Maanantai
31.10
Lokakuu, mennyttä on kohta lokakuu ja tervetulleeksi
toivotamme marraskuun, tuon kuukausista pahimman. Olen aina ajatellut
marraskuun olevan kuukausista synkin, pimein ja kaiken ilon ja valon nielevä.
Vaan tänä vuonna otan marraskuun ilolla vastaan, olenhan tämän kuukauden
jälkeen taas yhtä askelta lähempänä aikaa, jolloin saan ajatella Simon olleen
vaan ikävä ajatus ja muisto mielessäni. Annetaan palaa marraskuu, meitä ei
mikään voita.
Herään yöllä neljä kertaa, vaatimattomasti, käyden
vessassa jokaisena kertana. Vaan näkyykö se vaaàlla? Ei sitten millään muotoa,
kaiken nesteen pidän itselläni minkä sinne olen saanut menemään.
Tähänkin päivään kuuluu pahoinvointipillerit, vaikka
sitä ei ole ollutkaan, niin ehkäistään sen tuleminen. Kortisonia menee alenevin
annoksin, se taas tuppaa tekemään keuhkoihin ikävää oloa, kuin siellä vettä
olisi. Mutta nyt saa hölskyä, antaa tulla vaan tuvan täydeltä kaikkea, tää on
vika kerta!! Maha tosiaan hölskyykin, tuntuu kuin mahani alkaisi leuan alta ja
loppuisi housun kaulukseen, siinä välillä tuntuu oleva pelkkää höllyvää mahaa
ja se ei ole paras tunne, ei todellakaan.
Pistän eilistä tavaraa kaupaksi, saankin kaksi hakijaa
tälle päivälle ja pari pakettia kahvia, kyllä nyt kelpaa kahvia keitellä ja
hakijoiden taas pipareita tehdä jouluksi. Itsehän en ole millään muotoa
jouluihminen, taidan olla oikein antijouluinen. Tähänkin on omat syynsä,
entisellä alallani, kun joulun valmistelut aloitettiin jo lokakuussa tilaten
kinkkuja ja miettien rosolleja jne. Jouluruokia kun oli tehty ja maisteltu ja
varsinkin haisteltu, jo muutama kuukausi
ennen joulua, ei siinä joulufiilistä enää paljon jouluun riittänyt. Vaan en
minäkään jouluruokien päälle sylje, en todellakaan, mutta se joulun hypetys, se
ei jaksa mua innostaa. Joululaulut kaupoissa lokakuussa, mä kärsin!!
Kuka näitä kaipaa?? |
Illalla menen ystäväni kanssa lenkille. Tarkoituksenani oli mennä sauvakävelemään,
vaan keuhkot olivatkin toista mieltä asiasta. Menen siis kävellen, hyvää
terapiaa tämäkin, pääasia, että pääsen raikkaaseen ilmaan, vetämään sitä
rutussa olevat keuhkoni täyteen. Ne meinaan tarvitsevat nyt raitista ilmaa ja
sitä niille annetaan. Pyytäjälle annetaan vai miten se sananlasku menikään?
Tiistai
1.11
Jatkan viime yön samalla teemalla kuin edellisenkin,
juosten vessassa. Niin kuin ei ihmisellä olisi muutakin tekemistä öisin vaan ei
tunnu olevan. Toisaalta, koska olen kotona, ei kai ole niin väliä, miten yöni
vietän. Tästä johtuen otankin ensimmäiset päiväuneni jo yhdeltätoista. Joo,
menee ne päivät näinkin.
Tekis mieli lähteä lenkille tai salille tai siivota
kaappeja (ei vaiskaan, niitä ei tee enää yhtään mieli siivota), vaan mitään en
jaksa. Ja tänään se iskee, pahoinvointi. Iskee niin, ettei tarvitse
kuvitellakaan menevänsä illalla oppimaan mitään valokuvauksesta. Tosin en mä
siellä olisi mitään oppinut kuitenkaan, ei tällä ololla ja väsymyksellä voi
eikä kykene ottamaan mitään vastaan. Ainoastaan kuvottavan olon, sen kroppa
ottaa nyt vastaan ja kovasti ottaakin, vaikka kuinka yritän taistella vastaa.
Vaan ei ole musta vastaan taistelijaksi, pakko antaa periksi. Kuvotus-Meikäläinen
1-0-
Annan periksi ja otan pahoinvointipillerin viiden
aikaan. Seuraavaksi tajuan jotain kahdeksalta, kun tyttäreni soittaa. En kykene
puhumaan, mumisen jotain puhelimeen, nyt ei mutsista ole paljoa apua. Puhelun
lopuksi käännän kylkeä, ihan vaan hetken olen tässä vielä ja ummistan silmäni.
En kauaa, hetken vaan.. Herään taas tunnin päästä, kääntääkseni kylkeä ja
nukkuakseni aamuun saakka. Saatana, että on ihanaa voida pahoin. Sitähän on
kuin pöllyssä, paremman luokan pilvessä. Kuka kaipaa jotain kannabista, kun on
pahoinvointilääkkeetkin keksitty? Ja ihan laillisiakin vielä.
Keskiviikko
2.11
Luitani särkee, lantiota, selkää, reisiä (miten
mahdollista kun niiden päällä pelkkää pehmeyttä?), mutta ei kai se ihme ole,
kun olet maannut kaksitoista tuntia paikallasi?? Tältäkö tuntuu sitten
vanhempana, kun et pääse enää liikkeelle? Makaat sängyssä/sohvalla/mihin olet
sattunut kaatumaan ja siinä sitten makaat kunnes joku sut tulee siitä
siirtämään? Ei kovin häävi ajatus, jo yhden illan/yön makaamisesta olen näin
kipeä. Miltä se tuntuukaan, kun teen sitä jatkuvasti? Ei hitto, kamala ajatus.
Olen aina sanonut, että tulen elämään 92-vuotiaaksi.
Ukkokulta on luvannut elää 76-vuotiaaksi. Olen siis laskenut, että mulle jää
16-vuotta iloista leskenelämää elettäväksi. Ihan suunnitelmia en sinne saakka
ole tehnyt, ellei lukuun oteta Espanjan aurinkoa ja veden liplatusta varpaille
samalla kun joku hieroo öljyä sun selkään.. Ei ei ei, siis en ole tehnyt mitään
suunnitelmia sinne saakka, mutta toivon tokikin viettäväni sen ajan muuten kuin
sängyssä maaten.
Tänään ei voi voida pahoin, olen menossa teatteriin
illasta, katsomaan Fingerporia. Ehkäisen pahoinvointia menemällä sauvakävelylle,
ottamaan tuota raikasta, talvista ilmaa taas ne rutussa olevat keuhkoni
täyteen. Tänään meinaan satoi ensi lumi, tuo ihana valkoisuus, valon tuoja
meille pimeästä kärsiville. Ja ihan sen kunniaksi otan sauvat mukaani lenkille.
onhan niitäkin hyvä ulkoiluttaa aina välillä. Parempi olisi ulkoiluttaa silloin
kun ei ole lunta ja liukkautta, mutta haasteet on tehty voitettavaksi, se on
mottoni!!
On siinä lunta kun tarkasti katsoo :-) |
Olemme sopineet siskoni kanssa kahvitreffit ennen teatteriin menoa. Junassa istuessani
Ei mulla käy, ruttusukka on ikävä kengässä :-) |
Tapaamme siskoni kanssa vanhassa tutussa paikassamme,
Sokoksen kahvilassa. Päivitämme kuulumisia, mulle nyt ei ihmeitä kuulu, vähän kuvotusta
ja oksetusta, mutta siitäkin riittää puhetta. Kerron miettineeni aikalisän
ottoa, taas kerran. Siis olen taas miettinyt, en sitä vielä ottanut. Jospa mun
kroppani ja mieleni oikeasti tarvitsee nyt lepoa ja rauhaa, aikaa saada tää
kokemus taputeltua ja käydä tää rauhassa läpi, ilman mitään kiirettä mihinkään.
Mihinkäs mulla edes olisi kiire??
Sehän tässä kai suurin ongelma onkin, että mulla on kiire joka paikkaan ja kaikkialle. Mä en osaa rauhoittua, mä en osaa antaa aikaa itselleni. Mä en taida tietää edes mitä se tarkoittaa, pitäisi kai lukea wikipediasta tai jostain. Olen mestari toitottamaan sitä toisille, mutta omalla kohdalla, no way!! Sen verran kuitenkin asiaa mietin, että kropalle on annettava nyt hengähdystauko kunnon treeneistä. Antaa nyt elimistön hetken levähtää ennen kuin aletaan paukuttaa rautaa taas kunnolla. Joo, sen mä päätän tehdä, huh, olipas huojentava mietintä.
Kahvin jälkeen menemme teatteriin. Kyseessä oli
teatteri Kultsan esitys Strippiklubi Fingerpori.
Siinä esitettiin 150 klassista Fingerpori strippiä ja niitä sai todellakin
nauraa. Monet olivat itselleni tuttuja, mutta se ei niiden hauskuutta yhtään
vähentänyt. Teatteri toimii väestönsuoja tiloissa ja olivatkin ihanan pieni ja
intiimi paikka.
Kannattaa käydä tutustumassa kyseiseen teatteriin. Kyseinen
näytös on jo mennyttä, mutta varmasti jotain yhtä hyvää siellä on jatkossakin
tarjolla. Ja meidän työtiimimme jäsen on näyttelemässä ja laulamassa, aivan
huikeaa osaamista. Niin nautin katsomiesta ja kuuntelusta ja olin todella
iloinen, että jaksoin lähteä vaikka olo ei paras ollutkaan tänä päivänä.
Näytöksen lopulla iskee taas kuvotus. Tekisi mieli
iskeä takaisin, vaan en tiedä miten sen tekisin. Kotiin mennessä iski vielä
jäätävä närästys, tuntui että ruokatorvi palaa kuin juhannuskokko. Kotiin
pääsen ja arvatkaa mitä, sohva kutsui mua taas. Ja kuten tiedätte, hänen
kutsuunsa on vastattava, myöntävästi!!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti