Hengissä ollaan

No nyt on mennyt luokattoman kauan viimeisestä kirjoituksesta. Se olikin niin kipeää tekevä vuodatus, ettei hetkeen tehnyt mieli kirjoittaa mitään. Sitten tuli koulussa niin suuri tehtävä tehtäväksi, että päätin etten kirjoita mitään ennenkuin olen väsännyt sen valmiiksi. Ja arvatkaas mitä, se alkaa olemaan loppu tekstejä vaille valmis eli huomiseksi olen päättänyt sen valmistuvan. Virallinen deadline on perjantaina, mutta jos kerrankin yllättäisi sekä opettajan että itsensä ja lähettäisi sen ajoissa. Tosin enemmän minä siinä hämmästyisin jos näin kävisi kun näin käy.

Millaista koulutehtävää mä olen sitten väsännyt? Tässä kuvaa millaisia kirjoja olen lukenut, siitä voitte hiukan päätellä millaisesta tehtävästä on kyse tai ainakin sen mitä aihetta tehtävä sivuaa.

Mähän käyn nyt mielenterveyden ja päihdetyön erikoisammattitutkintoa kriisipainotuksella. Asia on niin mielenkiintoinen etten osaa edes sanoin kuvailla. Näitä lukiessani olen oppinut itsestäni todella paljon, jopa sen miksi edellinen kirjoitus oli sellainen kuin oli. Sillekin oli tarkoituksensa.

Mitäs tässä syksyn aikana on sitten tapahtunut? Todella paljon, varmaan eniten mitä minään syksynä. Nyt kun Wilmaa ei ole enää ollut, on elämä ollut kieltämättä tyhjää ja jopa merkityksetöntä. Ihminen tarvitsee itselleen lemmikin jota helliä, halia ja pusutella. Oma Ukkokulta ei aina siihen riitä. Ukkokultaa ei tosin tarvitse lähteä aamuisin viemään pissalle (osaa mokoma käydä ihan ite), sitä ei tarvitse pestä (senkin osaa ihan ite) eikä varsinkaan karvoja kammata, harjata eikä föönäillä. Kaljua kun on hiukan hankalampaa kammata. Ukkokultaa ei tarvitse myöskään ulkoiluttaa iltaisin vaikka hyvää se hänelle varmaan tekisikin. Aluksi kävimme iltaisin lenkillä yhdessä, vaikka ei narun päässä ketään ollutkaan (Ukkokulta ei suostunut narun jatkoksi vaikka kuinka pyysin). Sitten se on jäänyt ja olemme istuksineet sohvalla, ilman koiraa. Voi kuinka tyhjä sohvakin on ilman koiraa. Nyyh!!

Sain lohtua erittäin hauskalla ja yllättävällä tavalla, meinaan tyttäreni otti itselleen koiran. Kävimme koiruuden hakemassa Miehikkälästä, ihastuin häneen ja isoisäänsä ja isoäitiin saman tien. Kyseessä on hiukan harvinaisempi rotu (ainakin itselleni oli tuntematon) eli rotu on eurasier. Koiruuden nimeksi tuli Rolle joka oli mulla aika merkityksellistä, koska meillä oli lapsuudessa beagle jonka nimi oli Rolle. Lähtiessämme kasvattajan luota näimme mitäpä muutakaan kuin beaglen ulkoilemassa. Heitä näkee suht harvoin ja just nyt näin kun uuden Rollen kanssa lähdimme matkaan. Olemme saaneet nauttia Rollen seurasta aina välillä. Hän on kyllä veikeä vekara, hiljainen touhottaja. Välillä jo mietinkin, että onko hän mykkä mutta ei hän ole. Omaa peilikuvaansa hän välillä haukkuu.

Arttu ja Rolle pääsivät tutustumaan :)

Täytin vuosiakin sitten viime kirjoittelun. Kotona juhlimme läheisten kanssa hiukan ja töissä juhlimme myös. Leivoin ja laitoin erilaista tapasta työkavereille, vahinko ettei niistä saanut kuvaa (menivät niin nopeaan). Sain paljon kehuja ruokien herkullisuudesta, on aina kiva saada tunnustusta. Ja monesti on ollut puhetta siitä, mitä olen ennen työkseni tehnyt ja nyt sai antaa hiukan maistiaisia osaamisestaan. Lähdimme sitten hiukan ravinteliin juhlistamaan synttäreitä ja hauskaa oli, nauroimme vatsamme kipeäksi. Jo ekan ravintolan jälkeen taisi olla meikäläinen ottanut tarpeeksi alkomahoolia koska työkaverin sanoessa lähtevänsä kotiin koska menee seuraava päivänä töihin, kysyi meikäläinen missä sä oot töissä? Tätäkin olemme nauraneet jälkikäteen moneen kertaan. Seuraavassa ravintolassa en meinannut päästä vessasta ulos, vedin ovea hädissäni eikä se auennut. Noh, ei kai se ollut ihme kun olin yrittämässä toiseen vessakoppiin enkä suinkaan vessasta ulos. No sattuuhan sitä, hyvät naurut on tästäkin irronnut.

Kaikenlaista muutakin on tässä syksyn aikana tullut tehtyä. Treenasin AllOutin mukana 10 vkoa, treenit oli kovia ja ruokaa oli mielettömästi. Meinasi välillä usko loppua syödessä sitä kaikkea määrää. Jopa siinä määrin, että otin ja lähdin Tampereelle tapaamaan itse pääjehua eli Bullia. Hänen kanssaan sitten suunnittelimme hiukan vähemmälle ruokia, alkoi vähän helpottamaan. Kymmenessä viikossa en saanut juurikaan tulosta aikaiseksi, tai tulihan sitä kun paino nousi +800g. Toivon, mä todellakin toivon sen olevan edes lihasta. Mutta yksi juttu ei muuttunut eikä muutu, edelleen peilistä katsoo iloinen ihminen. Treenaaminen on mun juttu.

Mulla kun toi oikea käsi turvottaa edelleen kainalo tyhjennyksestä johtuen. Tässä on mennyt jo puolitoista vuotta leikkauksesta ja edelleen kärsin seurauksia. Ja taidan kärsiä lopun elämäni, kaipa se on vaan hyväksyttävä tämä tosiasia. Ja koska toi oikea puoli turpoaa ja kiristää, olen käynyt sitä hierottamassa. Nyt kävin uudella hierojalla, entinen hieroja jolla täällä kotinurkissa kävin, on lopettanut. Ajattelin nyt mennä naiselle, ihan vaan kainouden takia. En oikeasti kainostele rintaani, mutta ajattelin josko olisi mukavampaa käydä naisella. Kävin äsken ja täytyy sanoa, että joutuu tosissaan muistiaan pinnistää jotta muistaisin olenko koskaan käynyt kenelläkään yhtä huonolla hierojalla.

Menin siis hierottamaan rintaa ja hän hieroi hiveli sitä ehkä kaksi minuuttia. Kysyi vielä sitä ennen kuinka kovaa siihen uskaltaa koskea ja sanoin, että kovaa, koska ei se muuten miksikään tule. Hän hiveli sitä sen kaksi minuuttia ja sitten siirtyi käteen jota silitteli seuraavat kaksi minuuttia. Olin niin raivona etten saanut sanaa suustani. Ukkokultakin silittelee kovakourasemmin ja hän ei ole hieroja eikä hieronta tarkoituksessa sivele eikun hivele. Ja en tiedä eikö hieroja osannut anatomiaa yhtään, koska hän hieroi vain oikean rinnan ja käden, onhan mulla tietääkseni vasemmallakin puolella vielä rinta ja käsikin siinä roikkuu. Mutta ehkä hieroja tuskastui mun huokailuihin ja "unohti" koko vasemman puolen, ei ainakaan koskenut sinne puolelle kertaakaan.

Olen ehkä ikävä asiakas, mutta mun mielestä hierojan pitää osata kysyä ottaako hän tarpeeksi kovaa, tuntuuko se missään jne. Mutta jos taustalla soi laineen lipsutukset, voi jo siitä päätellä ettei tarvitse toista kertaa tulla, siis jo ennenkuin on edes aloittanut hieromaan hivelemään. Hän varmaan näki ilmeestäni kuinka tyytyväinen olin, koska ei kysellyt tulenko uudestaan. Hyvä ettei kysellyt, koska olisi joutunut valehtelemaan jotain ympäripyöreää, ei ole kohteliasta sanoa suoraan, että sä olit ihan paska.

Olen syksyn aikana käynyt yksissä häissä, teatterissa katsomassa mitä lie näytelmää (puolet ajasta nukuin), olen käynyt musikaali Catsia katsomassa (nukahdin vaan kerran, enkä edes kauaa nukkunut) sekä olen käynyt kolmessa eri konsertissa. Olen siis aikas paljon harrastanut kulttuuria, nyt on ollut aikaa, kun ei ole sitä koiruutta kotona.

Konsertissa olen käynyt kuuntelemassa ehkä sitä kaikkein parasta bändiä (tässä kysytään vain ja ainoastaan mun mielipidettäni) eli Five Finger Death Punchia. He ovat vaan niin hyviä, nami nami sanoisi Bjurström jos hänen mielipidettään kysyttäisiin (vaan ei kysytä).

Tyttäreni kanssa kävimme kuuntelemassa Haloo Helsinkiä (en nukahtanut kertaakaan, enkä myöskään Five Fingerin keikalla, hyvä mä). Tämä konsertti oli tosi energinen, tykkäsin ja peukutan jatkoon. Voin siis mennä toistekin. On vaan niin hienoa, että nuoret menestyy ja heidän tekstinsä on sielua koskettavia, siinä on saatettu ryvetä syvempiäkin mutia mitä edes tiedämmekään. Tai en mä ainakaan tiedä, mutta se nyt ei vielä tarkoita mitään. Harvoin tiedän kenestäkään mitään, kun ei mua kiinnosta toisten elämä. Mulla kun on tässä omassakin ihan tarpeeksi mietittävää.

Vime lauantaina kävimme koiramessuilla ja katsomassa ystävää ja hänen hauveliaan kehässä. Voittojahan siellä hänelle tuli (ilmeisesti kun sai joitan erivärisiä ruusukkeita), mutta en tajua niistä sen enempää. Illalla menin vielä kuuntelemaan raskasta joulua, ihanan ystäväni Kirsin kanssa. Se on meidän perinne joka katkesi muutamaksi vuodeksi kun eivät tulleet Helsinkiin. No nyt tulivat ja me olimme mukana, tietenkin. Ensi vuonna sitten taas, yhdessä. Siinä olikin kaikki joulusta mitä siltä haluan, vähän raskasta joulua ja se riittää. Tai no jos vähän suolasia kaloja saa vielä niin avot.

Nyt tuli yhdeltä istumalta niin paljon tekstiä, että selkää särkee. Ensi kerralla jatketaan ja sitten mulla onkin sellaisia uutisia että BOOOOM!! Kannattaa odotella, se on jotain ihanan kutkuttavaa, suloista ja rakkauden täyteistä. Mutta siitä sitten ensi kerralla lisää.