Keskiviikko
22.6
Aamulla soi kello kukon pierun aikaan eli puoli
kuusi. Miksi kenenkään tarvitsee sairaslomalla ollessaan herätä siihen aikaan?
Sehän on jo luokiteltavissa ihmisen kiduttamiseen. Normaalisti herään arkisin
töihin mennessäni viideltä ja vapaapäivinäkin heräilen viimeistään kahdeksalta.
Mutta nyt huomannut kummasti rytmin muuttuneen niin, että nukkumaan menee
keskiyön jälkeen ja heräilee kun jaksaa ja kello puoli kuusi ei todellakaan
jaksaisi vaan on pakko.
Syökö kukko jotain sopimatonta koska häntä pierettää aamutuimaan?? Söisi hänkin puuroa ja herdeprodee marjoilla kuten mäkin. Ei pieretä!! :-) |
Maanantain dreenin poiston jälkeen on sisälläni
vuotava neste jäänyt sinne sisälle kun ei se raukka pääse mistään uloskaan. Se
sitten taas aiheuttaa sen, että oikean rinnan paikalla on kelluva vesipatja.
Muistatteko 80-90-luvulla olevia vesisänkyjä? Niissä oleva patja oli vettä
täynnä ja hölskyi edes takas siinä pyörähtäessä! No tissini on nyt samanlainen,
nestettä täynnä. Koska ihoni on tietenkin kiristetty siitä kohtaan koska siellä
ei sitä rintaa enää ole niin nyt se kiristyy ja on kipeä. Siellä oleva neste on
poistettava punkteeraamalla ja sinne olen tänään menossa. Ja koska kirurgisella
pitää olla tasan kello kahdeksan niin siinäpä syy miksi herään sairaslomallani
kukon pierun aikaan.
Matkallani kirralle näen jotain erikoista. Puita
joilla tukisukat jalassa. Voi sentään, onkohan nekin satuttaneet nilkkansa
potkupyöräillessään? Vai ovatko saaneet suonikohjuja ja sen takia tukisukat
jalassa? Vai onko heitä alkanut paleltamaan tämä Suomen vaihteva kesä? Tää ei
aukea mulle ja en ehdi jäädä kyselemään, koska on raahauduttava sinne
punktioon. Tissit ennen puita, näin se elämä vaan menee.
Luulen jälleen olevani ainoa paikalla olija vaan
toisin kävi. Mikä ihmeen maailman napa luulenkaan olevani? Kuin mä nyt olisin
maailman ainoa joka sairastaa? Ainoa jolle on lätkäisty tämä Musta Pekka elämän korttipelissä?
Ainoa joka joutui tälle matkalle jolle kukaan ei varmasti halua? Välillä oikein
suututtaa oma ajattelutapansa, tosin se on tahatonta. En kuvittele olevani
yhtään erilaisempi, yhtään tärkeämpi tai vähemmän tärkeä, yhtään terveempi tai
yhtään mitään muuta mitä ei toisetkin olisi. Mä nyt vaan ajattelin, ettei meitä
ainakaan näin paljon olisi. Tässä sitä nähdään kuinka ollessaan terve ei suo
ajatustakaan sille, ettei kaikki sitä ole. Ja kun et enää itsekään ole,
hämmästys on suuri, että niin paljon ihmiset sairastaa. Välillä on tosiaan hyvä
kaivaa se oma päänsä pois sieltä persiistään ja katsoa maailmaa vähän avarammin
silmin!!
No, en siis ollut ainoa vaan taisin olla seitsemäs
jonossa. Istuin odottelemaan, yritin tehdä päivän Metro-lehdessä olevaa
sudokua, mutta pieleen meni. Olo oli hermostunut, sattuukohan se, kestääkö
kauan, pyörrynkö, saanko antibiootin eilisen olotilani takia? Kuuntelen sivusta
kahden rouvan keskustelua. Toinen kertoo sairastuneensa uudestaan 8-vuoden tauon
jälkeen, tällä kertaa toinen rinta. Nielen palaa kurkustani, väkisin ajattelen
heti itseäni. Onko minulla sama edessä? Joudunko elämään jatkuvassa pelossa?
Pystynkö elämään tasapainoista elämää ilman jatkuvaa murehtimista? Päätän heti
etten ala asiaa murehtimaan, en elämään miettien tuleeko huomista, kantaako
elämä. Ei, mä en anna Simolle enkä sen kavereille valtaa, en mielessäni enkä
kropassani!! Simo, sä olet hävinnyt tän taistelun, ihan turhaa tulla kukkoilemaan
(se kukko piereekin).
Pääsen omalla vuorollani punkteerauksen. Olen
jälleen saman ihanan hoitajan huoneessa, hänen hoidettavanaan. Hänen keneen tykästyin heti ensi tapaamisella. Hänen kenelle saisin soittaa aina kun tulee mieleen kysymyksiä, vielä ei ole tullut kuten arvelinkin. Mukana on myös lääkäri
joka punkteerauksen suorittaa. Kyselevät olotilaa, kerron kuinka eilen tein
kuolemaa ollessani siinä 37 asteen kuumehelvetissä Siinä samassa jossa en
saanut tarjottua ystävälleni kuin vettä hanasta jos itse sen haki. Tosin jätän
kertomatta tän ystävä kohdan, hävettää vieläkin. Lekuri punkteerasi varmoin
ottein, ei sattunut yhtään. No ei varmaan kun nahka on täysin tunnoton, siihen
voisi varmaan ampua vaikka nitojalla ja missään ei tuntuisi. Nyt sais ilman
kipua laitettua nännikorunkin jos sellaista haluaisi. Ainoa ongelma olisi se, ettei
ole nänniä mihin sitä laittaa.
Lekuri punkteeraa 1,5dl nestettä tisusta jota ei
enää ole. Neste oli sameaa ja kellertävää eli oli selvää, että tulehdushan
siellä taitaa olla. Nyt sain ne antibiootit jotka olisi ehkä pitänyt saada jo
maanantaina. Tissi kuopalla kiitän ja poistun paikalta. Neuvoksi sain, että
tänään saa ottaa haavasuojan pois, käydä suihkussa ja hikoilla. Kuulin aivan
selvästi myös, että lenkille saa mennä. En ole varma oliko ääni omasta päästäni
vai lekurin suusta enkä siitä välittänytkään, tänään menen lenkille. Juma, eka
kerta tälle viikolle, jo tätä todellakin on odotettu!!
Niinpä menemme ystäväni kanssa lenkille
iltapäivällä. Vauhti on ehkä hiukan hitaampaa kuin normaalisti olisi ja välillä
joudun vetämään hiukan happeakin kun rintaa viiltää. Kerron ystävälleni
kuulumisiani, tohkeissani kerron kuinka olen tilannut itselleni ekat
proteiiniliivit. Tajuan välittömästi kömmähdykseni, proteiiniliivit joopajoo.
Tästähän me tietenkin saadaan vettä myllyyn, nauretaan sille kuinka helpottavaa
olisi matkoilla kun olisi aina eväät mukana. Senkun kaivaisi nälän iskiessä
liivistä evästä. Siellä tuskin kannattaisi mitään kovin murenevaa pitää, kuten
keksiä, mutta prodejauhe menis hienosti. Se sitten vaan sheikkeriin ja ääntä
kohti, nam nam.
Illalla puhun toisen ystäväni kanssa puhelimessa, nauran
hänelle mun proteiiniliivejä. Mietimme kuinka hienoa olis esim. festareilla tai
konserteissa mihin ei saa omia juomiaan kantaa. Proteiiniliivissä kulkeutuisi
salaa juomista, sitten vaan pilli paidan alle ja imu päälle. Jo olis helppoa.
Pitäisikö lanseeraa uusi tuote? Olisikohan se menestys näin kuumana kesänä
jolloin nuoret pyörii festareilla?? Pitää jäädä hiukan funtsimaan vielä asiaa..
Miettikääs mitä kaikkea tuonne saisikaan jemmaan?? :-)
PS. Ei ole tarkoitus loukata ketään näillä jutuillani. Haluan kulkea tämän matkani huumoria unohtamatta ja toivon sen sallittavan mulle. Sillä mä jaksan tätä matkaani, se on voimavarani ja sitä en meinaa hävittää. Toivon, että kaikki jotka tätä matkaa kanssani kulkevat ja ehkä omaakin samanlaista polkuaan muistaisivat, että tää on vaan mun tyylini kohdata asiat. Vakavan asian äärellä ollaan, mutta ei liian totisina kuitenkaan. <3
Minusta on hienoa kun jaksat huumorilla. On todella ilo lukea tekstiäsi. Välillä itkettää ja välillä naurattaa. Tsemppiä sinulle Aikku <3
VastaaPoistaVoi kiitos Jaana ♡ Mietin toisia jotka ehkä samalla matkalla kanssani, ettei humorini ole liian paksua?
PoistaIhanaa kuulla, että olet viihtynyt, pysythän jatkossakin mukana!! :-)
Mustaa huumoria ja hymyä läpi kyynelten, kun Aikku menee läpi harmaan kiven <3 Tuo punkteeraus on kait aika tyypillinen toimenpide leikkauksen jälkeen? Prodeliivit olisikin kätevät =D, mutta ei tuon kuvanvärisenä =O
VastaaPoistaMerle, sinäpä sen niin osuvasti sanoit. En olisi itsekkään osannut sanoa samaa paremmin. :-)
PoistaJa joo, ei todellaakaan tuota väriä. Valitaan se sitten kun olemme sadalla kymmenellä menossa. :-)
Ihailen tapaasi käsitellä asiaa huumorilla höystettynä, vaikka huumori on varmasti hukassa aika ajoin! Peukutan sulle lujaa <3.
VastaaPoistaKiitos Satu :-) Huumori on se joka pitää mut pinnalla. Tulee varmaan aikoja jolloin saadaan kaivaa sitä hauskuutta kiven alta, mutta sitten kaivetaan. Ei tää saa olla niin vakavaa vaikka vakavasti asiasta onkin kyse. Ja täytyy muistaa, että nauran enimmäkseen itselleni ja välillä Ukkokullalle, en toisten sairauksille tai heidän pahalle ololle. Välillä vaan hirvittää etten tahattomasti loukkaa ketään. Toivottavasti en!! :-)
Poista