Pizzapohja

Heti alkuunsa pitää sanoa, että otsikko on Ukkokullan keksimä eikä liity mihinkään.

No niin, täällä taas. Tästähän alkoi tulla heti samantien tapa, kirjoittamisesta meinaan. Kuten varmaan tiedättekin, niin tykkään kirjoittamisesta jos on jotain asiaa tai vaikka ei niin olisikaan, niin pidän kuitenkin. Vuoden vaihteessa vaan tuli hommaan totaalinen uupumus, ei saanut ns. sanaakaan sanottua, olin täysin empty. Jos taas yritettäis saada polkastua homma käyntiin. Asiaa ei ole syövästä, koska mulla sitä ei ainakaan tietääkseni ole, mutta sitähän ei tietty tiedä vaikka sellainen tulisi. Olen itse diagnosoinut itselleni jo ainakin neljä eri syöpää, mutta omalla diagnoosilla tuskin vielä lääkitystä saa. Hyvä niin, koska olen korviani myöten täynnä lääkitystä.

Mullahan on nyt menossa hormonilääke seuraavat 10v. Tai ei enää, jäljellä taitaa olla 9,5v. Yhdeksän ja puoli seuraavaa vuotta saan todnäk kärsiä nivelkivuista, jäykkyydestä, lihassäryistä, kävely tuntuu kuin neulatyynyllä astelisi, hikoilusta ja palelusta jotka vaihtelevat 15s aikana suunnasta toiseen ym. Mä olen kurkkuani myöten täynnä tätä jo nyt ja jäljellä olisi 9,5v. Tuskin on, mä en jaksa mitenkään uskoa, että jaksaisin tätä paskaa niin kauaa. Olen aiemminkin varmaan kertonut, että olen kärsinyt kroonisesta kivusta yhdeksän vuotta ja pelkkä ajatus, että samaa paskaa olisi seuraavat yhdeksän vuotta tulossa saa mut takajaloilleni. Mä EN ala siihen. Olkoon sitten matkani tässä maailmassa hiukan lyhempi jos sikseen on, mutta olkoon se myös saakeli soikoon hiukan laadukkaampi.
Tiedän, että on helppo sanoa ja neuvoa syömään lääkettä, mutta niin kauaa kun ei itse sitä samaa paskaa koe, ei oikeesti kannata lähtee neuvomaan. Summa summa rum, mulla on syöpä tai sitten ei. Mutta asiaa mulla on ainakin, kaikesta muusta..

Diagnoosin vuosipäiväkin oli ja meni, ei juhlittu. Muistan vielä elävästi sen ahdistuksen, pelon ja paniikin mitä hetken tunsin. Ja sen kuinka joutui kertomaan siitä läheisilleen, ajatus saa vieläkin kyyneleet tulemaan silmiin. Kesäkuussa tulee vuosi leikkauksesta ja silloin pitäisi olla myös yksi- vuotis tarkastus. Mulla on viime aikoina pyörinyt syöpä usein mielessä, johtuuko sitten vuosipäivästä vai vatsan ongelmista, en osaa sanoa, mutta google on tullut jälleen aikas tutuksi. Ei varmaan mene päivää ettenkö sieltä jotain diagnoosia olisi etsimässä. Ja kun itse diagnosoi itsensä, ei tarvitse tuhlata lääkäreiden aikaa ja saa mieleisensä diagnoosin. Kätevää, helppoa ja nopeaa, kannattaa kokeilla. Tai sitten vaan oireiden kuva mulle ja mä arvon täältä sulle jonkun kivan pikku sairauden.

Pelkäsin tämän joutsenen menettäneen puolisonsa. Sitten selvisikin, että puoliso on kaislikossa hautomassa eli kaikki hyvin.

Mehän ollaan Ukkokullan kanss tosiaan taas kätköilty. Käytiin siellä Turkkusessa mistä viimeks kerroinkin ja sitten kävimme myös Kotkassa. Menimme sinnekin Onnibussilla, eväitä matkalla syöden ja maisemia katsellen matkustimme Kotkaan. Siellä me sitten etsimme seitsemäntoista kätköä, eikä ollutkin paljon? Kotka oli kaunis kaupunki, hiukan tuulinen tosin. Ja puistoja oli monta, tuntui että joka mutkan takana oli jonkinlainen puisto. Mikäs siinä jos tykkää puistoista. Onhan ne kivoja paikkoja kesäsin, voi istua ja juoda pussikaljaa tai sitten voi vaikka maata ja ottaa aurinkoa tai vaikka lukea kirjaa, mielikuvitus on rajana. Mun rajana oli kätköt, ei mahtunut kuin kätkö per puistikko ja sitten piti juosta jo seuraavalle kätkölle. Mä kun kätköilen niin niitä pitää löytyä monta, mahdollisimman monta. Ukkokulta kun kätköilee niin hänelle riittää kun löytyy yksi. Mä nyt en viitsi yhden takia edes persettäni nostaa, niitä pitää tulla p-a-l-j-o-n!!! Siinä meidän eroavaisuus on, toiselle riittää vähempikin kun toiselle ei riitä mikään. Välillä se saattaa aiheuttaa pieniä ristiriitoja meidän välillemme (hah, mitä hienostelua, ai pieniä ristiriitoja), mutta aina me ollaan niistä selvitty, vielä toistaiseksi.

Täällä me Onnibussissa istutaan, toistaiseksi vielä sovussa. :)

Olen innostunut etsimään kaupunkikätköjä. Niitä kun saa helposti monta, siksi ne sopii mulle niin hyvin. Alkaa työpaikan ympäristö olemaan jo aika hyvin haravoitu. Sen takia mä meninkin Tukholmaan kätköilemään. Tai no, itse asiassa olimme työporukan kanssa risteilyllä ja tehtiin me vähän töitäkin siellä, silleen sopivasti. Ja se mikä olikin hauskinta tässä reissussa oli se, että mä olin humalassa. Siinä meillä olikin ihmettelemistä jokaisella, Aikku (täti) on humalassa. Kotona olen saanut kuulla siitä jo moneen kertaan. Mamma kännissä, hah hah. Mä joinkin siellä salmiakkikossua joka on viinasta ainoaa jota tykkään juoda ja sitten vetelin myös sidukkaa. Huh, huomas kyllä seuraavana aamuna olostaan, että jotain oli juotu. Mutta tokenin kyllä Tukholmaan kävelemään ja kätköilemään. Innostuin siellä jopa niin, että loppujen lopuksi kiersin kaupungilla viisi tuntia kunnes menin takaisin laivaan. Välillä kävin salaatilla ja kahvilla, sitten taas jatkoin. Löysin sieltä yhteensä kymmenen kätköä ja mukana oli meidän kahdessadas kätkömme. Se siitä tavoitteesta, asetettiin uusi tavoite joka on nyt kolmesataa. Tosin sitäkin saa varmaan vielä suurentaa, alkaa häämöttää jo.

Tukholmassa tykkäsivät selkeästi sillankaiteista ja liikennemerkeistä. Taisi jokainen kätkö olla jommassa kummassa. Eipäs kun yksi oli vanhassa kaupungissa vanhan talon ikkunan saranassa. Muuten ne oli tosiaan kaiteissa ja liikennemerkeissä. Vähän mielikuvitusta kehiin Svedut hei!!

Näettekös tuon pienen mötikän tuossa alhaalla? Mulla meni kauan huomata se, 

Siellä yksi kätkö taas kurkistelee.

Nämä olivat kaiteen alla, nostin ne kirjausta ja kuvausta varten tuohon.

Eltsun (siskonpoikani ja Aikku-tädin elämänilo) ollessa viimeks kylässä ostimme kolme viilistä hänelle. Meidän piti yhdessä vähän väliä käydä jääkaapilla ihmettelemässä onko ne vielä tallella ja hän kysyi: "Aikku-täti, minkä minä syön seuraavaksi? Mikä viili tuo on? Milloin syön lisää niitä?" jne. Hänen mennessään nukkumaan, olin itse siinä sohvalla vierellä ja yritin esittää nukkuvaa, kuulin kun Eltsu itsekseen jutteli: "Minulle on vielä kaksi viiliä, onpa jännittävää." WAU, haluaisin olla kuin hän, elämä olisi yhtä jännitystä täynnä. Jopa pari viiliä on jännittävä asia. Tosin on mullakin jännää elämää, joka aamu saan jännittää ehdinkö junaan vai en, toistaiseksi olen useimmiten ehtinyt vaan en aina. Tämä aamu oli taas sellainen läheltä piti tilanne, mutta ehdin kuitenkin. Olipa jännittävää!!

Viimeksi kun kerroin mun ambulanssikeikastani ja mahakivuistani, siitäkin oli Eltsu saanut paljon kerrottavaa kotona. "Aikku-tädillä alkoi mahaan sattumaan, sitten Aikku-täti huusi ja sitten tuli sedät ja antoi Aikku-tädille lääkettä." SE jos joku oli todella jännittävää. Ja ens viikolla mulla on se tähystys ja se varsin jännittääkin. Hitto mä mitään viiliksiä enää tarvi, elämä on ilmankin jännitystä täynnä. Näin kun ajattelee, niin huomaakin elävänsä aika jännittävää elämää. Pitää vaan katsoa asioita uusin silmin, sillain kolmivuotiaan silmin. Elämä näyttää ihan uudelta, paljon jännittävämmältä.