Kireää lihaa

Lauantai 8.10

Yöllä olen herännyt muutaman kerran kuvotuksen tunteeseen, ei kuitenkaan ole ylös saakka tullut. Aamupuuro pyrkii pihalle, käy kurkkimassa kurkussa, mutta sitkeesti pistän sen samaa matkaa takaisin menemään. Tässä ole nyt aikaa alkaa oksentelemaan, pitää lähteä Lahteen katsomaan sitä kireetä lihaa, sekä miesten että naisten. Oma liha ei ole kireää kuin hampaiden välissä, jos sinne on sattunut joku rämmäle jäämään. Onneks muuten on se hissin peili, siitä ehtii nopeaan aina tarkistamaan, onko siellä hampaiden välissä kenties metvurstia tms. Ei muuten, mutta jos olet antanut kuvan olevasi jokin bodari, niin metvursti hampaiden välissä saattaa hieman tätä harjakuvaa himmentää.

Punnitsen aamulla painoni. Sillä viisii, tällä kertaa ei tullut kuin +3,7kg nestettä kerättyä kroppaansa. Mistä hitosta tätä nestettä oikein tulee?? Tämä tietää melko varmasti sitä, että meikä juoksee taas vessassa koko päivän, ainakin jos menee yhtään kuten viime kerralla meni. Silloinhan tuli sen +4kg. Seuraavana aamunahan se oli melkein lähtenyt, viimeks. Nyt jää nähtäväksi miten nyt käy.

Aamuaskareiden jälkeen lähdemme ensin ottamaan siskoni ja ystäväni vastaan juna-asemalta ja sitten kyytimmekin saapui, ei kurpitsalla vaan isolla tila-autolla joka olikin ihan tarpeen, kuten takaisin tullessamme huomasimme. Olihan bodykisojen messuilta kaiken laista ostettavaa. Joku osti enemmän kuin toinen, mutta ei väliä koska autoon mahtui kyllä. 

Niin me lähdimme ajelemaan Lahtea kohti hyvässä hengessä, iloinen rupattelu kuului autossa, kun kaikilla oli jotain kivaa kerrottavaa. Itselläni aamupala pysyi kivasti sisällä, eikä ihmeellisiä pahoinvointi kohtauksia tullut koettua. Paikan päällä oli väkeä kuin meren mutaa ja sen huomasi parhaiten, mistäs muusta kuin siitä, että suurin osa aikaani taisi mennä vessajonossa. Mulla kun pyrki se eilinen neste pihalle, kuten arvasinkin käyvän. En viitsinyt laskea montako kertaa siellä vessassa juoksin, mutta sen voin sanoa, että muutamat invalidivessat tuli nähtyä, normi puolella oli ainakin viisi erilaista koppia jne. Kuka näitä nyt laskee, vessajonoissa näkee aina parhaiten tuttujakin. Niin tälläkin kertaa. 

Katsoimme heti aluksi kansainväliset bikinikilpailut (osan niistä) ja oli siellä lavalla naista jos toista mukana. Oli lihaksikkaampaa ja vähemmän lihaksikasta, oi erottuvuutta lihaksissa ja oli olematta. Oli keikistelyä (anteeksi, en osaa tätä toisinkaan ilmaista), hetkutusta ja ketkutusta (rakkaudella kaikkia kohtaa, tältä sen mun silmiin näyttää). Toiset pärjäsivät ja toiset eivät ja koska tässä on kyse arvostelulajista, niin mehän arvostelimme. Eikös se ole just tän jutun suola, arvostella? Ja vielä kun ite on niin maan perusteellisen paras joka asiassa, niin johan mä olen ihan oikeutettu, ellen jopa velvoitettu arvostelemaan?? Eiks vaan? Joo, niin munkin mielestä!! Mutta koska en oikeasti tajua lajista mitään, niin en välttämättä (todellakaan) näe asioita kuten tuomarit. Ja ei mun tarvitsekaan, koska ei mu sinne ole palkattu töitä tekemään vaan ihan olin lipun paikanpäälle ostanut, jotta saan nauttia hyvästä seurasta, hauskasta päivästä ja hyvästä tunnelmasta. Ja näistä myös nautin, täysin rinnoin (täydellä rinnalla).

Kiertelimme messualueella maistellen kaiken maailman maistiaisia, oli erilaista proteiinipatukkaa, suklaata, juomaa, laturia, veturia, hinaajaa jne. Tai en mä tiedä, mä vietin aikaani siellä vessan jonossa. Välillä piti (suht koko sen ajan mitä en ollut siellä vessan jonossa) syödä jotain. En siis näitä mitä maistatettiin, vaan ihan omia eväitä. Näin sain pidettyä taas pahanolon hetken poissa lähettyviltäni, se kun tuntui väijyvän nurkan takana koko aika, odotti vaan iskemistään. Vaan olinpa häntä ovelampi, söin joka välissä ja aikas helpolla pääsin, tämä erä mulle 1-0. Nuppi meinas punastella koko aika, eikä se todellakaan johtunut siitä, että siellä olisi ollut niin hyvän näköisiä miehiä. Olihan tietty niitäkin, mutta ei Ukkokullan vertaista, tietenkään. Nämä punastelut johtuu kortisonista, se pistää nupin punaseksi vähän väliä ja ulkomuoto muistuttaa lähinnä keitettyä rapua tai pinkkiä possua, ihan miten sen kukakin näkee. 

Vaan ehdin mä katsomaan sitä, minkä takia sinne olimme menneetkin, eli niitä kehonrakennuskisoja. Mun valkkuni siis kisasi sarjassa alle 90kg ja hän oli upea ilmestys. Tiedän, ettei tämä ole laji jota suuri kansa ihannoisi, kaikkea muuta, mutta annetaan hänelle kuitenkin arvostus, jonka hän ansaitsee. Hän on ihminen niin suurella sydämellä, että harvoin näkee. Vaatimaton mies joka tekee sitä mitä rakastaa, ihmisten kanssa joita rakastaa, on aina tukena ja auttamassa sua, jos apua tarvitset. Hän on ollut minun matkassani tukena kaikin tavoin, hänelle voin sanoa, kun tuntuu paskalta ja sitäkin tapahtuu, kumma kyllä, kun on musta kyse. Arvostan häntä aivan satasella ja olin todella ylpeä hänestä. Ylpeä kuin omista lapsistani. Ja me kannustettiin, huudettiin niin että taisi kuulua Hollolaan saakka. Missä se lienee onkaan?? Meidän huudoilla ja kannustuksella oli tuskin sen enempää merkitystä lopputulokseen, mutta hänelle varmasti oli. Hän varmasti arvosti jokaista huutoamme, jokaista kannustustamme jonka hänelle annoimme ja uskon sanovani tämän meidän jokaisen matkalla olijan suulla, kun sanon, että hän ansaitsi jokaisen äänemme. Mulla on tosiaan ilo ja kunnia tuntea hänet ja treenata juurikin hänen kanssaan, treenata hänen tekemillään ohjeilla ja syödä sitä mitä sanotaan (joo, sit joskus taas). Meistä on matkamme varrella tullut ystäviä ja siitä olen iloinen ja ylpeä. On hienoa saada olla sellaisen ihmisen ystävä.

Mehän teimme heti rintasyöpädiagnoosin saatuani sopimuksen, että hän voittaa SM-kultaa omassa sarjassaan ja minä selviän hengissä. Ja nyt voin todella ylpenä sanoa, että hän on oman osansa tehnyt ja nyt on mun vuoro tehdä oma osuuteni. Ja minähän todellakin teen, sitähän me ei kukaan edes epäillä, eihän??

Pääsin vielä halaamaan ja onnittelemaan Jaria, tuota kaikkensa antanutta sankaria. Pääsin myös sanomaan, kuinka ylpeä hänestä olen. Ja uskon, että me molemmat olemme ylpeitä toisistamme ja toisillemme omalla tavallamme tärkeitä. 

Loppuu se hauskuus aina joskus ja niin tälläkin kertaa. Oli aika suunnistaa kohti kotia. Sain vielä kotiin tuliaisia (muutakin kuin pari pussia proteiinia) sillä siskoni tuli vielä meille syömään ja ah, pelaamaan korttia. Tässä vaiheessa mulle iski kylmä/kuuma syndrooma vai mikä lie olikaan. Kylmä oli, olin ihan jäässä ja laitoin kaks hupparia päällekkäin, pipon päähän ja villasukat jalkaan. Meni hetken ja tuli hiton kuuma. Vaatteet pois, meni pari minuuttia ja vaatteet takaisin. Tätä sitten edestakaisin, ei puuttunut ohjelmaa. Vaikka olisi kortinpelaaminen ihan ohjelmasta käynyt mun mielestä, vaan sisäinen termostaattini oli eri mieltä asiasta. Näin me saimme viettää hauskan päivän, päivän jota muistella myöhemmin naurussa suin. Valkku sai odotetusti ja ansaitusti mitalin, ite selvisin toisen cefin ekasta päivästä ilman katastrofia, Ukkokulta sai viettää päivän rauhassa ilman mua (hän tosin oli töissä, mutta onks se mun vika? Olisi saanut viettää rauhallisen päivän ilman mua) ja Wilma vedellyt varmasti sikeitä koko päivän. Jokaiselle jotakin, kuten kuuluukin.

Paleltaa :-/

Sunnuntai 9.10

Jos edellinen yö meni vähän kuvotusta tuntien, niin tämä yö meni palellen. Sisäinen termostaattini on ilmeisesti edelleen rikki. Mulla oli päällä kaksi peittoa, villainen sekä normaali, paita, villasukat ja mä palelin. Ei tietoakaan kuumista aalloista tai vaihdevuosien hikoiluista. Ehei, tämä on jotain paljon villimpää, palella hampaat täristen. Kokeilka vaikka. Ja jos ette ihan sytostaattia saa, millä pääsisitte tunnelmaan, niin nukkukaa vaikka ulkona tai ihan vähintään ikkuna auki ja ei mielellään vaatteita päällä jotta pääsette tunnelmaan. Kantsii kokeilla tai sitten ei, kaikki käy. Painon kävin kans katsomassa, oli pudonnut -3,4kg. On tää jännää touhua.

Olen tässä pitkään miettinyt ostaa itselleni uutta tietokonetta ja tänään sen päätän tehdä. Just nyt tuntuu aika oikealta sille. Hah, niin kuin tätä pitäis miettiä ja harkita kuten lemmikin tai auton hankintaa, mutta ei tälläisiä päätöksiä voi hetkessä tehdä. Niitä pitää miettiä, makustella, harkita, punnita jne. Ja nyt olen sen kaiken kai tehnyt, koska päätän nyt olevan oikea hetki hankinnalle. Me Ukkokullan kanssa katsellaan taas koneita netistä, huokaamme ainakin miljoonannen kerran sitä, kun ei me niistä mitään ymmärretä ja sen kaiken jälkeen lähdemme Verkkokauppaan ostoksille.

Jostain ihmeen kumman syystä taitaa puoli suomea olla just tänään vaille jotain vempainta, konetta tai hilavitkutinta. Siltä se ainakin tuntuu, kun yritämme yritän saada auton parkkiin sinne tulitikkurasian kokoiseen parkkihalliin. Sinne on varmasi mittanauhalla tehty parkkipaikat, jokaiselle just eikä melkeen oman kokoinen paikkansa. Hyvä ettei ole joka automerkille omansa, Audeille omansa, BMW:lle omansa, Mersulla omansa jne. Onneks ei ole, koska siinä tapauksessa emme olisi tuota omaa kinneriämme niin lähelle ovia saaneet kuin nyt saimme. Ja selviää sekin, miks joka paikka on turvoksissa. Se ei johtunut meistä, vaikka nopeampi olisi niin voinut ajatellakin, vaan Verkkokaupassa oli digimessut, mitä lie tarkoittaakin. Pirusti porukkaa se ainakin tarkoitti. Me olimme olleet kaukaa viisaita ja tilanneet koneen jo valmiiksi. Kyselen kuitenkin myyjältä hänen mielipidettänsä ja kummasti hän oli koneen suhtee samaa mieltä. Johtuisiko siitä, että hinta oli aika messevä?? Niin tai näin, mutta kone lähti mukanamme kotiin ja niin olimme suoriutuneet suhta nopeaa pois tuolta tavarahelvetistä. Tai jos tarvitsee kaiken maailman hilavitkutinta, niin Verkkokauppa on omiaan siihen tarkoitukseen. Mutta vinkkinä, älä mene sinne autolla, ainakaan omalla.

Matkalla Ukkokulta huomasi haluavansa käydä mäkkärissä. Ja mikäs minä häntä olen estämään, aikuista ihmistä. Itse keksin kuningasidean, koska syön vatsansuojanlääkettä, niin se varmaan suojaa kaikelta, myös jäätelön laktooseilta. Siispä otan itse mäkkärin jäden kinuskikastikkeella, pala taivasta jota ilman olen ollut jo joitakin vuosia. Huomasin iden huonouden aika nopeaan, Ukkokultakin huomasi. Ehkä ei hetkeen ehdota mäkkärille menoa??

Olin hukannut langattoman hiireni johonkin (liekö juossut pesäänsä?) ja muutaman ärräpään päästettyäni oli ihan pakko mennä kauppaan hakemaan uutta. Läppäriä ilman hiirtä ei sitten kukaan katsele, ainakaan minä. Siispä kauppaa hakemaan uutta. Samalla sieltä voi ostaa vaikka jädeä, sitä päivällistä syötyä jädeä kun ei lasketa. Sitähän oli niin vähänkin!!