Kävin keskiviikkona gastroskopiassa ja se lähtikin hyvin käyntiin, kun sain heti alkuun cocktailin. Tosin oli vaan cuplatonia, samaa mitä vauvoille syötetään jotta saadaan turhat ilmat pois masusta pyörimästä. Olo oli koitoksen jälkeen kuin ilmapallo, huh sitä tunnetta.
Lääkäri-setä sanoi kertovansa tutkimuksen aikana mitä siellä näkyy, mutta mulla meni kyllä suurin osa ohitse, kun meinasin oksentaa sen hiton letkun ulos itsestäni. Aivan kamala tunne kun röörit on täynnä letkua, tunnet kuinka se liikkuu sun sisälläsi ja samalla yrität rauhoitella itseäsi ettei tää kauan kestä ja ettei ole ollenkaan niin kamalaa kuin mammografi. Ei ollut joo, mutta aivan hiton ikävän tuntuinen oli kyllä. Toimenpiteen jälkeen lekuri sanoi, ettei ollut mitään syöpään viittaavaa ja se tieto riitti saamaan hymyn huulilleni. Oikeastaan ihan sama mitä siellä sisuskaluissa on, kunhan ei ole syöpää!!
Lekuri-setä sitten sanoi, että mua taitaa vaivata sappinesteet. Sitä oli paljon ja se sitten liikkuu ties minne, jonnekin aivan väärään paikkaan. Se aiheuttaa saakelin moiset kivut ja se mikä tässä teki ikäväksi tän asian , oli se ettei asialle voi tehdä muuta kuin kärsiä seuraukset. Ihan hiton kivaa, nyt vaan jään odottelemaan milloin kivut iskee taas uudelleen. Eipä puutu jännitystä elämästä.
Ja erikoista tässä on vielä se, että mulla on leikattu sappirakko kokonaan pois, mutta edelleen saan kärsiä seurauksista. Epäreilua mun mielestä, mutta joillekin käy näin. Miks en ole yhtään yllättynyt, että just mulle kävi näin?
Lekuri-setä otti kyllä vielä koepaloja sisuksista, mutta tuskin sieltä kummempia löytyy. Mähän olen gluteenittomilla ja maidottomalla ruokavaliolla, mutta keliakiaa ei musta löytynyt. Olen huomannut kuitenkin tässä vuosien saatossa ettei ruis-eikä vehnäjauhot sovi mulle millään lailla. Ei ainakaan jos en halua ampua itseäni suoraan avaruuteen. Ja tän tutkimuksen jälkeen ei ollut kans kaukana, ettenkö sinne olisi päässyt. Olin tosiaan kuin heliumpallo ja pikku
Kyllä muuten tunsin itseni taas mestariksi, kun kävimme Ukkokullan kanssa kätköilemässä. Olimme jo toista kertaa samalla paikalla ja tuntui ettei se meinaa aueta meille ollenkaan. Paikalle sattui neljä pikkupoikaa ja he ihmettelivät mitä me oikein tehdäään. Samalla he olivat metallisen putken kohdalla jonka päässä oli lukko, keskenään siinä puhuivat että miksei tämä aukea. Mietin itsekseni, ettei sen ole ehkä tarkoituskaan aueta. Kun kundit oli lähteneet, meni Ukkokulta sitä ihmettelemään. Siinä oli sellainen numerolukko. Kun näin hänet siinä, välähti lamppu päässäni. Kätkön vihjeenä oli vuosiluku ja kas, se sama oli myöskin kätkön lukon numero. Näin tuli kätkö taas löydettyä ja kirjattua. Hyvä mä!!
Samalla reissulla löysimme erikoisen kätkön, mittanauhan joka piti vetää puusta alaspäin. Mä en olisi sinne päässyt kiipeilemään, mutta sitä varten mulla on Ukkokulta mukana, hän hoitakoon tuollaiset kätköt.
Olen muuten ollut tässä vähän muutoksen edessä. On tullut sellainen olo, että haluan kokeilla jotain uutta ja erilaista ja sen takia lähdin kokeilemaan siskoni kanssa uutta salia. Jotensakin tuntuu, että ihan perinteinen salitreeni ei oikein jaksa innostaa mua just tällä hetkellä, nyt haluaisin jotain maustetta siihen hommaan. Menimme sitten Puistolaan uudelle salille jossa on myös ryhmäliikuntaa vaihtoehtona. En kaipaa perus jumppaa, hyppy hyppy falleralleraa enkä myöskään bodypumppia vaan jotain muuta, jotain erilaista. Tuolla sain heti kokeilla kelkan työntöä joka oli muuten tosi raskasta sekä köysiä. Olen nähnyt kaikissa painonpudotusohjelmissa kun ne veivaa niitä köysiä ja kokeilinpa itsekin. Hohhoijaa, oli meinaan aikas painavat. Kymmenen sekunttia ja kädet oli hapoilla. Mutta tästä noustaan, huipulla tuulee mutta sinne mennään.
Rullaluistelemassa haluaisin käydä, mutta mene nyt tonne luistelemaan kun vettä tulee niin ettei tiedä uisiko vai luistelisiko siellä. Kolme kertaa olen päässyt luistelemaan ja tänään olisin kans mennyt (hyvä se nyt on sanoa joo kun tietää ettei sinne voi mennä..), mutta menemättähän tietty jäi. Eka lenkki mulla oli 8km, sitten 12km ja kolmannella kerralla se oli jo 17km ja hengissä selvisin jokaisesta. Ei ihan paska kunto siis ollenkaan vaikken olekaan paljoa lenkkeillyt talven/kevään aikana.
Yhtenä päivänä kun olimme Wilman kanssa lenkillä, olimme ohittamassa vanhempaa rouvaa joka pysähteli matkansa varrella, kun ei jaksanut ilmeisesti vetää vetokärryään. Kysyin voinko auttaa häntä, niin meinasi ettei tarvitse, hän pärjää kyllä. Sanoin, että autan mielelläni ja meillä ei ole koiran kanssa mihinkään kiire. Lupautui, että voin vetää kärryä ja sitten ilmeni, että oli ostanut 5l maitoa ja 2kg perunaa joten ei ihme, että painoi. Ja selvisi myös, että on yli 80-vuotias, omistanut koiria ym.
Pointtini tässä jutussa oli se, että huomasin teitittelyn olevan uskomattoman vaikeaa. Yritin teititellä, mutta väkisin meni välillä sinutteluksi, joka taas häiritsi mua itseäni varmaan enemmän kuin häntä. Osasin sentään puhua sinusta, etten kysynyt: "Voinks mää auttaa sua?" Tuskin sekään olisi häntä haitannut, mutta olen itse sitä mieltä, että vanhempia ihmisiä pitää kunnioittaa ja heitä kuuluu teititellä, mutta vaikeaa se kyllä on.
Ja missä sitten kulkee raja, ketä teititellään ja ketä ei? Onko se ikä kysymys, kaikkia yli seittemän kymppisiä esim tietiteltäisiin? Vai itseään vanhemmat teititellään automaattisesti? Mutta mistä sitten tietäisin kuka on mua vanhempi? Ja ajatus siitä, että joku nuorempi tietittelisi mua, tuntuu kieltämättä aikas... tätimäiseltä. Ehkä mä jatkossakin vaan yritän muistaa teititellä heitä, ketä ajattelen sitä kaipaavan, kuten mummot jotka eivät jaksa kantaa kauppakassejaan. Joo, olkoon se mittarina tälle asialle.
Tästä tulikin mieleeni, että aikoinaan vanhempi rouvas henkilö närkästyneenä opetti mua, kun sanoin hänelle huomenta ja kello oli yli kymmenen aamupäivällä. Sain tietooni, että kello kymmenessä menee raja huomenella ja päivällä. Joten kun
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti