikelle keinokuiduille allerginen. Joten ei siis pitsiä mulle kiitos. Mutta urheiluliivit olivat hyvät ja sain siihen mukaan urheilu/uimasilikonin. Nyt ei tarvitse salillakaan vaihtaa liiveistä toiseen tissiä vaan se on kätevästi liivissä jo valmiina, näppärää.

UUsi tissi päällä, huomaatteko mitään eroa??

Silikoni on niin luonnollinen liivien sisällä, ettei sitä tosiaan kukaan näe paidan läpi ettei molemmat tissit ole luomua. Nyt hartiatkin taas luulee omistavansa kaksi rintaa vaan sepä onkin huijausta, on niitä typeryksiä helppo huijata. Hyvillä mielin lähden kotiin jossa saan taas armahtaa itseäni olemalla tekemättä mitään. Alan jo pitämään tästä armahtamisesta, tätä voisi jatkaa pidempäänkin.


Illalla menemme katselemaan yhtä kätköä joka sijaitsee vesitornin lähettyvillä. Oloni oli vielä aika vetämätön ja keskityinkin enemmänkin vadelman poimintaan. Koiruus jaksoi hetken innostua nuuskimaan ja syömään heinää kunnes tajusi kai olevansa luonnossa eikä tassujen alla ollutkaan asvalttia. Paniikkihan siinä iskee ja silloin täytyy päästä Mamman syliin. Joten jäi kätkö löytämättä ja vadelmat puskaan. Piti lähteä viemään kaupunkikoiraa kotiin!! 






2 kommenttia:

  1. Ihana tuo kohta koiruudesta ja siitä, kuinka tämä tajusi olevansa metsässä :D En kyllä itse huomaa mitään eroa tisuloisissa, joten luonnolliselta näyttääpi. Ja tuo umpparitulehdus. Sekin on päästy kokemaan melko läheltä kun mieheni valitteli toissa viikolla töissä ollessaan vatsakipuja ja päätti lähteä kotiin kesken päivän. Onneksi oli tajunnut soittaa työterveyshuoltoon, jossa huomattiin tulehdusarvojen olleen koholla ja passittivat tämän Meikun päivystykseen. Seuraavana aamuna umppari leikattiin ja illalla tyyppi pääsikin jo kotiin. Sano vielä miettineensä Meilahden parkkihallissa, että onkohan tää ihan turha reissu kun ei vatsaan enää edes koske (eikä koskenut koko aikana minkä sairaalassa vietti eli reilun vuorokauden). Eli ei ihan turha reissu sittenkään :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Laura, kiva kuulla ettei tisseistä heti huomaa toisen olevan feikki. :-)

      Umpparit on vaarallisia ja turhia. Ihmisillä on kaikenlaista turhaa sisällään, kuten juurikin umppari. Ja tenniskentän kokoinen suolisto. Kuka tarvii niin paljon suolta? Tuskin kukaan. :-)

      Poista