Täysin turhaa höpötystä

Keskiviikko 6.7

Kahden päivän ”työputken” jälkeen on hyvä jäädä kolmen päivän vapaalle. Näin ekana vapaapäivänä aktivoidun ja tilaan itselleni ajan silikonin sovitukseen. En ole ihan varma mitä tarkoittaa sovitus, saanko kokeilla eri kokoisia ja valita sitten sen itselleni sopivan. Haittaako se jos toinen tissi olisi monta kokoa isompi kuin toinen? Sehän saattais vaan olla hauskan näköistä, tosin ehkä hiukan epäkäytännöllistä. Hankalaksi sen saattaisi tehdä liivien hankinta, miten saada toiselle puolelle suurempi kuppi? Vai joutuisiko itse tekemään rintaliivinsä? Mietintää, mietintää..

Tarvisinko tälläisen?

Saan ajan viikolle 29 joten vielä hetken saa olla pumpulitissi. No, eipä toi haittaa. Yksi asia mikä tässä hiukan hiertää on se, että se on kovin lämmittävä. Sama kuin pitäisi lämpötyynyä liiveissä, ei pääse ainakaan vilu tulemaan. Kohta on sitten silikoni ja samaan hintaan kun saan sen uimatissin, niin otan senkin. Ja jotta kaikki olisi varsin kateellisia, niin kerronpa vielä, että saan liivitkin kaupan päälle. Jotain iloa siitä, että on toispuoleinen.

Joudun samalla varaamaan myös koiruudella ajan eläinlääkärille, hänellä kun on taas korvatulehdus. Koiruudella on vehnä- sekä maitoallergia ja hänelle tulee korvatulehduksia säännöllisen epäsäännöllisesti. Usein kesäisin tulee tulehdus joten uskon, että hän on siitepölylle myös allerginen. Pieni tietopläjäys koirasta.

Jännittää niin kovasti

Käymme hänen kanssaan lekurissa, tulehdushan siellä on molemmissa korvissa. Saimme siihen lääkkeet, särkylääkettä sekä ohjeet alkaa pesemään tassuja erikoisshampoolla. Myönnän syyllistyneeni heitteillejättöön enkä ole kyseistä shampoota hakenut. Olikin eka eläinlekuri joka on asiaa edes kysynyt kahdentoista vuoden aikana mitä hänelläkin allergiaa on ollut joten ei toi kovin akuuttia kai ole?? Kunhan menen apteekkiin seuraavan kerran niin ehkä sitten??

Torstai 6.7

Lähden kaupungille ystäväni kanssa salaatille sekä kahville ja muutamalle kaupalle. Olen jälleen Kluuvin Fazerilla, tästähän on tainnut tulla vakipaikka mulle. Salaatti on edelleen hyvää, seura on hyvää ja elämä on hyvää. Ei paina mieltä syöpä, ei juopa eikä mikään muukaan murhe. Kaikki on fantsuu!!

Käymme H&M:lla, ostan parit urheiluliivit. Ympärysmittani on edelleen liian paljon entiseen verrattuna eikä mulla ole kunnon liivejä mitä laittaa päälleni. Siellä on sopivasti ale menossa ja saan parit liivit todella halpaan hintaan. Niissä kun on tasku mihin voin laittaa pumpulitissin piiloon ja kas, kukaan ei hiffaa ettei mulla oikeasti olekaan kuin toinen rinta. Näin ollaan taas saatu huijattua ihmisiä, heitä hyväuskoisia höperöitä!

Pumpulitissi, tosin ei oma. Eihän mulla noin suuri sentään ole :-)

Käymme myös kahvilla, samalla kuolaan tiskin takana olevia muffinseja ja piirakoita, keksejä ja muita herkkuja. Olen päättänyt elellä hiukan tiukemmin, syödä vain ruokavalioni mukaan ja en ota mitään herkkuun viittaavaakaan. Tosin päätös on helppo tehdä kuin ei ole maidotonta tarjolla. Tosin eihän se mua estänyt viime viikollakaan kun kävimme siellä Porvoossa syömässä ja vedin niitä keksejä. Ei käynyt mielessä silloin maidot eikä se ettei se satu sopimaan mun suolilleni. Mutta onneks mulla on sen verran kiva suolisto, että se kyllä mua muistuttelee jos olen asian unohtanut. Muistutus on sen verran kivuliasta, että sen muistaa aina hetken jälkeenkin päin. Muffinsit jää siis tiskon toiselle puolelle.  

 Kummalta tiskiltä ottaisitte mielummin? Mun valinta olisi kasvikset ja marjat. 

Koska tämä blogi laahaa noin viikon todellisuutta perässä vaikka kuinka yritän reaaliaikaan päästä, niin olen joutunut laittamaan päivittäin muutamalla sanalla ylös mitä olen miettinyt päivän aikana. Mutta koska en aina saa omasta käsialasta selvää (noloa myöntää joo), niin tulee välillä tilanteita ettei ole harmainta aavistusta mitä lukee/mitä pitäisi lukea ja ei ainakaan mitään tietoa mitä tarkoittaa/pitäisi tarkoittaa. 

Esimerkiksi kun lukee: juntti poui ei tajua 800mg ourance. Okey, wtf?? Mikä ihmeen poui? Mitä se ei tajua ja miksi se ei tajua?? Yritän lukea, yritän selventää, yritän tajuta!! Ehkä juntti polvi ei tajua buranaa? Kenen polvi? Kuka on juntti? Miksi hän syö 800mg buranaa? Onko hänellä polvessa jotain vaivaa? Miks hitossa se lukee mun muistiinpanoissa? Koska en ainakaan itse kuolemaksenikaan muista, että mun polvessani olisi ollut viime aikoina vikaa. Jos se tarkoittaa nilkkaa? 

Tää ei aukene mulle, ei sitten millään. Ehkä mä vaan olen niin juntti? Tai en tajua ottaa edes buranaa jos särkee paikkoja? Tai ehkä mä en vaan saa aikaiseksi blogata itseäni reaaliaikaan jotten tarvitsisi muistiinpanoja? Tai ehkä mä vaan arvailen mitä mikäkin tarkoittaa ja kirjoitan sen mukaan? Ei tässä mitään tolkkua ole muutenkaan, tuskin kukaan huomaisi eroa? 

Miten meni niinkuin omasta mielestä?

Keskiviikko 1.6

Tämä päivä ei mennyt kuten Strömsössä, mutta koskapa mulla menis. Kuten ehkä olettekin lukeneet täältä niin tänä päivänä sattui pieni onnettomuus. Kaaduin potkupyöräni kanssa turvalleni niin, että nilkka nyrjähti kaatuessani portaissa. Eka ajatus tietty oli, että näkikö kukaan (ei varmaan kuin sellaiset 50 ihmistä jotka kans juoksivat kiireisinä junaansa). Toinen asia oli, että onneks kävin just suihkussa ja mulla on puhtaat alushousut jalassa (olin siis tulossa salilta). Kolmas ajatus oli jo, että nyt tästä ei nousta omin avuin ja että nyt kävi pahemmin kuin olisi tarpeellista.

Kun ystävälliset ohikulkijat soittivat ambulanssin, laittoivat potkupyöräni lukkoon, hakivat hernepussia kaupasta, olivat ambulanssia vastassa niin mitä teen minä? Itken paikalle sattuneen lääkäriin olkapäätä vasten sitä, että mulla on syöpä joka pitäis leikata kahden viikon päästä. Ai, ootko sä kiinnostunut tästä nilkastani joka on turvoksissa kuin puolikas tennispallo ja musta kuin murjaani? Mutta kun mua nyt kiinnostaa enemmän mun syöpä, leikkaus ja se miten helvetissä saan potkupyöräni ambulanssin kyytiin kun en nyt taida ehtiä junaanikaan kun se taisi mennä jo?? Ai räkä valuu naamaa pitkin? No on tosi noloa, myönnetään, mutta mun syöpä. Kun sitä ei ole edes suvussa, miksi se muhun iski? Onneks iski ettei tullut lapsilleni tai miehelleni, mä selviän kyllä!! Ai se ambulanssi tuli jo, mutta kun mulla olis ollut niin paljon kerrottavaa vielä mun syövästäni, haluaisitko lähteä mun mukaani niin jutellaan lisää?? Ai et vai, no miks ihmeessä et?? No mutta hyvää illan jatkoa sitten vaan.. heeeeei, älä meeeee, mä tästä mun syövästäni olisin vielä vähän kertonut.. heeeeeeeeeeiiii!!

Päivystyksessä istua nökötän ja syön sipsiä. Kamala nälkä, päätä huimaa, jalkaa särkee ja sudoku-vihko on perseen alla odottamassa, mutta en voi nyt keskittyä siihen. Mietin onkohan se nilkka murtunut, jos on miten käy leikkauksen, saanko kepit, miten voin viedä koiraa ulos, nälkäkin on, ei vieläkään tapahdu mitään, lyijykynä taskussa ja kumi kans, kunhan ei tipahda pönttöön kun könkkään sinne rullatuolini kanssa.

Vihdoin lekuri huutaa mun nimeni, kysyy mitä olen tunaroinut (ei ehkä ihan näillä sanoilla) ja kysyy onko sairauksia. No mutta kas kun satuitkin kysymään, on mulla syöpä.. Tällä kertaa jätin sukuhistoriat ym selvittämättä, mietittiin yhdessä miten leikkauksen käy jos on murtunut. Sanoo, että on leikkaavasta kirurgista ja anestesialääkäristä kiinni leikkaavatko kipsin ollessa jalassa. Aina on kuitenkin veritulpan vaara. Laittaa mut röntgeniin ettei asia menisi ihan arvuutteluksi ja takasin tullessani kertoo hyvät uutiset, ei murtumaa. Melkein halaan häntä, mutta nyt on mennyt kaikki energia jo selviytymiseen nälän kanssa. Eikä hän olisi ehkä tykännyt kun olisin alkanut lähentelemään. 

Kotona olen lähemmäs puolen yön aikaan. Ajatuskin siitä, että en pääse vapaapäivänä lenkille enkä rullaluistelemaan saatikaan salille kiristää päänuppia. Mutta kipu nilkassa muistuttaa taas miksi välillä olisi hyvä hidastaa tahtia. Kysyn Ukkokullalta opinkohan tästä mitään. Tuskinpa, oli vastaus. Taitaa perhana olla oikeassa, taas kerran.

Torstai 2.6

Saan viestin veripalvelusta, olen yrittänyt käydä säännöllisesti luovuttamassa verta, viimeksi kuukausi sitten. Silloin en vielä tiennyt sairastavani ja eihän tämä veren mukana tartu. Veri on ehditty käyttämäänkin jo joten toivon, että joku on hyötynyt siitä. Teen tällä kertaa testin olisinko luovutuskelpoinen. Ensimmäinen kysymys, oletko sairastanut joskus syöpää, jos olet niin et saa never ever luovuttaa. Alan itkemään, sekin ilo vietiin multa. Koin olevani tarpeellinen, ajattelin pelastavani jonkun hengen mahdollisesti sillä, että kävin luovuttamassa. Ei se vähentänyt luovuttamisen hienoutta, että menin sinne keksin kuvat silmissäni tai että tiesin saavani sieltä hyvää kylmää tropical-mehua mitä en koskaan ostaisi kotiin tai joisi muutenkaan. Enhän mä syö muutenkaan keksiä tai kolmioleipää tms, ainoastaan verenluovutuksessa. En käynyt siellä eväiden vuoksi vaan sen takia, että haluan auttaa. Nyt olen muiden avun varassa, toivon ihmisten käyvän luovuttamassa jos siihen mahdollisuus. Meitä on monia jotka sitä tarvitsevat ja meitä on monia jotka eivät sitä saa antaa vaikka haluaisivat. Auttakaamme toisiamme, pyyteettömästi tai vaikka sitten niiden keksien kiilto silmissä. Auttaminen on ihanaa, auttaminen on pop!!

Perjantai 3.6

Makaan kinttuni kanssa sohvalla, alkaa sohva kasvamaan selkääni. Saan katsottua paljon nauhoitettuja ohjelmia, välillä otan päikkärit. Hobby Hallin lehti saapuu. Keksin haluta kameran. Olen asiaa miettinyt useasti, aina se on jäänyt. Nyt mietin asiaa enemmän, haluan mennä syksyllä kamerakurssille. Syksystä tulossa varmaan rankka hoitojen suhteen, siinäpä olisi oiva keino saada kanavoitua mahdollista pahaa oloaan muuhunkin kuin liikuntaan. Innostun asiasta niin, että soitan faijalle ja kyselen häneltä kameroista, mitä eroa on Nikonilla ja Canonilla, muutakin kuin nimi. Kysyy olenko menossa huomenna jo töihin, mulle ei selkeesti sovi liika vapaa-aika kun ajattelen ihan liikaa. Kehoittaa kysymään tyttäreltäni kameraa lainaksi jotta näen onko se yhtään mun juttuni. Jos on ,niin sitten kannattaa miettiä vasta ostamista. Hyvä idea, soitan heti tyttärelle ja pyydän kameraansa lainaksi, lupaakin sen. Hienoa, sitten vaan kuvia räpsimään.

Kuvattavana oleminen on ainakin yllättävän hauskaa!! :-)

Sunnuntai 5.6

Jalkaa särkee, mutta olin töissä. Työpaikalla saa hetken aikaa jolloin ei Simo Saatana pyöri mielessäni. Tytär ilmoittaa tuovansa kameran tänään, hienoa, pääsee harjoittelemaan. Kotiin mennessä hän onkin jo paikalla. Otan heti kameran esille ja alan tsuumailemaan. Ei näy mitään, enkö osaa käyttää tätä? ”Äiti, ota se linssinsuojus pois päältä ensin.” Taidan tosiaan tarvita sitä kamerakurssia. ”Tässä on linssi likainen, on jotain täpliä.” ”Putsaa se.” Putsaan ja ei auta, putsaan molemmilta puolilta, sekä linssin että mihin öögani laitan. ”Edelleen on täpliä, onko tää rikki? Hei, ne onkin varmaan jotain tarkennuspisteitä, nyt mää tajusin.” Tytär ottaa kuvia minusta ja laittaa sanapchattiiin tai mikä se lie, se joku pikakuvajuttu, en mä tiedä mikä se on.. Tekstin laittaa myös: ”Äiti opettelee kameraa, ei tuu mitään.” Siinä oli täysin oikeassa, ei tuu mitään. 

En löydä mitään kuvattavaa, koirakin tajusi karata johonkin. Kysyn mitä kuvaan? Kuvaa kukkasta. Räps. Entä sitten, mitä mä nyt kuvaan? Kuvaan banaaneja. Sitten keksin mielenkiintoisen kuvattavan, omat jalkani. Niistä ei ole koskaan liikaa kuvia. Odotan kurssia, kertoiskohan ne siellä mitä muuta voisin kuvata? Loppuu äkkiä eriväriset sukatkin mitä kuvata eikä jalkoja jaksa olla koko aikaa kuvaamassa..

Oho, ei ollutkaan sukkaa jalassa. :-)

Illalla tulee pikkusiskoni perheensä kanssa kylään. Hänellä vajaa kaksi vuotias miehenalku joka osaa laittaa tädin pyörryksiin. Nytkin pussasi niin, että täti meinasi olla helisemässä.  :-)