Mom Lion sekä terkut Porvoosta

Torstai 30.6

Taas kerran aamusta koiruuden kanssa ulkona (joka aamuhan mä käyn, joten ei tän pitäisi edes ylittää uutiskynnystä). Tällä kertaa tapaan eläkkeellä olevan naapurirouvan. Hän käy joka aamu sauvakävelyllä sekä iltapäivällä vielä lenkillä ilman sauvoja. Urheilullista sanon minä. 

No, hän jäi taas juttelemaan kuten usein jää ja jutustelu kääntyi siihen, etten itse pääse nyt sauvakävelylle ollenkaan koska se on kielletty. Sitten pitää tietenkin kertoa syy miksi se on kielletty, kansallislaji sentään meille suomalaisille (eukon kannon jälkeen). Hänen ensi sanansa olivat: ”Otan osaa.” Mä hämmennyin niin, hyvä etten kysynyt onko joku kuollut?? Hänen mielestään tämä asia oli niin suuri, että se oli osan oton paikka. Totta, eihän tätä flunssaan voi rinnastaa, mutta osan otot? Ne kuuluu mielestäni ainoastaan kuolemaan enkä mä piru soikoon kuollut ole. Mielestäni olen ihan hiton elossa, ainakin jos miettii jääkaapinoven narinaa joka tuntuu mun toimesta narisevan koko aika ja jatkuvasti. Lupaan kertoa naapurille heti ensimmäisenä kuolemastani jos siihen mennään.

Tänään olisi ollut koko vuoden odotetuin päivä. Tätä päivää varten olen elänyt ja hengittänyt, fiilistellyt ja nauttinut mielessäni tän päivän illasta jo kuukausia. Tänään olisi pitänyt lähteä isosiskon kanssa Provinssirockiin katsomaan maailman parhainta bändiä, Five Fingeriä. Se, etten pääse heitä katsomaan ja kuuntelemaan on mulle paljon suurempi mielipaha kuin kudosnesteen poistossa juoksu tai ettei rintaliivini mahdu päälle. Tai edes se etten pääse salille, ole niin paha kuin etten pääse katsomaan lemppari bändiäni!! Mä olin oikeasti odottanut tätä kuukausia ja sitten joku perkeleen Simo tulee pilaamaan mun suunnitelmani!! Täältä voitte tekin käydä ihastelemassa tätä maailman mahtavinta bändiä, niin tiedätte minkä perään mä oiken itken.

Rakas tyttäreni yllätti minut täysin haluamalla symbolisesti tatuoida äiteen ihollensa. Hän halusi laittaa Mom Lionin ihollensa ja niinpä hän sen myös laittoi. Itkuhan siinä taas pääsi, kun sain kuvan joka hänelle oli tatuoitu, viestiin hän laittoi: ”Siinä sää ny möllötät.” Siinä se tosiaan Mamma möllöttää hänen mukanansa ikuisuuteen saakka. Hänen laittaessa kuvan faceen laittoi hän tekstin: Kuva kertoo enemmän ku tuhat sanaa! My mom is strong as a lion!! Kaikki eivät tatuoinneista välitä eikä tarvitsekaan. Itse niistä pidän ja niitähän mulla myös muutama on, mutta tämä oli suurin kohteliaisuus mitä olisin voinut koskaan ajatella. MÄ olen tyttäreni iholla muistuttamassa, että siivoahan asuntosi, muista vetää vessa jälkeesi, käyhän kaupassa etc etc. Hah, hassu ajatus joo, mutta symbolisesti mä olen hänen kanssaan aina. Aamuisin, kun hän herää ja iltaisin kun käy nukkumaan, siinä se Mamma pysyy mukana. Vahvana kuin leijona, ei anna periksi vaan selättää tämänkin paskan mikä hänelle lykättiin lupaa kysymättä. Mun mamma selviää, mun mamma on vahva, mun mamma on rautaa!! Ja jos joku haluaa laadukasta, rahoillensa vastinetta saavaa tatuointia ammattitaidolla niin mielelläni kerron yhteystiedot luotto tatuoijallemme, Ukkokullan pojalle!!

Siinä mää nyt sitten möllötän. <3

Iltasella laitan viestiä ystävälleni jolla on myös ollut syöpä, hiukan eri kuin itselläni, mutta ei syöpää voi mielestäni erotella, paska mikä paska. Oli se sitten rinnassa tai palleissa tai persiissä, syöpä se on kuitenkin ja täysin asiankuulumaton jokaisen kropassa. No, siis se viesti. Kerron olleeni jälkitarkastuksessa, saaneeni ajan onkologille sekä sytojen aloituksen. Kysyn samalla selviääkö sytoista hengissä vai onko odotettavissa välikuolema tai kenties lopullinen kuolema. Helpotukseni on suuri, kun kuulen niistä selviävän hengissä. No eihän mulla sitten ole hädän päivää, sinne vaan rinta rottingilla. Todellakin vaan yksi rinta, toi mun pumpulitissi ei ihan rottingille taivu vaikka haluaisikin, jos haluaisi.

Saan kuulla, että viikko ensimmäisestä sytostaatista ja tukka lähtee päästä. Samalla lähtee kulmakarvat sekä karvat alakerrasta enkä nyt tarkoita pelkästään säärikarvoja. Tästäkin on pakko kaivaa positiiviset puolet esille eikä se näin positiiviselle ihmiselle kuin minä tuota edes vaikeuksia. Eipä tarvi aamuisin kammata eikä föönätä hiuksiaan. Ei tuhlaannu rahaa shampooseen eikä hoitoaineeseen. Ei tarvitse nyppiä kulmakarvojaan, ei sheivata sääriään eikä bikinirajaansa. Tässähän ei ole muuta kuin hyviä puolia, pelkkää rahan ja ajan säästöä. Mitä taas peruukkiin tulee, niin en näe itseäni sellainen hökötys päässä. Mutta onneksi mulla on useita pipoja jo valmiiksi ja lisää saa kaupasta. Mitä yksistä hiuksista, mulla kun on kuulemma hyvä pään muoto niin kalju voi joka kaunistaa mua. Hah, niin varmaan!!

Perjantai 1.7

Se olisi sitten niin kuin heinäkuu. Sairaslomani loppui eilen joten nyt olisin lomalla muutaman päivän. Paitsi etten ole koska pomoni soitti ja kysyi voinko saada lopunkin viikon sairaslomaa, niin ei menisi lomapäiviä. Eiköhän se lienee onnistu, huomenna menossa punkteeraukseen niin kysäisenpä silloin asiasta.

Tänään lähdemme viettämään päivää Porvooseen, tuonne kauniiseen vanhaan kaupunkiin. Tarkoituksena on tutustua jälleen hiukan kameraan ja ottaa kuvia. Käväistä syömässä ja jos jokin kätkökin löytyy, niin ei pistetä pahaksemme sitäkään.

Niinpä me ajelemme Porvooseen. Kävimme syömässä ravintola Seireenissä, koska ystäväni kehui siellä olevan hyvää ruokaa. Ruoka oli hyvää, sitä oli riittävästi ja en olisi minä, ellen olisi syönyt liikaa ja voinut pahoin sen jälkeen. Ja koska ruoan päälle sai ottaa kahvia tai teetä sekä monia erilaisia keksejä niin minähän otin. Ja koska tarjolla ei ollut soijamaitoa niin otin teetä, koska enhän voi syödä mitään missä on maitoa. Enpä varmaan joo, hyvin pystyin kuitenkin syömään pari suklaakeksiä sekä yhden jonkun muunlaisen keksin eikä haitannut yhtään vaikka niiden tekemisessä olisi käytetty litroittain maitoa. Olisin hakenut varmasti kassiin niitä vielä mukaanikin jos olisin kehdannut, mutta luojan kiitos en kehdannut. Sillä seuraavana yönä kärvistelin vessassa kaksin kerroin kamalassa vatsakivussani!!

Kiertelimme kaupunkia, otimme valokuvia ja kävin aivan ihanassa Vintage-kaupassa nimeltään Dorin ja Duke. Siellä oli vaikka ja mitä ihanaa, farkkutakki viimein valikoitui mukaani. Jos olette menossa Porvooseen, niin ehdottomasti kannattaa käydä tutustumassa kyseiseen kauppaan, olen aivan varma että pitäisitte siitä.

Vanhaa kaupunkia kävellessämme tulikin mieleemme josko siellä vaikka olisi jokunen kätkökin kätketty. Avasimme Geocatching sovelluksen ja kas kummaa, löysimme muutaman metrin päästä helpon peruskätkön jonka tietty katsoimme ja kas, olimme saaneet yhden hymynaaman myös Porvoon karttaamme. 

Mukavan päivän päätteeksi ajelemme kotiin ja itse sain laittaa jälleen jalan kattoa kohti ja kylmäpussin nilkkaani. On sen verran turvoksissa ja kipeä nilkkani taas, että pakko antaa ensiapua sille. Ei ihan helposti anna jalkani periksi, ei tunnu hänellä olevan aikomustakaan parantua. Sietäis hänen hävetä!!