Lukijat

sunnuntai 7. elokuuta 2016

Hiukset lähtee, tervetuloa kalju

Sunnuntai 31.7

Tänään taas salilla, kävin tekemässä selkä-hauistreenin. Hiukan kättä saa varoa edelleen, mitään maastaveto tai pinnaveto enkkoja on turhaa yrittää lähtee repimään. Muutenkin olen pitänyt maltillisena painot treeneissä ja enemmän pumpannut tuntumaa ja pääpointtina on hyvä fiilis ja lihasten säilyminen. Tässä kun olen hyvässä kunnossa ollut, niin en ole nähnyt mitään syytä olla ollut treenaamatta. Kaikkea kun saa tehdä hoidonkin aikana, kunhan en rykäse maratonia oli lekurin ohje. Siitä nyt ei tosiaan ole pelkoa, juoksu kun ei nyt vaan satu olemaan mun juttuni.



Terkut salihörhöltä :-)

Hiusten lähtö kiihtyy, nyt niitä alkaa olemaan jo lavuaarissa kun föönää, pesee hampaitaan, harjaa hiuksia. Niitä lentelee jatkuvasti johonkin suuntaan. En malta odottaa tiistaita jolloin saan ajaa ne pois, hullulla on nääs halvat huvit. Otan hiusten lähdöstä kuvia ja postaan ne vasepookkiin (kuten ystäväni facea nimittää) ajattelematta oikeastaan sen kummempaa mitä sillä kaikille näytän. Saatuani paljon kannustusta olen aivan ihmeissäni ja meinaa itkukin päästä vaikka se ei ollut tarkoitukseni. Mulle tuleva kalju on kiva asia ja olen itse jo niin sinut sairauteni kanssa, ettei jaksa muistaa ettei toiset asiasta tiedä vaan se tulee aikamoisena yllätyksenä. En tästä kuitenkaan ole yleisesti huudellut, mutta nyt tuli tehtyä siihenkin muutos. Kannustuksen määrä oli tosiaan huikea ja olin/olen tosi otettu jokaisesta tsempistä ja ajatuksesta minun suuntaan.  Kaikki ne jaksavat paremmin jaksamaan tätä showta paremmin. Ajatukseni on tämän olevan väliaikaista ja tällekin tulee loppu kunhan jaksan odottaa. Ja pakkohan se vaan on jaksaa, ei tätä voi kesken leikin lopettaa vaikka mieli tekisikin. Vaikka ei edes tee, tosiaankaan. Mä haluan elää vielä pitkään, mulla on liian monta hyvää ja parasta treeniä vielä tekemättä.


Ukkokullalta kyselen miten pääni tottuu kaljuun ja kylmyyteen ulkona. Lohduttaa, että puolessa vuodessa olet jo tottunut asiaan. Sepäs lämmittikin mieltä, ettei sen kauemmin sitten menekään. Ja toinen lohduttava asia oli, ettei lumi jää kaljulle vaan se mukavasti valuu päästä pois. Se nyt puuttuisikin, että se jäisi kasvamaan päähän kuin lumilyhty, siihen sitten vaan kynttilä ja valaisisi pimeät illat ollessa Wilman kanssa ulkona. Kysyn myös millä mä pesen päätäni tän jälkeen, sahmpoollako? Ukkokulta vastaa, että ihan sama, mutta autovahalla vahaat sen sitten. Jeps, näin tulen tekemään!!

Maanantai 1.8

Aamusta puhelimestani katson sinne vasepookkiin ja näen rakkaan tyttäreni laittaman linkin omalla seinälläni. Hän oli laittanut youtubesta Juha Tapion Kelpaat kelle vaan. Kuuntelin sitä samalla kun olin Wilman kanssa ulkona. Ja ette arvaa kuinka mä märisin, mä itkin kuin vuoriputous. Se sanotus sopi niin hyvin tähän tilanteeseen. Äidille on tulossa kalju, mutta se ei haittaa. Äiti, sä olet kuitenkin kaunis ja sä kelpaat meille juuri sellaisena kuin sä oot. Näin mä sen tulkitsin ja se oli niin kaunis ele, että olen itkenyt sitä moneen kertaan vielä jälkikäteenkin. Nytkin kirjoittaessani mua alkaa taas itkettämään. En juuri pidä Juha Tapiosta, mutta hänen sanotuksensa kolahtaa usein, sen homman se kundi osaa.

Hassua, mutta samalla kun kuuntelen kyseistä kappaletta, näen ystäväni tulevan mua vastaan ja nauran, etten mä yleensä näin herkkänä Wilman kanssa ulkoile. Saimme melkein sovittua kahvitreffitkin, mutta pienellä sytovarauksella jos vaikka tulee taas kovin väsynyt olo kolmantena ja neljäntenä päivänä kuten viimeksi tuli.

Soitan illalla faijalle, jutellaan tulevasta kaljustani. Sanon, että päänahka alkaa olemaan sen verran kipeä, että on kuin olisi tukistettu koko päästä. Mahdatko muistaa miltä sellainen tuntuu? Hyvin oli kuulemma vielä muistissa. Nauramme, että sitten voin pitää sellaista nenäliinasta tehtyä päänsuojaa, sellaisia ruudullisesta nenäliinasta tehtyä. Mutta mistä saada sellainen nenäliina? Pitääkö lähteä kirpputoreja kiertelemään? Löytääkseni sellaisen kellertävän, hiestä ja räästä tummuneen vanhan paapan nenäliinan? Ehkä mä tyydyn lippikseen, pipoon tai kaljuuni mielummin.

Usko tai älä, mutta mä en ole tässä kuvassa :-)

Tiistai 2.8

Tänään lähtee hiukset. Nyt niitä alkaa olemaan suu ja korvat ja silmät täynnä. Puuroni olen saanut pidettyä hiuksettomana, hyvä niin koska haluan syödä puuroni omanlaisenaan, en hiukset seassa.
Ensin on kuitenkin aamusta labrassa käyntiä, siellä kun saa käydä joka kerta ennen sytostaattia ja sen vuorohan mulla on taas perjantaina. Se onkin jo toinen satsi ja sen jälkeen on kolmas osa ohi eli enää neljä jäljellä. Mutta eka on siis perjantainen satsi.

Mulla on tänään myös fyssari. Vaikka käsi on taas kireä, ei se satu ihan niin paljoa koska olen muistanut ottaa buranaa tuntia aiemmin. Mutta helppoa se ei ole kuitenkaan, ei siitä kivutonta toimenpidettä saa mitenkään. Juttelemme tulevasta kaljusta ja peruukista, joko olen hankkinut. Perjantaina sovitukseen aika, vaikka tiedän, etten sitä tule juurikaan käyttämään. Mutta hätävaralle se pitää ottaa ja saahan sen ilmaiseksi. Fyssari sanoo, että onhan se otettava, jos vaikka tulee virallinen kutsu jossa pitää olla hiukset päässä. Ihmettelin, että voiko tosiaan kutsuissa lukea hiuspakko. Erilaisista pukukoodeista olen kuullut, vaan en siitä, että on pakko olla hiukset päässä. Tosin en mä koskaan mitään virallista kutsua ole saanutkaan ellei siskon hääkutsua lasketa mukaan. Ja silloin ei tarvinnut miettiä hiusasiaa kun ne sattuivat olemaan päässä.

Illalla me sitten se tehdään, ajetaan hiukseni. Otamme samalla kuvia, nauran kaksinkerroin kuville, oli ne vaan niin hauskoja. Vaikka tää syöpä on paska juttu, niin mä otan tästä kyllä kaiken ilon irti mitä vaan saan. Ensin mä ite ajelin niitä sen mitä osasin, sitten Ukkokulta teki erilaisia kampauksia ja ajeli taas vähän lisää. Ette usko, että mä nauroin. Maha oli tosiaan kipeenä ja vedet valui silmistä. On meinaan ihanan vapauttavaa saada nauraa tälle asialle. Silloin, kun mä sain tiedon tästä syövästäni, mä itkin, ulisin, huusin ja melkein oksensin syövän itsestäni. Nyt mä olen saanut tästä niin niskalenkin, että mä voin nauraa tälle, mä näytän keskisormea niin, että Simo lähtee nolona kipittää kohti toisia metsästysmaita. Simo, sä oot nolo pelle, mä nauran sulle!! Hahhahahhaaa, siitäs sait!!

Täsät me lähdetään liikkeelle :-)










Tämä kuva puhutteli kaikkein eniten. Tässä kiteytyy niin paljon asiaa, koko tarina alusta loppuun ja se, että olen sinut asian kanssa. 
Myös tämä kosketti mua erityisesti. Tässä mä näen itseni, elämän iloisena, positiivisena, omana itsenäni. Mua ei lannista syöpä, mulla on aivan liian paljon elämän iloa anteekseni syövän mua lannistaa.


Tän hauskuuden jälkeen lähden vielä ystäväni kanssa ravaamaan portaita ylös ja alas, ylös ja alas, yhteensä kuusi kertaa. On meinaan jalat ja varsinkin pohkeet lujilla. Välillä pidin lippistä päässä ja välillä otin sen pois, samalla kanssa treenajille ilmentäen, että katsokaa mua, mä en häpeä itseäni vaan mä olen aivan pirun ylpeä itsestäni ja mun kaljusta. Aivan sama mitä te ajattelette, mä kuljen pystypäin, kalju aivan hiton kiiltavänä!!

4 kommenttia:

  1. Sä olet ihana ja urhea Aikku! <3

    VastaaPoista
  2. Ja sulla on kaunis hymy ja herkät kasvot❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Merle ❤️ En ole koskaan pitänyt itseäni kauniina millään muotoa, mutta tää kalju tuo tosiaan erilailla kasvot esille ja ilmettä myös. ❤️

      Poista