Säteiden suunnittelua

Sunnuntai 23.10

Yö meni Eltsun kanssa yhden pysähdyksen, herätyksen taktiikalla. Kerran yöllä heräsi ja kävin silittelemässä hänet uneen. Aamulla heräsi kahdeksan jälkeen. Heti alkuun kävimme viemässä Wilmaa ulos, vaikka Ukkokultakin olisi vienyt. Olin ehtinyt jo luvata, että viemme yhdessä Wilman, niin ei sitä aleta perumaan lupauksia. Vaikka lupaukset on tehty rikottavaksi (vanha sananlasku), ei sitä voi pikkumiehelle tehdä.

Matkalla näemme kaikenlaista ihmeellistä. Kuten ohiajavia junia, bussin, veturin, lintuparven, pakettiautoja ja kuorma-auton. Kuulemme ainakin seitsemän kertaa lentokoneen menon, mutta emme näe niitä, kun on niin pilvistä. Kummasti sitä katsoo pienen miehen seurassa ympärilleen ihan eri lailla. Kiinnittää ympärillään oleviin autoihin ja asioihin huomioita, joihin ei muuten todellakaan kiinnittäisi. Kiva katsoa asioita uusin silmin.

Aamupäivällä käymme ulkona keinumassa ja laskemassa liukumäkeä, saamme myös Ukkokullan mukaamme. Eltsu pitää keinumisesta, kuten varmaan kaikki lapset. En varmaan koskaan ole tavannut lasta, joka ei pitäisi keinumisesta. Oletko sä??  

Tarhan pihalla on myös ”hellauuni” kuten Ee sen ilmaisee, olisi saanut vaikka lounaan tehtyä jos olisi ollut välineet mukana. Vaan ei ollut, eikä viitsinyt kotoa lähteä hakemaan, oli taas niin kylmäkin.

Tässä oli kotikeittiö :-)

Pihalta löytyy myös muutamakin erilainen keinu ja liukumäki. Hyvin Ee osasi itse liukumäkeen nousta. Ei tarvi pieni-isomies paljoakaan apuja, vaikka on vasta reilun kahden vuoden ikäinen, Olen varma, että on tullut tätiinsä.

Kotona jatkoimme leikkiä ja söimme (taas, on meinaan tädin lempipuuhaa ja sen kyllä huomaa). Äitin tullessa Eetä hakemaan, piti myös äiti syöttää, nakkisämpylällä, hedelmillä ja muilla herkuilla joilla jo eilen herkuttelimme. Ja äidinkin korvat tutkittiin ja tikut poistettiin ja lääkettä sai myös. Selkeästi lekuri ainesta, ettei vaan erikoistuisi onkologiksi?

Ihan kuin tätin ruoat ei maistuisi!! :-)

Wilma ei taida osata osallistua leikkiin kuten pitäisi? 

Niin meni meidän yhteinen viikonloppumme Eltsun kanssa. Huomenna jatketaan harjoituksia, sain kunnian hakea hänet hoidosta. Mielelläni sen teen, vähän kuin vanhoja muistelisi. Miten voikaan pienet ihmiset tuoda niin valtavaa iloa aikuisen elämään? On niin suuri rikkaus saada olla tätinä pienelle miehelle ja kahdelle isolle miehelle myös. Tätinä ja äitinä oleminen on parhautta.

Illemmalla kävimme Ukkokullan kanssa syntskäkahveilla poikani ja miniäni luona. Rakas ihana miniäni täytti vuosia, vielä hänellä on matkaa (onneksi) minuun ikääni, mutta perästä hänkin tulee. Olin ostanut pienen pienen lahjan hänelle Tallinnassa käydessämme, siihen kylkeen hain vielä suklaalevyn. Tietty Marabouta, koska se on mielestäni parasta suklaata. Itsehän en suklaata syö, mutta on ollut aikoja jolloin ei muutamakaan levyllinen tuntunut missään. Nyt tuntuisi, suolistossa meinaan.

Huomaa hiirulaisen häntä :-)

Illalla oli sitten vuorossa eväiden teko, meinaan pääsen vihdoin töihin huomenna. Jo mulla alkoi kaapeista tavarat loppumaankin (tuli tässä vähän siivottua niitä ja laitettua tavaraa eteenpäin), on aikakin palata töihin. Mä todella pidän työstäni ja työkavereistani. On ihan huippua saada olla osana tiimiä.

Maanantai 24.10

Tänään siis töihin, jabbadabbaduu. Päivä menee todella nopeaan, soittoa sinne, soittoa tänne, hoida tätä ja tuota jne. Huomaa ettei ole ollut töissä hetkeen, ei ole mitenkään kartalla yhtään mistään. Päivä mene nopeasti, välillä muistan, että Eltsu pitää hakea. Meinaa iskeä paniikki, jos en muistakaan hakea häntä. Turha huolihan se tietenkin on, mutta välillä huomaan ns. sytoaivojen vaivaavan päätäni. Ei vaan meinaa muistaa kaikkea, hukkaan sanoja, en muista mistä puhutaan jne. Normaalia kai muutenkin, mutta pistän sen kuitenkin sytojen piikkiin.

Päivällä käyn myös syöpiksellä sädehoitolääkärillä. Kävelen sinne, koska se on kävelymatkan päässä töistäni. Paikan päälle mennessäni on aikaa vielä hetki ennen lekurille menoa ja käytän sen missäpä muualla kuin vessassa. Odotus aulassa on kolme rouvaa odottamassa säteisiin menoa. Hoitaja tulee sanomaan koneen olevan rikki ja sitä huolletaan juuri. Olemme aikataulusta jäljessä 1,5h. Siis mitä, puolitoista helvetin tuntia myöhässä? Tämäkö on mullakin edessä, tulla säteisiin kesken työpäivän ja könöttää siellä pari tuntia odottelemassa koneen kuntoon saantia? Rouvat saivat kahvilipukkeen, jolla pääsivät kahville. Sekö sitten lohdutta? Kuppi kahvia, kun sun pitäis olla töissä? Joo, tiedän ettei ole pakko käydä töissä samaan aikaan, vaan voi jäädä sairaslomalle. Mutta kun mä en jää, en todellakaan jää himana vain se takia, että sädekone saattaa olla rikki joskus tai jouluna ja joudun sen takia odottamaan. Joo, ei kiitos!!

Juttelen paikalle jääneen rouvan kanssa. Valitettavan usein käy näitä koneen hajoamisia. No, toivotaan niiden kestävän sen aikaa, että mun säteet ovat ohitse. Siinä jutellessamme mietin, missä mun toinen lapanen on? Katselen ympärilleni, ei näy missään. Menen vessaan, sieltähän äsken juuri tulin. Ei näy missään. Tajuan katsoa pönttöön, siellähän se lapanen lilluu. Onneks olin vetänyt vessan ennen tippumista. Noukin sen pöntöstä ja alan kuivailemaan paperilla, samaan aikaan kuulen lääkärin huutavan nimeäni. Vähänkö noloa, mutta minkäs teet. Menen paikalle lapanen käärittynä paperiin, selittelen siinä sitten mitä oli käynyt. Huono idea, ilmeensä kertoi kaiken ja lekuri pysyi kaukana musta. Tosin hänellä oli hengitysmaski päällä, koska oli pienessä flunssassa ja ite en todellakaan halua minkäänlaista flunssaa, koska se perjantain vika sytostaatti!!

Lekuri selitti säteistä, niitä tulee 25 kertaa ja ovat aina arkipäivisin, ei pyhäpäivinä eikä arkipyhinä, eli menee viisi viikkoa.  Niitä voitaisiin antaa kolmessa viikossa, mutta kerta-annos olisi silloin suurempi ja myös mahdollisuudet saada sivuoireita olisi paljon suurempi, joten sen takia 5vkoa. Samaan aikaan aletaan syömään hormonilääkitystä  ja sitä syödään 10v. Aika moista, mutta pakko varmistaa ettei pikku Simoja enää löydy minusta. Mielestäni Simon ja mun yhteinen aika on lopullisesti ohitse kaiken tämän jälkeen. Jos uskaltaa joskus vielä tulla vierailulle niin kuristan sen ihan omin käsin, sitten ei tarvita sytoja eikä säteitä siihen!!

Säteistä saattaa tulla sivuoireita, mutta ei samanlaisia sentään kuin sytoista. Väsymystä saattaa esiintyä (lievempänä kuin nyt), iho saattaa kuivua tai jopa palaa, ruokahalu saattaa mennä. Hah, tohon nyt ei kukaan usko mun kohdallani. Ihan varmasti saan syötyä kuten ennenkin, onnekseni en saa säteitä kasvojen alueelle.

Sädehoitoa ei tunnu miltään eikä sitä pysty havaitsemaan. Se kestää vain muutaman minuutin, mutta oikeaan asentoon asettaminen vie hetken aikaa. Minulle merkataan pisteet mistä säteet laitetaan, sehän on paikallista hoitoa. Sitä annetaan vain sinne mihin on tarkoitus, ei kuten ennen aikaan jolloin koko muija olisi sädehtinyt varpaista päähän saakka suunnilleen. Minulla kun Simo oli myös kainalon imusolmuissa, saan säteitä myös kainaloon ja solisluun kohdalle jossa on myös imusolmuja ja tietenkin tissin kohdalle (siihen missä sen tissin kuuluisi olla).

Ennen säteiden alkua minut kuvataan simulointi 1-TT kuvauksella. Mitä se tarkoittaa, älä vaan kysy multa, mutta 15.11 jälkeen osaan kertoa enemmän. 24.11 torstaina alkaa säteet ja 30.12 perjantaina tämä kaikki on ohitse. Ihan meinaa itku päästä ajatuksestakin, saan aloittaa ensi vuoden puhtaalta pöydältä. Ilman Simoa, yhdessä vain minä ja kroppani, ei salamatkustajia. Osaako kukaan edes aavistaa miltä se tuntuu? Mä en osaa pukea sanoiksi sitä, mutta tunne on jotain uskomatonta. Aivan samaa onnen tunnetta, kun aikoinaan saatiin kuulla raskaudestani, molempien kohdalla. Kokeilkaas saada se onnen tunne itseenne, se rauhoittaa, se pistää hymyilemään, se pistää kutittamaan ja vatsassa lentelemään perhosia. Vain minä ja mun kroppa.

Töiden jälkeen menen jälleen Intersportiin, tällä kertaa tarkoituksena hakea sieltä IceBugit. Vaan en ollut yhtään ihmeissäni ettei ollut yhtään kokoani jäljellä. Multa o mennyt luotto koko kauppaan, pitäkää kenkänne ja paitanne, mä tulen ilmankin toimeen!! Tämän takia sitten myöhästyin 5s junasta ja seuraava lähti kymmenen minsan päästä. Sillä ehdin juuri ja juuri ajoissa paikalle hakemaan Eltsua. Oli niin ihana hakea tuota pikkumiestä kun ensimmäisenä minut nähdessään ilakoi: ”Miun Aikku-täti tuli miuta hakemaan, miun oma Aikku-täti”. Niin me yhdessä, miun Eltsu ja hänen Aikku-täti, aivan kuin Eemeli ja Aatu.

Junalla köröttelemme kotiin ja viemme Wilman saman tien ulos. Sitten oli taas ruokailun aika ja sen jälkeen hiukan leikkiä ja lukemista ja valokuvien katsomista. Ennen katsottiin kuvia albumista, nykyään niitä katsotaan puhelimesta. Aina uudelleen palattiin kuviin missä oli äiti, isi ja toinen täti. Huomasi, että pikkumies alkoi olla väsynyt ja vanhempiaan ikävä. Isä oli ollut muutaman päivän reissussa, niin alkoi ikävä iskeä. Aikku-tätikin alkoi olla väsynyt, olihan itselläkin ollut jännä ja pitkä päivä. Niin me isän tullessa pientä miestä hakemaan vilkutimme toisillemme iloisesti, nähdään taas seuraavalla kerralla, toivottavasti pian. Onhan meillä aina niin hauskaa yhdessä.