Lukijat

torstai 24. elokuuta 2017

Kesäloman kuulumisia

Näin unta, että joku tuli mulle sanomaan löytäneensä tosi mielenkiintoisen ja hyvin kirjoitetun blogin. Siinä sitten röyhistelin jo rintaani ja pörhistelin sulkiani odottaessani hänen sanovan minkä blogin oli löytänyt. Blogin aihe alkoi totta tosiaan samalla kirjaimella kuin omani eli s:llä, mutta siinäpä ne yhtäläisyydet sitten olikin. Tässä unessa tämä kuka lie olikaan, never heard tyyppi oli löytänyt aivan ihanan, mahtavan, super mielenkiintoisen ja mitä lie kaikkea olevan sisustusblogin.  Että joo, herätessäni mietin, että miks ihmeessä mä viitsin tätä omaa blogiani edes kirjoittaa (tosi laiskasti olen tätä kyllä kirjoitellut, myönnetään), jos ei tätä kukaan lue EDES mun unissani. Mietin jo lopettamista, kunnes...

Sain viikonlopun aikana kaksi viestiä. Toisen messengerin kautta ja toisen sähköpostilla. Toisen tutulta, toisen tuntemattomalta, mutta molemmat kuitenkin lukijoita (ovat siis ainakin silloin tällöin lukeneet ja tiesivät mitä täällä on kirjoitettu joten kyllä heidät voi lukijoiksi laskea). Sydäntä lämmitti, tätä oikeasti joku muukin suomalainen lukee kuin pakotettuna Ukkokulta ja senpä takia päätin taas jaksaa kirjoittaa.

Ajatuksia mulla on ollut paljon, joitakin laittanut jopa ylös miettien, että tästä muistan sitten kirjoittaa tai tää voisi olla hyvä aihe tai tässäpä hauska juttu joka pitää jakaa muidenkin kanssa. Mutta mä en tajua mihin mun aika menee, kun en meinaa saada aikaiseksi mitään tai en muka ehdi tai jaksa tms. Ja nyt en ole edes katsellut enää autoja enkä koiria, niihin ei aika siis ole mennyt mutta mutta.. Vaan ei murehdita sitä vaan muistellaan vaikka mukavaa kesälomaa mitä Ukkokullan kanssa vietettiin.

Mullahan oli tällä kertaa lomaa ainoastaan kaksi viikkoa ja nyt olen pari viikkoa jälleen töissä ja sitten taas jatkan lomaa viikolla. Katkaisin lomani pariin osaan, jotta pääsen hoitamaan jälkimmäisellä puoliskolla poikani koiraa heidän ollessa matkoilla. No, mutta pysytäänpä nyt aiheessa ja jutustellaan hetki siitä meidän lomasta.




Me lähdimme heti maanantai aamuna ajelemaan kohti Kuopiota. Ajatuksena oli, että ajelemme kaikessa rauhassa Kuopioon, olemme siellä pikkupikku mökissä yötä ja jatkamme seuraavana aamuna matkaa Kokkolaan. Joka kunnassa mitä ohitamme pysähdymme ottamaan ainakin yhden kätkön, jotta saamme geocaching karttaamme hiukan uutta väriä. Siellä nääs on Suomen kartta punainen ja kun olet saanut kunnasta sen yhden kätkön, muuttuu kunta vihreäksi ja jossain vaiheessa olisi tarkoitus koko Suomen vihertää. Hiukan haastavaksi tosin asian tekee se, että Lapissa on muutama jättikunta jossa ei ehkä kauhian paljoa tuota kätköilyä harrasteta. Joten ajamista riittäisi jos Lapin haluaa vihreäksi. Mutta mihinkäs meillä kiire, vihertää sitten kun aika joutaa..







Koska mä ajan meidän autoa (älkää kysykö miksi, koska en haluais valehdella ja selitellä jotain muuta kuin mitä totuus on ja en halua morkata toisen ajotaitoa. Tiedätte varmaan kenen, mutta ei siitä sen enempää, mä ajan ja se sopii molemmille). Siis koska mä ajan, saan mä myös päättää kuinka usein me pysähdytään. Tai oikeastaan se en ole edes minä joka siitä päätän vaan mun rakkoni. Ja se päätti, että pysähdytään usein, hyvin usein. Ja sopivasti yleensä pysähdyimme paikkoihin joissa saimme toimitettua kaksi asiaa samalla kerralla. Ukkokulta kätköili ja Akkakulta kätki, kaiken näköistä se kätki, mutta ei siitä sen enempää. Paitsi sen verran, että jos menette ajomatkallanne puskapissille, niin pikkaisen neuvon antaisin. Valikoi paikka jossa ei ole nokkosia, meinaan kun sä kykit siellä nokkospuskassa, niin on hiton mukavaa kun polttelee samalla naamaa ja per..sikkaa. Ei sitten tiedä kumpaa raapisi vai raapisiko toisella kädellä toista ja toisella toista ja sitten vaihtais käsiä. Helpommalla pääsette, kun valikoitte sen ei nokkosia olevan puskan.

Matkalla näki monenlaista puskaa, vessaa, kahvilaa, jne. Ei kun piti sanomani, että matkalla oli monenlaista kätköä ja kaikkia ei löydetty mitä yritettiin hakea. Jollain kätköillä minä jäin kolmannen tiimimme jäsenen kanssa autoon odottelemaan, kun katsoin kätkön olevan helppo ja nopeasti haettavissa. Olihan se joo, kun meni sen itse hakemaan. Yhden kätkön kohdalla katselin autosta, kun Ukkokulta etsi ja mielestäni väärästä paikasta. Koska olin laiska, en viitsinyt nousta huudellakseni missä se kätkö varmaan on, vaan soitin Ukkokullalle ja kerroin minne menee etsimään. Ja kappas vaan, kätkö löytyi ja saimme jatkaa matkaa.










Matkasimme kymmenen kunnan läpi. Aina kun näin tien vieressä kunnan vaihtuneen, katseli Ukkokulta karttaa mistä voisi kätkön löytää. Olihan tarkoitus värittää Suomen karttaa. Joskus ohjeet meinasi tulla hiukan liiankin myöhään ja saattaa olla, että ajoin muutaman kätkön ohitse jonne olisi pitänyt pysähtyä. Sitä ei vaan voi iskeä jarruja pohjaan tai kurvata ykskaks sivutielle, on meinaan aika varma tapa saada uusi peräkontti autoonsa. Ja koska me ei ostettu (ainakaan vielä) sitä uutta autoa, pitää meidän vanhan kotteron pysyä ehjänä ja sitä edesauttaa se, ettei tee mitään kovin äkkinäistä liikenteessä.

Matkalle olin tehnyt eväät. Ihmisen joka on maidottomalla ja gluteenittomalla ruokavaliolla, on aikas haasteellista käydä kahviloissa evästämässä. Helpommalla pääsee kun tekee itselleen eväät, niin tietää saavansa syödä. Ja mähän syön, olen tunnettu siitä, että syön koko aika. Ja jostain käsittämättömästä syystä olen alkanut taas syömään karkkia. Olin siis syömättä karkkia melkein kuusi vuotta ja nyt sitten olen retkahtanut. Ja sepäs vasta ärsyttää mua itseäni. Siinä määrin se ärsyttää, että päätin lopettaa sen 50v synttäripäivänäni.



Matkalla oltuamme kaksitoista tuntia (karttalaskurin mukaan matkaan olisi pitänyt mennä puolet vähemmän aikaa) olimme perillä Kuopiossa ja Rauhalahdessa. Olimme varanneet sieltä pienen mökin ja jestaksen deera, se tosiaan oli pieni. Saimme tavarat sinne mahdutettua ja kaksi sänkyäkin siellä oli, mutta kun laittoi oven kiinni, niin tuli ahtaanpaikankammo. Leirintäalue oli muuten tosi viihtyisä.

 Kiertelimme sitten hiukan leirintäaluetta ja löysimme grillikodan jossa meinasimme makkaramme paistaa. Samassa puuhassa oli toinenkin pariskunta ja Ukkokulta kohteliaasti kysäisi josko meidänkin makkaramme paistuisivat samalla hiilloksella. Pariskunta keskusteli hetken keskenään ja rouva sanoi, että leirintäalueen infosta voi käydä ostamassa polttopuita. Ukkokulta oli niitä lähdössä ostamaan kun kysäsin josko maksaisin heille ja saisimme paistaa makkaramme heidän maksamilla polttopuilla. Se sopi heille ja niin minä maksoin heille euron, jottei tarvinnut odottaa heidän puista tehdyn hiilloksen sammumista ja tehdä omilla ostamilla puilla uusi hiillos jotta olisi saanut paistaa ne parit makkaransa. Aina ei vaan jaksa ymmärtää..










Koska mökissä tosiaan meinasi tulla ahtaanpaikankammo oven sulkeuduttua, oli ihan pakko saada pitää ovea auki yöllä. Lämpötila mökissä oli kans ihan mukavissa lukemissa, joten olisin sulanut märäksi rätiksi ellei ovea olisi saanut avata. Pyysin Ukkokultaa laittamaan harjanvarren oven väliin (harja oli sitä varten, että jokainen matkalainen voisi siivota jälkensä). Ukkokulta ei suostunut virittämään harjaa oveen vaan hän halusi kunnon ansan oveen. Hän laittoi oven raolleen ja sitoi rautalankaa ovenkahvaan, jotta ovi ei mene kiinni. Sanoi viritellessään naureskellen, että haluan yöllä nähdä, kun minä lähden ulos pikaiselle.. Vaan miten sitten kävikään? Heräsin yöllä kamalaan kolinaan. Ukkokulta se rimpuili omassa ansassaan ja kiroili kuka tälläisiä tänne on laittanut? Hah, olisit vaan laittanut sen harjan siihen oven väliin kuten neuvoin.






Leirintäalueella oli erikseen rakennukset joissa oli suihkut ja vessat, oli pyykkitupaa ja keittiötä. Siellä oli tosiaan keittiöitä joissa oli parin levyn hella ja tiskiallas vieressä. Oli mikroja joissa lämmintää ruokansa tai tehdä puuronsa kuten meikäläinen. Oli kahvinkeitintä jossa keittää kahvia tai vedenkeittimessä vettä. Leirintäalue oli kuin pieni kylä ja vaikka en ole koskaan ollut pätkääkään mikään mökki-tai leirintäalue ihminen, niin sellainen musta saattaisi hyvinkin tulla jos saisin siihen tilaisuuden. Se oli jotenkin niin kovin idyllinen paikka. Ehkä kaunis ja lämmin ilma edes auttoi ajatusta kaiken ihanuudesta, sateella olisin saattanut haluta äkkiä sieltä pois.

Leirintäalueella oli myös telttailijoita sekä matkailuautoja ja asuntovaunuja. Ja hienoja olikin, toiset oli liikkuvia huoneistoja varmasti. Sitten kuskin paikalla oli setä joka oli ehkä jo kerran taivaassa käynyt, yhtä ryppyisen rouvan istúessa vieressä. Autojen/vaunujen edessä oli tehtynä terasseja tai ainakin jonkinlainen katos löytyi varmaan kaikista. Varmasti matkailijat viettävät pidempiä aikoja samalla leirintäalueella tai sitten kiertelevät useammissa kesän aikana. En voi tietää, kun en kuulu karavaaneirihin, eikä musta taida sellaista tullakaan. Mutta yks mikä on varmaa on se, että ensi kerralla vuokraamme hiukan isomman mökin, tuossa kertakaikkiaan ahdisti.










Syötyämme aamiaisen ja ihasteltuamme leirin elämää, lähdimme jälleen matkaan. Nyt suuntana oli Kokkola ja ajatus sama kuin edellisenä päivänä. Pysähtyä joka kunnassa joka tulee vastaan ja kätkö sieltä. Jälleen pysähtelimme usein jonka takia matka venyi tällä kertaa sellaiseksi vajaa kymmenen tuntiseksi. Istuessa vanhan auton vanhalla penkillä pitkään, alkaa kummasti selkää ja jalkoja puuduttamaan ja särkemään lopulta. Siksi myös oli hyvä pysähdellä, ainakaan mun selkä ei ole tehty istumaan pitkiä aikoja kerrallaan. Matkalla ohitimme Vaskikellot jotka sijaitsee Pyhäjärvellä. Ukkokulta sanoi siellä olevan yhden kätkön, mutta ei jostain syystä sitä käyty hakemassa ja kas kummaa, siitä kunnasta emme saaneet kätköä ollenkaan. Sekös harmitti, hieno vihreä putki keskellä Suomea jossa keskellä yksi punainen läntti. Jep, pitänee käydä ihastelemassa niitä kelloja joku toinen kerta.







Saimme kahden päivän aika yhteensä 32 kätköä kirjattua. Ei ollenkaan hullummin ja hommahan tietty jatkui Kokkolassa. Mutta siitä lisää seuraavalla kerralla..

6 kommenttia:

  1. On täällä yksi seuraaja ainakin Turusta😀. Suht saman ikäinen (47) ja saman sairauden läpi käynyt. Sairastuin rintasyöpään 2014. Salilla yritän myös käydä ja taistelen jartkuvaa ylipainoa vastaan😁.

    VastaaPoista
  2. Ihanaa kuulla, että oikeita lukijoita on eli ei ollut enne uni. :) Painon kanssa meillä naisilla on aina taistelua, se taistelu ei kai lopu koskaan. :)

    VastaaPoista
  3. Mä tykkään kans lukea sun tarinoita aiheesta riippumatta, tykkään sun tyylistä :)

    VastaaPoista
  4. Täälläkin hiljainen lukija Ylivieskasta. :) Tykkään rennosta otteesta ja mukavasti soljuvasta tekstistä. Aiheiden ollessa milloin vakavemmassa, millon kevyemmässä. Itse kirjoitan pienen tyttäreni leukemia-tarinaa Tinttaran sininen tarina-blogissa. Syöpään liittyvät/liittyneet blogit löytyy siis omistakin kirjanmerkeistä luurist. Mukavaa alkavaa syksyä ja kätköilyonnea! T. Hopeakissa

    VastaaPoista
  5. Hopeakissa, olen äärimmäisen pahoillani, että olet tuosta aiheesta joutunut alkaa kirjoittamaan. Syöpä on siitä paskamainen (anteeksi sananvalintani), ettei se katso keneen iskee. Me vanhemmat ihmiset olemme vahvaa tekoa, mutta pieni lapsi. Miksi, voi miksi?? Ei voi kuin ihmetellä ja samalla lähettää tuhansia kannustavia ajatuksia teidän perheelle.
    Käyn lukemassa tarinaanne, kiitos että jaoit sen täällä sivullani. Ja kiitos kauniista palautteestasi, tuo kannustaa jaksamaan kirjoittaa jatkossakin. :)

    VastaaPoista