Sivuoireisiin tutustumista

Lauantai 16.7

Aamuni alkaa kortisonilla. Joka kerta ennen sytostaattitiputusta aloitetaan kortisonin syönti edellisenä iltana. Tiputus aamulla sekä illalla jatketaan, seuraavan päivän aamulla ja illalla otetaan ja vielä kolmantena aamuna otetaan kerran. Tämä jos joku saa suun maistamaan kaiken aivan jäätävän kamalalle. Teen sen virheen aamusta, että otan pillerit ennen aamu puuroani ja huomaan heti sen olevan paha virhe. Oksennus kurkussa saan kauhoa puuron menemään. Koska syötävähän se on, muuten tulee hetken päästä paha olo kun on nälkä. Tän hoidon aikana on tärkeää syödä usein ja pieniä annoksia kerrallaan jottei vaan verensokeri laske liian alhaalle ja tee huonoa oloa. Tää lääkitys kyllä huolehtii itsekkin pahasta olosta, ei kannata lisätä sitä syömättömyydellä. Mullehan tämä ei tuota ongelmia koska syön normaalistikin 5-6 ateriaa päivässä. 

Minähän olen käyttänyt vuosia lisäproteiinia ruokailussani. Nyt jouduin lopettamaan niiden käytön koska ei ole tutkittu miten lisäravinteet vaikuttavat sytostaatteihin. Myös kaikki lisäravinteet ovat kiellettyjä. Olen itse käyttänyt omega-3, sinkkiä, b-, c- ja d-vitamiinia sekä magnesiumia. Nämä kaikki ovat kiellettyjä paitsi d-vitamiini. Sytostaatti kun tuhoaa myös luuta kaiken muun lisäksi, niin on lupa syödä d-vitamiinia. Omassa tapauksessa kun en käytä maitotuotteita saattaa kyseeseen tulla myös kalkki. Vielä emme ottaneet sitä mukaan, veriarvoissa kalsium arvoni olivat hyviä. Eli tässä se nähdään, vaikka et käytä maitotuotteita etkä syö kalkkitabletteja saat sitä tarpeeksi terveellisestä ruokavaliosta joka sisältää paljon kasviksia.

Nyt aamuisin kun en saa puurooni normaalia herneprodemarjasekoitustani korvaan tämän munan valkuaisilla. Aluksi tuntui kuin olisin syönyt puuron ja munakkaan samaan aikaan, mutta pari aamua ja siihenkin tottui ja nyt jo siitä pidän. Kummasti ihmisen makuaisti tottuu kaikkeen, paitsi siihen paskan makuun joka seuraa mua nyt koko aika.

Menen aamusta normaalisti töihin. Työkaverini ovat kieltämättä hiukan yllättyneitä tulostani, olinhan eilen tiputtamassa myrkkyä kroppaani. Koska olo on hyvä, en näe syytä olla poiskaan. Tässä me nähdään päivittäin millaista oloa tää pukkaa, jokainen päivä on yllätys kun ei tiedä millainen olo on mikäkin päivä. Tänään kortisoni selkeästi tekee temppujaan, hengästyttää kovasti pelkkä normaali kävely. Välillä joutuu pysähtymään ja vetämään henkeä. Tuntuu ettei happi kulje kunnolla, aivan kuin henkeä saisi vedettyä vaan pinnallisesti eikä syvältä kuten normaalisti pitäisi. Tuntuu myös että keuhkoissa olisi vettä, on sellainen pöhisevä olo jos ymmärrätte.

Myös puna nousee yhtä äkkiä rinnalta kaulaan ja kasvoille, ilman että punastelen. Kummallisia tuntemuksia. Nämä kaikki kuuluvat asiaan, kuten aiemmin taisin sanoakin, tähän kuuluu monenlaisia sivuoireita ja lisää voi keksiä itse jos ei entiset riittäneet.

Ja mähän keksin. Nyt mulla kramppaa (lihas nykii) vasen rintani toisinaan. Se teki sitä koko päivän keskiviikkona, jopa silloin kun olin siellä syöpälääkärissä. Lekuri kysyikin, että ottaako sua pumpusta kun pitelin rintaani. Hän ajatteli, että ahdistuin kaikesta tiedosta mitä mulle esitteli. Mutta ei, en ahdistunut vaan lihastani vaan kramppasi. Saattaa olla ihan magnesiumin puutettakin. Tätä viisaalle työkaverilleni ihmettelin, niin hän osasi sanoa, että sisälläni etsivät paikkaansa uudelleen. Nyt kun ei oikealla puolella ole rintaa ollenkaan niin tasapainoa ei ole ja sitä kroppani nyt hakee. Selitys kuulosti mielestäni hiton pätevältä ja tätä uskoin.

Tyttäreni pyytää mua hakemaan töiden jälkeen Iittalan myymälästä lahjakortin hänen ystäviensä tupari lahjaksi. Niinpä kävellä hissuttelen töiden jälkeen Kamppiin sellaista hakemaan. Ja koska sattuu olemaan aikaa ennen junan lähtöä, ehdin käydä katsastelemassa Stadiumin alennus myyntiä. Ja tarttuuhan sieltä mukaani collarit ja pipo (kohta niitä pipoja tarvitaan). Näitä en olisi todellakaan tarvinut, mutta koska oli aikaa ja oli alennuksessa!!

Haen sen lahjakortin ja huomaan vielä olevan hetken aikaa, juuri sen verran että ehdin hakemaan Punnitse ja Säästä liikkeestä vähän pähkinöitä ja kuivattuja taateleita ja banaaneja. Huomaan kaupasta ulos tullessani entisen työkaverini joka tutkailee kännykkäänsä. Nanosekunnin päässäni pyörii ajatus jäädä juttelemaan ja kyselemään kuulumisia. Sitten se tarkoittaa sitä, etten ehtisi hakemaan niitä pähkinöitä ym. Niinpä purjehdin ohitse, olen varma ettei hän nähnyt mua ja ryntään hakemaan ne kirotut pähkinäni. Taatelit maistui paskalle (yllätys yllätys), banaanit ei millekään ja pähkinät oli kai ihan ok. Mutta olisin mä kuitenkin voinut jättää ne ostamatta ja jäädä päivittämään kuulumisia toisen kanssa. Taas vaan ajattelin itseäni ja himoani saada syödä jotain mitään sanomatonta pa..aa. Pistetään tää taas syövän piikkiin tai vaikka sivuoireiden. Ei tää ainakaan omaa itsekeskeisyyttäni ole!!

Junassa meinaan saada koston heti huonosta käytöksestäni. Syön välipala salaattini (joo, mä tosiaan syön ihan missä vaan jos mulla on aika syödä, en välitä muiden ajatuksista). Siis syön salaattini, pähkinäni ja muut syötävät mitä enää on jäljellä ja seurailen samalla maailman tapahtumia (facea, instaa) kännykällä. Juna pysähtyy, olen varma ettei ole vielä mun asemani, en viitsi edes nostaa katsettani. Vaan nostanpa ihan vaan varmistuakseni ettei ole vielä oma asema. Huolestuttavan tutulta tää kyllä näyttää, ei saatana me ollaan jo perillä ja mä vaan istun kaikessa rauhassa persiilläni. Saan muuten todella nopeaan koottua itseni ja romuni ja rynnättyä junasta ulos juurikin ajoissa ennen ovien sulkeutumista. Olisi se vaan olut noloa joutua jäämään seuraavalla asemalla pois ja soittaa, että lahjakortti on hankittuna joo, tosin se ei ole ihan vielä saatavilla.. 

Sunnuntai 17.7

Toinen päivä sytostaatista ja edelleen maistuu pa..a suussa. Jokohan tähän kohta alkaa tottumaan? Nyt on vuorossa sellaista sivuoiretta kun ettei neste kulje kuin yhteen suuntaan ja se on sisäänpäin. Ulospäin se ei meinaa tulla sitten mitenkään ja sen kyllä huomaa. Olo on kuin vesi-ilmapallolla. Jos menisin selälleni makaamaan ja tehtäisiin pari reikää mahaani, niin saataisiin varmasti iloinen suihkulähde aikaiseksi. Olo on aika tukala kieltämättä, varsinkin kun keuhkot tuntuu edelleen vetisiltä.

Mahani näyttäisi varmaankin juurikin tältä jos siihen tehtäisiin muutama reikä.

Iltapäivällä alkaa kivut ja säryt vaeltelemaan kropassani. Sillain ettei oikein tiedä mitä kohtaa särkee mutta särkee kuitenkin. Lopulta aaltoileva särky pysähtyy olkaniveliini joka ei sinänsä yllätä mua ollenkaan. Jos mulle on tulossa esim flunssa ja alkaa jäseniä särkemään niin ne on aina olkanivelet jotka mulla särkee. Niin siis tälläkin kertaa. Nyt siis alkaa särkylääkkeiden syönti. Missään nimessä ei saa jäädä odottelemaan säryn lisääntymistä vaan lääkittävä itseään suht äkkiä. Jos särkyä pidellään ilman helpotusta, kroppa luulee sen olevan normaali tila ja seuraavan kerran säryt ovat jo pahemmat ja sitten ei normaalit lääkkeet enää riitä. Nyt riittää vielä 600mg burana, aloitetaan sillä ja katsotaan tarvitaanko myöhemmin vahvempaa troppia. Sitäkin löytyy tarvittaessa, mutta vielä ei ole sen aika.

Illemmalla menen ystäväni kanssa sauvakävelemään. Sanon heti alussa, että nyt mennään sillain rauhalliseen tahtiin koska keuhkot huutaa hoosiannaa. Saamme kuitenkin kivan reippaan tunnin lenkin tehtyä ja lopuksi hän sanoo, ettei tää nyt niin kovin rauhallista tahtia ollut. No, koska pystyin reippaaseen menoon niin miksi himmailla. Tulee ihan varmasti vielä niitäkin päiviä kun ei jaksa yhtään mitään ja ollaan pyjama (mikä se on?) päällä, maataan sohvalla ja jaksetaan nousta juurikin vessaan vaan jos sinnekään. Nautitaan vielä näistä päivistä kun jaksan tehdä ja olla ja mennä. Ei murehdita tulevaa, se tulee murehtimattakin. 

Ressu on niin oikeassa :-)