Lukijat

lauantai 12. marraskuuta 2016

Kauas on pitkä matka

Maanantai 7.11

Koska kämppä on tyhjä, ei tee paljoa mieli jäädä kotiin kuhnailemaan vaan lähdetään Wilman kanssa ajelemaan. Ajatuksena oli käydä kirjastossa hakemassa se äänikirja, mutta mun tuurillani kirjasto on kiinni pari vkoa, kun uudistavat jotain käyttöjärjestelmäänsä. Katson Elisalta äänikirjoja, kirja minkä olisin halunut, maksaa melkein 20. Saavat pitää kirjansa. En yleensäkään osta kirjoja vaan lainaan niitä. Jos luen kirjan kerran ja sen jälkeen se on turhake, en ala niitä ostamaan. Kirjastot on sitä varten.

Me lähdetään ajelemaan ja päästään Toijalaan saakka, sitten on pysähdyttävä ekaa kertaa. Koska tein eväät, on nyt hyvä aika niistä nauttia. Ajatuksena kun oli, että niitä voisi napostella matkalla, ei oikein toteudu, koska Wilma istuu etupenkillä mun vierelläni ja haluaa syödä evääni heti kun silmänsä pois kääntää. Ja hänelle ei viinirypäleet sovi, joten syön vain pysähtyessäni.







Mulla on matkaseuralaisena myös Rouva Navikaattori, mutta koska mä en usko hänen höpinöitään, niin huomaan taas löytäneeni uusia reittejä Kokkolaan. Sanonta kaikki tiet vievät Roomaan voidaan unohtaa tai ainakin uusia ja sanoa, että kaikki tiet vievät Kokkolaan, mutkien kautta jos ei muuten.

Pysähdyn uudelleen ja käyn hakemassa kahvia ja sorrun samalla yhteen korvapuustiin joka ei todellakaan kuulu mun ruokavaliooni. Ei kerrota tästä Ukkokullalle mitään, hän kun muistaa aina paremmin mun ruokavalion kuin mä ite. Ja totta totisesti olisin voinut jättää sen puustin ostamatta, saan siitä vaan kamaln turvotuksen. Mutta kerrankos sitä..



Matka jatkuu ja näen kaukaa tien vierellä jotain tummaa. Ensiksi luulen niitä kaupungin työmiehiksi, seisoskelevat ja odottavat työpäivän loppumista, mutta lähemmäksi päästyäni huomaan "työmiesten" olevan hirvi ja hänen vasansa. He seistä könöttävät tien vierellä, emä edessä ja vasa takana. Aivan kuin emä olisi sanonut, että Aikku se sieltä vaan on tulossa, ei hätää. Ja niin he lönköttivät tien yli ennen kuin ehdin ottamaan kuvaa, kännykkä oli jo kädessä kyllä, mutta en ehtinyt kuvata. Oli muuten eka kerta, kun omalle kohdalle sattui näin läheltä piti tilanne, vaikka ei tämä ihan lähellä ollut. Sen verran lähellä kuitenkin, että ehdimme toisiamme tervehtiä. Ei heitetty ylä femmoja, mutta huutelen heidän peräänsä hauskat syksyn jatkot ja olin kuulevinani vastauksen, että ajelehan varovasti. No mähän ajelen.



Pysähdyn myös Seinäjoella hakeakseni Fitwokista ruokaa. Mut tuntevat ja blogiakin seuranneet saattavat muistaakin. että olen Fitwokin ystävä. He wokkaavat tilauksesta tuoreista raaka-aineista sulle evästä ja millaista evästä. No sellaista joka vie kielen mennessään. Mulla on taas Rouva Navikaattori päällä ja hän ihan kovin paljon haluaa auttaa mua löytämään paikan, vaan kun on tie katkaistu talon purun takia, ei rouva osaa mua oikein opastaa. Pyörin siellä kuin puolukka ämpärissä, aivan kamala hätä (ette ikinä arvaa mikä hätä) ja tuntuu, että kohta räjähtää pötsi tai pää. Viimein saan kinnerini parkkiin, juoksen Fitwokkiin ja ehdin jopa tilata ennen helpotusta. Saan ruokani, jatkan matkaani ajatuksena, että pysähdyn kohta syömään ja nauttimaan. Ajatuksena hyvä vaan toteutus hiukan ontuu, kun ei vaan ole paikkaa minne pysähtyä. Joten saan joitakin kymmeniä kilometrejä ajella ennen kuin pääsen pysähtymään. Mutta kun pääsen, niin mä nautin siitä mausta, nam nam nam.



Ehtii tulla jo pimeää ajessani, vaikka kello ei ole edes neljää. Aikaisin se hämärän hyssy tulee. Näen takapeilistä kaukaa, että joku se ajelee hiukkasen kovempaa kuin meikäläinen. Vaikka tie oli vapaa, niin kuitenkin annoin tietäkin hänelle ja kukas sieltä tulikaan ellei Pekka Poliisi. Tai mistä mä tiedän vaikka olisi ollut Pirkko Poliisi, ei he pysähtyneet itseään esittelemään eikä ollut tarvettakaan. Ei mennyt kauaa kun heitä ei enää näkynyt joten vauhti ei ihan tainnut olla 80km/h vaikka se olisi ollut sallittu nopeus. Koska heillä ei myös ollut hälytysvaloja saatika pillejä huutamassa, hiukan ihmttelin tän laillisuutta. Onko poliiseilla lupa ajella ylinopeutta jos ei ole tarvetta? Kuka heitä valvoo ja sakottaa?? Aika epistä sanon minä. Minä saan kyllä maksella sakkoja vaikka ylinopeus on muutaman hassun kilometrin ja he saavat ajella miten sattuu?? Missä oikeus? Missä kohtuus? Minne saa valittaa? Liittoonko? Jos niin mihin liittoon? Käykö Super tai Tehy?? Perille pääsen vaikken heidän vauhtia tullutkaan ja ihan ehjänä. Antaa poliisien ajella miten haluaa, mä ajelen omaa tahtiani.

Tiistai 8.11


Herään jo ajoissa, en viitsi jäädä väkisin makaamaan vaan lähden aamu tuimaan sauvakävelemään. On ihanan raikas ilma, -10 astetta, vaan ei haittaa yhtään, hiki tulee kummasti. Kierrän viime kesänä löytämäni kuntopolun ja vastaani tulee siellä vanhempi pariskunta vaikka kello on vasta hiukan yli seitsemän. Jään heidän kanssaan vaihtamaan muutaman sanasen. Rouva oli ihmeissään, että yksin uskallan liikkua. Mikäs tässä ollessa, ei kai täällä karhuja isompia otuksia liiku ja enemmin ne mua pelästyy kuin minä heitä. Hän ei uskalla ja sen takia on mies mukana. Hienoa, näin saa mieskin liikuntaa. Tosin ei ollut oma miehensä, se oli tärkeää oikaista. Kertoivat, että heillä oli isompi porukka jotka kävivät yhdessä lenkillä, nyt porukasta jäänyt yksi toisensa jälkeen kyydistä ja jäljellä on enää he. Rouva hämmästelee myös kun kierrän kuntopolkua ikään kuin väärään suuntaan. En tiennyt, että sillä olisi jotain merkitystä miten sen kiertää. Eihän sitä niin urautunut saa olla (sanoo yksi jolla menee aamupalaverissa sumoit väärään kurkkuun ellei saa istua "omalla" paikallaan.) Välillä on hyvä heittäytyä villiksi ja rikkoa rajojaan, kiertämällä sitten vaikka sen kuntopolun toiseen suuntaan.





Lenkin jälkeen ehdin syödä aamupuuron ja juoda kahvin, sitten lähdemme koirien kanssa ulos, sellaisen 40min lenkin teemme. Päivällä teen jotain sellaista herkkua, että meinaa mennä taju. En ole saanut tätä herrojen (ja vähän rouvienkin) herkkua vuosi kymmeniin ja ihan vaan siksi, että olen sen tyystin unohtanut, vaan nyt sen taas muistan meinaan ruispuuron. Ruispuuro oikeista ruisjauhoista, ei hiutaleista on sellaista nannaa, ettei mitään määrää. Mummoni sitä mulle lapsena aina teki ja nyt sit tee itsekin. Voisin syödä sitä niin, että maha ratkeisi. Voisilmän kanssa se on niin suussa sulavaa, samettista, taivaallisen nautinnon tuovaa. Ellette usko, niin tehkää ite, sitten uskotte. Voi, tuli niin lapsuus mieleen, että alkaa ihan itkettämään. Ruispuuro, I love you forever!!



Jotta liikunnat eivät olisi vielä tässä tänä päivänä menen vielä iltapäivällä salille. Täällä Kokkolassa on eräs sali jossa aina käyn. Sijaitsee keskustassa, auton saa halliin parkkiin ilmaiseksi ja käynti maksaa vaivaiset 6€. Mielestäni tosi halpa kun vertaa pääkaupunkiseudun kertamaksuihin saleille. Harvemmassa paikassa taitaa selvitä alle kympin.

Tänään vuorossa on selkä ja rinta. Kiinnitän väkisin huomioni kanssa treenaajiin. Paikalla on nuoria kundeja joista yksi tekee ja toiset katsoo tyyliin. Vieressä istujalta kysyin tarvitko tätä penkkiä, ellet niin mä tarvisin. Kundin naama oli hiukan näkkärillä, kun kehtasin hänen istumistaan häiritä. Oli nuoria naisia (tyttöjä), joista joku puhu iloisesti puhelimessa samalla kuin heilutteli jalkojaan jalkojen ojennuslaitteessa. Monet istuivat sarjavälit laitteessa, näppäilivät puhelintaan ja varasivat laitteet tekemättä yhtään mitään. Tunsin oloni aika kummajaiseksi, olin tyyliin ainoa joka teki liikkeet teknisesti oikein, sarjat loppuun niin, ettei olisi enää yhtään jaksanut enempää ja hiki päässä ja naama punaisena. Saattoi muutama ähinä ja puhinakin päästä. Kiva sali joo lomalla käytynä, mutta ei ihan mun tyylinen muuten.




Illalla oli vielä koirien lenkin vuoro ja näin olin saanut päivän aktiivisuudeksi yli 200%. Aika paljon enemmän mitä hetkeen ollut. Tosin pahoinvoivana ja autossa istuen ei paljon liikuta. Siksi onkin vaan niin ihanaa olla lomalla ja jaksaa myös tehdä jotain. Ja liikunta, mä niin rakastan sitä.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti