Palaverin paikka

Maanantai 27.6

Aamulla ollessani koiruuden kanssa ulkona, kävelee vastaani vanhempi pariskunta. Heidän askeleensa ei ollut lennokasta, ei kovin kepeääkään, mutta vieri vieressä he kulkivat, molemmat omalla rollaattorillaan. Katsoessani heitä valtasi mieleni sellainen rauha, etten edes osaa selittää. Väkisinkin hiipi mieleeni, että haluan itsekin sitten joskus kulkea Ukkokullan kanssa samalla lailla rinnakkain, samaan tahtiin rollaattoria työnnellen. Välillä kinasteltaisiin mihin suuntaan nyt mennään ja pysähdelläänkö jokaista vastaan tulevaa koiraa rapsuttelemaan vai ei. Mä niin näen meidät siinä vaiheessa yhdessä, ei hän ilman minua enkä minä ilman häntä vaan me yhdessä!!

Perustimme pari päivää sitten tiimimme, TeamWatin. Huomasimme, että taisi jäädä tiimin säännöt kirjoittamatta tai ainakin ne taisi jäädä yhdelle tiimin jäsenelle epäselväksi. Joka kerta, kun olemme kätköjä etsimässä, haluaa yksi tiimimme jäsen jatkaa matkaansa heti kun paikat on nuuskittu. Aivan sama onko kätköä löytynyt vai ei. Tai sitten hän syö ruohoa niin, että suupielet ovat vihreät. Tässä vaiheessa on pakko pitää aikalisä ja tiimipalaveri.

Palaveri menossa, yhtä jäsentä ei paljon kiinnosta palaverin aihe. :-)

 Palaverissa sovimme, että tiimimme jäsen saa jatkaa mukana, mutta hänestä tehdään nukkuva jäsen. Koska hänen panoksensa tässä hommassa on yleensä vedellä sikeitä niin hän saa jatkaa samalla linjalla. Yritän kysellä kyseisen jäsenen mielipidettä, mutta hän mököttää eikä vastaa mitään. Hyvä on sitten, mökötetään sitten molemmat, jos ei puhuta niin ei puhuta!!

Tiimimme nukkuva jäsen. :-)

Tämän päätöksemme tehtyämme jatkamme Ukkokullan kanssa kätköjen etsimistä. Nyt saamme etsiä rauhassa, kukaan ei ole vetämässä hihnasta, että jatketaan nyt jo matkaa. Ja vaikka vettä satelee, niin löydämme muutaman kätkön tai tarkemmin sanoen minä löydän. Yhden kätkön kohdalla selitän Ukkokullalle, että ne saattaa olla piilotettu ihan minne tahansa kuten esim tällaiseen paikkaan (samalla nostan aidan tolpan kantta ja sieltähän se kätkö löytyykin). Hän nauraa, että olet mahtanut kotona joutua aina piilottelemaan kaikkea mitä ihmeellisempiin paikkoihin. Katos jos olet elänyt isosiskon kanssa niin kummasti olet oppinut piilottamaan karkit ym mitä erikoisempiin paikkoihin, ihan vaan sillä, että saat itsekin nauttia niistä. Nyt tästä taidosta on selkeästi hyötyä. 

Tiistai 28.6

Hissin peili, tuo sama peili mistä ennen on katsottu onko hampaiden väliin kenties jäänyt jotain. Nyt on tuo samainen peili saanut aivan uuden merkityksen ja tarkoituksen. Nyt siitä tulee katsottua mahtaako tissi olla oikeassa kohdassa vai onko se paljonkin ylempänä kuin toinen. Näin kun toinen tissi sattuu olemaan pumpuliversio ja toinen luomu niin ne ei välttämättä puhu samaa kieltä keskenään. Luomu kun haluaisi roikkua vähän alempana, sillain rennosti niin samalla pumpuli haluaa olla ylempänä ja leikkiä jotain teiniä. Hei, tässä ollaan nyt kuitenkin kohta viisikymmentä vee, niin sais ne tissitkin olla edes suht samaa paria. Tässä kohtaa onkin hyvä kun asustelee viidennessä kerroksessa, hissin peilistä ehtii tarkistaa tissien tilanteen. Koska lähden aina myöhässä joka paikkaan ei asiaa ehti tarkistamaan kuin vasta siellä hississä. Mutta hyvä, että edes siellä.

Tänään tarkistan taas asian samaisesta peilistä, lähtiessäni punkteeraamaan serooma nesteitä kirurgiselle. Joo, suht samalta näyttää, hyvähyvä. 

Olen jälleen punkteeraus jonossa seitsemäntenä, miten onnistun aina saamaan saman jonotus numeron? Miten joka kerralla mun edellä on saman verran ihmisiä vaikka joka kerta ei samoja henkilöitä olekaan? Pitänee alkaa vaihtamaan junaa millä kulkea, jotta edes joskus olisin jotain muuta kuin seitsemäs? Tosin tuttu numerohan tuo on jo kouluajoilta, olemme ehtineet tuon numeron kanssa tutustumaan toisiimme monien vuosien ajan. Ollaan sitten rouva nro seitsemän, ihan sama kunhan saan taas tuon ylimääräisen nesteen pois tissini paikalta. Ja saadaanhan se, nyt sitä tulee desin verran. Alkaa selkeästi vähenemään, jabbadabbaduu!!

Iltapäivästä lähdemme ajelemaan mutsini luokse kyläilemään. Syömme ja kahvittelemme ja lähdemme kävelylle. Ja mitäs sieltä metsistä löytyykään ellei tätä metsien omaa superfoodia, mustikkaa.

Nam nam.

Kätköjä emme tällä kertaa katsele koska tiimimme nukkuva jäsen on mukana ja hänelle lämmin/kuuma ilma on selkeästi liikaa. Lenkkimme venyy reilun tunnin pituiseksi ja se tuntuu olevan karvaiselle tiimiläiselle liikaa. Kotiin lähtiessämme hän nukkuu koko matkan ja jatkaa samaa kotonakin. On se rankkaa touhua olla jo liki 12v. Näin ihmisen iässähän lähestytään kuitenkin 84 vuoden ikää. Ja kun on niin kuumakin ja turkki lämmittää niin eihän se ole ihme, ettei meinaa ulkona jaksaa olla. Kuten Ukkokultakin kerran sanoi: ”Mene itse 30 asteen lämpöön paljain jaloin  asfaltille ja vedä kaniturkki päällesi niin pääset kokemaan saman mitä koiruuskin.” Tätä en ole vielä kokeillut, en ole löytänyt mistään sopivaa kaniturkkia mitä heittää niskaani!!