Lukijat

tiistai 9. tammikuuta 2018

Alivuokralainen nimeltään Syöpä?

Olen varmasti kirjoittanut tästä aiheesta ennenkin, mutta koska omistan huonon muistin ja en jaksa alkaa kahlaamaan koko blogia tarkistaakseni asian, niin kirjoitan asiasta uudelleen. Vaihtoehtona on hypätä yli ja siirtyä suoraan superhypersuloisiin pentu-uutisiin. Mutta ensin "puhutaan" vähän alovuokralaisesta nimeltään syöpä.

Se miksi tämä taas nousi ajatuksiini oli se, että käydessäni juttelemassa ulkopuolisen ihmisen kanssa sairastumisestani ja siitä, mitä kaikkea se toi tullessaan, mietin sitä kuinka paljon syöpä vaikuttaa arkipäiväiseen elämään. Tietenkin jos ollaan akuuttivaiheessa ja hoidot ovat kesken, on selvää että sairaus vaikuttaa arkipäivään. Ollaan ehkä sairauslomalla, hoitojen takia on pahoinvointia, väsymystä jne. Mutta nyt mietinkin aikaa jolloin ei olla enää akuutissa vaiheessa, onko silloinkin hyvä sanoa joka asiaan, että kyllä mä muuten, mutta mulla on se syöpä? Hyväksytetäänkö asiat sillä, että on sairastanut syövän? Onko se yhtä hyvä selitys kuin esim päänsärky silloin, kun ei haluttais puolison kanssa tehdä mitään intiimiä? Pesiytyykö syöpä sanana pariskunnan väliin aivan kirjaimellisesti kasvaimena?  Jääkö syöpä asumaan teille, vaikka se onkin leikattu pois?



Näihin vastaus on usein kyllä. En tietenkään ole tehnyt asiasta mitään tutkimusta ja tietona muutenkin toisen käden tietoa, mutta uskon ammattilaisen sanaan ja hänen kokemukseensa. Syövän sairastanut usein oikeuttaa itselleen käytöksen, jollain ei muuten ehkä käyttäytyisi. Itse muistan sairastumisen aikana miettineeni useinkin, että voisinko tehdä asioita jotka eivät ole hyväksyttäviä, mutta syöpä hyväksyttäisi käyttäytymiseni. Voinko kävellä päin punaisia, voinko tiuskia ihmisille junassa jos niiden naamataulu sattuu ärsyttämään, voinko soittaa radioo täysillä keskellä yötä ja laulaa samaan aikaan, voinko haistattaa pomolleni pitkän paskan jos sattuu huvittamaan? No en tietenkään voi, pitäähän ihmisen osata käyttäytyä vaikka sattuisikin sairastamaan jotain paskamaista sairautta ellei sitten satu sairastamaan touretten oireyhtymää.

Entäs sitten se, että usein (ainakin itse) sanon sanoin, että mulla on varmasti syöpä jos vaikka pottuvarvasta kolotti. Joka oireesta, oli se millainen tahansa ja liittyy mihin tahansa, ajatuksena aina että se on varmaan syöpää. Jos vähän kolottaa isovarvasta on se syöpää. Jos päätä särkee on se syöpää. Jos paska lentää, se vasta syöpää onkin, lentävää laatua vieläpä. Saatte varmaan kiinni tästä? Mutta miksi aina se on juurikin syöpää? Miksei sanota, että mulla taitaa olla diapetes kun näin varpaaseenkin sattuu? Tai vernepainetautia pukkaa kun paska lentää niin voimalla? Onkohan mulla astmaa, kun päätäkin särkee? Ei, aina se on oltava vähintään syöpää. Onko syöpä se sairauksien kuningas, kingi joka tekee kaikki oireet, vaivat ja kolotukset? Olenko mä vähän kingi, kun olen seurustellut syövän kanssa? Ehkä mä kuitenkin oon vaan vähän dille, kun tälläisiä mietin ja vieläpä kirjuuttelenkin.

Kävin äskettäin hammaslääkärissä paikkauttamassa parit hampaat. Tai toisen hampaan reunaa joutui hiukan siistimään, ei siinä paikattavaa ollut. Mutta toisen siis paikkasi ja miten nopeasti oli ohitse oli aivan käsittämätlöntä. En siis ollut hammaslääkärin huoneessa varmasti 20min enempää ja homma oli ohitse. Ja laittoi pyynnöstäni vielä puudutteenkin eli sitäkin odotimme muutaman minsan. Oli muuten eka kerta kun mua puudutettiin sen takia, että paikataan. En ole koskaan ennen pyytänyt sitä. Ja nyt vaan jäin ihmettelemään miksen ole sitä pyytänyt, sehän ei tosiaan sattunut yhtään muuten kuin korviin. Tätä aina jaksan ihmetellä. Ollaan keksitty lääkkeitä erilaisiin sairauksiin, ollaan tehty ydinpommeja, mutta ei hitto soikoon ole keksitty hiljaista poraa millä hampaita porataan. Enkä ainakaan itse ole saanut koskaan korvasuojaimia estämään sitä kamalaa ääntä mitä porasta tulee. Pitääkö tässä maailmassa kaikki tehtä ja keksiä ja kehittää itse? Ei nyt luulisi olevan liian vaikeaa.

Turpa puudukissa :)




Wertti saapui kotiin toissa lauantaina. Kävimme hänet hakemassa kasvattajalta ja sinne mennessämme hän tietty nukkui. Hän nukkui kotimatkan ja perillä ei halunut edes tutustua uuteen kotiinsa vaan meni miehekkäästi heti nukkumaan. Yöllä sitten herättiin tunnin välein itkemään ja pyrkimään sänkyyn. Koska olemme päättäneet, että sängyssä ei Wertti öitään vietä (paitsi omassaan), niin pysyin kovana enkä häntä sinne nostanut. Mutta mieli teki nostaa sellaisen sata kertaa, mutta joka kerta keskustelin itseni kanssa hetken ja aina tulin tulokseen ei, hän ei tule sänkyyn. Sama jatkui seuraavana yönä, erona vaan että nyt menimme kesken yötä sohvalle yhdessä nukkumaan ja sinne hän taas saa tulla. Loogista? Tuskin, mutta erotetaan sänky ja sohva toisistaan, toiseen saa tulla, toiseen taas ei. 




Uusi vuosi otettiin meillä tyynesti vastaan. Rolle tuli hetkeksi meitä ilostuttamaan ja molemmilla koirilla taisi mennä paukut ja raketit ohitse, kun ihmettelivät toisiaan. Toivottavasti tämä jäi Wertin pitkäaikaiseen muistiin ja ensi vuonna menee yhtä helposti. Toiset koirathan saavat kauhean ahdistuksen paukuttelusta, meillä ei Wilma ollut niistä tietääkseenkään koskaan. Mutta usein koiralle se on kamala paikka kun paukkuu ja rätisee ja jytisee. Wertti osasi ottaa rennosti, tietää hyvää seuraaville vuosille. 

Wertti heräsi ensimmäiset kolme yötä tunnin välein ja sen jälkeen hän alkoi nukkumaan paremmin. Jos heräämme yöllä vessaan, herää myös Wertti ja hänen pitää seurata mukana. Ollessani vapaapäivällä heräsin aamulla samaan aikaan Ukkokullan kanssa ja käytin Wertin heti ulkona. Yhdellä kertaa nousin pikapikaa Ukkokullan perässä, pyysin häntä pitämään Werttiä sylissä kun puen päälleni (jotta ei pääse pissimään lattialle). Käväsimme pihalla (jonne hienosti toimitti asiansa) ja sitten sisälle. Ihmettelin missä Ukkokulta, ei ole suihkussa ei vessassa, mihin hän meni? Eikö menekään töihin? Sitten tajusin katsoa kelloa, kello oli puoli 3 yöllä. Ei ihan töihin lähdön aika siis, mutta Wertti tuli pissatettua. 



Wertti kävi pentukoulussa opettelemassa käytöstapoja. Siellä oli neljä muutakin koiraa, kaikki olivat isompia ja vanhempia kuin Wertti. Häntä hiukan ujostutti alussa, mutta hyvin unohti toiset kun alkoi namit lentelee lattialle. Wertti tuntuu olevan hyvin hanakka nameille ja samalla mielyttämisen haluinen eli häntä pitäisi olla helppo kouluttaa. Tietää hyvää jatkoa ajatellen. Tämä pentukurssi on nyt kuusi kertaa ja sen jälkeen olen ilmoittanut Wertin nose work kurssille. Aletaan käyttämään nenää oikein kunnolla, jos vaikka ens syksynä mentäis sienestämään yhdessä. Wertti etsii sienet ja Mamma poimii ne. Eikös vaan ole hyvä idea? 





Ulkoilusta Wertti ei ole vielä kauhean paljon innostunut. Ensimmäisinä päivinä oli niin märkää ja kuraista, että Wertti hädin tuskin malttoi pissata ja heti piti mennä takaisin sisälle. Nyt kun on hiukan pakkasta ja luntakin tullut ainakin millin verran, on Werttikin hiukan innostunut. Ulkona me juostaankin tunnin välein, suunnilleen. Alku on tälläistä, mutta eiköhän se ala helpottamaan kun ikää tulee enemmän. 

Olin kaksi viikkoa tauolla salilta flunssan takia. Eilen sinne pääsin vihdoin ja olihan taas kivaa. En tiedä miten jatkossa ehtii salilla käydä, mutta en sitä vielä jaksa murehtia. Käyn kun ehdin ja kun käyn, treenaan kovaa. Salilta olen välillä tässä vuosien saatossa pitänyt taukoa, mutta aina olen sinne takaisin mennyt. Se kun vaan on mun juttuni. Werttikin on nyt mun juttuni ja meille tulee olemaan kaiken laista kivaa keskenämme, mutta salilla emme kuitenkaan yhdessä käy. Ei ainakaan kuntosalilla. 


Arvatkaa mitä olen taas löytänyt (tyttäreltäni sain)! Nintendon!! Se on jo 22v vanha, mutta edelleen se pelittää. Menee loma mukavasti kun yrittää taas päästä samoille ennätyksille kuin ennen vanhaa. Vaan en meinaa päästä, kummasti on taidot ruostuneet tässä ajassa. Omituista!!



Me jatketaan Wertin kanssa leikkimistä, nyt on menossa pallon heitto. Ehkä Wertti seuraavalla kerralla itse kertoo miten hänellä on alkanut elämä sujumaan meitin kanssa.

5 kommenttia:

  1. Oi, miten suloinen Wertti <3

    VastaaPoista
  2. Eikö vaan olekkin? On sellainen mussukka, ettei meinaa pystyä pitämään näppejä erossa hänestä. :)

    VastaaPoista
  3. Wertti <3

    Itse voisin kuvitella muuttuvani ihan ihmishirviöksi syövän kanssa. Vähemmän kunniakkaasti olen joskus jopa käyttänyt (olematonta) syöpää tekosyynä huonolle käytökselleni. Kerran oikein kovan työstressin aikana haistatin pitkät oikein kunnolla miehelle joka lenkillä muistutti koirien jätöksien keräämisestä. Mies kiihtyi kovasti vastauksestani, ja jostain syystä minä sitten keksin alkaa itkemään ja sanoa että mulla on syöpä eikä enää kauaa elinaikaa. Ihmettelin itsekin mistä hitosta sellainen valhe tuli.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tajusit hienosti pointtini, just tuollaisia tilanteita olen itsekin miettinyt. En nyt korjaa tätä koiranpaskaa, koska mulla on syöpä. Mun ei itse asiassa TARVITSE korjata sitä, koska mulla on syöpä. Hitto, sitten mä kuitenkin aina tyhmänä ne korjasin. :)

      Wertti on super ihana. Seuraavassa jutussa jälleen lisää kuvia. Hän kasvaa kauhiaa vauhtia, kohta on kai jo hevosen kokonen. :)

      Poista
  4. Titanium Belly Rings - TithiArt.com
    The top part nier titanium alloy of the TithiArt collection of titanium nipple bars the best ray ban titanium vintage pieces. The best piece is the titanium astroneer Tithi. It has the sole original ring design and is one of titanium scrap price the rarest

    VastaaPoista