Joulukuu, jipii, tähän loppuu väsymys, kurjuus ja paha mieli. Marraskuu, tuo kuukausista ankein on taas taakse jäänyttä elämää ja saamme pelkkää iloa ja päivän paistetta elämäämme tästä alkaen. Lottovoittokin odottaa jo oven takana vaikka et olisi edes lotonnut. Vai eikö sittenkään? Eikö elämä alkanutkaan hymyilemään, vaikka marraskuu on ohitse?
Mua ainakin väsyttää edelleen, ei auttanut kuukauden vaihtuminen. Saattaahan se olla, että väsyttää säteiden takia, ihan yhtä paljon sen syytä kuin pimeyden. Mutta pimeyttä ei voi syyttää siitä, että mun jalat elää aivan omaa elämäänsä öisin. Tää vaiva alkoi jo sytojen aikana, joten en tiedä mistä tää johtuu. Mutta öisin siis herään vähintään kerran tai kaksi siihen, että tuntuu kuin joku vetäisi mun lihoja pohkeista neljään suuntaan. Tiedättekö, neljä pientä kääpiötä repimässä omaan suuntaansa, kun eivät osaa päättää mihin suuntaan mennään. Tää ei ole suonenvetoa, sen tunnistan kyllä. Ja joka yö tätä samaa ja se kestää -10-15s kerrallaan. Ja entäs sitten jalkapohjien pistely, tuikkiminen ja tunnottomuus. Sattuu kävellä, öisin kun heräät vessaan, tuntuu ettei jalat pidä alla, kun tuntuu niin ikävältä jalkapohjissa. Joutuu varovasti lähteä kävelemään etten kaadu nenälleni. Näitä ei taida marraskuu selittää, vai mitä luulette? Tai eihän se tietty mitään auta ketään eikä mitään syyttää, mutta olisi vaan niin paljon kivempaa jos tietäis mistä mikäkin johtuu ja voisiko asialle vaikka jotain tehdä.
Koska olen koko viikon illat istunut tölsän edessä ja katsonut Breaking Badia, päätin että tänään menen lenkille. Pyysin ystävääni mukaan ja sovitaan aika lähdölle. Sitä ennen ehdin kuitenkin katsomaan BB loppuun, viho viimeisenkin jakson. Nyt on se sarja katsottu ja voidaan seuraavaks katsoa jotain muuta. Ystäväni ei päässytkään lähtemään joten en saanut itsekään lähdettyä. Laiskuus, tuo paheista pahin, se iskee helposti näin pimeään aikaan.
Ystäväni soittaa ja hupsista, puolitoista tuntia vierähtää ihan huomaamatta. Ja kun olen saanut puhelun lopetettua, lähden Wilman kanssa ulos. Toinen ystäväni soittaa ja taas menee tunti. Sitten onkin aika laittaa mahan viereen maate ja käydä nukkumaan. Tosiaan saa mennä mahansa viereen, se kasvaa silmissä. Kaukana on se kunto jossa olin keväällä, ehkä ensi keväänä sitten uudestaan?? Tosin silloin mulla ei ehkä ole vielä näin paljon hiuksia päässäni?? Hahhaha!!
 |
| Ylempi kuva on kaksi päivää aiemmin otettu, kun löysin Simon, alempi sitten leikkauksen jälkeen. |
Perjantai 2.12
Mulla on taas fyssari tänään. Jos joutuisin maksamaan jokaisesta fyssari käynnistä normaalin hinnan joka fyssarin taksa on, olisko jotain 70€ tai jotain, niin saattais itku päästä juosta siellä. Näistä käynneistäni maksan 9€/krt. Tietty täytyy muistaa, että normaalisti käynti on varmasti ainakin tunnin pituinen tai jotain ja mun käyntini on sellaiset 20min ja tää on sairaanhoitoa. Ja niin kauan, kun käteni vähänkään tarvii apua ollakseen edes jotensakin normaali, niin kauan mä siellä ravaan eli varmaan aika kauan vielä.
Koska mulla on hyvin aikaa ennen fyssaria, päätän mennä Rajalalle katsomaan Ukkokullalle ja mulle joululahjaa eli kameraan olkahihnaa. Uskalla kertoa tässä sen, sillä en A) saanut sitä hihnaa ja B) kerroin jo Ukkokullalle, että sellaista olin hakemassa joten en tässä paljasta nyt mitään suurta salaisuutta. No, menin siis sinne Rajalan liikkeeseen Postitaloon ja ei näkynyt yhtään myyjää. Siellä kun joutuu ottamaan vuoronumeron jolla sitten saa sitä palvelua, jos saa. No, ajattelin, että löydän sellaisen hihnan itsekin joten en tarvitse siihen myyjää. Löysinkin jonkinlaisen ja otin sen ja olisin seuraavaksi mennyt hakemaan sen vuoronumeron. Vaan silloin alkoi varashälytin soimaan, olihan mulla se hihnan paketti kädessä ja heillä on liikkeen sisällä keskelle kauppaa kuta kuinkin portit jotka hälyttää. No, myyjä ilmesty aika nopeaan, paljon nopeampaa kuin olisin saanut tulemaan sillä vuoronumerolla. Sain kuulla sen hihnan olevan tarkoitettu enempi jalustan kantamiseen ja päätin etten halua sitä. Olisin halunut katsoa jotain toista hihnaa, mutta myyjä ei sitä voinut enää mulla näyttää, koska ei ollut mun vuoroni. Kädessäni olevan olisi voinut mulle myydä ilman sitä numeroa, mutta ei sitten toista. Annoin olla, alkoi aika loppua kesken, piti kiiruhtaa fyssarille. Eli kamerassamme ei edelleenkään ole olkahihnaa ja näyttää siltä ettei sellaista ole hetkeen tulossakaan.
 |
| Kameraan saisi vaikka mitä lisävarustettua ostettua jos vaan olisi rahaa :) |
Viimeks fyssari sai aukastua kainaloani mukavasti eikä sen suhteen tarvinut oikeen mitään tehdä. Ei ole juurikaan kiristyksiä kädessä, suurin vaiva siinä on nesteen kertyminen ranteesta kämmeneen ja sormiin. Käsi muistuttaa välillä sämpylää, rystysiä ei näy. Nyt fyssari laittoi käteeni kinesioteippauksen, jos vaikka auttaisi nestekertymään. Olen valmis kokeilemaan melkein mitä vaan, lymfaödeema on meinaan todella ikävä vaiva.
Fyssarin jälkeen menin salaatille Fazerille. Mulla oli sädetys kahden tunnin päästä, joten en nähnyt mitään syytä lähteä kotiin välillä enkä olisi ehtinyt kuin kääntymään ja heti olisi pitänyt lähteä takaisin, joten menin syömään. Ja kuten kaikki tuntuvat nykyään tekevän, oli mullakin kone mukana ja kauheen tärkeän näköisenä kirjoittelin sillä samalla kuin söin. Tosi tärkeää kirjoittelinkin, päivitin meinaan blogia siinä samalla. Ja onhan se tärkeää kuin mikä, kaikki haluaa tulen palavasti saada lukea mitä mun tylsääkin tylsemmälle elämälleni oikein kuuluu. Jännitys tarinaa kerrassaan.
Säteet menivät taas nopeaan, siellä ei onneksi tarvitse kauaa aikaansa viettää. Ja veikkaanpa, että jokainen siellä käyvä haluaa mahdollisimman nopeaan pois. Henkilökunta varmaan viihtyy siellä, toivottavasti ainakin.
Iltapäivällä (hiukan neljän jälkeen) mennessämme Wilman kanssa ulos, otan kameran mukaan. Vaan eipä tullut mieleen, ettei pimäessä saa muita kuin pimeitä kuvia. Vaikka mä onnistun siinä kyllä ihan valoisaankin aikaan, olen mä sen verran mestari.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti